Sitoutumiskammoiset

Jotkut sanoo että silloin kun tapaa sen "oikean" niin kammo häviää. Itse en välttämättä uskoisi asian olevan ihan näinkään. Täällä on myös sama ongelma, tiedän että toi on hyvin raskas tunne. Olen itse käynyt nyt jonkun aikaa terapeutilla asian johdosta mutta vielä ei ainakaan mitään muutoksia ole tullut, se vaatii paljon aikaa jos ongelma tosiaan on todellinen..tsemppiä sinulle!

Minulla on auttanut ihan se, että olen opetellut sanomaan ääneen, että haluan pitkän hyvän suhteen. Että haluan rakentaa jotain pysyvämpää. Ennen en pystynyt...vaikka sisälläni tiesin että sellaista halusin. Pelkäsin vain etten kelpaa, että tulen jätetyksi jne. Siksi ikäänkuin varmistelin jo etukäteen, että kaikki ymmärtävät etten ole tosissani jos (kun!) suhde alkaa (päättyy!). Sen jälkeen sitoutumiskammokin on hellittänyt pikkuhiljaa.

Tosi vaikea oli itselle myöntää, että käytökseni estää minua olemasta onnellinen, että toistamalla samaa en ikinä saa sitä mistä haaveilen. Ja se, että itse minun pitää olla rehellinen etenkin itselleni toiveideni suhteen. Mutta myös toisille. Jos kuljen toitottamassa etten ehkä ole valmis suhteeseen, niin ne jotka sitä suhdetta etsivät kiertävät minut. Mutta jos sanon että haluan suhteen, mutta pelottaa niin kohtaankin ihmiset ihan uudlla tasolla, muutkin myöntävät pelkäävänsä ja rohkaisemme toisiamme.

Ei se muutos hetkessä synny,mutta kun asian tiedostaa ja siitä uskaltaa puhua niin pyörä pyörähtää liikkeelle. Pikkasen vielä hyvää tuuria niin tapaa vielä kivan ihmisenkin jonka kanssa uskaltaa laskea muurejaan.

Eli ei muuta kuin alat toimimaan niin kuin sisimmässäsi haluat toimia. Ja kannattaa kertoa etenkin jos ihastuu sille toiselle, että pelkäät. Vähennät sillä väärinkäsitysten määrää . Mutta silti se ei oikeuta sua loukkaamaan toista. Kohtele toisia niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan. Sitoutumiskammo ei ole keppihevonen jolla ratsastetaan kylväen omaa pahaa oloa muihin.