Suosittelen tutustumaan Antti Heikkilän kirjoihin

Olin aluksi hieman hämilläni, kun luin Antin käsityksiä terveellisestä ruokavaliosta, sekä ajatuksia lääke- ja elintarviketeollisuuden ylivallasta. No, kokemus VHH-dieetistä osoittivat Antin puheet todeksi. Tänään täytyy todeta myös: valitettavasti!

Muutaman viikon sisään Antin mielipiteet mm. THL:n toiminnasta ja korruptiosta ovat osoittautuneet karmivalla tavalla todeksi! Minulle viimeinen todiste tuli tänään MTV3 45 minuuttia ohjelmassa. Jos ei tullut katsottua, suosittelen.

Samaa karmivaa asiaa kertoo STM:n lakialoite lasten käyttämisestä lääketehtaiden koekaniineina, THL:n masinoima pelottelu... listaa voi jatkaa loputtomiin!

Meidän terveydestämme istuu nyt päättämässä ahne valehtelijoiden klubi, jonka tarkoituksena on kääriä mahtavat voitot huijaamalla kuluttajia ja veronmaksajia. Nämä paskat pitäisi nyt kiireesti saada pois viroistaan, ennen kuin vievät viimeisetkin yleiseen terveydenhuoltoon varatut rahat.

Ihmisten aivopesu on niin hyvin onnistunut, että aika harva uskaltaa asioita edes kyseenalaistaa. Ihmettelen, miten touhuun on saatu mukaan myös lääkärit. Suurin osa ihmisistä ei ajattele enää omilla aivoillaan. Tälläkin palstalla suurimman huomion varastavat virallista linjaa määkivät tyhjäpäät. On varmaan mukava olla lammas.
731026
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

"Lääketeollisuus houkuttelee tutkijoita tautitehtailuun"

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/11/999088

Hyviä esimerkkejä:

"Tautitehtailua ja diagnoosirajojen laventamista

Tautitehtailun tuloksena synnytettyjen sairauksien lista on pitkä. Tunnetuimpina esimerkkeinä medikalisaatiota arvostelevat asiantuntijat mainitsevat muun muassa levottomat jalat, kaljuuden, erektiohäiriöt, naisten seksuaalitoiminnan häiriöt, sosiaalisten tilanteiden pelon, ärtyneen paksusuolen, miesten vaihdevuodet, traumaperäisen stressireaktion ja yleisen ahdistuneisuushäiriön.

* Yhä useammille määrätään muun muassa verenpainelääkkeitä.

Uusien tautien tuotannon lisäksi lääketeollisuus pyrkii kasvattamaan lääkkeiden menekkiä väljentämällä jo olemassa olevien tautien diagnoosikriteerejä ja liioittelemalla sairauksien yleisyyttä sekä vakavuutta. Tästä ilmiöstä voidaan asiantuntijoiden mukaan puhua osteoporoosin sekä sydän- ja verisuonitautien kohdalla. Tautitehtailua on myös lihavan ja liikkumattoman kansan diagnosointi verenpaine- ja kolesterolitautiseksi. "

Rajoja tiputetaan tahallaan, jotta mahdollisimman moni saadaan lääkkeiden käyttäjiksi. Seuraavaksi todennäköisesti pudotetaan paastosokerin arvoa, jotta saadaan enmmän jengiä lääkehoidon piiriin. Rajaa alentamalla saadaan ihmisiä käyttämään mm. metformiinia, insuliiniherkistäjiä, insuliinia ja kolesterolilääkkeitä. Melkoinen rahasampo. USA:ssa paastosokerin arvo on jo ilmeisesti vedetty alemmas...Näitäkin voitaisiin ehkäistä VHH-ruokavaliolla, mutta sehän ei tuottaisi lääketehtaille mitään.

Äänestä

että Puskan putiikin ostamat rokotteet toimitti lääkefirma GlaxoSmithKline. Sama firma on rahoittanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta tänä vuonna jo 6 miljoonalla eurolla Suomalaisiin rokotustutkimuksiin. Joutuivat vielä myöntämään sen kun sitä kysyttiin A-talk ohjelmassa jossa Antti Heikkilä oli mukana.

http://areena.yle.fi/video/518199

Äänestä
  • koko lääketeollisuus täysin turha? Lääkkeetkö eivät missään sairauksissa ole auttaneet ihmiskuntaa, VHH:ko parantaa kaiken? Sen kuvan saa kirjoittelustasi.

    Äänestä

  • mielestäsi kirjoitti:

    koko lääketeollisuus täysin turha? Lääkkeetkö eivät missään sairauksissa ole auttaneet ihmiskuntaa, VHH:ko parantaa kaiken? Sen kuvan saa kirjoittelustasi.

    Ei kukaan tuolla tavoin ajattele. Haluat vain pitää tarpeetonta keskustelua yllä. Sen kuvan saa kirjoittelustasi. Asiassa ei ole mitään epäselvää mutta silti voi kritisoida suoranaisia vääryyksiä ja lääkeytiöitten rahastusta tarpeettomissa asioissa.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    määrittelet täällä mikä on tarpeellista keskustelua ja mikä tarpeetonta? Kyllä voi kritisoida, myös sinun kirjoitteluasi joka on todella yksipuolista ja kapea-alaista. Keskusteluihin et kykene, etkä myös myöntämään virheitäsi.

    Äänestä

joiden perässä tyhmimmät juoksevat ja uskovat kaiken, jättävät itsensä rokottamatta , ja kuumelääkkeet käyttämättä, jotka lääkitsevät itseään D-vitamiinilla jne.jos sitten olisi muutama yksinkertainen vähemmän!
Sillä ettehän te sitä julkista korruptoitunutta terveydenhuoltoa voi käyttää, ettehän? Kaikki vaivat hoituvat ortopedin vastaanotolla,eikö???

Äänestä
  • jotka juoksevat Pekka Puskan perässä ja ottavat kaikki turhatkin rokotukset ja ottavat kaikki turhat insuliinit, kolesteroli- ja verenpainelääkkeet vaikka ruokavaliolla voisi hoitaa itsensä kuntoon. Sitähän ei lääketeollisuus halua sillä lääkefirmat ovat pörssiyhtiöitä ja niiltä osakkeenomistajat odottavat jatkuvaa kasvua ja kasvuahan ei saada millään muilla keinoin kun lääkkeiden myyntiä kasvattamalla.

    Valitettavaa on että Thl:n pääjohtaja Puska on tällaisessa hämäräbisneksessä mukana ja estää kansan tervehtymisen niinkin yksinkertaisella asialla kuin ruoalla.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    jotka juoksevat Pekka Puskan perässä ja ottavat kaikki turhatkin rokotukset ja ottavat kaikki turhat insuliinit, kolesteroli- ja verenpainelääkkeet vaikka ruokavaliolla voisi hoitaa itsensä kuntoon. Sitähän ei lääketeollisuus halua sillä lääkefirmat ovat pörssiyhtiöitä ja niiltä osakkeenomistajat odottavat jatkuvaa kasvua ja kasvuahan ei saada millään muilla keinoin kun lääkkeiden myyntiä kasvattamalla.

    Valitettavaa on että Thl:n pääjohtaja Puska on tällaisessa hämäräbisneksessä mukana ja estää kansan tervehtymisen niinkin yksinkertaisella asialla kuin ruoalla.

    sen ymmärtää että jenkeissä toi bullshitti menee läpi, kun ne on keskimääräistä kessukampia siellä, tosin eipä Atkinsi ole sielläkään mitään näkyvää saanut aikaan...Hoida sinä itseäsi ruokavaliolla kuntoon...Muista sitten olla käyttämättä julkisia, kun huuhaasi sinutkin sairastuttaa, eikö niin?

    Äänestä

  • Beliveitornot kirjoitti:

    muuhun kuin Puskan bullshittiin mutta se tie johtaa pensaaseen. Onneksi lääketiede on sen verran kehittynyt että kyllä valtaosa teistä saadaan pillereillä ja puukolla jotenkuten pysymään elämän syrjässä kiinni. Pallolaajennus, ohitusleikkaus ja loppuelämän lääkitys vaan päälle niin kyllä se siitä.

    Olen hoitanut jo viisi vuotta sitten itseni kuntoon VHH:lla. Silloin tarvitsin julkista terveydenhuoltoa kun verenpaine oli pilvissä samoin triglyseridit. Kolesteroliarvoistakin lääkäri oli kovin huolissaan. Jos sillä tiellä olisin jatkanut niin vähintään pallolaajennus olisi jo tehty mutta kun luovuin ajoissa hiilihydraateista ja margariineista niin vältyin ongelmilta.

    Viisi vuotta VHH:ta on jatkunut ja tämä ruokavalio ei vain tervehdytä vaan se pitää myös sairaudet poissa. On se sen verran kova huuhaa.

    "Olen hoitanut jo viisi vuotta sitten itseni kuntoon VHH:lla. Silloin tarvitsin julkista terveydenhuoltoa kun verenpaine oli pilvissä samoin triglyseridit. Kolesteroliarvoistakin lääkäri oli kovin huolissaan. Jos sillä tiellä olisin jatkanut niin vähintään pallolaajennus olisi jo tehty mutta kun luovuin ajoissa hiilihydraateista ja margariineista niin vältyin ongelmilta."

    Kuinka olit syönyt ennen tuota? Täsmälleenkö virallisten suositusten mukaan? Harrastitko liikuntaa tarpeeksi? Kerro jo vihdoin, mitä margariini aiheuttaa, äläkä valehtele siitä jatkuvasti.

    Äänestä

  • te usko! kirjoitti:

    ja yhdessä hiilihydraattien kanssa aiheuttaa insuliiniresistenssiä joka johtaa diabetekseen. Kun diabeetikon ruokavalio muutetaan vähähiilihydraattiseksi ja rasvoiksi vaihdetaan eläinrasva, läski ja voi niin diabeetikko tervehtyy.

    sitten tarkemmin mikä tuossa margariinissa tukkii suonia? Ja, ei...en aio ostaa Heikkilän kirjaa, vaan sinun pitäisi pystyä perustelemaan väitteesi jos sellaisia esität.

    Äänestä

  • te usko! kirjoitti:

    "Olen hoitanut jo viisi vuotta sitten itseni kuntoon VHH:lla. Silloin tarvitsin julkista terveydenhuoltoa kun verenpaine oli pilvissä samoin triglyseridit. Kolesteroliarvoistakin lääkäri oli kovin huolissaan. Jos sillä tiellä olisin jatkanut niin vähintään pallolaajennus olisi jo tehty mutta kun luovuin ajoissa hiilihydraateista ja margariineista niin vältyin ongelmilta."

    Kuinka olit syönyt ennen tuota? Täsmälleenkö virallisten suositusten mukaan? Harrastitko liikuntaa tarpeeksi? Kerro jo vihdoin, mitä margariini aiheuttaa, äläkä valehtele siitä jatkuvasti.

    vaan oli syönyt väärin ja siksi lihoi. Ei kukaan suosituksia noudattava liho. Vhh vetoaa laiskimuksiin, jotka eivät viitsi harrastaa liikuntaa.

    Äänestä

  • vihdoin... kirjoitti:

    sitten tarkemmin mikä tuossa margariinissa tukkii suonia? Ja, ei...en aio ostaa Heikkilän kirjaa, vaan sinun pitäisi pystyä perustelemaan väitteesi jos sellaisia esität.

    joka tukkii suonet. Margariini on elimistölle täysin vieras aine. Sehän ei ole mitenkään luonnollinen teollisen muokkauksen jälkeen. Kun tutkitaan tukkeutuneita suonia niin ei sieltä tyydyttynyttä rasvaa löydy. Yllätys varmaan sullekin mutta tätähän Puska ei halua kertoa kansalle.

    Äänestä

  • Beliveitornot kirjoitti:

    vaan oli syönyt väärin ja siksi lihoi. Ei kukaan suosituksia noudattava liho. Vhh vetoaa laiskimuksiin, jotka eivät viitsi harrastaa liikuntaa.

    niin suositukset, 50-60% hiilihydraatteja, pottua ja leipää ja leivän päälle margariinia niin varmasti lihoo. Yli puolet suomalaisista ovat jo ylipainoisia joten aika suurella osalla kansaa on taipumus lihomiseen ja siksi viralliset suositukset ovat pahasti metsässä.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    niin suositukset, 50-60% hiilihydraatteja, pottua ja leipää ja leivän päälle margariinia niin varmasti lihoo. Yli puolet suomalaisista ovat jo ylipainoisia joten aika suurella osalla kansaa on taipumus lihomiseen ja siksi viralliset suositukset ovat pahasti metsässä.

    kuten se yli puolet läskeistä suomalaisista tekee, niin lihoo. Me, jotka noudatamme suosituksia emme liho!

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    joka tukkii suonet. Margariini on elimistölle täysin vieras aine. Sehän ei ole mitenkään luonnollinen teollisen muokkauksen jälkeen. Kun tutkitaan tukkeutuneita suonia niin ei sieltä tyydyttynyttä rasvaa löydy. Yllätys varmaan sullekin mutta tätähän Puska ei halua kertoa kansalle.

    laittaa vähän lähdeviitteitä asiasta, joka todistaisi sen?

    Äänestä

  • Beliveitornot kirjoitti:

    kuten se yli puolet läskeistä suomalaisista tekee, niin lihoo. Me, jotka noudatamme suosituksia emme liho!

    suosituksista? Suositukset ovat aina viitteellisiä ja lihavien sekä diabeetikkojen määrän perusteella vääriä. Liikunta ei korjaa vääränlaista ruokavaliota. MYöskään kukaan ei piittaa suosituksista, jos ne ovat hankalia noudattaa.

    "Lehti: "Liikunnan hyödyt yliarvostettuja"

    http://www.iltalehti.fi/terveys/2009092410304735_tr.shtml

    "Tiede ei ole lehden mukaan todistanut kaikkia yleisesti mainostettuja liikunnan etuja. Esimerkiksi liikunnan vaikutuksesta osteoporoosin riskin vähenemiseen ei ole kiistatonta näyttöä, eikä liikunta yksistään vaikuta painon pudotukseen, eikä laske verenpainetta tai kolesterolia."

    Mikä laskee verenpainetta ja kolesterolia, oikeanlainen ruokavalio, kuten VHH. No, suomalainen lääkäri korjaa tilanteen statiinireseptillä, mikä piilottaa todellisen ongelman, hapettuneen LDL kolesterolin, jonka suuri hiilihydraattimäärä saa aikaan "virallisterveellisellä" ruokavaliolla...

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    niin suositukset, 50-60% hiilihydraatteja, pottua ja leipää ja leivän päälle margariinia niin varmasti lihoo. Yli puolet suomalaisista ovat jo ylipainoisia joten aika suurella osalla kansaa on taipumus lihomiseen ja siksi viralliset suositukset ovat pahasti metsässä.

    mitä tarkoittaa "taipumusta lihomiseen"? En ole kuullutkaan tuollaisesta.

    Äänestä

  • 7+7 kirjoitti:

    laittaa vähän lähdeviitteitä asiasta, joka todistaisi sen?

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8221382

    "Löytyipä mielenkiintoinen tutkimus. Tutkimuksessa tutkittiin verisuoniplakin koostumusta. Tulokset olivat yllättäviä. Verisuoniplakki sisältää paljon monityydyttämättömiä rasvoja sekä monotyydyttämätöntä rasvaa, mutta EI KUITENKAAN KOVAA RASVAA.

    Mitähän mahtaisi Pekka Pensas kommentoida? Kaikkihan mainostavat aina, että KOVA RASVA tarttuu verisuonten seinämiin ja tukkii suonet, aiheuttaen SV-tauteja.

    "http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7934543"

    We compared the fatty-acid composition of aortic plaques with that of post-mortem serum and adipose tissue, in which essential fatty-acid content reflects dietary intake. Positive associations were found between serum and plaque omega 6 (r = 0.75) and omega 3 (r = 0.93) polyunsaturated fatty acids, and monounsaturates (r = 0.70), and also between adipose tissue and plaque omega 6 polyunsaturated fatty acids (r = 0.89).

