Hei,
Olen jo jonkin aikaa useimmiten valinnut luomuelintarvikkeita tavallisten sijasta sen kummemmin asiaa ajattelematta. Välillä hintaero tavallisen ja luomutuotteen välillä on aika suuri. Mielessä on viime aikoina käväissyt semmoinen asia puolison (hän myös luomun ystävä) aloitteesta, että tulisiko sokeasti luottaa siíhen, että luomuna myyty tuote on aidosti ja oikeasti myös luomu...? Asia on vaivannut siinä määrin, että viime aikoina olen ostanut tavallisia hedelmiä ja vihanneksia, kun kyseessä on sellainen tuote jonka saa kuorittua vaikka olisi ollut mahdollisuus ottaa myös luomu.
Kyllähän luomutuotantoa valvotaan virallisesti, mutta miten pelaa valvonta käytännön tasolla? eriyisesti ulkomaiila kuten kiinassa?
Kun myy vaikkapa perunoita tai paprikoita luomuna, niin käärii paljon paremmat rahat kuin tavallisten myynnistä. eikö näin ole? Vai onko voitto samaa luokkaa tavallisen viljelyn kanssa? Vaikka luomuviljelyyn liittyy myös arvovalinta, on se myös elinkeino, jolla on tarkoitus tienata elantonsa.
Olen käynyt luontaistuotekaupoissa ostamassa sellaisia luomutuotteita joita ei saa ainakaan vielä marketeista ja huomannut monen tuotteen alkuperämaan olevan esim. kiina. Erityisesti ko. maa epäilyttää - onhan mediassa ollut esillä aika monta elintarvikerikkomusta mihin siellä on syyllistytty. rikkomuksista heijastuu mielestäni välinpitämättömyys- jollekin on elintarvikkeiden laadun ja ihmisten hyvinvoinnin sijasta ollut tärkeämpää raha. Samoin epäilyttää tietyt muut maat, mieleen tulee että vallitseekohan siellä yhtä "tunnollinen kulttuuri" ruoka-asioissa kuin jossakin muualla vai meneekö raha edellä kun luomulla tienaa kaiketi paremmin.
mitä mieltä olette?
Luotatteko Luomuun?
luomukuluttaja
1
677
Vastaukset 1
- saf2
Eu-tuet ovat niin suuret, että vaikka koko viljasato menisi piloille, rahaa tulisi kuin roskaa. Näin totuus on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1561441Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1281160Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216859- 64782
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus58668- 41617
- 48613
- 52572
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187558En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä
Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o29552