Se uusi raina, 2012

Elokuvassa 2012 geologia on hiukan ihmeellistä. Tulivuorten laava nousee maapallon ytimestä mannerlaattojen päälle auringon neutriinojen kuumentamana? Meret eivät kuitenkaan kiehu vaikka niiden pohja on syvemmällä? Maapallon navat vaihtavat polaariteettia muutamassa hetkessä ja mannerlaatat kiitävät samalla tuhansia kilometrejä tuntemattomien voimien kuljettamina?

Oli ne inkkarit viisaita...
5688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sehän on (viihde)elokuva, ei dokumentti.

Äänestä

En havainnut mantereiden liikkuvan elokuvassakaan tuhansia kilometrejä. Paikallista kuohuntaa kylläkin
Miksi merten syvyys vaikuttaisi kuumennukseen, laava voi kummuta vaikka 20km syvyydestä. vaikka en näe eroa miksi syvempi kiehuisi paremmin, olipa kässari miten tahansa tehty.
Lentokone lensi elokuvassa takaperin kun tuhkapilvi saavutti sen. mutta se on noita elokuva teknisiä juttuja.

Äänestä
  • USA:sta lähtenyt lentokone olisi polttoaineen loppuessa pudonut Etelä-Kiinan Mereen jos mantereet olisivat pysyneet paikoillaan. Mantereiden liikkumisen vuoksi sillä paikalla sitten kuitenkin oli Himalajan vuoristo.

    Äänestä

  • laattatektoniikkaa kirjoitti:

    USA:sta lähtenyt lentokone olisi polttoaineen loppuessa pudonut Etelä-Kiinan Mereen jos mantereet olisivat pysyneet paikoillaan. Mantereiden liikkumisen vuoksi sillä paikalla sitten kuitenkin oli Himalajan vuoristo.

    Hawaijin kohdalla laskeuduttiin suihkukoneella pilvien läpi ja Viola-juusto! (ranskalaiset kijoittaa sen väärin voilaa) siinä oli Hawaiji koordinaattien mukaisella paikalla, mutta siinä kunnossa että polttoainetta ei sieltä saanut vaan lentoa piti jatkaa. Kun sitten pian sen jälkeen oli tarkoitus pudota mereen polttoaineen loppuessa niin avot siinäpä onkin sopivasti Tiibetti.

    Äänestä

Kokonaisen mannerlaatan kiihdytys esim. astronomisesti kovin vaatimattomaan 100 km/h nopeuteen vähänkään kohtuullisessa ajassa aiheuttaisi sellaisen lämmönkehityksen, että koko manner alkaisi sulaa laavaksi saman tien.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maan ydin on jo sula kirjoitti:

Elokuvassa 2012 geologia on hiukan ihmeellistä. Tulivuorten laava nousee maapallon ytimestä mannerlaattojen päälle auringon neutriinojen kuumentamana? Meret eivät kuitenkaan kiehu vaikka niiden pohja on syvemmällä? Maapallon navat vaihtavat polaariteettia muutamassa hetkessä ja mannerlaatat kiitävät samalla tuhansia kilometrejä tuntemattomien voimien kuljettamina?

Oli ne inkkarit viisaita...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu