Kunnianloukkauksesta, katutieto parasta yleensä

Onko oikein nimittää toista jollain nimellä ilman että tietää faktaa sen taakse? Monesti tilanne on ilmiselvä, mutta todisteiden hankkiminen on jopa niin vaikeaa, että edes poliisi ei sitä tee ellei ole aivan pakko.

STT

Lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista äskettäin kymmenen vuoden vankeuteen tuomittu mies sai muutama vuosi sitten korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kun naapuri oli nimitellyt häntä pedofiiliksi. Asiasta kertoi torstain Ilta-Sanomat.

Naapurin nainen tuomittiin neljä vuotta sitten käräjillä kunnianloukkauksesta. Hän oli nimitellyt miestä pedofiiliksi, kun heille oli tullut riita talon pihalla. Nainen sai kymmenen päiväsakkoa ja joutui maksamaan miehelle 300 euroa henkisestä kärsimyksestä.

Nimittely tapahtui syyskuussa 2003. Tänä syksynä Jämsän käräjäoikeus tuomitsi saman miehen pitkään vankeuteen törkeistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Miehen avopuoliso on kahden hyväksikäytetyn pikkutytön äiti. Myös hän sai vankeutta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja heidän välittämisestään miestuttaville.
1114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllähän tuo vaikuttaisi ihan oikeudenmukaiselta asialta. Ei ihmisiä saa nimitellä yhtään miksikään, se on pääsääntö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hehdhdhghd kirjoitti:

Onko oikein nimittää toista jollain nimellä ilman että tietää faktaa sen taakse? Monesti tilanne on ilmiselvä, mutta todisteiden hankkiminen on jopa niin vaikeaa, että edes poliisi ei sitä tee ellei ole aivan pakko.

STT

Lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista äskettäin kymmenen vuoden vankeuteen tuomittu mies sai muutama vuosi sitten korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kun naapuri oli nimitellyt häntä pedofiiliksi. Asiasta kertoi torstain Ilta-Sanomat.

Naapurin nainen tuomittiin neljä vuotta sitten käräjillä kunnianloukkauksesta. Hän oli nimitellyt miestä pedofiiliksi, kun heille oli tullut riita talon pihalla. Nainen sai kymmenen päiväsakkoa ja joutui maksamaan miehelle 300 euroa henkisestä kärsimyksestä.

Nimittely tapahtui syyskuussa 2003. Tänä syksynä Jämsän käräjäoikeus tuomitsi saman miehen pitkään vankeuteen törkeistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Miehen avopuoliso on kahden hyväksikäytetyn pikkutytön äiti. Myös hän sai vankeutta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja heidän välittämisestään miestuttaville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu