Ajattelin kysyä miten te, joilla on todettu jokin dissosiaatiohäiriö, pärjäätte ongelman kanssa.
Törmäsin jokin aika sitten tähän termiin ja kiinnostuin asiasta, koska omat oireeni muistuttivat kuvattuja oireita hyvin läheisesti. En muista menneisyydestäni paljoakaan. Muistini on todella huono ja koko elämäni luisuu jatkuvasti sumuverhon taakse. Pystyn hahmottamaan elämääni lähinnä mielialapäiväkirjan kautta, jota täytän päivittäin ja johon kirjoitan keskeisiä tapatumia.
Minun on aika lailla mahdotonta laittaa hajanaisia muistikuvia aikajärjestykseen päässäni. Voin puhua eilisestä, luullen asioiden tapahtuneen viikkoja sitten tai päinvastoin. Kauemmas menneisyyteen mentäessä unet ja todellisuus ovat sekoittuneet, enkä ole varma mikä on totta ja mikä ei.
Olen saanut diagnoosin psykoottistasoisesta masennuksesta, mutta tämä psykoottisuus tulee esiin tavallisesti vain kovan ahdistuksen kautta. Se esiintyy voimakkaina depersonalisaatio- ja derealisaatiokokemuksina.
Usein muutama päivä ahdistavan kokemuksen jälkeen, persoonani tavallaan vaihtuu toiseen. Luin joku aika sitten kaikki vanhat päiväkirjani läpi ja huomasin, että olen kirjoitanut näistä vaihdoksista jo ennen murrosikää. Eri persoonien rajat eivät ole kovin selkeitä, eivätkä ulkopuoliset niitä huomaa, mutta itselleni tunnetilojen ja mielipiteiden vaihtuminen aiheuttaa paljon päänvaivaa.
Katselen itseäni peilistä mielelläni, koska minulla on vaikeuksia muistaa miltä näytän. Joskus pahan masennuksen aikaan elin peilin edessä, koska tunsin kehoni häviävän ellen näe sitä.
Että tällaisia ongelmia. Onko tuttua huttua ja oletteko löytäneet apukeinoja asioiden setvimiseen?
Törmäsin jokin aika sitten tähän termiin ja kiinnostuin asiasta, koska omat oireeni muistuttivat kuvattuja oireita hyvin läheisesti. En muista menneisyydestäni paljoakaan. Muistini on todella huono ja koko elämäni luisuu jatkuvasti sumuverhon taakse. Pystyn hahmottamaan elämääni lähinnä mielialapäiväkirjan kautta, jota täytän päivittäin ja johon kirjoitan keskeisiä tapatumia.
Minun on aika lailla mahdotonta laittaa hajanaisia muistikuvia aikajärjestykseen päässäni. Voin puhua eilisestä, luullen asioiden tapahtuneen viikkoja sitten tai päinvastoin. Kauemmas menneisyyteen mentäessä unet ja todellisuus ovat sekoittuneet, enkä ole varma mikä on totta ja mikä ei.
Olen saanut diagnoosin psykoottistasoisesta masennuksesta, mutta tämä psykoottisuus tulee esiin tavallisesti vain kovan ahdistuksen kautta. Se esiintyy voimakkaina depersonalisaatio- ja derealisaatiokokemuksina.
Usein muutama päivä ahdistavan kokemuksen jälkeen, persoonani tavallaan vaihtuu toiseen. Luin joku aika sitten kaikki vanhat päiväkirjani läpi ja huomasin, että olen kirjoitanut näistä vaihdoksista jo ennen murrosikää. Eri persoonien rajat eivät ole kovin selkeitä, eivätkä ulkopuoliset niitä huomaa, mutta itselleni tunnetilojen ja mielipiteiden vaihtuminen aiheuttaa paljon päänvaivaa.
Katselen itseäni peilistä mielelläni, koska minulla on vaikeuksia muistaa miltä näytän. Joskus pahan masennuksen aikaan elin peilin edessä, koska tunsin kehoni häviävän ellen näe sitä.
Että tällaisia ongelmia. Onko tuttua huttua ja oletteko löytäneet apukeinoja asioiden setvimiseen?
Vastaukset 7
Vanhimmat
ollut sekamuotoinen ahdistus - ja masennustilan, hauras persoonallisuus jne. En käytä mitään psyyken lääkkeitä, psykoosissa en ole ollut.
Saan jokskus dissosiaatiokokemuksia. Eli olo on kuin olisi jonkin kuplan sisällä, puhun mutta en tunne että suu liikkuu, olo on kuin tarkkailisin itseäni ulkopuolelta. Ulkoapäin tätä ei huomaa. On myös tuntemuksia että en tunne raajojani, tai on tunne että olen suhteettoman iso ja paisunut vartalostani. Psykologi sanoi, että sillloin kannattaa halata itseään tai nojata seinään, että tuntee oman itsensä,ettei ole "hävinnyt" minnekään...
on dissosiantti.
olen luullut resilaaria ulostuslääkkeeksi. :O:O
sehän selittää miksi paskan tullessa alkaa tuntumaan epätodelliselta
Tuo oman koon tai ympärostön koon muuttuminen on tuttua. Usein laittaessani silmät kiinni ennen nukkumaan menoa saatan tuntea kehoni suurenevan ja pienenevän nopeasti, monta kertaa peräkkäin. Oman kehon hahmottaminen on muutenkin vaikeaa. Minun on vaikea hahmottaa minkä kokoinen olen. Tunnen itseni joko todella lihavaksi tai liian laihaksi.
