Täällä palstalla on ollut monta koskettavaa puheenvuoroa siitä, miltä tuntuu kun kaverit pitävät vain varakavereina.
Minulla onglema on ystävä, joka ei hoida ystävyyssuhdetta. Olemme tunteneet melko pitkään ja hän on tärkeä minulle, sen vuoksi en aiokaan hänestä luopua. Kuitenkin ystävyyssuhteemme onkin jo viimeiset pari vuotta ollut aika vaikea, monet itkut olen itkenyt kun asettamani odotukset aina valuvat tyhjiin.
Minä joudun jatkuvasti tekemään enemmän kuin ystäväni. Avustan asioissa, olen seurana, muistan merkkipäivät kun hän muistamista aina niin tuntuu odottavan ja siitä ilahtuu.
Mutta mitä saan vastineeksi? En yhtään mitään. Minun merkkipäiviäni ei muisteta, minulle ei tehdä kiireiden tms. syiden vuoksi palveluksia, minun pyyntöjäni ei huomioida.
Olen useaan otteeseen sanonut ystävälleni, että toivoisin vähän enemmän aktiivisuutta. Hän myöntelee, mutta mitään ei tapahdu.
Turhautuminen, jopa viha ja välinpitämättömyys ovat alkaneet kalvaa mieltäni. Ensimmäinen lääkkeeni on ollut se, että opettelin sanomaan EI ja otin hieman etäisyyttä tästä hedelmättömästä ihmissuhteesta jossa iilimato imee minua jatkuvasti kuiviin enkä itse saa mitään. Olen myös laskenut omia odotuksiani hänen suhteensa entiseen nähden todella huomattavasti, on vain niin paljon helpompaa olla jos rima on maan rajassa niin ei tarvitse pettyä niin paljon.
Mutta mutta, onko muita niksejä? Miten hoitaa ystävyyssuhdetta jos toinen ei hoida?
Luopuakaan en ystävästäni aio, ei sellainenkaan kannata.
Minulla onglema on ystävä, joka ei hoida ystävyyssuhdetta. Olemme tunteneet melko pitkään ja hän on tärkeä minulle, sen vuoksi en aiokaan hänestä luopua. Kuitenkin ystävyyssuhteemme onkin jo viimeiset pari vuotta ollut aika vaikea, monet itkut olen itkenyt kun asettamani odotukset aina valuvat tyhjiin.
Minä joudun jatkuvasti tekemään enemmän kuin ystäväni. Avustan asioissa, olen seurana, muistan merkkipäivät kun hän muistamista aina niin tuntuu odottavan ja siitä ilahtuu.
Mutta mitä saan vastineeksi? En yhtään mitään. Minun merkkipäiviäni ei muisteta, minulle ei tehdä kiireiden tms. syiden vuoksi palveluksia, minun pyyntöjäni ei huomioida.
Olen useaan otteeseen sanonut ystävälleni, että toivoisin vähän enemmän aktiivisuutta. Hän myöntelee, mutta mitään ei tapahdu.
Turhautuminen, jopa viha ja välinpitämättömyys ovat alkaneet kalvaa mieltäni. Ensimmäinen lääkkeeni on ollut se, että opettelin sanomaan EI ja otin hieman etäisyyttä tästä hedelmättömästä ihmissuhteesta jossa iilimato imee minua jatkuvasti kuiviin enkä itse saa mitään. Olen myös laskenut omia odotuksiani hänen suhteensa entiseen nähden todella huomattavasti, on vain niin paljon helpompaa olla jos rima on maan rajassa niin ei tarvitse pettyä niin paljon.
Mutta mutta, onko muita niksejä? Miten hoitaa ystävyyssuhdetta jos toinen ei hoida?
Luopuakaan en ystävästäni aio, ei sellainenkaan kannata.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ei sen kummemmasta.
Jos "En ehdi nyt" vastaukset, "Tulen heti" ei saa häntä reagoimaan suuntaan tai toiseen.
Et loppujenlopuksi ole hänelle maailman tärkein ihminen.
Ystävyys ei loppupeleissä kuitenkaan ole kuinka paljon toinen antaa vastaan omat hyvät työt.
Kerroit hänen vievän voimiasi välinpitämättömyydellä sinua kohtaan.
Omalla aktiiviudellasi tuskin saat häntä sen aktiivisemmaksi sinua kohtaan, mitä hän nyt on.
Olisi kiva saada tälläinen yksipuolinen ystävä kertomaan, miten voi kohdella toista ihmistä niin kaltoin. Eikö näiltä henkilöiltä löydy minkäänlaista omaatuntoa ja toisen ihmisen huomioimiskykyä. Miksi ollaan niin ilkeitä ja tunteettomia toista kohtaan ? Minäkin yritin pitää kiinni ystävästä, joka oli jopa paras ystäväni aikoinaan. Mitään en häneltä koskaan saanut, syntymäpäivääni ei noteerannut, mutta minulta kyllä pyysi kaikenlaista, mitä en olisi edes saanut hänelle antaa mm. sukututkimuskirja. Pidin häntä arvokkaana ystävänä, enkä halunnut hänestä luopua, vaikka minua kohtelikin huonosti. Olin valmis ymmärtämään henkilöä. Minä soittelin ja yritin pitää yhteyttä, hän ei soittanut koskaan. Häihini lähetin kutsun, vaan ei viitsinyt edes vastata. Loppujen lopuksi usean vuoden täyden yhteyttäpitämisen jälkeen tuli tekstiviesti "Emme ole ystäviä." Tunnen loukkaannusta ja surua varmasti loppuikäni tästä ystävästä.
Ihan kuin olisin omaa elämääni kelannut. Kaikki kirjoitamasi kuulosti niiiin tutulta. Tuntemuksetkin ovat samat. Ainoa ero on että hän ei vaadi minulta mitään, vaan olen vapaasta tahdostani muistanut, tukenut ja pitänyt yhteyttä.
Hän on johtavassa asemassa oleva kiireinen ihminen, mutta jos halua löytyy ystävyyden ylläpitämiseen, pitäisi sen verran löytyä aikaakin. Nykytekniikka on painalluksen päässä, eikä tarvitse mustekynällä raapustaa kynttilän valossa. Mulla alkaa olla mitta täynnä. Saatan vielä joulutervehdyksen laittaa. Sinuna nostaisin kissan pöydälle ja sanoisin miten asiat on-ottakoon tai jättäköön! Tsemppiä!
Täällä myös ihan samaa kokemusta.
Kumma juttu, miten jotkut ovat niin ajattelemattomia tai tahallaan välinpitämättömiä. Olen aina se, joka muistaa ystävien ja kavereiden merkkipäivät, ostaa lahjat (jopa tuparilahjat, vaikka ei tupareihin saa edes kutsua) ja kyselee kuulumiset. Joskus kun en viestittele tai soittele, ei kaverista kuulu moneen kuukauteen. Sitten ihmetellään suureen ääneen, että miksi en ole pitänyt yhteyttä! Kun sitä joskus kaipaisi samaa siltä toiseltakin osapuolelta.
Myönnän, etten ole itse aina tavoitettavissa, jokainen sekunti ja minuutti elämästäni, mutta koskaan en ole jättänyt vastaamatta viestiin tai puheluun, vaikka sitten pienellä viiveellä, jos on paha paikka. Kaveri taas voivat huolettomasti ignoorata viestit, sähköpostit ja puhelut!
Olenkin vain parin vuoden aikana opetellut kovemmaksi ja jättänyt yhteydenpitoa vähemmälle, jos kerran toistakaan osapuolta ei kiinnosta pitää yhteyttä. Ei kysele kuulumisia, ehdota tapaamisia, muista merkkipäiviä.
Kavereiden kanssa tämä vielä menettelee, mutta rakkaan ystävän kanssa se on itkuja, hampaiden kiristelyä, turhautumista, hermoilua ja stressaamista. Miksi minusta ei välitetä, vaikka minä yritän parhaani mukaan välittää ystävästä. Miksi sovittuun tapaamiseen ei saavuta, ei kunnioiteta sovittuja aikatauluja ja toisen tunteita?!
En tiedä.. Ehkä olen löytänyt "huonoja" ystäviä, jotka eivät arvosta ystävyyttä sen vertaa, että jaksaisivat huolehtia ja hoitaa sitä. Ehkä olen itse liian kiltti, en sano suoraan, että loukkaannuin, en vaadi tarpeeksi huomiota enkä osaa pitää puoliani.
Kuulostaa tutulta. Itseäni vieläkin vähän ärsyttää tämä kyseinen ystävä, joka miehen tavattuaan unohti kaikki ystävänsä, mutta asia ratkesi sillä, että tapasin uuden ihanan ystävän, ja nyt pidän huolta vain siitä, että tapaamme tämän kyseisen vanhan ystävän kanssa muutamia kertoja vuodessa - pysymme yhteyksissä (koska en missään nimessä halua menettää tätä vanhinta ystävääni), mutta minun ei tarvitse koko ajan pettyä hänen passiivisuuteensa tai "kiireeseensä".
Mulla on ollut kavereita jotka ovat "roikkuneet" kiinni vaikka olen omasta mielestä kaikin tavoin koittanut pyrkiä karkoittamaan heidät. Tarkoittaa sitä että en vastaa heidän viesteihinsä kuin vain sitten kun itelleni sopii, vastaavasti heiltä voi odottaa vastausta heti tai sitten jollei kuulu vastausta niin puhelu niin heti vastaus tulee. Nämä ihmiset ovat tuleet elämääni omasta mielestäni varkain, olen ollut heille joskus ystävällinen ja jos kaveri mielessä voi sanoa niin "antanut ymmärtää, mutta en ymmärtänyt antaa" -> esim työympäristössä neuvonut, auttanut ja ollut tukena tietyssä tilanteessa ja joskus käynyt iltaa viettämässä heidän kanssaan. Tästä monet ovat vetäneet johtopäätöksen että olemme ystäviä, itelleni tämä on ollut vain "tuttavuus-suhde" ja sitten tilanne on ollut että hän on ottanut minuun aina yhteyttä -> jostain velvollisuudesta tai kun ei ole ollut parempaa tilannetta niin suostunut tapaamaan.
Omasta mielestä ihmiset vanhenee, seurustelukumppanit vaihtuu, kaverit vaihtuu = elämä on jatkuvaa muutosta. Jossain vaiheessa voi huomata että oma aika menee kaverisuhteiden ylläpidossa joista ei saa itse mitään, sitten niistä luopuu kun on tarpeeksi vahva.. Ite torjuin tylsyyttä elämässä sillä että keräsin kavereita ja pidin sitten tosi moneen kaveriin paljonkin yhteyttä, kun aloin seurustelemaan tai löysin jotain muuta "parempaa" niin en löytäny enää aikaa näille kavereille. Jossain välissä lopetin näihin "turhiin" kavereihin yhteyden pidon kokonaan kun tajusin että en saa siitä mitään ja tämä on väärin heitä kohtaan. Parissa tapauksessa kävi kuten yllä että pidin säälistä yhteyttä ko henkilöön kun tunsin jonkinlaista velvollisuudentuntoa, ja pakko sanoa että yleensä myös säilyttäny yhteydet henkilöihin joista on minulle hyötyä- esimerkiksi yksi taksikuskiyrittäjä, tapaan hänet monesti paria viikkoa tarvetta, ihan normi kaveri tapaaminen ja jossain vaiheessa pyydän että voisko hoitaa taksin mulle xx päivänä kun soitan. suostuu tottakai, kavereita kun ollaan. Turhaan taidan mainita että tapasin hänet viime viikolla, eilen sain ilmaisen kyydin himaan pilkun aikoihin.
Kovin olet itsekäs ja kylmä ihminen (mies) kuten itsekin kirjoitat. Ilmeisesti et ole joutunut kokemaan yksinäisyyttä ja yksin olemisen tyhjyyttä, kun ei ole ketään, jonka kanssa jutella ja yhdessä aikaa viettää. Aina oletat että sinun pitäisi saada itsellesi jotain sen sijaan että annat toiselle ihmiselle jotain olemalla ystävä.