    HUOM!

    "No associations were found with saturated fatty acids."

    Jaa-a. Liika on liikaa. Kyllähän kasviöljyjä ja kalaa voi ja pitääkin syödä, mutta kohtuudella. Liiallinen linolihappo (omega-6) ei ole hyväksi. Liikaa saatuna monityydyttämättömät hapettuvat ja aiheuttavat ongelmia ja tämä koskee myös omega-3:sia. Liiallisen PUFA-pitoisuuden (monityydyttymättömät) takia, vältän rypsiöljyä ja suosin oliiviöljyä, mutta sitäkin vain salaattiin, muuten voita. Hyvin kyseenalaista on myös käyttää rypsiöljyä paistamiseen, suuren PUFA-pitoisuuden takia."

    Nuo "terveysrasvat" aiheuttavat mm. hhavaista paksusuolta

    "Healthy fat link to bowel disease"

    http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/8161616.stm

    Ei mikään leikin asia. Riskikerroin 2 eli nousu 100 % vähiten omega-6 syöviin verrattuna (linolihappo)

    Äänestä

  • 1+3 kirjoitti:

    mitä tarkoittaa "taipumusta lihomiseen"? En ole kuullutkaan tuollaisesta.

    paikasta.

    http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=seh00044

    "Lihavuuteen altistavat sekä elämäntapa- ja muut ulkoiset tekijät että perimä. Väestötutkimukset sekä adoptio-, kaksos- ja perhetutkimukset osoittavat, että taipumus lihomiseen on periytyvää."

    http://www.tiede.fi/arkisto/print.php?id=685&vl=

    "Kärsitkö sadan vuoden takaisista oloista?"

    "Ehkä oman sukupolvesi taipumus lihomiseen tai tiettyihin sairauksiin
    ei johdukaan vain omista huonoista elämäntavoista. Taipumukset saattavat
    olla perua kahden polven takaa."

    jne...Ei se mitään uutta ole.

    Äänestä

  • vääristä kirjoitti:

    suosituksista? Suositukset ovat aina viitteellisiä ja lihavien sekä diabeetikkojen määrän perusteella vääriä. Liikunta ei korjaa vääränlaista ruokavaliota. MYöskään kukaan ei piittaa suosituksista, jos ne ovat hankalia noudattaa.

    "Lehti: "Liikunnan hyödyt yliarvostettuja"

    http://www.iltalehti.fi/terveys/2009092410304735_tr.shtml

    "Tiede ei ole lehden mukaan todistanut kaikkia yleisesti mainostettuja liikunnan etuja. Esimerkiksi liikunnan vaikutuksesta osteoporoosin riskin vähenemiseen ei ole kiistatonta näyttöä, eikä liikunta yksistään vaikuta painon pudotukseen, eikä laske verenpainetta tai kolesterolia."

    Mikä laskee verenpainetta ja kolesterolia, oikeanlainen ruokavalio, kuten VHH. No, suomalainen lääkäri korjaa tilanteen statiinireseptillä, mikä piilottaa todellisen ongelman, hapettuneen LDL kolesterolin, jonka suuri hiilihydraattimäärä saa aikaan "virallisterveellisellä" ruokavaliolla...

    koska ihan päivittäisellä hyötyliikunnalla pysyy kunnossa, ja siitä että syödään kaikenmaailman moskaa(pikaruokia,hampurilaisia, sipsejä, nameja, limuja yms) yli sen määrän, mitä kulutetaan. Itse syön suositusten mukaan ja kävelen uin viikottain, sillointällöin herkuttelen ja olen normaalipainoinen ja hyvä kuntoinen. Suosituksia on helppo noudattaa.

    Äänestä

  • Beliveitornot kirjoitti:

    kuten se yli puolet läskeistä suomalaisista tekee, niin lihoo. Me, jotka noudatamme suosituksia emme liho!

    Ainoastaan vähemmistä kykenee noudattamaan suosituksia. Tämä johtuu siitä, että liiallinen energian saanti hiilihydraattien muodossa vapauttaa serotoniinia aivoihin. Tämä epätasapaino aiheuttaa hiilarihimon ja johtaa ylensyöntiin. Hiilarit vapauttavat serotoniinin ja ylensyönti johtuu siitä, että tätä aivot vaativat lisää mielihyvähormoonia ja miten sitä sitten saadaan = syömällä lisää hiilareita. "Hence many patients learn to overeat carbohydrates (particularly snack foods, like potato chips or pastries, which are rich in carbohydrates and fats) to make themselves feel better. "

    Ja kun et minua believaa niin panenpahan vähän dokumenttia tulemaan sanojeni tueksi:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/sites/entrez?db=pubmed&uid=8697046&cmd=showdetailview&indexed=google

    Huomaa tärkeä seikka. Proteiini ei vapauta serotoniinia lainkaan: ": Carbohydrate consumption--acting via insulin secretion and the "plasma tryptophan ratio"--increases serotonin release; protein intake lacks this effect. "

    Eli kun syöt vähähiilihydraattisesti niin mitä vähemmän hiilareita nautii päivän aikana sitä paremmin pysyy makeanhimo ja roskaruokahimo kurissa. Tämän tosiasian tietävät kaikki VHH:lla olevat koska eivät kärsi sokeririippuvuudesta.

    Pekka Puska ei joko tunnu tietävän tätä tosiseikkaa tai sitten hän sivuttaa sen tarkoitushakuisesti, believit or not. Jos hän tunnustaisi tämän faktan niin hän joutuisi muuttamaan lautasmallinsa välittömästi jotta ihmiset vapautuisivat sokeririippuvuudestaa.

    Eli kerrataan vielä kerran. Hiilarit vapauttavat serotoniinin johon ihminen koukuttuu välittömästi. Kun vaikutus lakkaa halutaan lisää mielihyvää eli syödään lisää.

    Tämän lisäksi insuliini sotkee kehon tasapainoa kun syödään hiilareita. Kun vereen tulee sokeria niin insuliini pyrkii varastoimaan ylimääräisen osan (noin 55%) rasvaksi. Kun ihminen sitten yrittää nostaa serotoniinitasoa nopeilla hiilareilla niin insuliinia erittyy liikaa joka johtaa siihen, että veren sokeritaso laskee liian alas ja kierre on valmis. Eli hiilareiden liiallinen syönti aiheuttaa epätasapainon sekä veren sokerin osalta, että serotoniinin osalta.

    Tämän johdosta useimmat suomalaiset eivät kykene noudattamaan suosituksia. Aina löytyy joku joka poikkeaa joukosta ja mielestäni voit olla henkilökohtaisesti tästä tyytyväinen mutta muista, että et voi ottaa itseäsi esimerkiksi koska et edusta keskivertokansalaista fyysisiltä ominaisuuksiltasi.

    Äänestä

  • Beliveitornot kirjoitti:

    koska ihan päivittäisellä hyötyliikunnalla pysyy kunnossa, ja siitä että syödään kaikenmaailman moskaa(pikaruokia,hampurilaisia, sipsejä, nameja, limuja yms) yli sen määrän, mitä kulutetaan. Itse syön suositusten mukaan ja kävelen uin viikottain, sillointällöin herkuttelen ja olen normaalipainoinen ja hyvä kuntoinen. Suosituksia on helppo noudattaa.

    lihavuus, erilaiset syömishäiriöt yms. ovat lisääntyneet huimasti. Hiilihydraatit koukuttavat ja johtavat erilaiseen ahmimiseen ja ylensyöntiin. Ei ihme, kun verensokeri on vuoristorataa. THL.n pitäisi heti alkuun kieltää kaikenmaailman murot ja einekset, koska niitä markkinoidaan terveellisinä, sokerimääristä riippumatta. Ja sokerihan se koukuttaa...

    http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Sokeri-koukuttaa/414/

    Äänestä

  • 1+3 kirjoitti:

    mitä tarkoittaa "taipumusta lihomiseen"? En ole kuullutkaan tuollaisesta.

    niin olet väärällä palstalla. Pitäisi kuulua yleissivistykseen jos on vähänkin perehtynyt ravitsemukseen. Etkö todella tiedä että ihmisten aineenvaihdunta on erilainen. Jotkut sietävät hiilihydraatteja enemmän ja jotkut vähemmän. Jos sietää hiilihydraatteja huonosti niin sitä varmimmin lihoo.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    niin olet väärällä palstalla. Pitäisi kuulua yleissivistykseen jos on vähänkin perehtynyt ravitsemukseen. Etkö todella tiedä että ihmisten aineenvaihdunta on erilainen. Jotkut sietävät hiilihydraatteja enemmän ja jotkut vähemmän. Jos sietää hiilihydraatteja huonosti niin sitä varmimmin lihoo.

    arvelinkin, että saan tuollaisen vastauksen, kuuluu sinun peruspropagandaasi. Ei ole kyse hiilareitten sietämisestä vaan miten ylimääräisiä kaloreja kuluttaa, jos ei kuluta niin lihoo, helppoa ja luulisi sinunkin tajuavan sen, mutta ei...syytät siitä vain THL:ää ja vierität vastuun itseltäsi muille.

    Äänestä

  • vihdoin... kirjoitti:

    sitten tarkemmin mikä tuossa margariinissa tukkii suonia? Ja, ei...en aio ostaa Heikkilän kirjaa, vaan sinun pitäisi pystyä perustelemaan väitteesi jos sellaisia esität.

    Verisuoniplakki muodostuu kalsiumista, pienipartikkelisesta LDL-kolesterolista ja monityydyttymättömistä rasvahapoista. Margariinit ovat pääasiassa monityydyttymätöntä rasvahappoa.

    Voita verisuoniplakista ei tähän päivään mennessä ole löytynyt.

    Äänestä

  • koska mm. kirjoitti:

    lihavuus, erilaiset syömishäiriöt yms. ovat lisääntyneet huimasti. Hiilihydraatit koukuttavat ja johtavat erilaiseen ahmimiseen ja ylensyöntiin. Ei ihme, kun verensokeri on vuoristorataa. THL.n pitäisi heti alkuun kieltää kaikenmaailman murot ja einekset, koska niitä markkinoidaan terveellisinä, sokerimääristä riippumatta. Ja sokerihan se koukuttaa...

    http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Sokeri-koukuttaa/414/

    ja eineksiä suositellakaan missään. Sokeri- ja vehnävero voimaan vaan, saman voisi lätkäistä eineksille. Minulla ei ole mitään tarvetta ahmia, mutten kyllä syö mainitsemiasi tuotteitakaan.

    Äänestä

  • Beliveitornot kirjoitti:

    ja eineksiä suositellakaan missään. Sokeri- ja vehnävero voimaan vaan, saman voisi lätkäistä eineksille. Minulla ei ole mitään tarvetta ahmia, mutten kyllä syö mainitsemiasi tuotteitakaan.

    "Sinähän voit lääkitä flunssaasi D-vitamiinilla, muista sitten ottaa oikea annos, kun se on rasvaliukoinen ja yliannostuksella on vakavia haittoja,heh."

    Kun kerran pidät itseäsi niin viisaana, voit varmaan kertoa meille millä annostuksella D-vitamiinia tulee yliannostus. Kerro myös mitä haittoja tuosta "yliannostuksesta" on.

    Äänestä

  • Chentzu kirjoitti:

    Ainoastaan vähemmistä kykenee noudattamaan suosituksia. Tämä johtuu siitä, että liiallinen energian saanti hiilihydraattien muodossa vapauttaa serotoniinia aivoihin. Tämä epätasapaino aiheuttaa hiilarihimon ja johtaa ylensyöntiin. Hiilarit vapauttavat serotoniinin ja ylensyönti johtuu siitä, että tätä aivot vaativat lisää mielihyvähormoonia ja miten sitä sitten saadaan = syömällä lisää hiilareita. "Hence many patients learn to overeat carbohydrates (particularly snack foods, like potato chips or pastries, which are rich in carbohydrates and fats) to make themselves feel better. "

    Ja kun et minua believaa niin panenpahan vähän dokumenttia tulemaan sanojeni tueksi:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/sites/entrez?db=pubmed&uid=8697046&cmd=showdetailview&indexed=google

    Huomaa tärkeä seikka. Proteiini ei vapauta serotoniinia lainkaan: ": Carbohydrate consumption--acting via insulin secretion and the "plasma tryptophan ratio"--increases serotonin release; protein intake lacks this effect. "

    Eli kun syöt vähähiilihydraattisesti niin mitä vähemmän hiilareita nautii päivän aikana sitä paremmin pysyy makeanhimo ja roskaruokahimo kurissa. Tämän tosiasian tietävät kaikki VHH:lla olevat koska eivät kärsi sokeririippuvuudesta.

    Pekka Puska ei joko tunnu tietävän tätä tosiseikkaa tai sitten hän sivuttaa sen tarkoitushakuisesti, believit or not. Jos hän tunnustaisi tämän faktan niin hän joutuisi muuttamaan lautasmallinsa välittömästi jotta ihmiset vapautuisivat sokeririippuvuudestaa.

    Eli kerrataan vielä kerran. Hiilarit vapauttavat serotoniinin johon ihminen koukuttuu välittömästi. Kun vaikutus lakkaa halutaan lisää mielihyvää eli syödään lisää.

    Tämän lisäksi insuliini sotkee kehon tasapainoa kun syödään hiilareita. Kun vereen tulee sokeria niin insuliini pyrkii varastoimaan ylimääräisen osan (noin 55%) rasvaksi. Kun ihminen sitten yrittää nostaa serotoniinitasoa nopeilla hiilareilla niin insuliinia erittyy liikaa joka johtaa siihen, että veren sokeritaso laskee liian alas ja kierre on valmis. Eli hiilareiden liiallinen syönti aiheuttaa epätasapainon sekä veren sokerin osalta, että serotoniinin osalta.

    Tämän johdosta useimmat suomalaiset eivät kykene noudattamaan suosituksia. Aina löytyy joku joka poikkeaa joukosta ja mielestäni voit olla henkilökohtaisesti tästä tyytyväinen mutta muista, että et voi ottaa itseäsi esimerkiksi koska et edusta keskivertokansalaista fyysisiltä ominaisuuksiltasi.

    niin,

    "Hence many patients learn to overeat carbohydrates (particularly snack foods, like potato chips or pastries, which are rich in carbohydrates and fats) to make themselves feel better. "

    snaksithän ovatkin sellaista perusruokaa VHH:lla ja Puskahan niitä taitaa suositella syötäväksi ? Vai suositteleeko ?

    Niin ja nuo fats, eikös se tarkoita rasvaa, vai pitääkö se unohtaa tässä tutkimuksessa ?

    Kirjoittamasi perusteella eikö myös vähärasvaisesti syömällä pitäisi pysyä makeanhimo ja roskaruokahimo kurissa ?

    " Eli kun syöt vähähiilihydraattisesti niin mitä vähemmän hiilareita nautii päivän aikana sitä paremmin pysyy makeanhimo ja roskaruokahimo kurissa. Tämän tosiasian tietävät kaikki VHH:lla olevat koska eivät kärsi sokeririippuvuudesta "

    Äänestä

Ei kuulu tänne tämä aloitus, poistoon....

Äänestä
  • niin olet väärällä palstalla.

    Äänestä

  • THL:n masinoimia väitteitä:

    - Rokotteet ovat täysin turvallisia, ei voi aiheuttaa keskenmenoja
    - Hiilihydraatit eivät aiheuta diabetestä
    - Suomessa D-vitamiinin saanti on riittävää. Purkista otettuna yliannostuksen riski on välitön.

    ja taas toisaalta

    - Kun ihminen kuolee pandemian aikana, se on aina sikaflunsssan syy. Se ei voi johtua kausi-influenssasta, eikä pitkäaikaissairaudesta
    - Kova rasva tukkii suonet, vaikka verisuoniplakista ei tyydyttynyttä rasvaa löydykään.
    - Se, että THL saa rokotevalmistajalta moiljoonia, ei johda automaattiseen tilaamiseen juuri tältä valmistajalta.

