Mustasukkaisuuden viisi eri tyyppiä

Joku suhdesoppa.fi sivusto kertoi näistä mustasukkaisuuden eri muodoista. Musta nää oli aika hyvin eritelty tässä! Yleensähän puhutaan ihmisestä vaan mustasukkaisena, mutta ei sekään silti tarkoita että kukaan olisi kaikilla tavoilla mustasukkainen. Siis mä omalle kohdalleni ainakin tunnistan tuon 2-tyypin mustasukkaisuuden tosi hyvin, 5-tyypin mustasukkaisuuskin sopii muhun ajoittain (nuorempana sopi vielä useammin kuin nyt) kun taas esim. 1. ja 3. kohdan mustasukkaisuutta en tunne lainkaan, en koskaan, enkä missään muodossa!

1. Omistava mustasukkaisuus: "Pidä näppisi irti hänestä!"

Omistava mustasukkaisuus tulee ilmi tilanteissa, joissa oma “omistusoikeus” koetaan uhatuksi. Omistavaa mustasukkaisuutta voidaan kokea myös esimerkiksi silloin, kun puolisomme käyttäytyy mielestämme liian itsenäisesti.

2. Poissulkeva mustasukkaisuus: "Haluaisin olla osa sinun elämääsi."

Poissulkeva mustasukkaisuus syntyy tunteesta, että jää itselle tärkeän ihmisen kokemusmaailman ulkopuolelle. Näin voi esimerkiksi käydä, jos kuulee tuttavalta jonkin kumppanin yksityisasian, jonka olisi halunnut kuulla suoraan kumppaniltaan.

3. Kilpaileva mustasukkaisuus: "Miten hän voi olla parempi kuin minä?"

Kilpaileva mustasukkaisuus liittyy tilanteisiin, joissa oma itse koetaan huonommaksi tai heikommaksi kuin “kolmas osapuoli”. Kilpailevaan mustasukkaisuuteen liittyy usein kyvyttömyyden tunteita ja pelkoa tulla epäedullisesti vertailluksi.

4. Egoistinen mustasukkaisuus: "Minua ei kohdella näin!"

Egoistisesti mustasukkainen pelkää ennen kaikkea sitä, mitä muut ajattelevat hänestä, jos kumppanin pettäminen käy ilmi. Egoistisesti mustasukkaisen on vaikea ottaa huomioon kumppaninsa tarpeita ja toiveita, koska hän kokee, että hänen oma tapansa toimia on ainoa oikea.

5. Pelokas mustasukkaisuus: "älä jätä minua!"

Pelokas mustasukkaisuus on reaktio yksinäisyyden tai hylkäämisen uhkaan. Tällaiseen mustasukkaisuuteen liittyy kokemus siitä, että puoliso jättää meidät yksin.
29638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Kohta joku nokkela tulee taas kertomaan, ettei ole rakkautta ilman mustasukkaisuutta ja sellainen mielipide hänelle sallittakoon. ;-)

Äänestä
  • kyllä se tietynlainen mustasukkaisuus on vaan hyväksi ja yksi tapa muiden joukossa osoittaa välittävänsä toisesta. Liika on tietty liikaa.

    Äänestä

  • vänksy kirjoitti:

    kyllä se tietynlainen mustasukkaisuus on vaan hyväksi ja yksi tapa muiden joukossa osoittaa välittävänsä toisesta. Liika on tietty liikaa.

    Varmaan tuntisin noita kaikkia, jos toinen osapuoli provosoisi käytöksellää moiseen. Siinä se pointti onkin. Minä kun aina ajattelen mustasukkaisuuden AIHEETTOMANA epäilynä ja luottamuspulana enkä sitä myönnä tuntevani. Mutta jos RR vaikkapa olisi kovin perso muiden miesten huomiolle, niin tottahan minä siitä hermostuisin. Mutta silloin olisi mielestäni aihettakin. Kai sekin sitten yleisesti ymmärretään mustasukkaisuudeksi, vaikka se minusta onkin eri asia.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Mäkin pidän sitä juuri tuona aiheettomana versiona. Toinen menee kauppaan, ja toinen alkaa kyseleen että oletkos huoraan lähdössä kun tukkaskin oikein kampasit?

    Hyihitto.. eiikinäenää.. menee oikein kylmänväreitä kun vaan muisteleekin noita sairaita heittoja mitä noi mustikset aina heittelee.

    Äänestä

  • old_profile_53222 kirjoitti:

    Taisin itseasiassa juuri kokea ahaa-elämyksen tämän asian tiimoilta. Nämä mustasukkaisuutta puolustelevat laskevat siihen aiheellisetkin epäilyt. Noh, yritän muistaa oivallukseni, ennen kuin seuraavan kerran alan vängätä mustan pesemisestä valkoiseksi.

    Vielä kehtaa väittää rakastavansa vaikka haukkuu ja pitää sitä puolisoa jonain yleisenä huorana joka ei kaupassakaan muka voi käydä ilman että on hedelmätiskin takana jonkun ekan vastaantulijan kanssa nussimassa.
    En mä pidä tuota minään rakkautena enkä mustasukkaisen käytöstä rakastavan ihmisen käytöksenä.

    Se on sairautta.. ja vaikka olis jonkinmoista "rakkautta", niin sitä lajia en todellakaan halua enkä kaipaa. Mä haluan että mua rakastaa sellainen joka oikeasti arvostaa ja haluaa mulle hyvää. Huomaa vaikka itse että tekee mut onnettomaksi jossen ite sitä sattuis heti älyään.

    Enkä mä ole mustis edes aiheesta. Mä olen vaan tarkkana että saan tietää pettämisen että voin viskata sen pihalle. Mua ei pelota mikään muu siinä kuin se etten saa tietää ja se limainen petturikyy elelee mun povella ja nauttii ansaitsematonta arvostusta. Hyiyäk. Nussikoot kenen kaa tykkää, pääasia että häipyy mun mestoilta.

    Mitä helvettiä! Eikö haukkuminen ja hakkaaminen olekaan rakkuden syvintä olemusta? Sitä paitsi se vasta rakkautta onkin, kun omansa säästää (seksin saralla). ;-)

    Sitä paitsi minä aina ihmettelen, onko oikeasti niin kyvyttömiä ihmisiä, jotka eivät osaa näyttää välittämisen ja rakkauden tunnetta muutenkuin näyttämällä menettämisenpelkonsa. Aika karua.

    Odota vaan, kohta joku kertoo, että meillä on vääristynyt minäkuva ja uskottelemme itsellemme ja muille liikoja itsestämme.

    äärimuotoja - ja ääri-ilmiö on useimmiten aikas syvältä riippumatta asiasta. On eri asia tuntea vihaa jotakin kohtaan kuin käydä vihapäissään tappamassa kohde. Kumpikin on vihaa - käsittelytapa vain on toinen.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Mitä helvettiä! Eikö haukkuminen ja hakkaaminen olekaan rakkuden syvintä olemusta? Sitä paitsi se vasta rakkautta onkin, kun omansa säästää (seksin saralla). ;-)

    Sitä paitsi minä aina ihmettelen, onko oikeasti niin kyvyttömiä ihmisiä, jotka eivät osaa näyttää välittämisen ja rakkauden tunnetta muutenkuin näyttämällä menettämisenpelkonsa. Aika karua.

    Odota vaan, kohta joku kertoo, että meillä on vääristynyt minäkuva ja uskottelemme itsellemme ja muille liikoja itsestämme.

    Mustasukkaisuus kun tuppaa vielä lisääntyy. Varmaankin siksi kun toinen huomaa että pystyy pelotteleen haukkumalla ja järjestämällä ainaisia kohtauksia, sen toisen hiljaiseksi kotihiireksi. Valta saa toisten päät sekaisin. Lopussa se toinen onkin jo kettingeillä sidottuna sänkyyn, ja jääkaappikin on lukossa.

    Vaikka Ttuplai tuossa sanoi että puhutaan ääripäistä, niin ei kuitenkaan puhuta. Kyl se mekanismi on niissä kaikissa sama, riippuu sitten suhteen/mustasukkaisuustunteen elinkaaresta että missä kohtaa ollaan. Niin ja mähän sanoin jo alussa, että myös se joidenkin livänä pitämä on mun listalla kohdassa "paha juttu". On tietty sellaisia jotka on tosi väkivaltaisia heti alussa, jotkut alkaa vasta muutaman vuoden päästä ja jotkut pysyttelee henkisessä väkivallassa. Joku ei näytä mustiksen tunteita juurikaan ollenkaan, ja tappaa 5 vuoden päästä puolison.

    On vaikea erotella mihin mustiksen asteeseen nämäkin kuuluu "sä olet lortto kun käyt kaupasssa" "sä käyt kaupassa varmaan vaan siksi että saat kyylätä toisia miehiä" "käyt kaupassa ihan varmaan vaan siksi t-paidassa että muut miehet kyylää sun tissejä" "oletko huoraan menossa kun tukkas kampaat etkä kauppaan kuten sanoit"

    Mun mielestä noi on kaikki yhtä surkeita enkä niitä erottele sen kummemmin. Pahoja, negatiivisia ja vaikka mitä ei-toivottavaa ne joka tapauksessa on.

    Minä olen mustiksia sen verran nähnyt että tiedän kyllä mitä ne heittelee. Ne saattaa jopa välillä kuvitella olevansa jopa vitsikkäitä, tai siis yrittää naamioida loukkaukset ja heitot vitseiksi, eikä näinollen oikein edes välttämättä käsitä mitä ne tekee ja kuinka pahalta se tuntuu muista. Puhumattakaan kun sitä saa vaihtelevissa määrin kuunnella iät ja ajat. Aivan sama onko se astetta A vai B, kun pitkittyessään ne kaikki kuulostaa ja tuntuu Ö -luokalta.

    Kaikissa tunteissa on asteita enempi kuin sormia käsissä. Ja sun esimerkki oli edelleen siellä ääripäässä. Mun esimerkki - tuntee mustasukkaisuuden sisällään ja sanoo kumppanilleen: "Et arvaa mitä tyhmää mä ajattelin...".

    Tunteet ovat tunteita - ei niissä itsessään mitään pahaa ole. Ongelmaksi ne muodostuvat jos kieltää olemassaolon tai ei pysty niitä käsittelemään - ja silloin ne toki elävät ihan omaa elinkaartaan.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    On kaikkein pahimpina silloin kun ne kaataa toisen niskaan eli näyttää ne sille toiselle. Jos on mustis, niin silloin ei ole osannut käsitellä tunteitaan oikein eikä käsitellä niitä joten ne jäävät voimaan. Mustistunne on etupäässä tuntijan omassa päässä ja mielikuvituksessa. Silloin ne olisi parempi käsitellä pois ettei ala tosiaan kiusaan jo sitä toistakin.

    Silloin ollaan kohdassa "paha juttu.. erittäin paha"

    Sun esimerkkisi ei taas mahdu mustislistalle ollenkaan. Tuommoinen menee normaalin jutustelun piikkiin eikä kuormita toista mitenkään henkisesti. Oikeat mustistunteet ilmitultuaan taas aiheuttaa sille toiselle vaikka mitä. Ei mene säästä puhumisen tasolle.

    mustistuntee siten et ne ovat tunteita, jotka aiheuttavat toiselle haittaa. Mites määritellään oikeat vihan tunteet? Mutku se tunne siis on kuitenkin itselle olemassa niin kuinkas pirussa se ei olekaan oikea tunne - eli pitääks aina kysyä muilta et oliks mun tunne oikea? Siis niinku behavioristien pano - tuntuks musta hyvältä?

    Jos siitä ei olis toiselle haittaa, niin silloinhan se on ihan turhanpäiväistä josta ei sen kummemmin tarvi edes mainita minään mustasukkaisuutena.

    En myöskään koskaan ole nähnyt missään mainintaa tuommoisesta erittäin lievästä normikeskusteluun rinnastettavasta kevytveriosta, kun puhutaan mustasukkaisuudesta. Kun aletaan mustasukkaisuudesta puhuun, niin toisiin kohdistuvaa/kuormittavaa negaahan sieltä tulee.. tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän.. riippuu kunkin päivästä.

    http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/tietoa_parisuhteesta/mustasukkaisuus/

    Katukeskusteluissa ei ole kuin yksi totuus, mut se koskee montaa muutakin aihetta.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    Kaikissa tunteissa on asteita enempi kuin sormia käsissä. Ja sun esimerkki oli edelleen siellä ääripäässä. Mun esimerkki - tuntee mustasukkaisuuden sisällään ja sanoo kumppanilleen: "Et arvaa mitä tyhmää mä ajattelin...".