Kuplassa eläminen on myös koettu siloin kun olin pahasti masentunut. Nykyään ongelmat eivät ole niin pahoja. Saatan tuntea ajan kulkevan nopeasti kun itse olen lamaantunut paikalleen. Ympäristö liikkuu nopeasti, minä hitaasti. Toisinaan ihmisille puhuessa tuntuu siltä kuin puhuisin heille jostain syvältä itseni syövereistä. Se tuntuu melko raskaalle. Pitänee kokeilla tuota itsensä halailua. Kiitos vinkistä ;)
Mulla on kanssa jotain samanlaisia oireita, oon kamppaillu jo pitkän aikaa masennuksesta, mun edellinen lääkäri epäili mulla dissosiaatiohäiriötä mutta diagnoosi jäi vähän kesken kun lopetin vaan hoidon kesken kaiken. Välillä tuntuu etten oikeen tiiä kuka mä oon. En niinkuin muista millainen persoona mä olen ja välillä saatan muuttua tosi kaukaiseksi ja ärtyneeksi. Poikaystäväni on huomautellut tästä.
Ala-aste iästä en muista paljoakaan. Joitakin yksittäisiä muistoja kyllä, mutten mitään kokonaisuutta.
Välillä ku menee nukkumaan ja sulkee silmät, tuntuu että olisin iha sairaan iso, silleen että jalat on jossain 2km päässä, mutta melko harvoin, enkä tiedä liittyykö se tähän ollenkaan.
Oon jo kauan miettinyt mikä mua vaivaa kun ton masennuksen kanssa olen kamppaillut jo tosi kauan ja kaikenmaailman diagnosit on heitetty ilmaan ja mitään järkevää eivät ole saaneet aikaseksi.. Hieman väsyttää jo..
Kaikki kokee jokseenkin samanlaisena elämän, sillä mikään persoonallisuudessa ei ole muuttumatonta, mutta teillä kokemus on ehkä voimakkaampi kuin muilla. Ehkä osittain sen takia että olette fysiologisesti hieman poikkeavia, ehkä osittain sen takia että kiinnitätte muutokseenne enemmän huomiota. Ottakaa huomioon että länsimaissa on pidetty 'yksilö' ajatusta erityisen tärkeänä, ehkä kristillisen sielu-opin kautta, ja tämä on muovannut kulttuurin sellaiseksi että ihmiset luovat puheessaan jatkuvasti muuttumattoman persoonallisuuden illuusiota. Verratkaa tätä Buddhan oppiin, jonka mukaan mitään 'itseä' itsessään ei ole, vaan kaikki on olemassa toisistaan riippuvaisina ja jatkuvasti muuttuvana kokonaisuutena. Eli liiallinen samaistumisenne eurooppalaiseen kulttuuriin voi aiheuttaa itsessään jo kärsimystä.
En halua vähätellä ongelmaanne, sillä tiedän jo oman kokemukseni kautta että dissosiatiiviset mielentilat voivat olla pelottavia. Kerran poltettuani runsaasti marijuanaa Intiassa koin juuri saman tilan minkä joku jo mainitsi: ihan kuin tarkkailisin itseäni ulkopuolelta. Ajattelin että mistä ihmeestä kontrolli syntyy. Miten ihminen voi kontrolloida itseään kun kerran kaikki on kausaalista? Kävelin eteenpäin mutta tuntui kuin olisin ollut "paikallani". Ehkä liike ja avaruus on illuusiota. Omituista. Tämä oli kuitenkin väliaikainen tila jonka oli aiheuttanut ulkopuolelta tullut kemikaaliannos, joten en pelännyt. Tanssin tyttöystäväni kanssa hieman aikaa, sitten itsuin ja rauhoituin. Sain sellaisen ajatuksen että kontrolli syntyy osittain siitä että antaa mielen virrata vapaasti eri ideoiden kautta, sitten joku mekanismi valitsee niistä sen minkä valitseekaan, toivottavasti sen järkevän ja terveyttä edistävän. Yhteen ajatukseen juuttuminen on taas kontrollin vastakohta.
Omituisia kokemuksia voi siis käyttää filosofisiin pohdintoihinkin, sen sijaan että antaa tilan vain ahdistaa ja pelottaa. Suosittelen että edelleen tarpeen vaatiessa hakeudutte psykologin puheille, mutta myös siitä voisi olla apua jos tutustuisitte erilaiseen kirjallisuuteen monipuolisesti. Eli ei pelkkiä "suuria länsimaisia kirjailijoita" tai jotain "beginner's" manuaaleja vaan myös itämaisten ajattelijoiden teoksia yms. Niistä saa uusia perspektiiveja, joiden kautta patologisista tiloista voi tulla vähemmän ahdaistavia ja jopa kasvua edistäviä.
Viestisi oli ihan kiinnostava, mutta... sen lisäksi, että herkästi dissosioivat ihmiset ovat usein traumatisoituneita, ovat he myös usein herkästi ahdistuvia; ainakin minulla liiallinen pohdiskelu lisää ahdistusta ja sitä kautta myös dissosiaation käyttöä.