"Sitten he, saatana, keittivät sellaiset kahvit, että permanentti oikenee, kun sitä juo"?
Tekijä tiedetään, mutta mikä on teoksen nimi ja missä kirjassa se on julkaistu?
Tekijä tiedetään, mutta mikä on teoksen nimi ja missä kirjassa se on julkaistu?
Mistä teoksesta tämä katkelma:
muistelias
8325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onko Paula-tyttöjä enää?
Eikö kantsisi kysellä tuollaista kirjallisuuspalstoilta?
Melkein noin se muistaakseni meni, mutta vähän toisin:
"Sitten he, saatana, keittivät sellaisen kahvin, että permanentti oikenee kun sitä juo"
Kirjoittajan muistan minäkin, teostansa en.
Luulen arvaavani kirjoittajan, hiljattain edesmenneen. Hänen leskensä oli ensimmäinen hammaslääkärini (kansakouluni kouluhammaslääkäri).
Jostakin ”littlejuttuja” käsittävästä kirjastahan tuo lienee, mutta mistä? Selasin kirjahyllystäni hätäisesti kolme kyseisen kirjailijaprofessorivainaan teosta läpi, mutta juuri tuo tekstinpätkä ei osunut silmiini.
Minunkin inttiaikoina metsäkeikoilla keittämäni kahvi sai kunniamainintoja. Siihen aikaan oli kaupoissa tarjolla Pauligin Sheikin mokkaa 250 gramman paketeissa. Soveltamani annosteluohje oli ”vähän vajaa pakillinen vettä, puoli pakettia Sheikin mokkaa”.
Kahviplörön tekemisestä olen kuullut ohjeen:
”Pannaan kuppiin kahvilusikka. Kaadetaan päälle vahvaa kahvia niin paljon, ettei lusikka enää näy. Sitten kaadetaan päälle kirkasta viinaa niin paljon, että lusikka alkaa jälleen näkyä.”
Reseptin toimivuuden jätän, saatana, itse kunkin omatoimisesti kokeiltavaksi!
”Pannaan kuppiin kahvilusikka. Kaadetaan päälle vahvaa kahvia niin paljon, ettei lusikka enää näy. Sitten kaadetaan päälle kirkasta viinaa niin paljon, että lusikka alkaa jälleen näkyä.”
Näkyyhän se lusikka kaiken aikaa, ellei ole ihan jumalattoman iso kuppi!
Minun oppimassani reseptissä laitetaan kupin pohjalle hopeamarkka, mutta muuten ohje on samanlainen. Ainakin tämä resepti toimii. Nykyisillä euron kolikoilla en ole kokeillut.
olet tietenkin oikeassa – näkyyhän lusikasta osa vartta ja kahvaosa tietenkin kaiken aikaa! Tarkoitin lusikan varsinaista kourumaista lusikkaosaa, jos täsmentää pitää.
”Enkö minä sen sanonut, vaikka en mitään puhunut?”
Totta puhuen: olen minä tuon kolikkoreseptinkin kuullut – mutta sitä en tohtinut näin sikalentsuepidemian aikana referoida. Ties kenen taskunpohjalla töhryisten nenäliinojen seassa pyörineet kolikot ovat vähän arvelluttavia, vaikka niitä kahviplöröllä kuinka desinfioisi!
Olikohan tekstin kirjoittaja se entinen tamperelainen rakennusmestari, joka kirjoitti paljon pitkiä kirjoja? Hänen teoksiaan en ole lukenut kuin yhden nuoruudessani, se taisi olla nimeltään "Poikamiehen huone" ellen väärin muista. Muistaakseni tuo katkelma ei kuitenkaan ollut siitä kirjasta.
Eikös tuon kirjan nimi ollut sittenkin Poikahuoneen mies?
Ensi vuoden alkupuolella seitsenkymppiseksi vaariksi ikääntyvä M. A. Numminen (eihän uskoisi!) on kirjoittanut kirjan, jonka nimi on vähän samantapainen Baarien mies. Se on käännetty ainakin saksaksi nimellä Der Kneipenmann. Olen lukenut siitä muutaman suomalaisbaarin kuvauksen eikä saksannos vaikuttanut ollenkaan hassummalta (suomeksi en ole teosta valitettavasti lukenutkaan – eikä saksantajan nimi ole muistissani).
Nuo jutut olivat kuitenkin enemmän laimean keskioluen kuin tujun kahvin makuisia, joten teoksen voinee pyyhkiä epäiltyjen listalta. Perin korrektina miehenä Mauri Antero tuskin sijoittaisi kirosanojakaan tekstiinsä!