tavallinen tarina varmaan?
Ensin jallitellaan pikkuisilla tekstiviesteillä ja kun nainen olisi valmis tapaamaan, kuten esimerkiksi matkustamaan jopa toiselle paikkakunnalle, mies katoaa kuin tuhka tuuleen. Ehkä soittanutkin, joten siitä voisi silti päätellä, että toinen on silti olemassaoleva ihminen. Ehkä kuviakin vaihdettu.
Siksi ei kannata jallittaa vain yhtä kerrallaan, koska se voi olla pelkkää ajan haaskausta.
Ensin jallitellaan pikkuisilla tekstiviesteillä ja kun nainen olisi valmis tapaamaan, kuten esimerkiksi matkustamaan jopa toiselle paikkakunnalle, mies katoaa kuin tuhka tuuleen. Ehkä soittanutkin, joten siitä voisi silti päätellä, että toinen on silti olemassaoleva ihminen. Ehkä kuviakin vaihdettu.
Siksi ei kannata jallittaa vain yhtä kerrallaan, koska se voi olla pelkkää ajan haaskausta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ettei tarvi minulta pyytää.
Aika harvoin netistä mitään elämää suurempaa rakkautta saa. Jännitystä, vaihtelua elämään, seuraa moneen menoon ja satunnaista seksiä
Itselle tuli 10 vuotta täyteen nettideittailua. Tarvii kai alkaa uskoa, ettei tämä tositarkoituksella oikein toimi.
ihan sama juttu..harvemmin sieltäkään löytää.
Mistä niitä miehiä tai naisia sitten oikein löytää??
Koita kestää. Arevelen, että elämässä, olipa olemassa internettiä tai tekstareita tai mitään nykyajan viesitntävälineitä, on aina osa ihmisistä tallaisia outoja selittämättä ja ilmoittamatta vetäytyjiä, ja voi olla, että netitse luoduissa kontakteissa näitä piiloon vetäytyjiä on todennäköisesti vielä isompi osuus, koska tämä on vetäytyjille niin helppo maasto, anonyyminä on turvallista luoda odotuksia ja kadota sitten sanaa sanomatta.
Itse alankin päätyä siihen, että varmistan jokaisen kontaktin kohdalla, että mihin on sitouduttu ja jos toinen ei sitten pidä siitä kiinni, unohdan aivan saman tien. Esimerkiksi, jos minulle on tärkeää, että toinen ei vain katoa, vaan saan häneltä tarvittaessa kohtuuajassa vastauksen tai voin tiedustella hänen tapaamis- tai viestityshalujaan, niin pyydän sellaisen sähköpostiosoitteen, jota hän lupaa suunnilleen päivittäin seurata (mielestäni nykyään ihmisen on kohtuullista saada tiedusteluihin vastaus vuorokauden kuluessa, jos ei ole joku matka tai muu poikkeustilanne.) Jos en sitten sellaisestakaan osoitteesta saa vastausta, niin olkoon ihan rauhassa ilman minun kiinnostustani koko ihminen. Vasta sitten jos alan tuntea toisen todella hyvin, alan uskoa, että meillä on ehkä riittävän samanlainen käsitys siitä, miten ilmoitetaan ja sovitaan asioista, ja mitä voi olettaa ja odottaa toiselta.
Ja todella tervettä on luoda useita kontakteja, koska aivan varmasti osa vain katoaa hyvänkin alun jälkeen matkan varrelle.
Juuri itselle kävi tällainen tilanne, että oltiin sopimassa mahdollista tapaamista (asia oli siis auki, mutta mielestäni molemmat miettivät sopivaa ajankohtaa), ja yht'älkkiä toinen vain katosi viestintäyhteydestä. No, nyt kuukauden kuluttua hän yht'äkkiä vastasi viestiin, että en ole tässä viime aikoina kirjautunut tähän osoitteeseen, kun olen menettänyt uskoni näihin foorumeihin... Mutta että nyt voitaisiin taas pitää yhteyttä. (No ei kul enää kiinosta :-)) Viestitimme siis anonyymin sähköpostosoitteen kautta. Itse pidin itsestäänselvänä, että osoite on sellainen, jota hän seuraa ilman muuta, mutta näin ei ollutkaan. Siis sekin pitää jatkossa kontakteilta kysyä erikseen: Onko antamasi osoite sellainen, jota seuraat säännöllisesti ja josta sinut tavoittaa? Että voidaanko pitää sovittuna, että unohdan sinut samantien, jos en kohtuuajassa saa täman antamasi osoitteen kautta vastausta.
Koko ajan oppii näköjään. Pitää itse olla tosi selkeä ja looginen viestinnässä, ja sitten mitään ei voi olettaa ja pitää itsestäänselvänä tuntemattomien ihmisten kanssa.
Viestittelin ihan mukavan naisen kanssa, yhtäkkiä tämä katosi.
Kuukausien päästä otti yhteyttä ja kertoi seurustelleensa siinä välillä jonkun toisen kanssa joka oli osoittautunut hulttioksi mutta kaikki on kunnossa, oli käynyt sukupuolitautitesteissä.
Tämä on tositarina, ymmärrätte varmaan miten innostunut olin jatkamaan siitä mihin jäätiin.