haastattelun nappasit? En tietääkseni ole siihen viitannut missään vaiheessa. Muuten olen edelleen sanojeni takana noiden muiden kommenttieni osalta. Saat itse olla eri mieltä vapaasti ja se on sinun oikeutesi.
Aika hauskaa muuten se, miten julkisuudessa penätään vastuunkantoa niiltä, ketkä kertovat myös rokotteen mahdollisista haittavaikutuksista asiallisesti ja jos joku jättää ottamatta rokotteen ja kuolee sen vuoksi. Kukaan ei kuitenkaan kyseenalaista sitä, mitäs sitten, jos ottaa rokotteen ja kuolee siihen? Kaikki viralliset tahot pesevät vain kätensä sen suhteen :). Tuskin Puska ja kumppanit ottavat vastuuta mahdollisista rokotteen kautta tulleista kuolemista ...
esiin siksi, että esitit jo kuukautta ennen hänen julkisuudessaan antamaansa haastattelua samoja väitteitä. Mietipä, kuinka vaarallinen se rokote voi olla. Mä vain väitän sen, että tehoton se rokote kyllä voi olla ja varmaan aika fiftyfifty, että toimiiko. Ja kyllä, se alentaa vastustuskykyä, mutta tappavuudeltaan se ei voi mitenkään olla influenssan luokkaa.
Vastuun ottaa kuulemma valtio, mikäli jotain sivuvaikutuksia rokotteesta esiintyy. Omalla kohdallani ei ole muuta mahdollisuutta, kuin koittaa välttää tartuntaa, koska olen nyt vuoden ollut sairaana,. eikä immuniteetti edelleenkään toimi. No, ehkä se hyvä puoli tässä on, että ainakaan ei tule mitään voimakasta immuunireagtioo.
0Äänestä
persona-non-grata
old_profile_51557 kirjoitti:

Mikäli jotain sivuvaikutuksia esiintyy ... hmm, kaikki, ketkä ovat omassa työpaikassa ottaneet, ei yksikään ole siitä sivuvaikutuksitta selvinnyt. Muutama saanut jopa vakavia sivuvaikutuksia ja ovat edelleen sairaslomalla, vaikka yli viikko sitten piikin saaneet. Joo, onhan se vaaraton terveelle niin :) ...
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
...
ei onnistu
hahahahahahahahahaa! :D
BUHAHAHAHAAAAAA! :D
NIIN! :D
...
haastattelun nappasit? En tietääkseni ole siihen viitannut missään vaiheessa. Muuten olen edelleen sanojeni takana noiden muiden kommenttieni osalta. Saat itse olla eri mieltä vapaasti ja se on sinun oikeutesi.
Aika hauskaa muuten se, miten julkisuudessa penätään vastuunkantoa niiltä, ketkä kertovat myös rokotteen mahdollisista haittavaikutuksista asiallisesti ja jos joku jättää ottamatta rokotteen ja kuolee sen vuoksi. Kukaan ei kuitenkaan kyseenalaista sitä, mitäs sitten, jos ottaa rokotteen ja kuolee siihen? Kaikki viralliset tahot pesevät vain kätensä sen suhteen :). Tuskin Puska ja kumppanit ottavat vastuuta mahdollisista rokotteen kautta tulleista kuolemista ...
esiin siksi, että esitit jo kuukautta ennen hänen julkisuudessaan antamaansa haastattelua samoja väitteitä. Mietipä, kuinka vaarallinen se rokote voi olla. Mä vain väitän sen, että tehoton se rokote kyllä voi olla ja varmaan aika fiftyfifty, että toimiiko. Ja kyllä, se alentaa vastustuskykyä, mutta tappavuudeltaan se ei voi mitenkään olla influenssan luokkaa.
Vastuun ottaa kuulemma valtio, mikäli jotain sivuvaikutuksia rokotteesta esiintyy. Omalla kohdallani ei ole muuta mahdollisuutta, kuin koittaa välttää tartuntaa, koska olen nyt vuoden ollut sairaana,. eikä immuniteetti edelleenkään toimi.
No, ehkä se hyvä puoli tässä on, että ainakaan ei tule mitään voimakasta immuunireagtioo.