    Kansanedustajille ja THL:n väelle pitäisi saada ajokorttiin korruptioleima...kun juopoille tulee juoppoleima.

    Äänestä

  • on kyseessä kirjoitti:

    THL:n masinoimia väitteitä:

    -Paranin sikainfluenssasta, kun söin D-vitamiinia! Ei pystytä ikinä toteennäyttämään
    -Asperin ei sovi influenssan hoitoon, keksi heikkilä! Lukenut asperinin tuoteselosteessa iät ja ajat
    -H1N1-rokoite voi tappaa, missä kaikki kuolleet sairaanhoitajat, jotka ehtivät saada rokoitteen ajoissa, ennen sikainfluenssaepidemiaa??
    Liika lihavuus joka johtuu siitä, että laiskat pösilöt EIVÄT noudata suosituksia johtaa diabetekseen. Ortopedi on yhtääkkiä fiksumpi, kuin viruksiin perehtyneet lääkärit, ihan varmasti joo...ja tyhmät uskoo, mutta se on vain hyvä asia.

    Äänestä

  • beliveitornot kirjoitti:

    Niin, viruksiin perehtyneet lääkärit salailevat tietoa.

    http://www.dailymail.co.uk/news/article-1206807/Swine-flu-jab-link-killer-nerve-disease-Leaked-letter-reveals-concern-neurologis...

    Britanniassakin salailtiin asiakirjaa, missä todettiin että rokote voi aiheuttaa Guillain-Barren syndrooman. Luuletko tosiaan, että asiantuntijat kertoisivat totuuuden, kun kyseessä on isot rahat tutkimukseen?

    Esimerkkinä mainittakoon D-vitamiinin estovaikutus (Tiede-lehden foorumilta):

    "
    http://www.tiede.fi/keskustelut/laaketiede-ja-terveys-f11/tapaus-d-vitamiini-t30602-3600.html

    Viestin otsikko: Re: Tapaus D-vitamiini
    ViestiLähetetty: Ti Marras 17, 2009 5:42 am
    Neonomide

    Radiologi Kurt Harris pirautteli hoitokotilääkärille Wisconsiniin, kysyäkseen millainen D-vitamiiniannos oli kun potilaat eivät sairastuneet (vain kaksi tapausta) sikainfluenssaan mutta yli 100 henkilökunnan jäsentä sairastui:

    http://www.vitamindcouncil.org/newsletter/vitamin-d-and-h1n1-swine-flu.shtml

    The central Wisconsin center is in my home state of Wisconsin. Curious about the level of supplementation, I called for Dr. Glick but he was out of town at the time. However, I did speak with the assistant medical director, Dr. Jeff Seltz, and he was kind enough to answer a few questions about the protocol at CWC.

    The supplements ranged from 400 to 2000 iu/day, and were tailored to each resident’s (25) OH D level.

    Supplementation has been ongoing for several years, with each resident tested at least yearly.

    The target level for (25) OH D was 50 ng/ml or higher, the same level recommended by Dr. Cannell and that I recommended as a minimum in my earlier post.

    http://www.paleonu.com/panu-weblog/2009/9/28/h1n1-vitamin-d3-and-innate-immunity.html

    Tuolla kalsidiolipitoisuudella (n. 125 nmol/l) saavutettiin siis yli 95% estovaikutus sikainfluenssaan , P

    Äänestä

  • "asiantuntijat" kirjoitti:

    Kun Euroopan rikollisten johtama, Suomeenkin levittäytynyt elintarvike-lääkemafia saa läpi CODEX ALIMENTARIUS säädökset. Siihen muuten loppuu lisäravinteiden myynti!

    Avatkaa silmänne, ihmiset! Nyt meitä viedään kuin kuoriämpäriä! Veronmaksajien rahoilla ja valitsemiemme "edustajien" ja virkamiesten kahmiessa korruptiorahaa taskuihinsa! Kaikki tämä vielä tehdään terveytenne, terveydenhuollon ja lastenne tulevaisuuden kustannuksella! Hyvä esimerki lienee erään V-llä alkavan entinen johtaja, joka on nykyään huippuhommissa lääketeollisuuden lobbarina...

    Äänestä

  • "asiantuntijat" kirjoitti:

    Niin, viruksiin perehtyneet lääkärit salailevat tietoa.

    http://www.dailymail.co.uk/news/article-1206807/Swine-flu-jab-link-killer-nerve-disease-Leaked-letter-reveals-concern-neurologis...

    Britanniassakin salailtiin asiakirjaa, missä todettiin että rokote voi aiheuttaa Guillain-Barren syndrooman. Luuletko tosiaan, että asiantuntijat kertoisivat totuuuden, kun kyseessä on isot rahat tutkimukseen?

    Esimerkkinä mainittakoon D-vitamiinin estovaikutus (Tiede-lehden foorumilta):

    "
    http://www.tiede.fi/keskustelut/laaketiede-ja-terveys-f11/tapaus-d-vitamiini-t30602-3600.html

    Viestin otsikko: Re: Tapaus D-vitamiini
    ViestiLähetetty: Ti Marras 17, 2009 5:42 am
    Neonomide

    Radiologi Kurt Harris pirautteli hoitokotilääkärille Wisconsiniin, kysyäkseen millainen D-vitamiiniannos oli kun potilaat eivät sairastuneet (vain kaksi tapausta) sikainfluenssaan mutta yli 100 henkilökunnan jäsentä sairastui:

    http://www.vitamindcouncil.org/newsletter/vitamin-d-and-h1n1-swine-flu.shtml

    The central Wisconsin center is in my home state of Wisconsin. Curious about the level of supplementation, I called for Dr. Glick but he was out of town at the time. However, I did speak with the assistant medical director, Dr. Jeff Seltz, and he was kind enough to answer a few questions about the protocol at CWC.

    The supplements ranged from 400 to 2000 iu/day, and were tailored to each resident’s (25) OH D level.

    Supplementation has been ongoing for several years, with each resident tested at least yearly.

    The target level for (25) OH D was 50 ng/ml or higher, the same level recommended by Dr. Cannell and that I recommended as a minimum in my earlier post.

    http://www.paleonu.com/panu-weblog/2009/9/28/h1n1-vitamin-d3-and-innate-immunity.html

    Tuolla kalsidiolipitoisuudella (n. 125 nmol/l) saavutettiin siis yli 95% estovaikutus sikainfluenssaan , P

    rokotuksen, mistä olet keksinyt, etteivät ottaisi? Ja muuten onkin tehonnut hyvin, kun sairauspoissaolot eivät ole heillä lisääntyneet, paitsi niillä jotka hoitavat ei-rokotettuja läheisiään.Sinähän voit lääkitä flunssaasi D-vitamiinilla, muista sitten ottaa oikea annos, kun se on rasvaliukoinen ja yliannostuksella on vakavia haittoja,heh.

    Sulla ne varmaan on tilastot noista terveydenhuollon rokotuksista? Jos on, laitappa esiin. Varmaankin ovat ilmoitelleet sinulle myös poissaolojen määrät, ja erikseen tilastoineet sikainfluenssasta johtuneet? Ja ilmoittaneet vain sinulle? Joten laitappas taulukko esiin. Jos ei ole noita näyttää, koko lässytyksesi on omaa keksintöäsi. Mitä jos menisit satuilemaan lapsille?

    Oletko ajatellut, paljonko saat D-vitamiinia, kun olet kesällä tunnin pari auringossa ja paljonko tulee ottaa talvella pillereitä että pääset samaan määrään?

    Äänestä

  • Beliveitornot kirjoitti:

    rokotuksen, mistä olet keksinyt, etteivät ottaisi? Ja muuten onkin tehonnut hyvin, kun sairauspoissaolot eivät ole heillä lisääntyneet, paitsi niillä jotka hoitavat ei-rokotettuja läheisiään.Sinähän voit lääkitä flunssaasi D-vitamiinilla, muista sitten ottaa oikea annos, kun se on rasvaliukoinen ja yliannostuksella on vakavia haittoja,heh.

    "Sinähän voit lääkitä flunssaasi D-vitamiinilla, muista sitten ottaa oikea annos, kun se on rasvaliukoinen ja yliannostuksella on vakavia haittoja,heh."

    Kun kerran pidät itseäsi niin viisaana, voit varmaan kertoa meille millä annostuksella D-vitamiinia tulee yliannostus. Kerro myös mitä haittoja tuosta "yliannostuksesta" on.

    Äänestä

  • Beliveitornot kirjoitti:

    rokotuksen, mistä olet keksinyt, etteivät ottaisi? Ja muuten onkin tehonnut hyvin, kun sairauspoissaolot eivät ole heillä lisääntyneet, paitsi niillä jotka hoitavat ei-rokotettuja läheisiään.Sinähän voit lääkitä flunssaasi D-vitamiinilla, muista sitten ottaa oikea annos, kun se on rasvaliukoinen ja yliannostuksella on vakavia haittoja,heh.

    yliannostus ja miten se esim. verestä määritetään. Kerroppa vaikka rajapitoisuus (nmol/l) ja sitten ne oireet?

    http://img44.imageshack.us/i/vitamindtoxicity.jpg/

    Äänestä

  • BeSoStupidAsYouWant kirjoitti:

    Sulla ne varmaan on tilastot noista terveydenhuollon rokotuksista? Jos on, laitappa esiin. Varmaankin ovat ilmoitelleet sinulle myös poissaolojen määrät, ja erikseen tilastoineet sikainfluenssasta johtuneet? Ja ilmoittaneet vain sinulle? Joten laitappas taulukko esiin. Jos ei ole noita näyttää, koko lässytyksesi on omaa keksintöäsi. Mitä jos menisit satuilemaan lapsille?

    että suurinosa terveydenhuollon parissa työskentelevistä on ottanut rokotuksen ja tiedän myös noista poissaolomääristä. Joten taitaakin oma "lässytyksesi" olla valhetta.

    Äänestä

  • Beliveitornot kirjoitti:

    että suurinosa terveydenhuollon parissa työskentelevistä on ottanut rokotuksen ja tiedän myös noista poissaolomääristä. Joten taitaakin oma "lässytyksesi" olla valhetta.

    Obama on USAn presidentti, mutta mitä se todistaa?

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Oletko ajatellut, paljonko saat D-vitamiinia, kun olet kesällä tunnin pari auringossa ja paljonko tulee ottaa talvella pillereitä että pääset samaan määrään?

    ettei sairastu H1N1-virukseen ja jos sairastuu, niin paljonkos se heikkilän sivuillakin mainostanut "ihme" otti, kun parani?
    Onhan tuota tietoa esim.http://www.iltalehti.fi/terveys/200809160092633_tr.shtml

    Äänestä

  • että se kirjoitti:

    Obama on USAn presidentti, mutta mitä se todistaa?

    seurannut mediaa, jonkin verran, mutta se ei todista, että hoitohenkilökunta ei olisi huolinut ko.rokotusta. Pari ensimmäistä kuolemantapausta, muuten sai monen epävarman ottamaan ko. rokotuksen.

    Äänestä

  • Beliveitornot kirjoitti:

    ettei sairastu H1N1-virukseen ja jos sairastuu, niin paljonkos se heikkilän sivuillakin mainostanut "ihme" otti, kun parani?
    Onhan tuota tietoa esim.http://www.iltalehti.fi/terveys/200809160092633_tr.shtml

    D-vitamiinin yliannostuksesta? Ilmeisesti huomasit itsekin että mokasit pahan kerran ja nyt yrität vaihtaa puheenaihetta esittämällä uusia kysymyksiä.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    D-vitamiinin yliannostuksesta? Ilmeisesti huomasit itsekin että mokasit pahan kerran ja nyt yrität vaihtaa puheenaihetta esittämällä uusia kysymyksiä.

    Mitäänrasvaliukoista vitamiinia ei kannata ottaa liikaa, vai oletko eri mieltä?
    Tässä tietoa D-vitamiinista http://www.d-vitamiini.fi/tietoa_d-vitamiinista/
    Onko sinulla tietoa, kuinka paljon D-vitamiinia tulee syödä, ettei saa H1N1-virusta?
    Entä jos saan ko.viruksen, kuinka paljon minun sitä tulee sitä syödä, että parannun siitä, Heikkilän mukaan?

    Äänestä

  • Beliveitornot kirjoitti:

    ettei sairastu H1N1-virukseen ja jos sairastuu, niin paljonkos se heikkilän sivuillakin mainostanut "ihme" otti, kun parani?
    Onhan tuota tietoa esim.http://www.iltalehti.fi/terveys/200809160092633_tr.shtml

    Taitaa Suomessa D-vitamiinin varastomuodon määrä olla keskimäärin ~43 nmol/l. Toksisuusraja 375 nmol/l...

    "Tulkinta

    http://www.tyks.fi/store/tykslab/ohjekirja/1220.html

    Käsitykset luuston terveyden kannalta tarpeellisesta D-vitamiinin vähimmäispitoisuudesta vaihtelevat eri lähteissä. Osteoporoosin Käypä hoito-suosituksen mukainen tavoitearvo on yli 40 nmol/l (1). Muissa lähteissä (2) on ehdotettu myös tätä rajaa korkeampia tavoitearvoja (50-80 nmol/l). Toksinen pitoisuus yli 375 nmol/l."

    Että semmosta. Vaikka mää kiskon 5000 IU päivässä, niin ei sillä päästä kuin 120-150 nmol/l paikkeille ja sekin pitkän ajan kuluessa. Yli 200 nmol/l ei juuri enää sitten sanottavaa hyötyä ole.

    Jos mietit niin auringosta tulee helpostikin se 250 mikrogrammaa ja saattaa useampana päivänä pärähtää enemmänkin. Aurinkoiseen aikaan ei siis kannata tankata (keskikesällä ja olettaen, että ottaa aurinkoa).

    Myrkyllisyydestä (vaatii 1000 mikrogramaa päivässä jatkuvasti.

    http://img44.imageshack.us/i/vitamindtoxicity.jpg/

    ja iäkkäiden vaste Romaniassa, annoksena 5000 IU/päivä (125 mikrogrammaa/päivä).

    http://wildhorse.insinc.com/directms13oct2005/Slides.htm_40slide.jpg

    Ei saa leikkiä Puskaa ja pelotella D-vitamiinilla ja kolesterolilla... Hyi hyi.

    http://www.pulssi.fi/fin/artikkelit/yleislaaketiede/d-vitamiini_on_tarkea_luuston_hyvinvoinnille/

    "Myrkytyspelko on liioiteltu

    Syitä D-vitamiinin puutoksen yleisyyteen on useita. Yksi merkittävä tekijä on se, että niin terveydenhuollon ammattilaiset kuin tavallinen kansakin pelkäävät tätä rasvaliukoista vitamiinia aivan suotta.
    Selkeää vastausta siihen, mikä on maksimaalinen D-vitamiinin saanti, ei ole. Food and Nutrition Boardin mukaan 50 ?g (2000 KY) päivässä on varmasti turvallinen annos. Todennäköistä on, että 100 ?g (4000 KY) päivittäin käytettynä pitkiä aikoja on turvallinen annos. Iso kerta-annoskaan ei aiheuta myrkytystä. On tutkimuksia, joissa potilaille on annettu 7500 ?g (300 000 KY) kerran vuodessa pistoksena tai 2500 ?g (100 000 KY) kolme kertaa vuodessa tabletteina ilman sivuvaikutuksia.
    Eli olemme varsin turvallisissa annoksissa, jos käytämme 20 ?g (800 KY) päivässä. Tulevaisuuden suosituksena voidaankin pitää sitä, että 25-OH-D-vitamiinipitoisuus tulisi olla 75–100 nmol/l, eikä se saisi painua edes sydäntalvella alle 50 nmol/l. Jotta tämä taso ja siten myös hyöty murtumien ennaltaehkäisyssä saavutettaisiin, täytyy käyttää nykyistä suurempia annoksia D-vitamiinilisää.

    Marjo Lehtonen-Veromaa LT, yleislääketieteen erikoislääkäri"

    "D-vitamiini vahvistaa sydäntäkin"

    http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3976

    "D-vitamiinin puute yhteydessä suomalaisten sydänkuolemiin"

    http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/article1027295.ece

    jne...

    Äänestä

  • Beliveitornot kirjoitti:

    Mitäänrasvaliukoista vitamiinia ei kannata ottaa liikaa, vai oletko eri mieltä?
    Tässä tietoa D-vitamiinista http://www.d-vitamiini.fi/tietoa_d-vitamiinista/
    Onko sinulla tietoa, kuinka paljon D-vitamiinia tulee syödä, ettei saa H1N1-virusta?
    Entä jos saan ko.viruksen, kuinka paljon minun sitä tulee sitä syödä, että parannun siitä, Heikkilän mukaan?

    http://yle.fi/haku/?hl=fi&cx=007097612530377999607:glpulxqhhs4&cof=FORID:9&q=d-vitamiini#858

    "D-vitamiinin puute kohta epidemia?"

    http://olotila.yle.fi/terveysuutiset/d-vitamiinin-puute-kohta-epidemia

    Heikolla tolalla on Suomessa hommat.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Oletko ajatellut, paljonko saat D-vitamiinia, kun olet kesällä tunnin pari auringossa ja paljonko tulee ottaa talvella pillereitä että pääset samaan määrään?

    suosittelee sitä D-vitamiinia ottamaan, ettei sairastu? Ja kuinka paljon pitää D-vitamiinia ottaa, että parantuu sikalenssusta? Itse syön päivittäin kalanmaksaöljyä ja muuten virallisten suositusten mukaan, talvisin otan Multitabsin, mutta haluaisin tietää kuinka paljon sitä nyt sitten pitäisi saada, etten sairastu ko.virukseen?

    Äänestä

  • Beliveitornot kirjoitti:

    Mitäänrasvaliukoista vitamiinia ei kannata ottaa liikaa, vai oletko eri mieltä?
    Tässä tietoa D-vitamiinista http://www.d-vitamiini.fi/tietoa_d-vitamiinista/
    Onko sinulla tietoa, kuinka paljon D-vitamiinia tulee syödä, ettei saa H1N1-virusta?
    Entä jos saan ko.viruksen, kuinka paljon minun sitä tulee sitä syödä, että parannun siitä, Heikkilän mukaan?

    "Tässä tietoa D-vitamiinista..."

    "Mahtava" ja "uskottava" tietolähde, lääketehdas...

    Äänestä

  • surkea... kirjoitti:

    "Tässä tietoa D-vitamiinista..."

    "Mahtava" ja "uskottava" tietolähde, lääketehdas...

    surullisine pitoisuuksineen....

    Äänestä

  • odottamaan... kirjoitti:

    "Sinähän voit lääkitä flunssaasi D-vitamiinilla, muista sitten ottaa oikea annos, kun se on rasvaliukoinen ja yliannostuksella on vakavia haittoja,heh."

    Kun kerran pidät itseäsi niin viisaana, voit varmaan kertoa meille millä annostuksella D-vitamiinia tulee yliannostus. Kerro myös mitä haittoja tuosta "yliannostuksesta" on.

    Believeornot esittää vain älykästä. Nyt vähän näyttää siltä, että hän ei edes tunnista älykästä sellaisen nähdessään. Kaikki muut tietävät ettei yliannostuksesta ole raportoitu kuin ainoastaan yksi tapaus ja pääasiassa aliravitsemuksesta on näyttöä (riisitauti).

    Wikipedia antaa osviittaa ylärajasta:
    "In adults, sustained intake of 2500 micrograms/day (100,000 IU) can produce toxicity within a few months."

    Eli 2500 µgrammaa per päivä VOI olla myrkyllinen määrä. Tähän määrään ei ainakaan Suomessa ylletä (7,5 µg/päivä).

    Äänestä

  • Beliveitornot kirjoitti:

    että suurinosa terveydenhuollon parissa työskentelevistä on ottanut rokotuksen ja tiedän myös noista poissaolomääristä. Joten taitaakin oma "lässytyksesi" olla valhetta.

    Jäljelle jäävät ovat sitten hieman uskottavampia omilla aivoillaan ajattelevia ammattilaisia.

    Äänestä

  • Chentzu kirjoitti:

    Believeornot esittää vain älykästä. Nyt vähän näyttää siltä, että hän ei edes tunnista älykästä sellaisen nähdessään. Kaikki muut tietävät ettei yliannostuksesta ole raportoitu kuin ainoastaan yksi tapaus ja pääasiassa aliravitsemuksesta on näyttöä (riisitauti).

    Wikipedia antaa osviittaa ylärajasta:
    "In adults, sustained intake of 2500 micrograms/day (100,000 IU) can produce toxicity within a few months."

    Eli 2500 µgrammaa per päivä VOI olla myrkyllinen määrä. Tähän määrään ei ainakaan Suomessa ylletä (7,5 µg/päivä).

    Sanoin vain, että mitään ei kannata syödä liikaa, ei edes vitamiineja, etenkään rasvaliukoisia;)
    Mutta eipä tullut mattilaltakaan mitään määriä, kun tiedustelin, kuinka paljon hänen ortopedi-ystävänsä suosittelee D-vitamiinia ottamaan, että säästyy sikainfluenssalta. Täällä, kun on liikkunut huhuja, että ko.hepun sivuilla olisi ollut selvitymistarina, jossa joku olisi parantunut ko.taudista popsimalla D-vitamiinia, niin olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia määriä, kuinka pitkä ajanjakso, ja oliko jonkun tietyn lääketehtaan(hih) D-vitamiinivalmiste, mitä pitäisi hankkia?
    Ja jos ei osaa vastata yksinkertaiseen kysymykseen, vaan täytyy laukoa tyyliin: "olet surkea,tyhmä jne" niin se on merkki omasta typeryydestä.

    käppänät vastaakaan, kun asiat menee liian vaikeiksi tai kun on huomattu, että on puhunut itsensä pussiin.

    Äänestä

  • ja muut kirjoitti:

    käppänät vastaakaan, kun asiat menee liian vaikeiksi tai kun on huomattu, että on puhunut itsensä pussiin.

    ja suuret totuudet ovatkin jostain lainattuja lauseita (tiede-lehti,asperin-tuoteseloste) ja itse asiasta ei ole minkäänlaista hajua. Ihan selvää huuhaata siis.

    Äänestä

  • Beliveitornot kirjoitti:

    ja suuret totuudet ovatkin jostain lainattuja lauseita (tiede-lehti,asperin-tuoteseloste) ja itse asiasta ei ole minkäänlaista hajua. Ihan selvää huuhaata siis.

    "Sinähän voit lääkitä flunssaasi D-vitamiinilla, muista sitten ottaa oikea annos, kun se on rasvaliukoinen ja yliannostuksella on vakavia haittoja,heh."

    Kun kerran pidät itseäsi niin viisaana, voit varmaan kertoa meille millä annostuksella D-vitamiinia tulee yliannostus. Kerro myös mitä haittoja tuosta "yliannostuksesta" on.

    Äänestä

  • edes... kirjoitti:

    suositukset, tosin Suomessa kuulemma ollaan nostamassa suosituksia, mutta kuinka paljon sitä pitää ottaa, jos haluaa välttyä taudilta tai parantua siitä, tuon heikkilän mukaan, eikö kukaan tiedä??
    http://spc.nam.fi/indox/nam/html/nam/humspc/4/29324.shtml
    http://www.laakeinfo.fi/\Medicine.aspx?m=1871&d=18741&i=ORION PHARMA_VITOL_VITOL KAPSELI, PEHMEÄ

    Äänestä

Tässä blogissa ei kyllä vainot puutu! Teorioita vilisee ja ne on irroteltu toisistaan tarkoitushakuisesti. Mitään oikaisua ei ole yhdessäkään blogin jutussa, vaikka asiat ovat myöhemmin osoittautuneet täysin huuhaaksi. Muunmuassa väite jonka mukaan matkapuhelinten antennit aiheuttivat mehiläiskadon oli sieltä höyrypäisimmistä päästä. Minkäänlaista biologin näkemystä ei tuohon tietenkään ollut, vain sitä samaa syyttävää ja ahdistunutta maailmanlopun tekstiä johon olemme tottuneet.

