Tällä foorumilla on useastikin puututtu urheilutoimittajien käyttämään kieleen. Olemme kaikki jo siihen tottuneet, eikä minkään pitäisi meitä enää hämmästyttää. Kuuntelen kuitenkin hyvin harvoin urheiluselostuksia tai - uutisia. Kun sitten korviini sattuu tällainen helmi, en malta olla jakamatta sitä kanssanne. Tämän kuulin lauantaiana 21.11.09 radio Suomesta, jossa kerrottiin naisten Suomi-Armenia jalkapallo-ottelusta, olen pahoillani, etten muista ko. otttelun maalivahdin nimeä.
"Se ja se joutui vain kerran puuttumaan pelin kulkuun torjunnan muodossa."
Miten ne osaavatkaan, urheilutoimittajat, käyttää kieltä noin ytimekkäästi!
"Se ja se joutui vain kerran puuttumaan pelin kulkuun torjunnan muodossa."
Miten ne osaavatkaan, urheilutoimittajat, käyttää kieltä noin ytimekkäästi!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei Maakukka,
Ymmärrät varmaan, ettemme näillä foorumeilla voi tuoda esille kaikkia urheilutoimittajien esittämiä kielellisiä typeryyksiä (muista typeryyksistä puhumattakaan). Suomi24:n linjat tukkeutuisivat päivittäin vielä pahemmin kuin nykyisin.
Muutoin olen ihan samaa mielltä kanssasi.
Miesmaalivahti olisi saattanut puuttua laukaisijan muotoihinkin. Onneksi ei ole sekapeli!
Mielestäni tämä kuva kertoo, ettei naisjalkapallo ole mitään pikkusievää potkiskelua vaan oikeaa urheilua!
http://www.palloliitto.fi/mp/db/tiedotteet/image/GET?num=50632&KUVANO=0
Kuvassa esiintyvä, nyt jo pelaajauransa lopettanut maalivahti livahti ammattilaisena maahan nimeltä Italia ja ehti pelata siellä peräti kaksinkertaiseksi Italian mestariksi saakka. Perhetuttuna olen päässyt seuraamaan hänen taivaltaan aina vastasyntyneestä saakka.