Mikä on julminta käytöstä naisten taholta?

Millaisesta naisten käytöksestä loukkaannutte eniten?

Julmin käytös on ollut erään naisen taholta elämäni väärentely sekä minun ja muiden ihmisten manipulointi kaikenlaisilla jutuilla... Tilanne muistuttaa hieman Salattujen Elämien tarinaa kun Sara manipuloi Miikaa uskomaan kaikenlaista kuitenkin sillä erotuksella että hän ei tavoittele minua vaan haluaisi minun poistuvan jonnekin kauas pois, "poissa silmistä, poissa mielestä" tiedättehän. Tarkennan vielä sen verran että välillämme ei ole ollut koskaan mitään muuta kuin jonkinlaista ystävyyttä. Silti hän on ottanut tehtäväkseen olla "tuomarina" jokaisessa parisuhteessani keksimällä kaikenlaisia tarinoita ihmisten ilmoilla ja olen saanut kuulla jopa syytöksinä päin naamaa näitä hurjia puheita joita hän on laittanut liikkeelle.

Nyt tilanne on kuitenkin, voidaan sanoa vihdoinkin, lopullisesti riitautunut ja toivon todella että hän ei enää haasta enemmän riitaa.
17398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Miehenä voisin sanoa etten miehissä ole koskaan tavannut sellaista päähänpinttyvää ja toisen ihmisen tuhoamista kuin naisten keskuudessa.

Miehillä on omat ongelmansa ja typeryytensä mutta kerron tässä vain naisista.

Naiset ovat kateellisia toisilleen sekä toisten alentamista tapahtuu jatkuvasti.

Samoin selän takana puhutaan kaikenlaista isompaa ja pienempää jos ei muuta keksitä.

Kaikkein karseinta on kuitenkin tapa jolla todellakin kuten jo mainittua tietty ihminen ajetaan nurkkaan tai pois "poissa silmistä, poissa mielestä" tyyliin.

Monet naiset joiden asema on varma ja turvattu puolestaan vähättelevät toisia ihmisiä sekä pitävät heitä lähinnä puoli-ihmisinä.

Tähän liittyy myös se että minkäänlaista katumusta näitä asioita kohtaan ei tunneta.
Joko nainen peittelee omia hirveyksiä kaksinaismoralismilla, pakenee omiin fantasioihin sekä tekee itsestä lopulta sen väärin ymmärretyn uhrin tai on jopa tietyllä tavalla ylpeä asiasta.

Naisella on yllättävää julmuutta psyykkisessä ja sosiaalisessa mielessä mutta näistä asioista ei koskaan puhuta samalla tavoin kuin miesten fyysisemmästä julmuudesta.

Äänestä
  • Tuon viestin voisin allekirjoittaa melkein kokonaan. Eihän nuo tietysti koske kuin pientä ryhmää, ainakaan oman kokemuspohjan perusteella. Juuri nuo asiat tulevat ilmi enemmän naisilla kuin miehillä.

    "Kaikkein karseinta on kuitenkin tapa jolla todellakin kuten jo mainittua tietty ihminen ajetaan nurkkaan tai pois "poissa silmistä, poissa mielestä" tyyliin."

    Tällasista en kyllä ole nähnyt/kokenut koskaan.

    Äänestä

  • Mä nyt haluan sen verran sanoa, kun sait mut näkemään punaista, että vaikka naiset joskus toimii, kuten kuvailit, niin se EI JOHDU KATEUDESTA! Mä olen kohdellut inhoamiani ihmisiä todella huonosti, mutta en koskaan ihmistä, jota kadehdin. Tuo on vähän kuin joku olisi niin itserakas, ettei pysty kuvittelemaan, että joku ei vain yksinkertaisesti voisi pitää hänestä, vaan tottakai kaikki on kateellisia. Minua ärsyttää ihan suunnattomasti, että kuvitellaan, että naisen motiivi kaikkeen pahaan olisi vain kateus!

