virkeimmät tuntimme, ja työroolimme ovat merkittävä osa omaa identiteettiämme. Jokaisella meistä tulisi olla myöskin mahdollisuus tuntea ylpeyttäkin omasta työstämme.
Työpaikalla voi hyvin, kun saa tehdä mielekästä työtä, johon meidän kunkin resurssit riittävät ja kaiken A ja O on vielä se, että työ on fyysisesti ja henkisesti turvallisessa työympäristössä ... se motivoi sitoutumaan työhön.
Onko oma työnne teille mieluista vai voiko sitä kenties verrata pakkopullaan? Miksi?
Työpaikalla voi hyvin, kun saa tehdä mielekästä työtä, johon meidän kunkin resurssit riittävät ja kaiken A ja O on vielä se, että työ on fyysisesti ja henkisesti turvallisessa työympäristössä ... se motivoi sitoutumaan työhön.
Onko oma työnne teille mieluista vai voiko sitä kenties verrata pakkopullaan? Miksi?
Vastaukset 58
Vanhimmat
työ ois haastavaa, mielenkiintoista ja sellaista, johon oma kiinnostuneisuus suuntautuu. Työ voisi olla niinkuin harrastus, josta ois hyötyä ihan vapaa-ajankin kannalta.
Mä en ole koskaan ollut noin onnellisessa asemassa, vaan olen aina joutunut tekemään sellaisia ns. koskaan loppumattomia töitä. Ne ovat turhauttavia. Teet joka päivä jotain asiaa koko päivän eikä se silti koskaan lopu. Seuraavana pöivänä samaa, ja sitä seuraavana, ja taas ja taas ja taas. Ei sovi mun luonnolleni tuollainen. Mä haluisin et työstä jäis jotain näkyvää jälkeä ja kun yksi työtehtävä ois ohi, se todellakin ois ohi, eikä siihen tarvisi palata enää koskaan. Mä inhoan toistuvia rutiineja, niin työssäni, kuin arkielämässäkin. Ne vaan saa tylsistyneeksi.
mahdollinen, tuleva työsi ei toistaisi samoja rutiineja ja näkisit myös oman työsi jäljen?
Muistaakseni sinulla on lapsia (?) ... lasten kanssa tietyt arkirutiinit ja säännöllisyys on vain hyväksi, mutta niistäkin voi välillä poiketa. Poikkeavuus arkirutiineista siedättää myös siihen elämän yllätyksellisyyteen :).
kyllä arkirutiineista aika paljon. Musta vauva-aikaan kuului enemmänkin nuo tietyt rutiinit. Sitä vähemmän niitä nyt kaipaan, mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Onneksi näin, vaikka tietty on vanhempia, joiden mielestä varmaan ylä-asteikäisillä lapsillakin tarvii olla kellotettu päivärytmi.. Noh, mä en kuulu sellaisiin vanhempiin. Mä kun olisin onnellinen, jos koko kelloa ei olisi edes keksitty tähän maailmaan.:)
Jaa, niin mitä tulee tohon työjuttuun, niin mun tarvis tietty eka keksii sellainen työ, joka ois vaihtelevaa ja monipuolista ja josta tosiaan saisi jotain konkreettista valmiiksi, ettei joutuisi päivä päivän jälkeen tekemään kaikkea alusta asti uudestaan...
että työ kuin työ on samanlaista ajan mittaan. Aamulla töihin, illalla kotiin. Samat työt joka päivä, olet sitten pakkaaja tai toimitusjohtaja. Ei niitä töitä olekaan, missä se vaihtelevuus olisi kovinkaan kummoista, jokaisen tulee erikoistua omaan työhönsä ja hallita se alue, eikä alue voi olla kovinkaan laaja, jos se halutaan hallita.
Jos sellainen työ on ainoa, mitä otat vastaan, et ikinä töitä tee, koska sitä ei ole.
Työstä vaan täytyy hakea se jokin, mikä positiivisessa mielessä kantaa eteenpäin ja motivoi nousemaan töihin joka aamu, ei siihen mitään muuta lääkettä ole. Sen kun itselleen saa päähän, niin hups! työ maistuukin erilaiselle.
pointti, van se, saako siitä työstä jotain näkyvää jälkeä aikaiseksi, vai ei. Kyllä sitä tekee vaikka, mitä jos sen työn tuloksen voi konkreettisesti saada käsiinsä sen jälkeen. Sellainen työ ei kovinkaan palkitsevaa ole, jonka tehtyäsi joudut seuraavana päivänä aloittamaan uudestaan.
siinä kuitenkin on yksi pointti.
Silloin (kauan sitten) kun alettiin puhumaan ergonomiasta ja työn kierrosta, eräässä tehtaassa yritettiin ajaa sitä sisään, koska siellä monet työt olivat hyvin suppealiikkeisiä. Nykyään ne työt tekee robotti. Naiset (tässä sukupuolella ei merkitystä, toim.huom.) nostivat metelin. Perusteluina olivat mm. se, että kun pilli soi, pää lähtee lomalle ja kädet alkavat töihin, mutta kiertävässä työssä täytyy olla pään siinä mukana. Oltiin siis fyysisesti työpaikalla, mutta henkisesti ei, joten työn ainoa stressitekijä oli pitkän ajan kuluessa tulevat rasitusvammat, jotka johtuivat yksitoikkoisista liikeradoista.
Siis on mahdollista, että sellaisistakin töistä saa mielekkäitä, tai tässä tapauksessa työajasta.
Tyydytystä saan, koska osaan hommani. Tyydytystä en saa, kosken pysty työssäni toteuttamaan tarpeeksi itseäni. Ja kyllä: vapaa-aika olisi minulle arvokkaampi asia.
puhua siitä esimiesten kanssa? Omista toiveistasi ja haluistasi työn suhteen?
mutta vielä enemmän se vaatisi itseltä tiettyä työlle omistautumista - ja vielä toviin en ole siihen valmis. Eli lopulta tämäkin asia on aikalailla kiinni vain itsestään...
Joskus kun oikein harmittaa töissä, mietin, että mitä tekisin mielummin. Astronautti ja aivokirurgi olisivat aika hohdokkaita hommia, mutta ei kovin realistisia. Sitten mietin mahdollisia vaihtoehtoja jopa uudelleenkouluttautumisen kautta, enkä koskaan keksi mitään, mitä tekisin mielummin. Että oikeastaan tuo määritelmäsi hyvästä työpaikasta toteutuu niin hyvin kuin kehtaan kohtuudella toivoa.
jonkun asian pitää olla, kun voisi keskittyä siihen, mitä jo on :).
Ainahan epäkohtia ja valittamista löytyy, kun sille päälle sattuu. Silloin vain pitäisi yrittää miettiä niitä positiivisia puolia. Ja jos niitä ei löydy, pitäisi yrittää miettiä uutta suuntaa työelämässä ja tehdä töitä sen eteen.
Mutta täytyy tunnustaa, että kun sitä on tahkonnut tämänkin 25 vuotta, niin suurin tunteen palo ja näyttämisen tarve on höyläytynyt mun työnteosta ja lennellyt lastuina polunvarteen. Käsitys oman alan yhteiskunnallisesta merkityksestä on myös... hmm... muuttunut ikävän realistiseksi :-)
Tämän ikäisethän alkavat olla alalla kuin alalla kehäraakkeja. Musta tuntuu ettei se johdu siitä, etteikö olisi virtaa ja ideoita. Motiivit ei vain enää jaksaa piiskata kilpailemaan veitsenterävien nuorten haukkojen kanssa. Mutta onneksi se tosiaan menee niin, että kokenut tekee saman puolta vähemmällä energialla, kuin nuori mutta sitäkin innokkaampi koheltaja. Kestää vielä hetken ennenkuin muut huomaa, että mä oikeasti löysäilen :-)
itsestä tuntuu hyvältä ja oikealta?
Ammattitaidossa ns. hiljaisen tiedon merkitystä ei vieläkään arvosteta sille kuuluvalla tavalla ... itse olen sen edessä aina nöyrä.
onhan se.
Mua kiinnostaa nähdä, missä vaiheessa mun kunnioitettava hiljainen tieto muuttuu muutoksen tiellä oleviksi fossiilisiksi asenteiksi :-)
kaikki oleva muuttuu koko ajan. Kuitenkin pitää muistaa, ettei juuri ammattiin valmistunut omaa millään samaa käytännön tietoa, kuin ammatissa mahdollisesti vuosikymmeniä ollut ihminen. Teorian kautta oppii myös paljon, mutta tärkeintä on se, miten sen osaa soveltaa käytäntöön. Minusta on ihana turvata vanhempiin ja kokeneempiin kollegoihin, silloin kuin heitä tarvitsen ...
mutta toisaalta myöskin siltä, että ne pari puolitaitoista sun jälkeen taloon tullutta sälliä tulevat viemään ne eläkekierrossa vapautuvat paremmat pallit nenäsi edestä.
niinkin, että pitääkö vapautuviin paikkoihin ottaa ensisijaisesti työpaikalla vaikuttaneet vanhemmat henkilöt? Asioilla on aina puolensa ja puolensa. Riippuu myös työnantajasta, kumpi painaa hänen vaa´assaan enemmän, se, että sinulla on tutkinto ja kohtuullisen hyvät paperit vai se, että sinulla ei ole tutkintoa, mutta vastaavasti erittäin korkealle arvostettu ammattitaito käytännön kokemuksen kautta.
"Onko oma työnne teille mieluista vai voiko sitä kenties verrata pakkopullaan? Miksi?"
Onhan siinä hetkensä. Mutta kun tarpeeksi kauan ihmettelee sellaisia olosuhteista johtuvia asioita, joille ei voi joko yhtään mitään, tai hyvin hyvin vähän, ja jotka vituttaa, turhauttaa, uuvuttaa ja kaikkea muuta sellaista erittäin positiivista, ja ne asiat tulee vain hyväksyä jos meinaan työnsä tehdä, niin eipä näytä minusta olevan niitä asioita hyväksymään.
tehtävissä? Voisitko mahdollisesti etsiä vastaavaa työtä jostain muualta tms.?
Kyllä fantasiamaailmassa, mutta ainakin tässä maailmassa missä itse kituutan, ei/en. Lahja ei muutu käärepaperia vaihtamalla.
työsi kautta itsellesi sitä, mitä pitäisit tärkeänä.
Työni on minulle mieluista, mutta silti joskus sekin tuntuu pakkopullalta. Silloin pitää vain miettiä, mitä muuta nyt tekisin, onko pelkkä oleminen tyydyttävää ja lopulta huomaa sen ettei se ole.
olemisellakin on usein päämäärä.
Mikä päämäärä pelkällä olemisella on?
päästä perille. Olla läsnä ainoastaan tässä hetkessä ja nyt :).
ylpeys on mielestäni epämieluisuuden merkki. Ylpeydellä, kun tullaan toleranteiksi epämieluisuutta kohtaan.
Eikö ammattiylpeys ole suotavaa, terveellä tavallakaan? :)
olekaan. Ylpeydellä ihminen vahvistaa egoaan ulkoisilla seikoilla, seurauksena mm. hyvän liittäminen itseen sen sijaan, että hyvä liittyisi tekemiseen ja siten pyrkimykseen hyvässä. Ylpeys on itseihailua, työn mielekkyys taas työn ihailemista.
Toisaalta näkökulma tuokin ... oletko kuitenkin miettinyt, että ammattiylpeys voisi tarkoittaa myös jotain ihan muuta, ilman, että siihen liittyy ihailua suhteessa itseensä ja työhön sen ihmeellisemmin?
tulin sellaiseen tulokseen, että se on eräänlaista tyhmyyttä. Yksi erilainen mahdollisuus termin merkitykselle voisi olla itsen toteuttaminen työn kautta, merkityksessä libidon kanavoiminen työn kautta, mutta tällöin kyse on mielenkiinnosta, eikä ylpeydestä.
Toinen variaatio yön kautta elämiselle lienee se tyypillisempi, eli suojautuminen todellisuudelta viinan ja pitkän päivän avulla.
Kauanko olet itse ollut työelämässä?
Ok, määritelmäsi mukaan olen siis jokseenkin tyhmä ihminen ... mutta pirun "ylpeä" siitä, mitä teen ;). Ei vaan, mielenkiinto ohjaa ensisijaisesti omaa työtäni ...
sitäpaitsi se olisi virheellinen argumentti tässä yhteydessä. Samaan tapaan voi olla ylpeä harrastuksestaan, tai opiskelustaan. Jos pidät itseäsi ammattiylpeänä, niin voitko kertoa, millaisena oman ylpeytesi koet?
Yksi keskeinen piirre näistä ihmisistä, jotka ovat jonkin asian takia kovin ylpeitä, on se, että he haluavat puhua pelkästään siitä, mistä ovat ylpeitä ja loukkaantuvat, jos joku haluaa keskustella jostain muusta aiheesta. Tätä on yllättävän paljon juur duunareilla... eli joku ehkä jopa omasta ammatistaan alemmuudentuntoinen, tai ammatillisesti tyhjää elämää elävä henkilö voi tavallaan vaihvistaa niitä olemattomia osa-alueita ylpeydellä... kotona lapset kasvavat elämäntehtävänään vanhemman työn ihaileminen.
tähän oleellisesti. Miten voi puhua jostain, ellei ole sitä kokenut? ... tai toki voi puhua, mutta sillä puheella on ontto kaiku :).
Ammattiylpeys ... työni on mielenkiintoista ja haastavaa, työssäni käytän omaa persoonaani, se, miten koen oman ihmisyyteni, näen sen ihmisyyden myös muissa kohtaamissani henkilöissä ... pidän työstäni, se antaa paljon minulle ja se on merkityksellistä. Haluan tehdä työni kunnolla ja kehitän itseäni siinä koko ajan lisää. Arvostan itseäni ja sitä, mitä teen :).
melkein aina mieleisiä töitä muutamaa uuvuttavaa lukuun ottamatta. Kaikkein mieleisintä on työssä sen vaihtelevaisuus, ei ole kahta samanlaista päivää peräkkäin.
Henkisesti raskas työ on erittäin uuvuttavaa ja illalla kotiin tultua on takki tyhjä, ei jaksa enää paljon harrastella mitään. Ainahan voi yrittää ottaa itseään niskasta kiinni ja vaikka muutaman kerran pakottaa lähtemään ulos lenkille ym. ja huomaa että on kiva olla kun on saanut vaihtelua siihen harmaaseen arkeen.
Toisten joukkoon meneminenkin piristää ihmeellisesti, siinä saa ajatuksiaan ja mielipiteitään vaihdetuksi samalla. Iloisuuskin on tarttuvaa hauskassa porukassa.
on päinvastainen. Alkuun toki olo tuntui, kuin kuiviin imetyltä sieneltä ... tuntui, että on ihan loppu. Aikaa myöten asiat kykenee suodattamaan itsestään pois ja vapaa-aikana on hyvinkin virkistäytynyt.
lähdin toisten joukkoon. Kokeilin ensin kaikenlaisia keinoja piristääkseni itseäni ja jaksaakseni päivästä toiseen, mikä ei ollutkaan hyvä asia, päivastoin. Eräänä päivänä ystävät huomasivat alakuloisuuteni ja auttoivat sen ylitse.
Siksipä aina sanonkin että ystäviä ei ole milloinkaan liikaa.
mutta saan kuitenkin toteuttaa itseäni melko vapaasti. Työkavereita sais olla enemmän, jos jotain vois toivoa lisää. Melko yksinäistä duunia.
se kääntöpuolensakin :).
ihan jees. ja huonoimmillaan sieltä ja poikittain.
vaihtelua piisaa siis. se on varmaan yks hyvä puoli.
ei ainakaan kyllästy tekemäänsä.
ja jopa mieluistakin silloin tällöin. Hieman on vaikea sanoa, onko se ollut sitä mitä itse on aina halunnut tehdä, koska on vieraan palveluksessa ja ei ole voinut vaikuttaa suoranaisesti omaan ansiotasoon, vaikka tehtäväkohtaisesti on ollut mahdollisuus nostaa omaa ansiotasoa.
Pakkopullaa alkaa olemaan nykyään, koska olisin vanhan eläkejärjestelmän mukaan eläkkeellä ja lisävuosia nykyisin palvelen ja en koe niitä mielekkäiksi siksi, koska olen petetty lisävuosien takia.
mieluista. Se on sitä, mitä olen halunnut tehdä ja vaikka siinä tietenkin on myös alamäkiä ja muuten vaikeita aikoja, on se antoisaa. Viime aikoina on saanut tehdä töitä enemmän kuin olisi kohtuullista vain homman kasassa pitämiseen, mutta aina, kun on seuraava kuukausi pelastettu, on todellinen voittajan olo.
Ja kun työ ei ole sidottu paikkaan ja tietyissä määrin aikaan, en parempaa tarvitse. Vielä kun panostukseni töihin on täysin hyväksyttyä kotona, on sitä helppo tehdä.
tärkeää työssä jaksamisen kannalta myös. Totta.
Pahin tilanne on, kun pitäisi olla rahaa kuin rantarosvolla, mutta töissä ei saa olla kuin sen 8/5.
Kun toinen osapuoli hyväksyy toisen työnarkomanian (johtuu se sitten vaikka siitä, että pitää päteä työtunneilla tai mistä sitten...) on se loppu kotielämä parempaa molemmille.
Just nyt mun duuni on yhtä pakkopullaa. Suoraan sanottuna mä meen ***pä otsassa töihin joka päivä :(
Mä ennen tykkäsin mun työstä, suorastaan rakastin sitä. Ainoa mikä pitää mut enää siellä on mun työkaverit ja mitätön palkka. Kaikki on siellä niin viturallaan kun voi, ja olen niin pahoillani siitä. Kumpa osaisin taas nauttia mun duunista :((
tuli mieleeni eräs tapahtuma vuosia sitten, kun vittuunnuin yhteen miespuoliseen kollegaani ja suutuksissani (oli talviaika) tein lumesta kyrvän sen auton konepellin päälle :))). Taiteellisesta näkökulmasta siitä tuli hyvä, ellei täydellinen :) ...
Onko sulla mahdollisuus haistattaa niille pitkät ja vaihtaa maisemaa?
Olishan mulla.. mutta sit ei olis töitä :D
Siis, mua ottaa päähän mun pomo. Se ja sen kotkotukset, mä voisin vaikka huorata joka yö viikon ajan jos saisin kunnon oikeutuksen näpäyttää mun pomoa niin, ettei siitä tulisi mitään seuraamuksia mulle. Se ihminen on paha, paha paha, läpeensä mätä.. :/
On tuskaa tuntea näin. Ketään en ole koskaan "vihannut" tälleen, ja harmi että se on nyt sitten mun pomo johon tää kohdistuu koska henkilökohtaisesti hän ei ole tehnyt mulle mitään, vaan se on se tyyli millä hän pelaa ja miten hän organisoi. Suuria vääryyksiä jotka ei kohdistu ainoastaan muhun ja mun tekis niin mieli taistella, kaikkien puolesta.
liitytään yhteen ja perustetaan Vittumaisten Pomojen Kyrpiintyneiden Alaisten r.y, jonka toimintaideana olisi asettaa rajat epäoikeudenmukaiselle työläisten kohtelulle :) ...
Tuo kuulostaa tosi hyvältä.. :) Mä tosin jo laadin sotasuunnitelma ja aattelin koota työkaverit kasaan ja sit soitetaan porukalla liittoon, katotaan mitä ne siellä sanoo :D
apua henkilöstöpoliittisiin ongelmiinne. Mukava kuulla myös, että pidätte puolianne, ettekä alistu epäoikeudenmukaiseen kohteluun ...
Näinpä. Sitä varten on liitto.. Kyllä mä meinaan duunipaikkaa vaihtaa, eihän tästä tuu muuten mitään tästä mun elämästä, en vaan pysty kattelee mun pomoo enää edes sen jälkeen, jos ja kun saataisiin asiat kuntoon.
parhaillaan 5 kk talviloma.
Siinä ehtii mukavasti ladata akkuja.
niitä akkujaan ennen työhön palaamista. Sitä voi tehdä spontaanisti kaikkea sitä, mitä työssäollessaan ei ehdi tai enää viitsikään tehdä ... sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Jos ei halua tehdä mitään erikoista, sitä voi olla vaan ja nautiskella joutenolosta :).
Lempeys, ilo ja hiljaisuus ravitsevat sydäntä ja hitaammin ehtii myös enemmän :).
olemme yhtä sitoutuneita toisiimme.
ei riitä, että työnantaja luo työntekijöilleen työpaikalla inhimilliset ja, viihtyisät ja turvalliset olosuhteet, myös työntekijän on kannettava oma kortensa kekoon sen hyväksi.
aika monta roolia elämässäni, mutta en voi sanoa, että työroolini olisi se, josta olen kaikkein ylpein. - Sinänsä päätyöni on toimenkuvaltaan minulle mieluisa; riittävän haastava, itsenäinen, voin kehittää työtäni ja itseäni sen tekijänä. - Monikansallisessa yhtiössä on kuitenkin aina pidettävä mielessä se mahdollisuus, että tuotanto siirretään halvemman työvoiman maihin, mutta toistaiseksi olemme sinnitelleet ja jos näin jatkuu pitkälle tulevaisuuteen, niin voisin kuvitella tekeväni samaa päätyötä eläkeikään asti. - Jos niin ei jostakin syystä käy, niin sitten tehdään jotain muuta :)
itsesi, että tulevaisuuden suhteen :). Elämässä on tosiaan paljon muutakin, kuin työ ...