http://blogit.yle.fi/mot
"Ilmastonmuutoksen syvin idea
Martti Backman
Miksi juuri ilmastonmuutoksesta on kehittynyt oman aikamme suurin massasuggestio, johon ei voi vaikuttaa järkiperusteilla?
Miksi tavalliset ihmiset uskovat niin halukkaasti, että minimaalisen pieni muutos ilmakehän kaasukoostumuksessa on syöksemässä planeettamme tuhoon?
Ja miksi parhaitenkin koulutetut ihmiset nielevät enempiä kyselemättä väitteen, että tiedeyhteisö olisi ilmastouhkasta yksimielinen?
Ja miksi jotkut tiedemiehet ovat valmiit vaarantamaan maineensa vedättämällä tutkimustuloksiaan pelkovaikutuksen lisäämiseksi?
Englantilaisen Itä-Anglian yliopiston yhteydessä toimivan Tyndallin ilmastontutkimuskeskuksen johtaja Michael Hulme antoi näihin valaistusta tuoreessa kirjassaan ”Miksi olemme eri mieltä ilmastonmuutoksesta”. Tyndall ja Hulme kuuluvat hallitusten välisen ilmastopanelin IPCC:n ehdottomaan sisärenkaaseen.
Näin Hulme erittelee käsitettä ”ilmastonmuutos”:
”Ilmastonmuutoksen idea pitäisi nähdä älyllisenä resurssina, jonka yhteydessä kollektiiviset ja henkilökohtaiset identiteettimme ja projektimme voivat syntyä ja saada muotonsa. Meidän ei pidä kysyä, mitä me voisimme tehdä ilmastonmuutokselle, vaan mitä ilmasto voi tehdä meidän hyväksemme.
Koska ilmastonmuutoksen idea on niin muovautuva, sitä voidaan hyödyntää useissa inhimillisissä projekteissamme ja se voi palvella monia psykologisia, eettisiä ja henkisiä tarpeitamme.
Luomme ja kerromme jatkuvasti uusia tarinoita ilmaston muutoksesta ja mobilisoimme ne tukemaan projektejamme.
Nämä myytit nousevat tieteellisten kategorioiden ”tosi” ja ”epätosi” yläpuolelle.”
Ilmastonmuutos on ennen kaikkea YK:n projekti. Sitä johtaa ja hallinnoi YK:n alaisuudessa toimiva jäsenmaiden hallitusten välinen poliittinen elin, IPCC.
Ei siis ihme, että YK:n agenda, maailman eriarvoisuuksien poistaminen ja varallisuuden uusjako rikkaalta länneltä kehitysmaihin on niin vahvasti esillä ilmastokatastrofin vastaisessa taistelussa.
Ja sen ovat monet poliitikot sanoneet suoraankin: vaikka ilmaston muutos osoittautuisikin vääräksi hälytykseksi, niin se on silti oiva tilaisuus korjata maailman vääryyksiä.
Ilmastonmuutos palvelee myös monien muiden pienryhmien maailmankatsomuksellisia tarpeita. Sen avulla voimme ilmaista vastenmielisyytemme länsimaista kulutuskulttuuria kohtaan, vastustaa autoilua, edistää kasvissyöntiä sekä eläinsuojelua, suojella luonnon lajirunsautta, ja lukemattomia muita kunkin eettisessä järjestelmässä tärkeitä asioita.
Puhumattakaan sen vastauksesta monen maallistuneen ihmiseen tarpeeseen saada purkaa uskonnollisia tunteitaan: Jos te tuhlaavaiset ihmiset, ette lopeta syntistä elämäntapaamme, niin minä, äiti Gaia tulen ja rankaisen teitä nostamalla suuren veden!
Ilmastokirkolla on pyhät kirjansa, IPCC:n raportit, papistonsa ja ylipapistonsa, aneensa ja vieläpä kosher-ruokansa, lähiruoka ja luomu. Ja sen jäsenillä tiskipöytänsä alla oma pieni kotialttari, patteri kierrätysastioita.
Todellakin, ilmastonmuutos on tehnyt paljon monen hyväksi, aivan kuten Hulme esitti.
Mutta näyttää siltä, että jokin raja on nyt saavutettu. Kun on tultu tilanteeseen, jossa poliitikkojen olisi vihdoin vastattava huutoonsa ja pantava toimeen hyytävä ohjelma maalailemansa katastrofin torjumiseksi: länsimaisen sivilisaation energiankulutuksen palautus jonnekin 30-luvun tasolle.
Eri puolilta maailmaa kantautuu tuloksia mielipidemittauksista, jotka kertovat ihmisten menettäneen romahdusmaisesti uskoaan ilmastonmuutoksen vaarallisuuteen. Poliitikot eivät uskalla asettua voimakkaasti muuttunutta mielipidettä vastaan, ja sen vuoksi joulukuun suuri ilmastokokous Kööpenhaminassa on jo epäonnistunut.
Ennustan, että poliitikot alkavat pikkuhiljaa kiinnostua myös ilmastokatastrofin uhkaa epäilevistä tutkimustuloksista. Jotenkin heidän on päästävä maalaamastaan nurkasta ulos."
Ilmastonmuutoksen syvin idea
19
263
Vastaukset
- Anti hohheli
Täyttä asiaa!
- Jöns
Aikamoista soopaa.
"Miksi juuri ilmastonmuutoksesta on kehittynyt oman aikamme suurin massasuggestio, johon ei voi vaikuttaa järkiperusteilla?"
Kyllä siihen voi vaikuttaa, kunhan niitä järkiperusteita nyt ensin löytyisi. - näköjään
Jöns kirjoitti:
Aikamoista soopaa.
"Miksi juuri ilmastonmuutoksesta on kehittynyt oman aikamme suurin massasuggestio, johon ei voi vaikuttaa järkiperusteilla?"
Kyllä siihen voi vaikuttaa, kunhan niitä järkiperusteita nyt ensin löytyisi.Näköjään aikainkin Jöns on uskomuksensa kiveen hakannut.
- Jöns
näköjään kirjoitti:
Näköjään aikainkin Jöns on uskomuksensa kiveen hakannut.
Olen aina luottanut tieteeseen, esimerkiksi kehitysoppiin. Miksi nyt muuttaisin käsitystäni?
- luottavaista
Jöns kirjoitti:
Olen aina luottanut tieteeseen, esimerkiksi kehitysoppiin. Miksi nyt muuttaisin käsitystäni?
Vai luottaa Jöns tieteeseen. Sehän kuulostaa hienolta. Mutta osaatko erottaa tieteen politiikasta?
- Jöns
luottavaista kirjoitti:
Vai luottaa Jöns tieteeseen. Sehän kuulostaa hienolta. Mutta osaatko erottaa tieteen politiikasta?
Jos sinäkin olet kiinnostunut tieteestä, sitä löydät esim täältä:
http://climate.nasa.gov/keyIndicators/ - Anonyymi
Täyttä paskaa.
Energiankulutus -30 luvun tasolle. Suomen sähköenergian kulutuksen odotetaan kaksinkertaistuvan seuraavan kymmenen vuoden aikana, mutta se on kaikki puhdasta energiaa.
Muutenkin tuo juttu on jo niin paljon ajastaan jäljessä, että ihmettelen, miten joku tuollaista sontaa vielä levittelee. Backmannin toimittajaran suurin munaus taisi olla MOT:n ilmastodokkari. Harvoin on "dokumentti" osoittautunut niin väärin tehdyksi ja puolueelliseksi.
- puntti.
Tokkopa tuo oikeasti epäilyttää muita kuin moponrassaajia ja joitain epäonnistumisistaan katkeroituneita roskatoimittajia.
Karavaani kulkee, koirat räksyttävät... - tsot tsot
Toisen työtä ei saa kopioida ilman lupaa. Oletko kysynyt luvan? Tuskinpa.
Tässä luettavaa:
Mitä on tekijänoikeus?
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/1.2.html- näköjään
Lähde oli mainittu ihan siinä alussa.
- tsot tsot
näköjään kirjoitti:
Lähde oli mainittu ihan siinä alussa.
Lähteen maininta ei todellakaan muuta tekijänoikeusrikkomusta yhtään miksikään. Turha edes kuvitella.
Jos lähdettä ei olisi mainittu, olisi kyseessä sekä plagiointi että tekijänoikeusrikkomus. Nyt kun lähde on mainittu, on kyseessä "vain" tekijänoikeusrikkomus. - sot sot
tsot tsot kirjoitti:
Lähteen maininta ei todellakaan muuta tekijänoikeusrikkomusta yhtään miksikään. Turha edes kuvitella.
Jos lähdettä ei olisi mainittu, olisi kyseessä sekä plagiointi että tekijänoikeusrikkomus. Nyt kun lähde on mainittu, on kyseessä "vain" tekijänoikeusrikkomus.Mene pois, lihava lapsi.
- Anonyymi
Ihmiset ja etenkään poliitikot eivät "usko hanakasti" ilmastonmuutokseen, vaan äärimmäisen vastenmielisesti ja vähättelevästi.
Ihmiskunnan toiminnan aiheuttama ilmaston ennätyksellisen nopea lämpeneminen on tieteentekijöiden käytännössä yksimielinen johtopäätös. Koska ilmaston korjaaminen on äärimmäisen hidasta tai mahdotonta he, jotka asian parhaiten ymmärtävät ovat halunneet varoittaa mitä voi olla tulossa. Pahimmillaan ilmiö on itseään voimistava ja riski on, että ilmastonmuutos "karkaa". Ainakaan vielä ei ole varmaa, että niin käy, mutta jos käy, niin kun se on tapahtunut, niin on myöhäistä tehdä asialle yhtään mitään.- Anonyymi
"Pahimmillaan ilmiö on itseään voimistava ja riski on, että ilmastonmuutos "karkaa""
Mutta tämä ei ole suomalaisten käsissä.
Ainakaan suomalaisten veronmaksajien rahoilla ei maailmaa pelasteta. Ainoa mahdollisuus on tekninen kehitys - Anonyymi
Epämiellyttävä totuus on, että lämpenemistä ei voida enää pysäyttää, vaikka päästöt lopetettaisiin huomenna. Menneiden "syntien" voimasta keinu heilahtaa vielä parisen astetta ylöspäin. Jos nykypäästö jatkuu varantojen loppuun saakka, niin siitä tulee vielä toiset kaksi astetta lisää.
- Anonyymi
On hyvä muistaa, että myös lämpeneminen aiheuttaa lämpenemistä, kun lämpimämpi ilma kykenee pitämään enemmän vesihöyryä, joka on tehokas kh-kaasu.
- Anonyymi
Lämpeneminen siis jatkuu, vaikka päästöt lopetettaisiin huomenna. Trumpilaisen johtopäätös olisi, että lämpeneminen ei johtunutkaan päästöistä. Joten drill, baby, drill ja God bless America.
- Anonyymi
Myöskään hiilivetyoligarkkeja ei saada aisoihin. Ja fossiilisista riippuvaisiksi tulleita asiakkaita kyllä riittää.
- Anonyymi
Sinänsä ihan hauska kaivuu tuolta 15 vuoden takaa.
Tiedeyhteisö on vaan entistä yksimielisempi (ilmastonmuutoksesta enemmän yksimielinen kuin vaikka Maapallon vanhasta iästä). Samoin mittaustulokset ovat jälleen saavuttaneet korkeammat lukemat aloituksen jälkeen. Ilmastonmuutoksen tapahtumisesta ei ole mitään epäselvyyttä rationaalisesti ajatellen (tieteellinen tieto). Tuollaiset tunteenpurkaukset ovat siis ihan vaan denialistien omia huuhaauskomuksia.
<< Ennustan, että poliitikot alkavat pikkuhiljaa kiinnostua myös ilmastokatastrofin uhkaa epäilevistä tutkimustuloksista. >>
Eipä ole tämäkään toteutunut.
Päin vastoin. Poliitikot ovat säätäneet lakeja ilmastonmuutoksen torjumisesta.
<< Eri puolilta maailmaa kantautuu tuloksia mielipidemittauksista, jotka kertovat ihmisten menettäneen romahdusmaisesti uskoaan ilmastonmuutoksen vaarallisuuteen. >>
Tuokin perustui kirjoittajan oman uskomuksen tuottamaan irrationaaliseen uskomukseen: nykyisin ihmiset ovat hyvin huolissaan ilmastonmuutoksesta.
<< Ja miksi parhaitenkin koulutetut ihmiset nielevät enempiä kyselemättä väitteen, että tiedeyhteisö olisi ilmastouhkasta yksimielinen? >>
Olisiko ihan vaan siksi, että tiedeyhteisö tosiaan on erittäin yksimielinen ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttamasta uhasta. Tässä 15 vuodessa yksikään huippuyliopisto ei ole tullut tulokseen, että ilmastonmuutos olisi jotenkin tieteellisesti kumottu. Kirjoittajalla on siis ollut aivan megalomaanisen suuret kuvitelmat itsestään ja omasta tietotaidostaan, että hän olisi muka jotenkin pystynyt tuolloin tietämään, että tieteessä olisi todisteet, ettei ilmastonmuutosta olisikaan. Se oli ihan pelkästään huuhaauskomus - jo silloin. Se oli sitä uskonnollista uskomista tietoa vastaan - vaikka hän yritti projisoida sitä tieteelliseen tietoon luottaviin.
Häpeä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1802105
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1641846Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461796- 1231513
Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1711341Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia571307Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen741144- 71991
Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P27962- 15939