    Äänestä

  • laskin väärin kirjoitti:

    Tuon viestin voisin allekirjoittaa melkein kokonaan. Eihän nuo tietysti koske kuin pientä ryhmää, ainakaan oman kokemuspohjan perusteella. Juuri nuo asiat tulevat ilmi enemmän naisilla kuin miehillä.

    "Kaikkein karseinta on kuitenkin tapa jolla todellakin kuten jo mainittua tietty ihminen ajetaan nurkkaan tai pois "poissa silmistä, poissa mielestä" tyyliin."

    Tällasista en kyllä ole nähnyt/kokenut koskaan.

    ""Kaikkein karseinta on kuitenkin tapa jolla todellakin kuten jo mainittua tietty ihminen ajetaan nurkkaan tai pois "poissa silmistä, poissa mielestä" tyyliin.""

    Koski sitä tapaa jolla naiset pyrkivät sulkemaan jonkun ryhmän ulkopuolelle ettei hän häiritsi omaa ja toisten elämää.

    On nähty kuinka joku nainen kiusataan ulos kaveriporukasta.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Mä nyt haluan sen verran sanoa, kun sait mut näkemään punaista, että vaikka naiset joskus toimii, kuten kuvailit, niin se EI JOHDU KATEUDESTA! Mä olen kohdellut inhoamiani ihmisiä todella huonosti, mutta en koskaan ihmistä, jota kadehdin. Tuo on vähän kuin joku olisi niin itserakas, ettei pysty kuvittelemaan, että joku ei vain yksinkertaisesti voisi pitää hänestä, vaan tottakai kaikki on kateellisia. Minua ärsyttää ihan suunnattomasti, että kuvitellaan, että naisen motiivi kaikkeen pahaan olisi vain kateus!

    Motiiveja on muitakin.

    Suurimmat syyt ovat itsekeskeisyys ja itsekkyys eikä kateus joten siinä olet oikeassa.

    Kateudessa joskus ei ole mitään pahaa jos se ei johda toisen panetteluun.

    Osa naisista on aika narsistisia ja sitä kautta halutaan rakentaa täysin hallittu ihana todellisuus. Tällöin kaikki häiriötekijät täytyy poistaa, mukaanluettuna toiset ihmiset.

    Se välinpitämättömyys jota naiset voivat tehdä on suorastaan konemaisen tunteetonta.

    Äänestä

  • Oppinut Kundi kirjoitti:

    No joo-o... EIköhän kuitenkin miehet aiheuta moninkertaisesti enemmän naisille pahaa mieltä kuin toiset naiset, juurikin sen takia, etteivät ajattele kuin itseään.

    Suurin syy on yksinkertaisesti se, että minä haluan inhoamani ihmisen myös tietävän, että inhoan häntä ja myös miksi.

    Olisi kiva, jos pysyttäisiin aiheessa, esim. naisista puhuttaessa ei huomauteltaisi: "Mutta miehetkin sitä ja miehetkin tätä" ja päinvastoin. Näin asioita voitaisiin käsitellä avoimin mielin, eikä tulisi sellaista oloa, että torjutaan asia ja sorrutaan turhaan pyhistelyyn. Tämä olisi vain aikuismaista käytöstä.

    Äänestä

  • peiliin. Eikös miehet muka nimittele naisia? Arvostele ulkonäköä? Flirttaile ja petä? Alista?

    Äänestä

Nainen leikki minun tunteillani!!!! Kosi minua, sanoi rakastan sinua ja haluan kanssasi naimisiin, 7h myöhemmin hän lähetti minulle viestin jossa luki, en halua jatkaa suhdetta!!! Ei vastannu puheluihin kun yritin soittaa. Että tämmönen tapaus

Äänestä
  • Mitä vastasit kosintaan? Johtuiko hänen tekemänsä bänksit siitä, että oli saanut pakit kosintaansa?

    Äänestä

tietää jotakin sellaista jonka salaat ja joka ei kestä päivänvaloa jos tulisi kaikken tietoon. Tuskinpa hän sentään ihan perättömiäkään levittelee jos et itse ole antanut siihen aihetta mitenkään. Jostakinhan on varmasti alku lähtenyt. Ei kait hän sitä salaisuuttasi sentään ole kaikille kertonut? Tuskinpa.

Enkä usko sitäkään että hän haluaisi sinut poissa silmistäkään, vaan tutkimaan itseäsi ja tekemisiäsi. Niitä satusetiäkin kun on maailma pullollaan. Huijareita suoraan sanoen, jotka haukkuvat milloin mistäkin, jopa perättömistä asioista.

Onhan itseänikin yritetty tavalla tai toisella saada pois kirjoittelemasta, mutta mielestäni on kaikilla siihen oikeus.

Toivottavati pääset sen naisen kanssa sovintoon ja keskustelette mistä kaikki johtuu. Luulenpa että siihen on varmasti useampikin ratkaisu olemassa. Käytä tilaisuutta hyväksesi ja selvitä asia. Riitelemättä. Ihmisiähän me kaikki olemme/vain ihmisiä.

Äänestä
  • En salaa mitään. Hän kyllä voi itse ajatella juuri noin, mistäs sen tietää mitä kaikkea sen sairaan naisen päässä liikkuu. Hän nimenomaan haluaisi olla "tuomari" jolla on oikeus sanella miten kenenkin elämä menee.

    "Jostakinhan on varmasti alku lähtenyt."

    Tottakai. Joskus tutustuimme. En tarkalleen tiedä milloin hän alkoi vihata minua tai hävetä tuttavuuttamme tai jotain siinä.

    En silti hyväksy hänen käytöstä. Ja kieltämättä tässä tapauksessa kytee erittäin suuri viha jos hän ei lopeta. Se on varma että sovinnon tietä ei ole enää missään tapauksessa.

    Äänestä

  • ^aloittaja^ kirjoitti:

    En salaa mitään. Hän kyllä voi itse ajatella juuri noin, mistäs sen tietää mitä kaikkea sen sairaan naisen päässä liikkuu. Hän nimenomaan haluaisi olla "tuomari" jolla on oikeus sanella miten kenenkin elämä menee.

    "Jostakinhan on varmasti alku lähtenyt."

    Tottakai. Joskus tutustuimme. En tarkalleen tiedä milloin hän alkoi vihata minua tai hävetä tuttavuuttamme tai jotain siinä.

    En silti hyväksy hänen käytöstä. Ja kieltämättä tässä tapauksessa kytee erittäin suuri viha jos hän ei lopeta. Se on varma että sovinnon tietä ei ole enää missään tapauksessa.

    ihan varma että hän vihaa tai häpeää tuttavutta? Enpä taida uskoa tuohon. Taidat ylireagoida koko asian.
    Ja tuskinpa hän lienee millään tavalla sairas, en ainakaan usko siihen teoriaan.

    Eihän kenenkään elämää voi sanella, se menee omalla menollaan päivästä toiseen, jos nyt ei edes ole näkemässä mitä teet. Hän vain näkee asiat toisella tavalla ja kertoo mielipiteensä. Kerrothan sinäkin omat mielipiteesi monessakin asiassa.

    Teitkös jotakin ennen sitä kun huomasit että alkoi vihaamaan? Mietihän sitä. Tai jospa hän on tietämättään saanut sinulle vihareagtion syttymään. Tai voihan se olla niinkin päin että ole keljuilemalla saanut hänet reagoimaan sillä tavalla.

    Rauhoituhan nyt ja anna ajan kulua. Jonakin päivänä ongelma ratkeaa ihan itsestään, minäkin toivon sitä sinulle.

    Äänestä

  • ed kirjoitti:

    Olisihan se hirveä huomata että nainen todellakin toimisi noin joten vian täytyy olla aloittajassa!

    Äänestä

  • ed kirjoitti:

    ihan varma että hän vihaa tai häpeää tuttavutta? Enpä taida uskoa tuohon. Taidat ylireagoida koko asian.
    Ja tuskinpa hän lienee millään tavalla sairas, en ainakaan usko siihen teoriaan.

    Eihän kenenkään elämää voi sanella, se menee omalla menollaan päivästä toiseen, jos nyt ei edes ole näkemässä mitä teet. Hän vain näkee asiat toisella tavalla ja kertoo mielipiteensä. Kerrothan sinäkin omat mielipiteesi monessakin asiassa.

    Teitkös jotakin ennen sitä kun huomasit että alkoi vihaamaan? Mietihän sitä. Tai jospa hän on tietämättään saanut sinulle vihareagtion syttymään. Tai voihan se olla niinkin päin että ole keljuilemalla saanut hänet reagoimaan sillä tavalla.

    Rauhoituhan nyt ja anna ajan kulua. Jonakin päivänä ongelma ratkeaa ihan itsestään, minäkin toivon sitä sinulle.

    Ei sellaista kieroutta voi minkään ylireagoinnin piikkiin laittaa kun on kuullut ihan tosi hurjia juttuja jotka itse tietää täysin keksityiksi. Hän nimenomaan näkee asiat jollakin omalla tavallaan ja mielipiteillään tekee asioista vähintäänkin tosia (jotta itsellään olisi hyvä?).

    Pitää vain kasvattaa itsensä elämään vihassa tuollaisia ihmisiä kohtaan. Aika kuluu ja elämä näyttää mihin vihan tie johtaa.

    selville sen että hän on itse keksinyt kaiken? Ainahan on olemassa kieroja ja kateellisia ihmisiä, jotka kertovat kaikenlaisia kun luulevat että väleissä olisi ollut kitkaa. Niitä seläntakana puukottajia kun on siellä sun täällä.
    Niitäkin ns "ystäviäkin" mahtuu joka junaan ja jää vielä asemallekin. Oletkos ajatellut koskaan että juuri hän, ehkä parhaimpia ystäviäsi olisi saanut väleihinne rakoa valehtelemalla? Tai itse ymmärtänyt asian kokonaan väärin? Tai joku sinuun itse ihastunut kertonut toiselle muuta kuin miten asiat ovat?
    Oletko itse itkenyt jollekin ko. naisen pahuutta ja olette itse mollanneet ja lisäilleet sitten olemattomia? Kysymyksiä riittäisi, eri asia onko vastaukset sitten totuuden mukaisia.

    Tässäpä olisi aluksi mietittävää.

    Äänestä

Sellainen epävarmuus omasta asemasta naisen suhteen, jossa nainen mustasukkaisesti pitää kiinni miehestä, ja kuitenkin samanaikaisesti on koko ajan haku päällä.

Yllättäen sitä sitten huomaa tulleensa lempatuksi, vaikka edellisenä päivänä nainen olisi kertonut minun olevan hänen elämänsä suuri rakkaus. Jotenkin sitä sitten tuntee itsensä hylätyksi hyödykkeeksi, jonka viimeinen käyttöpäivä meni umpeen :(

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

yks mies vaan kirjoitti:

Millaisesta naisten käytöksestä loukkaannutte eniten?

Julmin käytös on ollut erään naisen taholta elämäni väärentely sekä minun ja muiden ihmisten manipulointi kaikenlaisilla jutuilla... Tilanne muistuttaa hieman Salattujen Elämien tarinaa kun Sara manipuloi Miikaa uskomaan kaikenlaista kuitenkin sillä erotuksella että hän ei tavoittele minua vaan haluaisi minun poistuvan jonnekin kauas pois, "poissa silmistä, poissa mielestä" tiedättehän. Tarkennan vielä sen verran että välillämme ei ole ollut koskaan mitään muuta kuin jonkinlaista ystävyyttä. Silti hän on ottanut tehtäväkseen olla "tuomarina" jokaisessa parisuhteessani keksimällä kaikenlaisia tarinoita ihmisten ilmoilla ja olen saanut kuulla jopa syytöksinä päin naamaa näitä hurjia puheita joita hän on laittanut liikkeelle.

Nyt tilanne on kuitenkin, voidaan sanoa vihdoinkin, lopullisesti riitautunut ja toivon todella että hän ei enää haasta enemmän riitaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu