Olen tässä miettinyt, aina kun ollaan appivanhempien kanssa tekemisissä niin keskustelut käydään pääosin mieheni kanssa. Harvoin minulta mitään kysytään tai jos otan jonkun asian puheeksi niin puheenaihe vaihtuu. Kun kyläilemme appivanhemmilla, saatan olla itsekseni lähes koko ajan, lukea lehteä tms. Jos menen keskustelemaan samaan huoneeseen muiden kanssa he saattavat vaihtaa huonetta esim. jos menen katsomaan olohuoneeseen televisiota niin muut siirtyvät keittiöön. Tämä alkaa jo vaivata, nyt kun heillä on lapsenlapsikin, siis minun ja mieheni lapsi niin hänen kanssaan touhutaan, mutta minulta ei kysytä lapseen liittyvää, se tehdään silloin kun mies on yksinään vanhempiensa luona käymässä. Monet kerrat olen anopille koettanut kertoilla lapsen tekemisistä ja kehittymisestä mutta keskustelu tyssää. En tiedä mikä mättää mutta olo alkaa olla aika inhottava kun yrityksistä huolimatta on aina "ulkopuolisen" roolissa. Miehelle en ole vielä asiasta maininnut, koska olen ajatellut että tuollainen on joku tapa, mutta välillä tuntuu ihan kiusaamiselta...
Onko tämä kiusaamista vai erilaisia tapoja?
======
8663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mielestäni appivanhempien käytös ei ole normaalia.
Voitko puhua miehesi kanssa tai lastenneuvolassa asiasta (perheneuvolassa)?
Kerro nyt hyvä ihminen miehellesi, ja kysy mikä on vinossa hänen vanhemmillaan.
Toinen seikka: lopeta kokonaan keskustelun yrittäminenkään. Joskus on hyvä niinsanottu judo-periaate. Judossahan käytetään hyväksi vastustajan hyökkäystä, toisin sanoen joustetaan hyökkäyksen suuntaan, niin että hyökkääjän voima käytetään omaksi hyväksi.
Käytä henkistä judoa, kun miehen vanhemmat ohittavat sinut keskustelussa, niin ole tosiaan hiljaa. Ei haittaa, vaikka olisit hiljaa koko vierailun ajan.
Mitäpä sitä kannattaa yrittääkään väkisin keskustella, jos heitä ei kertakaikkiaan kiinnosta.
Jos siirtyvät toiseen huoneeseen ja jättävät sinut yksiksesi, niin nauti yksinolosta. Jos mahdollista, lue vaikka mukaan ottamaasi kirjaa. Älä mene heidän perässään kuin pieni, uskollinen hauva. Jos olet käsityötaitoinen, niin ota kudin esiin, ja neulo tai virkkaa.
Älä kerro mitään lapsen kehityksestä, elleivät nyt erikseen kysy. Vieraile harvoin. laita mies menemään yksinänsä vanhempiensa luo.
Sillä onhan tosiasia, että tuontapaiset seurustelukyvyttömät appivanhemmat ovat tolloja. Heihin ei kannata uhrata liikaa yrittämistä ja energiaa.
Tulet paremmin huomatuksi, kun olet hiljaa. Kokeile. Muutaman hiljaisen käyntikerran jälkeen huomaat ehkä muutoksen.
sellaiselle, joka on seurallinen tai ainakin itselle....itse olen sellainen luonne,että veetuttas tollainen käytös kyllä kamalasti jos huomaisin,et aina ovat tollaisia eli tekisivät tahallaan...tekisin niin,että harkitsisin eroa jos mieheni huomais eikä olis puolellani...lähtisin lapsen kans lätkimään...kyllä nyt pitäis miehen vaimolle osata käyttäytyä. en ainakaan kävis enää kylässä itse,mies sais käydä ja kyllä harkitsisin eroa......kyllä mulle ois tärkeää tulla juttuun mun miehen vanhempien kanssa, jotainhan heillä on selvästi hampaan kolossa,eikö???
et mitään peliä ei kyllä kannata ruveta pitämään yksin koko perhettä vastaan ja jos mieskin vanhempiensa puolella. Miusta pitää olla reilu peli kun ollaan sukua,ei mitään puhumattomuus-juttuja aina kun istuisin kylässä. Itse en kestäis ainakaan,kyllä ennenpitkää katkeraks vetäs. Mieluummin olen yksin kun jossain ahdistuksessa omituisten ihmisten keskellä.....
Huomaakin että olet naimaton! Mietis nyt vähän rajua neuvoasi eroamisesta, mitä kauheaa tuskaa se tuokaan tullessaan. Lapsen koti hajoitettaisiin yhden vaivaisen ongelman takia.
Kyllä pitää olla isommat ongelmat, ennen kuin lähdetään liittoa purkamaan.
Jos jokaisesta veetutuksesta olisi eroamassa, niin eihän Suomessa olisikaan kuin eronneita.
Minähän yhtenä neuvona annoinkin, että antaa miehen mennä yksin ja itse kävisi harvoin. Kyllä tuo hiljaiseksi heittäytyminenkin olisi vastaprotesti, eräänlainen judo-ote. Eli sitä saisi, mitä tilaisi!
tiedän suhteessa olleena ja ihmisiä nähneenä,että ei kaikkea käytöstä kannata kestää tai asioihin pitää ainakin puuttua heti! Eroamisehdotus saattoi olla raju, mutta olen nähnyt myös kivoja suhteita, joissa ihmiset voi elää normaalisti, toki kismoja tulee välillä mutta jatkuva puolison syrjiminen vaatii kyllä toisen puoliskon huomion asiaan jos toista se vaivaa. Kyl sitä vaistoo jos kaikki ei oo kohdallaan. Mut asioihin puuttumalla ne asiat selviää eikä tarvi eroja olla heti miettimässä, tässä ei varmaan sellainen ollut ajankohtainenkaan. Mut jokainen tyylillään hoitaa suhteitaan;).
... varsinkin appivanhempien silloin kun miniä on näin altavastaaja. Mitäpä tämäkään miniä voi kuin kestää. Oman kestämisen voi tehdä helpommaksi.
Elämässä voi olla ja tulla paljon rankempiakin kestämisiä ihmisille kuin tämänlaatuinen.
Ei kannata lietsoa itseään liian herkkähipiäiseksi. Jos appivanhemmat syrjivät ja kohtelevat kaltoin, niin tietysti siitä keskustellaan ekana oman miehen kanssa. Hän voi aavistaa ja jopa tietää, mistä kyse. Hänen kuuluisi puolustaa vaimoaan, joskus se vaan on vaikeaa olla puun ja kuoren välissä.
Ei se mieskään aina voi muuttaa vanhempiensa suhtautumista.
Mies tietysti voisi itse käytöksellään tuoda vaimoaan enempi esiin. Sitä ennen miniän ei kannata itseään liikaa tyrkyttää ja tehdä tykö, itsekunnioitushan siinä menee.
Kunnioittaakseen itseään voi sitten toimia sillä tavalla kuin neuvoin. Siis matelemaan ja kerjäämään ei pidä ruveta. Jos kerran ei miniän seura ja jutustelu kelpaa, niin miniä voi tehdä parempaa... lukea tai neuloa tai olla menemättä kylään.
Itse tekisin niin. Olisin poissa mahdollisimman paljon. Jos kanssani ei suostuttaisi seurustelemaan, olisi totta mooses hiljaa ja syventyisin neulomaan. Lähtiessä tosin moikkaisin.
Onneksi appivanhempani seurustelevat kanssani, ja olenkin aika pälpätin joskus, meillä on hauskaa. Minua kuunnellaan, ja minä kuuntelen heitä.
Puhu miehellesi tai jollekin, johon luotat. Tilanne on hyvin ikävä. Olen itse kokenut samanlaista puolisoni suvun taholta, mutta otin asian puheeksi mieheni kanssa ja yhdessä puhuimme appivanhemmille. Osittain kyse oli ajattelemattomuudesta, mutta anoppini osalta myös tietystä kateudesta.
Tilanne voi parantua, jos pääsette puhumaan asiasta, mutta itsestään se ei ratkea. Ajan mittaan se vain pahenee todennäköisesti.