Odotan tuota Diabetesliiton ja AH:n oikeudenkäynnin tulosta ja senjälkistä katkeraa vuodatusta tuttuun tapaan. By the way, olisiko asianomistajalla ollut aihetta esittää tutkintapyyntö kun häntä kohtaan kehotetaan "poistamaan varmistimet"?

Nuo salaliittoteoriat ovat sinällään harmittomia ja sopivat vanhoille, elämäntyönsä itselleen tyytymättömästi suorittaneille henkilöille joiden pakonomainen tarve kertoa "jotakin mullistavaa" on erikoisuudessaan sama kuin pukeutuisi tuulipukuun ja lähtisi harmaalla Nissan Sunnylla Siwaan.

Äänestä
  • Hyvä että joku on viemässä tuota sanoistaan vastuuseen, toivottavasti saa paljon julkisuutta.

    Äänestä

  • sinä kuulut siihen porukkaan, joka uskoo mitä vaan kunhan sanojalla on titteli, virkapuku tai riittävästi rahaa. Onneksi olkoon, mukavaa loppuelämää. Josko menisit vielä kaltaistesi seuraan höpöttämään, näkemiin!

    Äänestä

  • tyhmyys ei tartu kirjoitti:

    sinä kuulut siihen porukkaan, joka uskoo mitä vaan kunhan sanojalla on titteli, virkapuku tai riittävästi rahaa. Onneksi olkoon, mukavaa loppuelämää. Josko menisit vielä kaltaistesi seuraan höpöttämään, näkemiin!

    Uskon jos kertojalla on perustelut väitteilleen, eikä hän nojaa pseudotieteen lainalaisuuksiin ja siirrä todistustaakkaa eteenpäin. Kertojalla voi olla titteli ja puku tai hän voi olla alaston ja kastiton, aivan sama.

    Minun uskomiseni on aivan yksi ja sama, kuten mielipiteenikin, ei niihin tarvitse suhtautua noin vakavasti. Myös A,Heikkilän blogi on mielipiteitä, ei mitään sen kummempaa, se asia pitää muistaa. Yhtäkään väitöstä tai mitään muuta VHH-maailmaan liittyvää fakta-dataa häneltä ei ole julkaistu. Keittokirjoja kylläkin, mutta näitä on saatu myös A.Paasilinnalta, T.Sopaselta ja pian myös M.Nykäseltä joten sitä samaa kevyttä tavaraa luettavaksi, mutta kuivakukkien valmistukseen ja liimausprässäriksi sopivia niteitä.

    Mielestäni Heikkilä on valinnut heikon polun. Nyt hänen on toistuvasti esiintyessään valittava populistinen aihe joka on "nykyposti"-tasoinen, raflaava arvelu joka sokeri (tai stevia)huurretaan siihen muotoon, että yhteiskunnassamme on lääketieteen ja terveyden osalla rakenteet mädäntyneet ja korruptoituneet pahasti. Tätä mädännäisyyttä vastaan taistelu ilmeisesti kuitenkin vaatii mielenlaadun jossa on tieteen lainalaisuudet unohdettava ja otettava esiin parantavat magneetit ja heitettävä "länsimainen liikunta" ja mikroaaltouuni hevon kuuseen. Eli samalla on oltava loputtoman avoin ja tolkuttoman suppeakatseinen, riippuen mitä siinä kulloisessakin teesissä neuvotaan.

    Kiinnostaisi kovasti tietää mikä vaiva vei Heikkilän Marian sairaalaan tänä syksynä.

    Ja vielä edelleen. Vaikka kuinka poljet jalkaa, en lähde täältä yhtään mihinkään.

    otan osaa.

    Äänestä

  • nick-twister kirjoitti:

    ja sikseivät typerykset vastaakaan..

    Äänestä

  • beliveitornot kirjoitti:

    ja sikseivät typerykset vastaakaan..

    vaikkei edes kysytä ja olet palstalla josta tuskin tajuat mitään

    Äänestä

  • hohhohhoijaa kirjoitti:

    vaikkei edes kysytä ja olet palstalla josta tuskin tajuat mitään

    Naapuri parani H1N1-viruksesta, syömällä Klementiinejä, pitäiskö tuokin liittää heikkilän sivuille?

    Äänestä

työtä kansalaisten terveyden eteen. Monet ovat jo tervehtyneet ja päässeet eroon lääkkeistään.

Äänestä
  • kannattaa lukea Heikkilän tekstejä niin kirjoista kuin blogistakin. Mies tietää mistä puhuu. Todellinen ravitsemuksen asiantuntija joita on harvassa lääkärikunnan keskuudessa. Puska jää kauaksi tietotaidossa.

    Äänestä

  • Hyvä Heikkilä kirjoitti:

    kannattaa lukea Heikkilän tekstejä niin kirjoista kuin blogistakin. Mies tietää mistä puhuu. Todellinen ravitsemuksen asiantuntija joita on harvassa lääkärikunnan keskuudessa. Puska jää kauaksi tietotaidossa.

    Mistä tiedät, että "Mies tietää mistä puhuu"? Luuletko niin vai oletko sinä jokin asiantuntija jollain tasolla? Ei se riitä, että osaa hienoja sanoja ja että on kouluttautunut ortopediksi.

    Äänestä

  • 11+14 kirjoitti:

    Hyvin on Asperin-tuoteseloste tavattu ja Tiede-lehteä on selattu, tosin aika omituisia päätelmiä on niistäkin tehnyt. Mutta popsikoot nuo rasvaa ja D-vitamiinia, mattilakaan ei kuulemma tarvitse terveydenhuoltopalveluja ollenkaan..

    Äänestä

  • tosi on kirjoitti:

    terveydenhuoltopalveluja, sen verran hyvä on VHH-ruokavalio. Ei edes tavallista flunssaa ole ollut. Kannattaisi sinunkin kokeilla terveellistä VHH:ta. Eläinrasvaa ja kookosöljyä vaan riittävästi ja vähähiilihydraattisia kasviksia ja marjoja niin niillä pärjää pitkälle. Ei tarvita mitään tärkkelysperunoita ja pastoja eikä viljaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Faith No More kirjoitti:

Olin aluksi hieman hämilläni, kun luin Antin käsityksiä terveellisestä ruokavaliosta, sekä ajatuksia lääke- ja elintarviketeollisuuden ylivallasta. No, kokemus VHH-dieetistä osoittivat Antin puheet todeksi. Tänään täytyy todeta myös: valitettavasti!

Muutaman viikon sisään Antin mielipiteet mm. THL:n toiminnasta ja korruptiosta ovat osoittautuneet karmivalla tavalla todeksi! Minulle viimeinen todiste tuli tänään MTV3 45 minuuttia ohjelmassa. Jos ei tullut katsottua, suosittelen.

Samaa karmivaa asiaa kertoo STM:n lakialoite lasten käyttämisestä lääketehtaiden koekaniineina, THL:n masinoima pelottelu... listaa voi jatkaa loputtomiin!

Meidän terveydestämme istuu nyt päättämässä ahne valehtelijoiden klubi, jonka tarkoituksena on kääriä mahtavat voitot huijaamalla kuluttajia ja veronmaksajia. Nämä paskat pitäisi nyt kiireesti saada pois viroistaan, ennen kuin vievät viimeisetkin yleiseen terveydenhuoltoon varatut rahat.

Ihmisten aivopesu on niin hyvin onnistunut, että aika harva uskaltaa asioita edes kyseenalaistaa. Ihmettelen, miten touhuun on saatu mukaan myös lääkärit. Suurin osa ihmisistä ei ajattele enää omilla aivoillaan. Tälläkin palstalla suurimman huomion varastavat virallista linjaa määkivät tyhjäpäät. On varmaan mukava olla lammas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu