Seurustelen toisella paikkakunnalla asuvan miehen kanssa ja meidän oli tarkoitus muuttaa yhteen vuodenvaihteen jälkeen. Nyt näyttää siltä, että hän on jäämässä työttömäksi vuoden lopussa.
Tiedän että jos nyt muuttaisimme yhteen, niin minun tuloni vaikuttaisivat hänen työttömyyskorvauksiin, mutten tiedä paljonko. Enkä viitsi lähteä Kelaankaan asiaa kyselemään, etten heti munaa koko juttua.
Tilanne on siis se, että itselläni on vakityö hitusen alle 200kilometrin päässä sieltä, jonne minun olisi tarkoitus muuttaa. Etsin kokoajan täältä toiselta paikkakunnalta töitä, mutta siihen voi mennä aikaa ties kuinka kauan ja kun miesystävänikin työtilanne on mitä on niin aika harmaalta näyttää. Ajattelimme tehdä niin, että muuttaisin miesystäväni luokse ja reissaisin jossain vaiheessa tuon matkan päivittäin niin pitkään kunnes löytäisin jotain järkevää duunia lähempää.
Koska haluaisin olla kirjoilla täällä toisella paikkakunnalla sen takia, että saisin matkakorvaukset laitettua veronvähennyksiin, niin mitenköhän tuon asian voisi kikkailla niin ettei siitä tulisi miesystävälleni rahallista menetystä työttömyyskorvauksista ja että voisin itse kuitenkin laittaa junalipun matkakuluihini verotuksessa? Poste restante-osoiteta ei voi ilmoittaa väestörekisterille ja ilmeisesti väestörekisteristä menee asuinpaikkatieto verottajalle.
Miesystävälläni on myös alaikäinen lapsi, jonka huoltajuus on kokonaan lapsen äitillä, jo tuonkaan takia en haluaisi että toinen menettää työttömyyskorvauksestaan osan sen takia, että haluamme asua yhdessä. Eikä siinäkään ole järkeä että muuttaisin tuonne ja ottaisin oman asunnon.
Vaikuttaako se toisen työttömyyskorvaussummaan, jos avopuolisolta menee lähes puolet tuloista työmatkoihin? Vaikuttaako se, että kyseessä on avosuhde, eikä esim avioliitto?
Onko kellään tietoa kuinka paljon työttömyyrkovaukseen vaikuttaa huonotuloisen avopuolison palkka?

Vastaukset 1
Vanhimmat
En ihan saanut tolkkua siitä, mistä oikein kyselet, mutta yritetään vastailla.
Oleellista on, saako miesystäväsi työttömyyskorvauksena päivärahaa vaiko työmarkkinatukea. Jos hän saa päivärahaa, niin se on sama, miten asumisenne järjestätte, mitään menetyksiä ei tule työttömyyskorvauksen osalta niin kauan kuin päiväraha juoksee. Päivärahaan on oikeus 500 maksupäivältä, jos miesystävälläsi on takanaan väh. 10 kk työssäoloa ja työaika ollut väh. 18 h/kalenteriviikko.
Ongelmia tulee vasta toisen osapuolen työttömyyden vuoksi, jos ei ole oikeutta päivärahaan, joko Kelan maksamaan tai työttömyyskassan maksamaan, vaan on oikeus vain työmarkkinatukeen. Tuolloin ei kannata samassa asunnossa kirjoillaolo, sillä vaarana olisi, että sinä joutuisit elättämään miesystäväsi. Miten paljon sinun tulosi vaikuttaisivat vähentävästi miesystäväsi mahdolliseen työmarkkinatukeen, sen näet tuolla olevalla laskurilla: http://asiointi.kela.fi/tilaskenta_app/TILaskentaApplication
Siis summarum:
Jos miesystäväsi saa päivärahaa, niin on sama, miten järjestätte asumisenne, ellei sitten miesystäväsi halua hakea asumistukea, jolloin asumistukeen vaikuttaisivat myös sinun tulosi, jos samassa asunnossa kirjoilla olette.
Jos miesystäväsi ei saa päivärahaa, vaan joutuu tyytymään työmarkkinatukeen, samaan asuntoon ei kannata kirjoille mennä, sillä vaarana on, että miesystäväsi menettäisi työttömyyskorvauksensa ja joutuisi sinun elätiksesi.