Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

'Hyvä ruoka'

Julies

Luin ihan muuten vaan useampia keskusteluita tällä alueella ja tuntuu että jokaisessa jankataan saman kaavan mukaan. Ensin joku toteaa, että kouluruoka on pahaa, sitten tulee joku valittamaan verorahoista ja kuinka pitää olla tyytyväinen siihen mitä on. Toivotaan 'hyvää ruokaa' ja heti on joku sanomassa, että 'niin, niitä pizzoja ja hampurilaisia ja limsaahan sen olla pitäisi teille läskeille, nirsoille teineille. '

Minua henk.koht. ärsyttää tämä! Suurin osa näistä kouluruoan puolustajista on veronmaksajia, eli siis täysi-ikäisiä ja työelämässä olevia, jotka n. 99% todennäköisyydellä ovat lopettaneet jo koulunsa. Mistä he siis todella tietävät minkälaista paskaa nykyajan nuorisolle koulussa syötetään? Eikö ihmisten kalloon oikeasti mene se, että jos nuoret nirsoilee kouluruuan suhteen, se ei tajua, että kaivattaisiin hampurilaisia ja pizzoja kouluun. Monelle kelpaisi ne ihan perusruuat, kuhan ne olisi laadukkaampia ja maittavampia. Onko mieleenne juolahtanut, että nykynuoret käy lounastauolla näissä pizzerioissa tms. siksi, että muualta ei saa ruokaa?

Ja kyllä, minä en ole veronmaksaja, olen opiskelija, joka käy joka päivä syömässä kouluruokaa tyytyväisenä siitä, että sitä ilmaiseksi saa. Olen silti sitä mieltä, että kasvavat nuoret ansaitsevat parempaa kuin nykyajan kouluruoka. Nuorissa on tulevaisuus, miksei heihin panosteta?

17

1037

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1960

      Ihan asiallinen viesti paitsi että:
      Se on vaan ikävä totuus että raha ratkaisee tässäkin asiassa, eikä meillä veronmaksajilla ole paljonkaan
      sananvaltaa siihen mitä koulussa tarjotaan sillä käytettävisä olevalla rahalla, me vaan maksetaan.

      Silloin sata vuotta sitten kun itse olin koululainen niin koulussa oli keittäjät.
      Ruoka oli ihan hyvää, eipä oisi tullut mieleenkään sanoa sitä paskaksi, niinkuin tuntuu olevan nykyajan trendi.

      Mietippäs asiaa; kun sitten olet itse työelämässä, teet kaiken omasta mielestäsi hyvin (ala mikä hyvänsä)
      ja työsi tulosta moititaan paskaksi. Miltäpä tuntuu ?

      Tervemenoa vaan sitten aikuisena myös kaupungin / kunnan päättäviin elimiin joissa näitä rahoja
      jaetaan. Jos ei paska kouluruoka ole tappanut jos sitä ennen.
      Jonkin verran joudut kyllä sitä vielä nielemään saadaksesi maisterin paperit.

      Ylipäätäänkin koulun on tarkoitus antaa sitä hengen ravintoa, sillä vaan näyttää olevan ihan
      tois-sijainen merkitys kun pitää olla PIZZAA JA HAMPURILAISTA.

      Voi elämän kevät, jos omat lapset oisi aikoinaan tuommoista puhuneet niin korville oisin antanut
      niin että raikuu.
      Se on tämä nykyajan vapaan kasvatuksen tulos kun ruoka on PASKAA.

      Kuka muuten on kieltänyt aloiteellisuuden teidän koulussa sen paskan syönnin suhteen ?
      Täällä netissä vaan länkytetään samaa asiaa, kukaan teistä paskansyöjistä ei sitten osaa
      tehdä asialle mitään käytännön tasolla vai ????
      Herra auta ja varjele, teidänkö käsissä on meidän tulevaisuus ? ! ? !
      Eipä hyvältä näytä, ei.

      • äXDee

        "Ihan asiallinen viesti paitsi että:
        Se on vaan ikävä totuus että raha ratkaisee tässäkin asiassa, eikä meillä veronmaksajilla ole paljonkaan
        sananvaltaa siihen mitä koulussa tarjotaan sillä käytettävisä olevalla rahalla, me vaan maksetaan."

        ****Ööö? No tottakai te vaan maksatte, kuka nyt on muutakaan väittänyt? No unohda se...

        "Silloin sata vuotta sitten kun itse olin koululainen niin koulussa oli keittäjät.
        Ruoka oli ihan hyvää, eipä oisi tullut mieleenkään sanoa sitä paskaksi, niinkuin tuntuu olevan nykyajan trendi."

        **** No kuules silloin pari tuntia sitten kun minä olin koulussa niin siellä oli keittäjät. Ihan tosi :D. Ei se siinä "sadassa vuodessa" ole ehtinyt vielä muuttua. Muuten, oletko tullu ajatelleeksi että ruoka olisi ennenvanhaan tosiaan ollut parempaa? Who knows?

        Mietippäs asiaa; kun sitten olet itse työelämässä, teet kaiken omasta mielestäsi hyvin (ala mikä hyvänsä)
        ja työsi tulosta moititaan paskaksi. Miltäpä tuntuu ?

        **** Ei me mennä niille sanomaan päin naamaa että "Ruokas on paskaa"...

        ****Kyllä siinä kuolla ehtii.

        Ylipäätäänkin koulun on tarkoitus antaa sitä hengen ravintoa, sillä vaan näyttää olevan ihan
        tois-sijainen merkitys kun pitää olla PIZZAA JA HAMPURILAISTA.

        ****Eiks tän jutun yks pointeista just ollu että ei nuoret yleensäkkään tahdo roskaruokaa vaan ihan terveellistä, hyvää ruokaa. Nii mä nyt painotan sanaa terveellistä koska se ei oikeen nykyään sitä tahdo olla kun halutaan säästää ja laitetaan jotan nakkeja ja makkaroita...

        Voi elämän kevät, jos omat lapset oisi aikoinaan tuommoista puhuneet niin korville oisin antanut
        niin että raikuu.
        Se on tämä nykyajan vapaan kasvatuksen tulos kun ruoka on PASKAA.

        ****Jaa. Eli omapa on vikanne(?)

        ****Eipä ei ja Jumala meidät saattakoon helvettiin tai jtn...

        Muuten hei! Isäni on opettaja ja hän on aivan samaa mieltä sen kanssa että kouluruoka on laadutonta. Hän on nyt n.50 vuotta. Että voivoi tuota tulevaisuutta. Vanhuksista tulee nirsoja.

      • hgjwhgkwhgilghqlg
        äXDee kirjoitti:

        Jotkut tykkäävätkin syödä paskaa.

        Ongelma on koko yhteiskunnassa, ei pelkästään pahassa ruuassa. Rahaa virtaa sinne, missä sitä vähiten tarvitaan.

        Suomen kansalaisten tulisi ymmärtää, että terveys ja hyvinvointi ovat tärkeämpiä kuin mahdottoman yksilönvapauden tai sosialistisen utopian tavoittelu. Tämän pohjalta valtion tulisi hallita alueensa taloutta omien kansalaistensa, eikä ulkomaalaisten pankkien intressien mukaisesti, jotta raha virtaisi oikeaan kohteisiin, kansan hyvinvoinnin edistämiseen. Työntekijöiden olosuhteita tulisi suojella hylkäämällä ulkomaalaiset hyödykkeet ja ulkomainen työvoima. Kansan tulisi uskoa yhteisön voimaan ja paluuseen perinteisiin kulttuurillisiin arvoihin. Yksilöllisyys ja massakulttuuri sulkevat joitakin ihmisiä pois yhteisöstä, jättäen heidät eristäytyneiksi, alttiiksi rikollisuudelle, ja onnettomiksi. Ihmismielen onnellisuutta ei saa materialistisesta tyydytyksestä eikä tekemättömyydellä, vaan tunteesta sekä oman itsensä että yhteisön voiman kasvusta, ja kaikkien esteiden kaatumisella ja uhkien katoamisella.

        Suomella olisi mahdollisuus olla oikea hyvinvointivaltio - vallassa ovat tällä hetkellä vain ne, keille se vähiten kuuluu.

    • pekkapottu

      Olen aloittajan kanssa samaa mieltä siitä, että ei kouluissa aina tarvitse olla pizzoja / hampurilaisia, että olisi maistuvaa ruokaa. Itse olen syönyt kouluruokaa sekä koululaisena että opiskelijana että työntekijänä ja kyllä sitä aikuisetkin valittaa jos ei ole kovin hyvää ruokaa - on esim. "kinderpottuja" / "pomppivia pottuja" tms. Myös maustehyllykkö olisi välillä tarpeen; kaikki ei tykkkää kovin maustetusta ruoasta ja pitäisi olla mahdollisuus maustaa itse (lisää) tarvittaessa.
      Sekin on kyllä valitettava tosiasia mitä money money kirjoitti verorahoista, valitettavasti maksajat eivät voi päättää niiden käytöstä - elleivät itse istu kunnanvaltuustoissa ja lautakunnissa. Itse kuitenkin toivoisin monesti lisää ruokarahaa - lounas on kuitenkin päivän tärkeimpiä aterioita ja monelle koululaiselle mahdollisesti ainoa lämmin ateria koko päivänä. Myönnän tosin senkin että kaksi ihmistä saa tehtyä erilaista ruokaa samoista aineksista - oli ne ateriat sitten maistuvia tai ei maistuvia tai kaikkea mahdollista ;)

    • ghjfgjgjvmbnbnm

      Joo on välillä ihan paskaa ruoat koulussa! Joskus (tai oikeastaan liian usein) perunat on joko raakoja, kovia, mustuneita sisältä tai muuten vaan pahoja. Joskus ruoasta puuttuu käytännössä kaikki mausteet, jolloin ei paljoa maita, etenkään sen jälkeen kun olet ensimmäisen tai toisen perunan halkaissut ja näet sen harmaan sisällön... :/

      Että kyllä olisi ihan halvalla mahdollista saada edes vähän parempaa ruokaa (ei osteta perunoita mistä sattuu jäteautoista)...

    • seew

      Jos ei maita, niin älkää syökö. Niin minä anakin teen, jätän vaan syömättä. Tosin jotkut ruoat ovat ihan hyviäkin, mutta perunat on oikeasti kamalia, sekä kaikki missä sitä on. Lihaa en syö, mutta nyt ainakin meidän kouluun on tullut uusia salaatteja ja toista leipää ja pehmeää leipää useammin :) Mutta enhän minä kuitenkaan syö..

      • Julies

        'Jätä syömättä'? Monelle (esim minulle) kouluruoka on päivän ainoa lämmin ateria, niin nälkäänkö se pitää kuolla ennen kuin asiaan saa muutosta?

        Ja tosiaankaan minä en usko että kyse on pelkästä rahasta vaan sitä miten ja mihin sitä käytetään. Jos kunnissa vaivauduttaisiin näkemään vähän enemmän vaivaa kouluruokien suunnitteluun niin saataisiin aikaan ihan maittavia ruokia. Esim. kasvisruokien lisääminen ja sesonkikasvisten hyödyntäminen tuntuu olevan ihan mahdottomia ajatuksia.

      • jemiwa

        Eihän toi oo mikään ratkaisu. Ei kouluruoka aina ole pahaa ja joskus meidänkin koulussa on sairaat jonot kun kaikki haluavat syömään. Sitten on taas maksalaatikko/kaalilaatikko/kumiperunasosesekakalalaatikkonahistunutpunakaalisalaattimustaydinporkkanaraastenäkkileipäsulaneellamargariinillajakuivallakinkullaeivalitettavastimaitoatarjolla päiviä jolloin ruokalassa voi kuulla hiuksen tippumisen lattialle.

    • elli-täti

      Olen 40-vuotias veronmaksaja, syönyt kouluruokaa parisenkymmentä vuotta elämästäni. Kehtaan siis väittä tietäväni, mistä puhun.

      Ikinä en ole koulussa saanut paskaa enkä mitään, minkä olisi voinut tulkita sellaiseksi. Määrärahojen vähennyksen huomaa kyllä pitkällä aikavälillä. Eineksiä käytetään mahdollisimman paljon, koska keittiöhenkilökuntaa on vähennetty ja ruuanvalmistusta keskitetty. Aina on ruoka kuitenkin ollut syötävää, useimmiten varsin hyvää.

      Kun koululaisilta kysytään, mitä he haluavat koulussa syödä, lista on varsin perinteinen makaroonilaatikoineen, pinaattikeittoineen ja lihapullineen. Pizzaa ja hampurilaisia ei juurikaan toivota.

      Sen verran on kuitenkin luonnosta vieraannuttu, ettei ymmärretä perunan olevan peräisin pellosta. Kun sitä ei tehtaassa valmisteta, kukaan ei voi nähdä sen sisälle eikä tietää, että siellä on mustaa. Meidän koulussa mustasisuksisen perunan voi laittaa pois ja hakea uuden. Se tosin vaatii pikkuisen järjenkäyttöä, oma-aloitteisuutta ja paikaltaan nousemista. Perunoista tykkääminen parani meillä huomattavasti, kun siirryttiin kuoriperunoihin. Se johtui osaksi koululaisten johtui, osaksi ruokahuollon säästöistä. Keittiössä säästyy aikaa ja loppukäyttäjät ovat tyytyväisempiä, joten kaikki voittivat.

      Paitsi maukasta ruokaa nykylapset ja -nuoret tarvitsevat asennekasvatusta. Ruokaa ei kuulu sanoa paskaksi, ei edes pahimmassa murrosiässä. Syötävistä aineista ammattitaidolla tehtyä ruokaa kuuluu arvostaa, vaikkei se henkilökohtaisia mieltymyksiä vastaisikaan. Sekin pitää huomioida, että elimistö tarvitsee energiaa. Aina ei ruokaa tarvitse rakastaa. Voihan sitä syödä hiukan vain siksi, että jaksaisi ja ajatella sen pakollisena tankkauksena. Kotona sitten voi sydämensä kyllyydestä ripotella mausteita gourmet-ruualleen.

      • elli-täti

        ...siis koululaisten aloitteesta...

      • pekkapottu
        elli-täti kirjoitti:

        ...siis koululaisten aloitteesta...

        Itselleni sanottiin joskus lapsena, että ruosta ei ikinä saa sanoa että se on paskaa..., enkä sano vieläkään 4-kymppisienä - mutta voin sanoa sitä huonoksi / kamalaksi / karseeksi / ... tai toisessa tapauksessa hyväksi / ihanaksi / namiksi, tai välillä syötäväksi ;) Tämä asia koskee yleisesti ruokia, ei pelkästään kouluruokaa.

      • C´est du caca -_-
        pekkapottu kirjoitti:

        Itselleni sanottiin joskus lapsena, että ruosta ei ikinä saa sanoa että se on paskaa..., enkä sano vieläkään 4-kymppisienä - mutta voin sanoa sitä huonoksi / kamalaksi / karseeksi / ... tai toisessa tapauksessa hyväksi / ihanaksi / namiksi, tai välillä syötäväksi ;) Tämä asia koskee yleisesti ruokia, ei pelkästään kouluruokaa.

        okei no kamalaa ruokaa sitten

    • zeuzingxuarc

      tämä ola turhia roskaposti viestiin.tuhlata sinä liika aika mietiskely hyvä ruoka makuun.:)

      • zeuzingxuarc

        edelleenkin:kouluruokia heitti poissa kotioitudes vuotta 1985.mongolia venäjä jää kylmies?kouluruoka ola ihanasti valmistetut ruokaa.syökkä lapseni.se tuotta vessa käymis.miksi koulu iki kamala?Julies koulu ola 9 luokittain.kestäminen koulu ja vapaana ola.kestäminen niin mongolia tehdä!

    • ei-yleistäjä

      On myös kouluja joissa ruoka on parantunut. Meillä oli lukiossa aivan hirveä ruoka (kirjoitin jo 1990), mutta nyt siellä on opiskelijoiden mielestä hyvä ruoka. Ei se ole niin yksiselitteistä että kaikkialla kouluruoka on huonontunut, toki jossain näin voi olla, mutta on myös menty päinvastaiseen suuntaan. Me kävimme lukiossa hakemassa välitunneilla ruokaa muualta kun oli niin nälkä (ruoka meiltä loppui joskus myös kesken), mutta nyt sellaista ei siellä tarvitse tehdä. Ja tiedän että nyt siellä on hyvä ruoka koska tyttäreni käy sitä lukiota tällä hetkellä ja hän kehuu ruokaa.

    • kung fu kameli

      No joo perunois kova pinta ja si sisältä löllöä YÖK!! jaope tulee sanoo ''syöppäs ny siitä'' mä sanon vaa e ja sit se istu samas pöydäs ja sit se yritti kytätä et syön ne ja mä vaa meen pokkana pois :D

      • dasdasd

        Miksi ei voitaisi tehdä niin, että veronmaksajat eivät maksaisikaan ruokaa, vaan ruokala olisi ravintolatyylinen buffet-pöydällä varustettu ravintola, josta saisi ostaa ruokaa.. Silloin olisi varaa tehdä kunnon ruokaa ja halukkaat saisi syödä. Itse en ole koko vuonna lukion ruokalaan astunutkaan ja jätän ruokahetken joko väliin kokonaan tai sitten menen syömään jotain OIKEAA ruokaa. Eihän kouluruokaa voi nykyisin edes ruoaksi sanoa. Kouluruoka on nykyisin kuin sota-ajan ajoilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe