lihasmassan kasvu naisilla

yalinees

Elikkä siis hoikka nuori nainen olen, ja reilun pari kuukautta olen nyt 3-4 kertaa salilla käynyt.
Joka viikko perusteellisesti koko kroppa ainakin pariin kertaan läpi, aerobista myös välillä.

Tähän mennessä voima on kasvanut nopeasti. Teen 8-12 toistoa, yleensä 3 sarjaa. Välillä myös maksimilla vedän muutaman toiston.

Painoja saanut joka viikko lisää nostettua, ja meneehän noita leukojakin jo viisi, mikä sinällään ihan jees nollan lähtötilanteeseen katsottuna.

No siis se kysymys siis, voima kasvaa, mutta koska se lihasten kasvu alkaa ulospäin näkyä?
Kenties pientä kehitystä ulkoisesti näkyvissä hauiksen ja vatsan osalta. Hyvin pientä.
Kun ei tuota rasvaa kehossa kuitenkaan kovin paljon ole, kenties vielä nyt lisää lähtenytkin.

Syön proteiinia älyttömästi, hiilareita ja rasvoja sopivassa suhteessa. Näin ainakin luulen.
En pahemmin urheilu/palautusjuomia tai lisäravinteita käytä.

Mitä siis pitäisi muuttaa, ruokavaliota, salilla jotain vai mitä ihmettä, et sais tuota lihasmassaa sillä tavalla et ihan ulospäinkin näkyisi?

Vai onko se oikeesti naisilla niin vaikeeta sitä lihasmassaa kasvattaa...

4

1199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Naisilla

      lihastenkasvu on hyvin hidasta.

      Syö proteiinia paljon, älä älyttömästi. Älä vedä maksimeilla. Älä tee sarjoja loppuun saakka. Jätä joka sarjaan muutama toisto varastoon. Tee mielummin paljon sarjoja kuin paljon toistoja sarjaa kohti. Jatka leukojen treenausta, älä treenaa ylätaljaa. Vaihtele kevyitä, keskiraskaita ja raskaita treenejä. Lisäravinteeksi syö d-vitamiinia purkista.

      • Timmineiti

        Joillain naisilla lihakset kasvavat liiankin nopeasti. Näin itsellä. Haluaisinkin pienentää etenkin käsivarsilihaksiani etten ihan ammattibodaria muistuttaisi. Olisiko parempi tehdä paljon toistoja pienillä painoilla kuin vähemmän ja isoilla painoilla? Olen erittäin vahva, joten pienillä painoilla heiluminen tuntuu vähän turhauttavalta.


      • VoimaKari

        "Älä tee sarjoja loppuun saakka" höpön löpön.. Sarjat tulee AINA tehdä loppuun mikäli halutaan lihaskasvua. Eli sarjojen viimeiset toistot esim. pakkotoistolla jollei muuten mene. Eli lihasten kasvattamisessa on kyse LIHAKSEN RIKKI REPIMISESTÄ! eli kun lihassolut repeävät, elimistö kasvattaa tilalle uutta lihassolukkoa ja näin ollen lihas kasvaa. lihasten kasvattamiseen tarvitaan runsaasti enenrgiaa (KALORIT AINA YLI KULUTUKSEN), proteiinia ja hiilihydraatteja.

        "tee mielummin paljon sarjoja kun toistoja sarjaa kohti" ...hhhh... ei pidä paikkaansa. lihasten kasvuun vaaditaan useita toistoja per sarja ja sarjoja saa olla ainaki 3-5. Voimatreenaamisessa sarjoja tehdään 5-10 ja toistoja sarjoissa 1-6. Eli mikäli haluat lihasten kasvua, tee mieluiten 8-15 toistoa per sarja. ja kuten jo yllä mainitsin niin sarjat tulee aina tehdä loppuun asti, näin saadaan lihassolut repeämään ja lihas kasvamaan.

        "Jatka leukojen treenausta, älä treenaa ylätaljaa." toki leuanvetoa kannattaa harjoitella siinä missä muitakin liikkeitä, älä silti lopeta ylätaljan tekoa. tee ylätaljaa rauhallisesti ja keskittyen lapojen yhteen vetämiseen.

        "Lisäravinteeksi syö d-vitamiinia purkista." ja myös muita lisäravinteita mikäli mahdollista, usein lihasten kasvattamiseen tarvittavat ravinteet saadaan syömällä hyvin, perus kotiruokaa seka välipaloina mm. maitorahkoja.

        Tietysti naisten lihaskasvu on hieman hitaampaa kuin miehillä, johtuen testosteronista. miehillä sitä erittyy enemmän kehossa kuin naisilla. Oikealla ruokavaliolla ja kovalla treenaamisella saadaan aikaan maksimaalinen lihaskasvu!!

        Siinäpä muutama vinkki lihasten kasvattamiseen :)


    • Total-lifter

      Hyvällä tuurilla nainen voi saada sen 2-3kg vuodessa lisää lihasmassaa, mutta sen lisäksi tulee myös rasvaa vähintään saman verran...

      Ei ne voimat ole oikeasti kasvaneet kovinkaan vielä, vaan olet vasta hiukan tottunut treeniin. Sinuna alkaisin siirtymään 5-8 toiston sarjoihin kovemmalla raudalla, ja sarjoja sitten useampi, 4-6, olet jo vähän nääs pohjakuntoakin saanut aikaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      149
      6459
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2312
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2089
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1333
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      82
      1263
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1067
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      25
      987
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      10
      838
    Aihe