tosca-kakku

Hei kaikille leipureille! Haluaisin saada hyvän tosca-kakun/leivoksen ohjeen, oisko kellään? Mielellään sellainen jossa käytetään kauraryyniä.
Laita joko tänne tai mielummin sp:llä [email protected]
42103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tässä olisi toscakakkuohje erilaisilla päällysteillä:

TOSCAKAKKU

2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
* vaahdota munia hetken aikaa ja lisää sitten sokeri, vatkaa kunnes vaahto on vaaleaa ja kuohkeaa

2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl nestettä, voi käyttää jotain mietoa vaaleaa mehua (esim. ananasta, jos tekee ananas/kookos kuorrutuksen) kermaa, maitoa tai esim. mantelilikööriä
* sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää nestetilkan kanssa taikinaan

100 g sulatettua rasvaa
* sekoita lopuksi taikinan joukkoon melkein jäähtynyt rasva

Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Paista kakkua ensin 175 asteessa ensin n. 20–25 minuuttia, uunista riippuen, ilman kuorrutusta.

Tee sillä välin kuorrutus.

KUORRUTUS
50 g rasvaa
½ dl sokeria
50 g mantelilastuja (voi käyttää myös 1-1,5 dl suuria kaurahiutaleita, jos ei pidä manteleista)
1 rkl vehnäjauhoja
1 rkl nestettä, ks. pohjan ohje

Mittaa kuorrutusaineet samaan astiaan, jossa sulatit rasvan jo aikaisemmin. Sulata vain sen verran että rasva sulaa riittävästi niin, että kuorrutusainetta ei tarvitse kuin kevyesti sekoittaa.

Levitä kuorrutus esipaistetun, ei täysin kypsän pohjan päälle ja jatka kypsennystä n. 10–15 minuuttia, eli kunnes tulee kaunis väri pintaan.

TOSCALEIVOKSET

Paista kakku suorakaiteen muotoisessa vuoassa, kuorruta ja leikkaa neliöiksi.
Kasta neliöiden reunat sulatettuun suklaaseen.


KOOKOS JA ANANASKUORRUTUS

3 dl ananaspaloja tai -rouhetta
50 g voita
½ dl sokeria
1 muna
1½ dl kookoshiutaleita
2 tl vanilliinisokeria

Kiehauta kuorrutusaineet ananasta lukuun ottamatta.
Levitä puolikypsän kakun päälle ensin ananas ja sitten kuuma kuorrutus.
Jatka kypsentämistä tavallisen toscakakun tapaan.

KAURA JA OMENAKUORRUTUS

2-3 dl omenakuutioita
1 dl voita
1 dl sokeria
2½ dl pieniä kaurahiutaleita (esim. Elovenakin käy hyvin)

Sulata voi ja sekoita siihen sokeri ja kaurahiutaleet.
Levitä puolikypsän kakun päälle ensin omenakuutiot ja sitten lämmin kauraseos.
Jatka kypsentämistä tavallisen toscakakun tapaan.

Äänestä
  • Kaunis kiitos ohjeesta! Hyvää kevättä ja toscaisia päiviä!!

    Äänestä

Hei, jos annoksen tuplaa niin saako uunipellillisen. Lieden leveys 50 cm.

Äänestä
  • Kyllä saa.

    Tuon ohjeen mukaan pohjasta tulee n. 24 cm halk. vuokaan noin kolmen sentin vahvuinen. Eli jos haluat paksumman pohjan, tee siitä kaksi ja puolikertainen. Itse pidän ohuemmasta enemmän ja teen sen kaksinkertaisena pellilliseen.

    Itse laitan päällystää piirakkavuokaankin 1½ kertaisen annoksen. Eli pellilliseen kannattaa laittaa 2½ kertainen niin on kunnolla "töhnää" päällä.

    Jos olen käyttänyt kermaa pohjassa, niin käytän yleensä vain kevytkermaa, ettei siitä tule liian raskas. Useimmiten käytän jotain vaaleata mehua tai rasvatonta Hyla-maitoa. Kaikki käy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eloveena kirjoitti:

Hei kaikille leipureille! Haluaisin saada hyvän tosca-kakun/leivoksen ohjeen, oisko kellään? Mielellään sellainen jossa käytetään kauraryyniä.
Laita joko tänne tai mielummin sp:llä [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu