sipulista ?

Onko kenelläkään mitään idiksiä mitä pää- tai lisäkeruokaa voisi tehdä sipuleista ?
Siis ihan tavallisen sipulikeiton lisäksi.
Tuli lahjotuksena sankollinen, siis tavallista keltasipulia niitä ja nyt pitäsi alkaa veivaamaan ne jotenkin
ruoaksi ennenkun homehtuvat.
Kiitosta jos voitte jakaa ideanne !
5637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eiväthän sipulit nyt niin nopeasti homehdu - paitsi tietysti siinä sangossa! Ota ne pois kuivaan ja ilmavaan paikkaan niin pääsevät vielä hyvinä ensi kesäänkin. Sipuleita voi aivan hyvin myös säilöä - onhan se itsessään jo kauan tunnettu säilöntäaine..

Pari ehdotusta:

1 kg sipuleita
Liemi:
n. 2 dl punaviinietikkaa - tai sherryviinietikka vielä parempi. Jos raaskit niin käytä tummaa balsamicoa, tulee italialainen maku.
5 dl sokeria
10 kokonaista valkopippuria
muutamana timjaminoksa

Kiehauta mausteliemi ja laita siihenlohkotut sipulit ja keitä pienellä tulella 10 minuuttia. Tölkitä kuumana, sujauta mukaan muutama timjaminoksa ja sulje. Nosta jäähtyneet tölkit kylmään.

Hillottu sipuli:

Sipuleita - ohuiksi viipaloituna
oliiviöljyä
sokeria - 1 rkl
balsamico-etikkaa - 2-3 rkl

Öljyä pannulle ja viipaloidut sipulit hautumaan kuumaan öljyyn. Kuna sipulit ovat kuullottuneet lisää sokeri ja kääntele viipaleita, lisää tovin päästä balsamico ja anna hautua pienellä tulella ainakin puoli tuntia kunnes sipuli on muuttunut hillomaiseksi.

Voit myös tölkittää tämän kuumana desinfioituun purkkiin - säilyy ainakin muutaman tovin hyvänä.

Äänestä

Perinteinen sipulipiirakka on hyvää ohjeita löydät netistä. Samoin haudutetut täytetyt sipulit ovat sangen makoisia, täytteenä voi olla lihaa, juustoa tai kasvishakkelusta. Klassinen sipulipihvi on nykyään harvemmin tarjottu ruokalaji, mutta hyvä.
Valitettavasti sipuliruuissa on ainakin minun ruuansulatusjärjestelmässäni kaasuräjähdyksiä kehittävä vaikutus. Se on jonkinasteinen ympäristöhaitta.

Äänestä

Isot sipulit laitetaan grilliin tai nuotioon kuorineen 40 minuutiksi. Vaihtoehtoisesti sipulit voi kuoria, kääriä alumiinifolioon ja laittaa grilliin/nuotioon 40 min (pienet sipulit 20 min). Niistä tulee pehmeitä, makeita ja hyviä. Sopii sellaisenaan syötäväksi tai lisukkeeksi esim. maissin, pihvien tai bratwurstin kanssa.

Äänestä

Jos tykkäät punajuuresta, saat aivan ihanan lisukkeen:
Raasta punajuuria ja sipulia ja paista pannulla voissa ja mausta suolalla. Ompi hyvää.....

Äänestä

ja ne versot vasta hyviä ovatkin!
Laita sipulit sellaiseen astiaan, johon saat vettä siten, että sipulien kannat peittyvät ja aseta vaikka ikkunalaudalle. Muista lisätä vettä etteivät sipulit kuivu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


*onion* kirjoitti:

Onko kenelläkään mitään idiksiä mitä pää- tai lisäkeruokaa voisi tehdä sipuleista ?
Siis ihan tavallisen sipulikeiton lisäksi.
Tuli lahjotuksena sankollinen, siis tavallista keltasipulia niitä ja nyt pitäsi alkaa veivaamaan ne jotenkin
ruoaksi ennenkun homehtuvat.
Kiitosta jos voitte jakaa ideanne !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu