Yöruokaa ?

Onko kellään hyviä vinkkejä yövuoroa tekevän eväiksi ?
Mitä syötte yleensä yövuoron aikana ?

Mies kun tekee yötöitä ja valittaa jatkuvasti että meinaa syötyään väkisellä
nukahtaa, eli tuossa 3-5 välillä.

Olen tehnyt evääksi salaatteja, keittoja, risottoa mutta ovat kuulema nekin liian raskaita
ja kuitenkin jotain pitää syödä että verensokeri pysyy tasapainossa.
Onko merkitystä sillä syökö enempi esim hiilihydraattipainotteisesti ?

Tai onko mitään semmoista mistä enempi virkistyisi kun väsähtäisi ?

Kahvia ja energiajuomaa kuluu kyllä litratolkulla mutta kun niillä ei oiken elä...

Hampurilaiset ja pizzat saa ihan suosiolla unohtaa , samoin raskaat peruna- ja liharuoat.

Kiitoksia vinkeistä jos jollain on tästä kokemusta.
3296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tein aikoinani 3-vuoroduunia ja alkuun otin töihin lämmitettävää ruokaa mukaan. Kun eväät olivat kello kahden aikoihin pidetyn ruokatunnin jälkeen massussa, alkoi juuri tuon koiravahdin tuntien päällekäyvä väsymys. Vaihdoin ruokailutaktiikka, eli söin hyvin ennen yövuoron alkua ja töissä oli eväänä pari voileipää sekä vihanneksia ja hedelmiä. Väsymysongelma ei täysin poistunut, mutta helpotti. Kahvin jätin pois, koska se piristää hetken, mutta väsymys tulee kofeiinin vaikutuksen lakattua kimppuun suuremmalla voimalla. Nestettä pitää juoda riittävästi. Kannattaa kuulostella omia tuntemuksiaan, eikä tehdä välttämättä samoin kuin muut tekevät. Me immeiset kun olemme yksilöitä.
Hyvää yötyötä ;>)

Äänestä
  • Tuo kolmivuorotyö on kyllä viheliäisistä viheliäisin; voi hyvin sanoa että hyvästi henkilökohtainen elämä.
    Rytmi pitäsi vikonlopun aikana saada muutettua millon aamuun / iltaan /yöhön, elimistö on koko ajan
    rumbassa ja nukkuminen on mitä on. Kun muilla on päivä, sulla on yö tai päinvastoin.

    No meillä päätettiin olla tällä pelkällä yöllä; näin "ikä-ihmisinä" eli päälle 4-kympisinä.
    Nuoremmat jaksaa vielä painaa vuoroa... mutta on helpompaa tehä sitä yhtä vuoroa olkoonkin se sitten
    vaikka pelkkä yö.

    Tuo mitä sanoit kofeiinista, sitä oon kanssa miettinyt että sehän sotkee haiman toimintaa.
    Vaan eipä sitä muutakaan korviketta taida pahemmin löytyä; vuoromies ei yrttiteellä tule kun vihaiseksi.

    Ennnen töiden alkua syöminen on kyllä varmaan hyvä idis.
    Ongelmana meillä on vaan tunnin ajomatka suuntaansa, sekin aika pitäsi pysyä valveilla ...

    Vihannekset ja hedelmät ovat ideana kanssa hyvä , aattelin vaan että kun hänellä on ns päivä
    niin jotain lämmintä ruokaa oisi hyvä saada kerran "päivässä "

    kiitos vinkeistä ja neuvoista kuitskin ja lissää otetaan vastaan

    Äänestä

  • nightfood kirjoitti:

    Tuo kolmivuorotyö on kyllä viheliäisistä viheliäisin; voi hyvin sanoa että hyvästi henkilökohtainen elämä.
    Rytmi pitäsi vikonlopun aikana saada muutettua millon aamuun / iltaan /yöhön, elimistö on koko ajan
    rumbassa ja nukkuminen on mitä on. Kun muilla on päivä, sulla on yö tai päinvastoin.

    No meillä päätettiin olla tällä pelkällä yöllä; näin "ikä-ihmisinä" eli päälle 4-kympisinä.
    Nuoremmat jaksaa vielä painaa vuoroa... mutta on helpompaa tehä sitä yhtä vuoroa olkoonkin se sitten
    vaikka pelkkä yö.

    Tuo mitä sanoit kofeiinista, sitä oon kanssa miettinyt että sehän sotkee haiman toimintaa.
    Vaan eipä sitä muutakaan korviketta taida pahemmin löytyä; vuoromies ei yrttiteellä tule kun vihaiseksi.

    Ennnen töiden alkua syöminen on kyllä varmaan hyvä idis.
    Ongelmana meillä on vaan tunnin ajomatka suuntaansa, sekin aika pitäsi pysyä valveilla ...

    Vihannekset ja hedelmät ovat ideana kanssa hyvä , aattelin vaan että kun hänellä on ns päivä
    niin jotain lämmintä ruokaa oisi hyvä saada kerran "päivässä "

    kiitos vinkeistä ja neuvoista kuitskin ja lissää otetaan vastaan

    ehdottaisin kuitenkin keittoa ja sen kyytipoikana ruisleipää: keittoa vain suunnilleen alkuruoka-annos, ei mitään puolen litran pilkkumillista, leipää yksi iso (ruispalat) tai kaksi pientä palaa, siis kohtuullinen annos. Jos tuon nauttii vuoron alussa, voi vuoron lopussa juoda vielä kahvit ja senkin kyytipoikana vaikka pieni ruisleipä. Verensokeri ei nouse kohtuuttomasti (yleensä ylämäen jälkeen on edessä alamäki ja sahaava verensokeri ei ole hyväksi kenellekään). Itseäni alkaa välillä väsyttää ruokailun jälkeen päivälläkin, jos syön liikaa. Aina ei näe edes ikkunoista paistaako vai sataako, se lisää väsymistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nightfood kirjoitti:

Onko kellään hyviä vinkkejä yövuoroa tekevän eväiksi ?
Mitä syötte yleensä yövuoron aikana ?

Mies kun tekee yötöitä ja valittaa jatkuvasti että meinaa syötyään väkisellä
nukahtaa, eli tuossa 3-5 välillä.

Olen tehnyt evääksi salaatteja, keittoja, risottoa mutta ovat kuulema nekin liian raskaita
ja kuitenkin jotain pitää syödä että verensokeri pysyy tasapainossa.
Onko merkitystä sillä syökö enempi esim hiilihydraattipainotteisesti ?

Tai onko mitään semmoista mistä enempi virkistyisi kun väsähtäisi ?

Kahvia ja energiajuomaa kuluu kyllä litratolkulla mutta kun niillä ei oiken elä...

Hampurilaiset ja pizzat saa ihan suosiolla unohtaa , samoin raskaat peruna- ja liharuoat.

Kiitoksia vinkeistä jos jollain on tästä kokemusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu