Puolueeton asenne elämän suhteen. Ei vain politiikassa vaan neutraalius elämässä. Puoluettomuus myös oman itsen suhteen. Siinä hyvä pyrkimys. Kun ihminen kokee jonkinlaisia emotionaalisia reaktioita se vaikuttaa häneen. Kokemus voi olla joko positiivinen, negatiivinen tai valtaväestön omaksuma asenne tai reaktiomalli, nautraalius. Tapahtuipa mitä tahansa, neutraalin asenteen omaava ihminen osaa pitää mielenrauhansa, vaikkapa suuren kriisin keskellä.
Moni ihminen vajoaa usein esimerkiksi urheilutapahtumissa massahurmokseen, mennään joukon mukana. Suuret tunteet tempaavat kohdehenkilön mukaansa. Sinänsä aivan inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta kun massahurmos iskee päälle tai ns. samaistuminen esimerkiksi tsunamikatastrofissa tai sikainfluenssassa, ihmisen primitiivinen vaisto ottaa hänestä vallan. Tällöin hän vajoaa eläimen tasolle ja henkiinjäämisvaisto ottaa vallan. Tietoisuus hämärtyy ja taistele tai pakene -reaktio pyrkii turvaamaan eloonjäämisen.
Mutta vaarana on samaistuminen massaan, paniikkiin tms. Positiivisessa mielessä kansallinen samaistuminen ottaa vallan ihmisestä esim. juuri urheilutapahtumissa tai vaikka jonkin suositun artistin konsertissa. Se saattaa yhdistää ihmisiä, joka on sinänsä hyvä asia. Mutta kun ihminen valitsee tietoisen ja neutraalin näkökulman itseään tarkkailemalla niin saattaa tapahtua henkistä kasvua.
Kuka minä olen, ja missä minä olen? Se auttaa iroittautumaan tilanteesta ja kokemuksesta, johon ihminen on uppoutumassa. Kykenee tiedostamaan itsensä, jos siihen pyrkii. Toki voi elää vaistollaankin, jos haluaa. Tai tuntea suuria tunteita, ei siinä mitään. Mutta kokeilkaapa toista näkökulmaa massatapahtumissa, niin saatatte oppia jotakin uutta itsestänne. Kokea asteittaisen heräämisen.
Moni ihminen vajoaa usein esimerkiksi urheilutapahtumissa massahurmokseen, mennään joukon mukana. Suuret tunteet tempaavat kohdehenkilön mukaansa. Sinänsä aivan inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta kun massahurmos iskee päälle tai ns. samaistuminen esimerkiksi tsunamikatastrofissa tai sikainfluenssassa, ihmisen primitiivinen vaisto ottaa hänestä vallan. Tällöin hän vajoaa eläimen tasolle ja henkiinjäämisvaisto ottaa vallan. Tietoisuus hämärtyy ja taistele tai pakene -reaktio pyrkii turvaamaan eloonjäämisen.
Mutta vaarana on samaistuminen massaan, paniikkiin tms. Positiivisessa mielessä kansallinen samaistuminen ottaa vallan ihmisestä esim. juuri urheilutapahtumissa tai vaikka jonkin suositun artistin konsertissa. Se saattaa yhdistää ihmisiä, joka on sinänsä hyvä asia. Mutta kun ihminen valitsee tietoisen ja neutraalin näkökulman itseään tarkkailemalla niin saattaa tapahtua henkistä kasvua.
Kuka minä olen, ja missä minä olen? Se auttaa iroittautumaan tilanteesta ja kokemuksesta, johon ihminen on uppoutumassa. Kykenee tiedostamaan itsensä, jos siihen pyrkii. Toki voi elää vaistollaankin, jos haluaa. Tai tuntea suuria tunteita, ei siinä mitään. Mutta kokeilkaapa toista näkökulmaa massatapahtumissa, niin saatatte oppia jotakin uutta itsestänne. Kokea asteittaisen heräämisen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voisitko kuvailla tarkemmin mitä koit tuossa massatapahtumassa? Miltä sinusta tuntui? Miten koit sen, kun tuhannet ihmiset ympärilläsi samaistuivat artistiin/kansalliseen ikoniin? Kykenetkö kuvailemaan syitä, minkä vuoksi itse kyennyt? Kykenetkö kuvailemaan, minkä vuoksi ylensit itsesti muiden suhteen, kun et kyennyt samaistumaan muuhun yleisöön?
Millä tavalla näet yleisön kyseisessä tapahtumassa? Entäpä millä tavalla näet artistin/kansallisen ikonin?
En ole ollut moisissa tilanteissa. No, olen käynyt rock-tapahtumassa muutaman kerran. Ihmiset samaistuvat musiikkin ja yleisöön, jota he myös itse ovat. Tarkoitan yleisöä.
Kokea voi mitä tahans suhtautumista tai näkökulmaa. halusin tiedostaa kokemuksen sellaisena kuin se oli.
Rehelliseen kysymykseen, rehellinen vastaus.
Rehellisyys on avain - myös filosofiseen ajatteluun !!! En ole aivan varma, mutta kuvittelen rehellisyyden synonyymiksi filosofialle ? Mitä mieltä olet?
Artistin ja yleisön välillä on parhaimmillaan vuorovaikutus, joka perustuu sekä artistin mielikuvaan yleisöstä, että yleisön jokseenkin kollektiiviseen mielikuvaan artistista. Molemminpuoliseen heijastukseen, jonka muodostamisen raamit asettaa esitetty musiikki.
Mietin vain, että ajattelusi pohjautui johonkin henkilökohtaiseen kokemukseen, jonka pohjalta lähdit hakemaan näkökulmaa kollektiivisesta kokemuksesta ... että olit ollut jossain konsertissa ulkopuolisena.
Heijastus itsestäni ... olin keväällä yhdessä ja eläyduin tilanteeseen enemmän, kuin muut ja siten koin itseni ulkopuoliseksi. Yhtälailla olisin voinut olla jonkun tuntemattoman bändin konsertissa ja kokea samat tuntemukset käänteisenä ;-) Ja hämmästellä sitä, miten ihmiset eivät kykene luomaan sitä yhteyttä artistiin, joka mielestäni kuuluu massatilaisuuksiin.
Olisko alla olevassa keikassa jotain, mitä olet tavoitellut?
http://www.youtube.com/watch?v=l3dj0I-tozU
Vuorovaikutuksen puutetta?
Ja kliinisen siistin etäisyyden vastakohtana (älä anna huonon äänen häiritä):
http://www.youtube.com/watch?v=le9sKiFO2a0
Näiden esimerkkien erossa on jotain mitä itse yritin tavoitella. Ja niiden herättämissä henkilökohtaisissa ulkopuolisuuden fiiliksissä -- itse olen ollut ensimmäisen kaltaisessa, fiilistellen samaan tapaan, kuin jälkimmäisessä ihmiset fiilistelevät. Ei sinänsä, että olisin mikään N.Young fani, mutta tuli vain ekana mieleen - neutraali artisti, jonka avulla voin havainnollistaa ajatustani. Kun en ole niin filosofi, että voisin tästä muodostaa yksiselitteistä lausetta ;-)
siten että elämä on täynnä paradokseja ja ne täytyy vaan hyväksyä. Näkökulmaa täytyy aina laajentaa ja oppia hyväksymään/hillitsemään ristiriitaiset tuntemukset itsessään. Asioilla on aina kaksi puolta.