    Tunteet ovat tunteita - ei niissä itsessään mitään pahaa ole. Ongelmaksi ne muodostuvat jos kieltää olemassaolon tai ei pysty niitä käsittelemään - ja silloin ne toki elävät ihan omaa elinkaartaan.

    Harvapa ajatuksiaan pystyy kontrolloimaan eikä ole tarpeenkaan. Mutta ongelma alkaa siitä, kun ajatus muutuu sanoiksi ja teoiksi. Aikuisen ihmisen pitäisi vähän osata hillitä pelkojensa esilletuontia negatiivisella tavalla.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Harvapa ajatuksiaan pystyy kontrolloimaan eikä ole tarpeenkaan. Mutta ongelma alkaa siitä, kun ajatus muutuu sanoiksi ja teoiksi. Aikuisen ihmisen pitäisi vähän osata hillitä pelkojensa esilletuontia negatiivisella tavalla.

    Ja sama pätee mustasukkaisuuteen. Yltiörationaalisena aikana usein vain pidetään tunnetta pahana - mussa on jotain vikaa, koska tunnen näin.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/tietoa_parisuhteesta/mustasukkaisuus/

    Katukeskusteluissa ei ole kuin yksi totuus, mut se koskee montaa muutakin aihetta.

    Ratikkahan sen kiteytti ja täräytti. Tunteet vs. teot.

    Omat mustistunteet voi pitää sisällää ja käsitellä niitä keskenään. Ei ne ketään haittaa. Teot on sitten se muille näkyvä osa, ja josta kaikki puhuu kun puhuu mustasukkaisuudesta. Ainakin suurinosa. Se on se huono puoli ja osa, mitä ei saisi tehdä koska se on haitallista jo muillekkin. Näyttämismäärä ja tapa ei pysy kellään vakiona koko aikaa.

    Äänestä

nelosta, jos jotakin.

Olen niin kyynistynyt ja niin fatalisti, että en oikein osaa enkä jaksa olla mustis. Muuten kyllä kiukuttelen :)

Äänestä

Osu noi muhunkaan. Ja ei, en pidä pikkuriikkistäkään mustasukkaisuutta hyvänä asiana enkä halua missään nimessä että puolisoni olisi pikkuriikkisenkään mustis millään tavalla. Mä en jaksa sitä enää ikinä. En edes sitä "kevyt"versiota.. itse pidän noita versioita kylläkin vaan joko pahoina, erittäin pahoina tai megalomaanisen pahoina.

Jos mä huomaan ittessäni minkäänmoista mustiksen piirrettä, jätän toisen heti. Suhde ei vastaa silloin minun toiveitani eikä tarpeita.

Äänestä
  • Kun ei välitä toisesta pätkääkään niin silloin ei ole myöskään mustasukkainen hänestä. Tekninen hyötysuhde on siis hyvä ratkaisu jos ei haluu kokee mustisfiiliksiä laisinkaan.

    Äänestä

  • UPDATE_8577284 kirjoitti:

    Kun ei välitä toisesta pätkääkään niin silloin ei ole myöskään mustasukkainen hänestä. Tekninen hyötysuhde on siis hyvä ratkaisu jos ei haluu kokee mustisfiiliksiä laisinkaan.

    Olen välittänyt paljonkin olematta mustasukkainen. Se on itestä ja luonteesta kiinni miten noi haitalliset jutut pystyy käsitteleen pois.
    En edes halua olla ite enkä tosiaan siedä sitä piirettä toisessakaan yhtään.

    Se on vaan niin täysin negatiivinen, turha ja paska juttu. Aiheuttaa pelkkää mielipahaa ja surkeutta. Siis lievimmillään, ongelmathan kasvaa sitten melkein vertikaalisesti kulkevalla viivalla mustasukkaisuuden kasvaessa.

    Ei mulle. Se ei kuulu mun ihanneparisuhteeseeni mitenkään, ja koska mun ei ole pakko olla kenenkään kanssa vaan viihdyn sinkkuna oikein hyvin, niin en minä tätä hyvään tilannetta paskaan vaihda minkään mustiksen ääliön negojen kohteeksi.

    Äänestä

Vähänkö hienoo. Löydän kakki noi itsestäni.

Äänestä
  • No onneksi noi eivät ole ainoita tapoja joilla osaan olla naurettava.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    No onneksi noi eivät ole ainoita tapoja joilla osaan olla naurettava.

    teillä on nyt hiukan tossa itsensä markkinoinnissa parantamisen varaa =D

    Äänestä

  • vänksy kirjoitti:

    teillä on nyt hiukan tossa itsensä markkinoinnissa parantamisen varaa =D

    unohtaa ikävät tosiasiat ja keskittyä vetoamaan positiivisiin tunteisiin.

    Hoksaa että rehellinen mieshän tuo on.

    No, se nyt ei ole varmaan kovin tärkeä ominaisuus tässä maailmassa.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    unohtaa ikävät tosiasiat ja keskittyä vetoamaan positiivisiin tunteisiin.

    tosiasiat kuuluu peittää kauniilla kuorrutteella, eiks se noin mee? :)

    Äänestä

eli täysin aiheeton epäily ja sehän taitaa olla olla yleisin syy vaimonhakkaajille

Äänestä

muita tunnista kuin tuon ykkösen. siis omalta kohdalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vänksy kirjoitti:

Joku suhdesoppa.fi sivusto kertoi näistä mustasukkaisuuden eri muodoista. Musta nää oli aika hyvin eritelty tässä! Yleensähän puhutaan ihmisestä vaan mustasukkaisena, mutta ei sekään silti tarkoita että kukaan olisi kaikilla tavoilla mustasukkainen. Siis mä omalle kohdalleni ainakin tunnistan tuon 2-tyypin mustasukkaisuuden tosi hyvin, 5-tyypin mustasukkaisuuskin sopii muhun ajoittain (nuorempana sopi vielä useammin kuin nyt) kun taas esim. 1. ja 3. kohdan mustasukkaisuutta en tunne lainkaan, en koskaan, enkä missään muodossa!

1. Omistava mustasukkaisuus: "Pidä näppisi irti hänestä!"

Omistava mustasukkaisuus tulee ilmi tilanteissa, joissa oma “omistusoikeus” koetaan uhatuksi. Omistavaa mustasukkaisuutta voidaan kokea myös esimerkiksi silloin, kun puolisomme käyttäytyy mielestämme liian itsenäisesti.

2. Poissulkeva mustasukkaisuus: "Haluaisin olla osa sinun elämääsi."

Poissulkeva mustasukkaisuus syntyy tunteesta, että jää itselle tärkeän ihmisen kokemusmaailman ulkopuolelle. Näin voi esimerkiksi käydä, jos kuulee tuttavalta jonkin kumppanin yksityisasian, jonka olisi halunnut kuulla suoraan kumppaniltaan.

3. Kilpaileva mustasukkaisuus: "Miten hän voi olla parempi kuin minä?"

Kilpaileva mustasukkaisuus liittyy tilanteisiin, joissa oma itse koetaan huonommaksi tai heikommaksi kuin “kolmas osapuoli”. Kilpailevaan mustasukkaisuuteen liittyy usein kyvyttömyyden tunteita ja pelkoa tulla epäedullisesti vertailluksi.

4. Egoistinen mustasukkaisuus: "Minua ei kohdella näin!"

Egoistisesti mustasukkainen pelkää ennen kaikkea sitä, mitä muut ajattelevat hänestä, jos kumppanin pettäminen käy ilmi. Egoistisesti mustasukkaisen on vaikea ottaa huomioon kumppaninsa tarpeita ja toiveita, koska hän kokee, että hänen oma tapansa toimia on ainoa oikea.

5. Pelokas mustasukkaisuus: "älä jätä minua!"

Pelokas mustasukkaisuus on reaktio yksinäisyyden tai hylkäämisen uhkaan. Tällaiseen mustasukkaisuuteen liittyy kokemus siitä, että puoliso jättää meidät yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu