jo päivä pussinsulkijaan merkityn päivän jälkeen? Ostin eilen sunnuntaina leipäpaketin kaupasta, en katsonut päivämäärää, eikä se ollut missään alessakaan. Noo, tänään sitä on syöty ensin aamulla ja sitten päivällä pala vielä - tämän päivällä syödyn jälkeen tuli kamala huono olo, pyörrytti ja oksetti, mahasta nousi huonon olon tunnetta, ja lopulta oksensin ulos sen leivän. Siis alkoi leivän syönnin jälkeen ja kun tuli ulos, olo helpotti. Pussinsulkijassa näytti olevan eilisen päivän päiväys - eli viimeinen myyntipäivä vai parasta ennen. Mutta nyt siis pilaantunutta, ei hometta kuitenkaan? Sama juttu oli muuten viime viikollakin maanantaina, tosin silloin meni oksentamatta ohi.............. Näin äkkiä siis pilalla......... Ja eri leipätyypistä oli kyse kuin viime maanantaina mutta samalla tavalla ostettu viikonlopuksi se paketti......
voiko leipä olla pilaantunutta
28
4435
Vastaukset
Jos leipä ei ole yltä päältä homeessa, niin ei siitä mitään yrjöämiskohtausta terve ihminen saa. Syitä ylen antamiselle saattavat olla raskaus tai viikonloppuna vedetty hehtolitrallinen viinaa.
- ei käy
meni mettään!
- on suositus
eli PARASTA ENNEN, ja sitä voi hyvin veträä naamaansa niihn kauan kun hampaat siihen pystyy tai hometta näkyy tai homeelta jo pahasti haisee.
Ei tuu kipeeksi - TAKUULLA, ei vaikka muutama homepilkkukin olis mukana.- onneks meni ohi
ja tasan taatusti oli vika siin leiväs - mutta olkoon.......... Kyllä se varmaan riippuu sitten ihmisestä, jospa mun maha ei sulata enää sellasta, joka ei enää ole parasta vaan sekundaa :))))
- 6+2
onneks meni ohi kirjoitti:
ja tasan taatusti oli vika siin leiväs - mutta olkoon.......... Kyllä se varmaan riippuu sitten ihmisestä, jospa mun maha ei sulata enää sellasta, joka ei enää ole parasta vaan sekundaa :))))
Että tommonen vatsareaktio voi johtua monesta muustakin tekijästä, esim. viruksesta.
En usko ollenkaan että eilisellä "parasta ennen" päivätyllä tuotteella oli asian kanssa mitään tekemistä. Kyllä meillä syödään erityisesti ruisleipää, josta ei edes tykätä liian tuoreena, useitakin päiviä sen merkinnän jälkeen. Ei ikinä mitään oireita. Ota nyt järki käteen, tai ainakin silmälasit, kun seuraavan kerran menet leipäostoksille. - Varrasleipä paras
6+2 kirjoitti:
Että tommonen vatsareaktio voi johtua monesta muustakin tekijästä, esim. viruksesta.
En usko ollenkaan että eilisellä "parasta ennen" päivätyllä tuotteella oli asian kanssa mitään tekemistä. Kyllä meillä syödään erityisesti ruisleipää, josta ei edes tykätä liian tuoreena, useitakin päiviä sen merkinnän jälkeen. Ei ikinä mitään oireita. Ota nyt järki käteen, tai ainakin silmälasit, kun seuraavan kerran menet leipäostoksille.Onko aloittaja siis ihan tosissaan, ei, en usko, eihän ihminen voi olla noin tyhmä!?
Luoja häntä varjelkoon ostamasta pussittamatonta leipää, eihän sellaisesta voi tietää milloin se on leivottu ja mikä on parasta ennen päivä, saati sitten se viimeinen käyttöpäivä.
Jo on aikoihin eletty, luulisi tyhmyydelläkin jokin raja olevan! - voi, voi, ei tyhmä
Varrasleipä paras kirjoitti:
Onko aloittaja siis ihan tosissaan, ei, en usko, eihän ihminen voi olla noin tyhmä!?
Luoja häntä varjelkoon ostamasta pussittamatonta leipää, eihän sellaisesta voi tietää milloin se on leivottu ja mikä on parasta ennen päivä, saati sitten se viimeinen käyttöpäivä.
Jo on aikoihin eletty, luulisi tyhmyydelläkin jokin raja olevan!tyhmä! Kyllä yhdistän asian leipään ja niin yhdistän sen edellismaanantaisenkin pahoinvoinnin - silloin edelliskerralla leipä oli ruisleipää, mielestäni kyllä maistui jotenkin erilaiselle kuin tavallisesti, siitä tosin en pussinsulkijan merkintää katsonut. Jos sinä et ole koskaan saanut mitään oireita vanhasta, niin joku muu voi saada. Ja tietysti voi olla että erässä on joku huonompilaatuinen tapaus..... Miksei voi muka olla pilaantunutta......... Miksei muka voi olla joku saastunut tuote joukossa...... Virus - no, kumma juttu, että se virus ei jyllännyt sen enempää, virus ei yhden oksennuskerran jälkeen katoa. On minulla ollut oikeitakin mahatauteja, ja silloin ei pysy edes puhdas vesi sisällä.......... Vakaasti olen sitä mieltä, että syynä oli jollakin tavalla pilaantunut leipä, ja siis tuli tunnin sisällä syönnistä ylös eikä sen jälkeen oksettanut........... Ei virus. Ja tosi paha myrkky olikin, kun niin pahat oireet teki kiertohuimauksineen ...........
- Varrasleipä paras
voi, voi, ei tyhmä kirjoitti:
tyhmä! Kyllä yhdistän asian leipään ja niin yhdistän sen edellismaanantaisenkin pahoinvoinnin - silloin edelliskerralla leipä oli ruisleipää, mielestäni kyllä maistui jotenkin erilaiselle kuin tavallisesti, siitä tosin en pussinsulkijan merkintää katsonut. Jos sinä et ole koskaan saanut mitään oireita vanhasta, niin joku muu voi saada. Ja tietysti voi olla että erässä on joku huonompilaatuinen tapaus..... Miksei voi muka olla pilaantunutta......... Miksei muka voi olla joku saastunut tuote joukossa...... Virus - no, kumma juttu, että se virus ei jyllännyt sen enempää, virus ei yhden oksennuskerran jälkeen katoa. On minulla ollut oikeitakin mahatauteja, ja silloin ei pysy edes puhdas vesi sisällä.......... Vakaasti olen sitä mieltä, että syynä oli jollakin tavalla pilaantunut leipä, ja siis tuli tunnin sisällä syönnistä ylös eikä sen jälkeen oksettanut........... Ei virus. Ja tosi paha myrkky olikin, kun niin pahat oireet teki kiertohuimauksineen ...........
Meinaan, jos oli muitakin syöjiä, niin kai vaikutus oli heillekin samansuuntainen.
Siltikään en usko leivän sitä aiheuttaneen, en ole ikimaailmassa edes kuullut tuollaisesta.
Yleensäkin ylenannon, eli oksennuksen jälkeen olo paranee, joten olen satavarma, että aiheuttaja on jokin muu kuin syömäsi leipä!
Kannattaisikohan poiketa mahatautispesialistin luona, ettei kyseessä vain olisi jokin vielä pahempi juttu! On monia ikäviä suolisto ja mahatauteja jotka alkavat kuvaamillasi oireilla! - ei syönyt
Varrasleipä paras kirjoitti:
Meinaan, jos oli muitakin syöjiä, niin kai vaikutus oli heillekin samansuuntainen.
Siltikään en usko leivän sitä aiheuttaneen, en ole ikimaailmassa edes kuullut tuollaisesta.
Yleensäkin ylenannon, eli oksennuksen jälkeen olo paranee, joten olen satavarma, että aiheuttaja on jokin muu kuin syömäsi leipä!
Kannattaisikohan poiketa mahatautispesialistin luona, ettei kyseessä vain olisi jokin vielä pahempi juttu! On monia ikäviä suolisto ja mahatauteja jotka alkavat kuvaamillasi oireilla!ei tässä mitään hysteerikkoja olla, en ole heti, että nyt on syöpä, kun maha ei kestä. Ei syönyt leipää kukaan muu tässä huushollissa. Ja olen satavarma että se leipä oli syy. Olo paranee ja virus poistuu kun oksentaa.......... Ja loput leipäpalat lensi illalla jäteastiaan talon pihalla.
- Löysä vatsa
ei syönyt kirjoitti:
ei tässä mitään hysteerikkoja olla, en ole heti, että nyt on syöpä, kun maha ei kestä. Ei syönyt leipää kukaan muu tässä huushollissa. Ja olen satavarma että se leipä oli syy. Olo paranee ja virus poistuu kun oksentaa.......... Ja loput leipäpalat lensi illalla jäteastiaan talon pihalla.
Kehostaan vain laattaa heittäen, lääkärikö vahvisti asian?
Ei antibiootteja, vain oksentaen, kätevää ja homeopaattista, tilaa samalla aika kallonkutistajalta, kun tutkitutat sisuskalusi, tee se pian oman etusi vuoksi! - etkö snaijaa
Löysä vatsa kirjoitti:
Kehostaan vain laattaa heittäen, lääkärikö vahvisti asian?
Ei antibiootteja, vain oksentaen, kätevää ja homeopaattista, tilaa samalla aika kallonkutistajalta, kun tutkitutat sisuskalusi, tee se pian oman etusi vuoksi!Lue koko ketju: Joku täällä väitti että se paha olo alun alkaen olisi viruksesta.......... Joo, ja siihen nyt vähän huulena, että ai niinkö, yhdellä oksennuksellako se virus kaikkosi ...........
Että joo, mee kallonkutistajalle itsekin.
Ottaaks täällä jotain teinejä nyt päähän, kun jolleen on ilmiselvästi osunut pilaantunutta leipää käteen ....... "Ai, ai, voi kun ei mulle sattunut, oisin kyllä mennyt jo vaikka mihin elintarvikevalvontavirastoon valittaan..... Kyllä mä tiedän miten toimia........." - 7+10
etkö snaijaa kirjoitti:
Lue koko ketju: Joku täällä väitti että se paha olo alun alkaen olisi viruksesta.......... Joo, ja siihen nyt vähän huulena, että ai niinkö, yhdellä oksennuksellako se virus kaikkosi ...........
Että joo, mee kallonkutistajalle itsekin.
Ottaaks täällä jotain teinejä nyt päähän, kun jolleen on ilmiselvästi osunut pilaantunutta leipää käteen ....... "Ai, ai, voi kun ei mulle sattunut, oisin kyllä mennyt jo vaikka mihin elintarvikevalvontavirastoon valittaan..... Kyllä mä tiedän miten toimia........."Kirjoitin tuolla aiemmin "Tulitko ajatelleeksi, että tommonen vatsareaktio voi aiheutua monesta muustakin tekijästä, esim. viruksesta". En siis väittänyt mitään, heitin yhden asian pohdittavaksi.
Kun noita juttujasi tässä luen, olematta mikään psykologian ammattilainen, tulee vääjäämättä mieleen myös ihan puhdas psykosomaattinen reaktio.
Ja jos oikeasti tiesit, miten toimia, mikset sitten kiikuttanut sitä limppua elintarvikevalvontavirastoon. Sen sijasta itket nettipalstalla ja kehität ihan omia tarinoita muiden asiallisista kommenteista. Ongelma on nyt sinulla, ei muilla. Jos et kykene asioitasi hoitamaan, piruako siellä rätkytät.
- totta kai!
Totta kai leipä voi olla pilaantunutta samoin kuin mikä muu tahansa elintarvike. Pilaantumisesta tietysti kertoo maku, väri, haju. Mutta ei aina ole ennen syömistä aistittavissa, onko pilaantumista tapahtunut, muutenhan jokainen ruokamyrkytystapaus olisi ihmisen omaa tyhmyyttä, massat söisivät tietoisesti pilaantunutta ruokaa.
- 3+19
Että samalle tyypille sattuu viikon aikana pilaantuneita leipiä ja niistä aiheutuneita reaktioita kaksin kappalein. Mielestäni tuo ei ole enää sattumaa. Jonkinlainen "henkinen leipäallergia". Siitähän selviää olemalla syömättä leipää. Olen koko ikäni siitä saakka kun leipää kotona annettiin, syönyt sitä runsaasti, enkä ikinä vielä ole törmännyt pilaantuneeseen tuotteeseen. Aloittaja imee niitä puoleensa kuin kärpäspaperi. Ensi viikolla saadaan taas lukea uusi stoori...
- Paakari vaan
3+19 kirjoitti:

Mikä ainesosa on leivässä noin nopeasti pilaantuvaa, vesikö vai jauhot, hiivako ehkä vai suola?
Ainoa mikä voisi aiheuttaa kyseisen oksennusrefleksin, on pilaantuneet auringonkukan siemenet, tai jokin muu perinteisesti suomalaiseen leipään kuulumaton ainesosa!
Muuten väite on paikkansa pitämätön ja selvä trolli! - usko toivo rakkaus
Paakari vaan kirjoitti:
Mikä ainesosa on leivässä noin nopeasti pilaantuvaa, vesikö vai jauhot, hiivako ehkä vai suola?
Ainoa mikä voisi aiheuttaa kyseisen oksennusrefleksin, on pilaantuneet auringonkukan siemenet, tai jokin muu perinteisesti suomalaiseen leipään kuulumaton ainesosa!
Muuten väite on paikkansa pitämätön ja selvä trolli!väärin säilytettynä pilaantuu. Ja mikäs sinä olet trolliksi väittämään, jos joku leipä on saanut jonkun oksentamaan niin sinä et sitä usko. Mitäs jos se vaikka on alkanut siellä lämpimässä säilötyssä pussissa käymään - miks ei alkais, kosteutta pussissa, sokeria leivonnaisessa jne. Mikäs sinä olet fakta-asioiksi jotain luokittelemaan tai trolleiksi. Näin on käynyt ja sillä hyvä. Se että sinun kohdallesi ei vielä ole sattunut, niin sehän ei mitään kerro, et sinä ja sinun elämäsi ole se joka on totuus! Ja siis se, että on kahtena maanantaina peräkkäin, kumpanakin viikonloppuna haettu leipää kaupasta, ensimmäisellä kerralla ei sulkijan pvm. katsottu edes kotona kun huonoa oloa tuli, mutta ruisleipä oli maistunut hieman erilaiselta kuin tavallisesti, ei kuitenkaan homeiselta vaan jotenkin äitelältä, imelältä. Toisella kertaa pussinsulkijaa katsottu kun pahaa oloa tuli, päivä yli parasta ennen pvm:n, vaaleaa leipää, ei maistunut homeiselta, tosin silloinkin myös hieman erilaiselta kuin normaalisti eikä maku ollut sellainen kuin esim. kuivan vanhan leivän vaan jotain ihan muuta. Joo, sinä et ole koskaan oksentanut leivän syömisen jälkeen, kukaan muukaan ei siis voi oksentaa.................
Kun tuote tulee leipomosta, kuinka pitkä väli on siihen parasta ennen merkintään. 5 päivääkö. No, millaseksihan se leipä menee jos se 5 päivääkin makaa kaupan hyllyllä lämpimässä ............... Marketeissahan varmaankin leipä menee kaupaksi varmaankin niin, että parasta ennen ei edes täyty kaupan hyllyllä maaten ainakaan tavallisissa tuotteissa.............
Ja tästä nyt on turha riidellä, asia ei ole uskon asia muuta kuin niille, jotka eivät ole itse kokeneet, sille joka on, asia onkin jotain muuta kuin uskon asia, alkaa nimittäin kyllä aika tarkkaan katsoa mitä sieltä hyllyltä kotiinsa ottaa.......... Ennemmin sitten vaikka kaurapuuroa kuin pilaantunutta tai pilaantumisen aloittanutta leipää.............. - 17+7
usko toivo rakkaus kirjoitti:
väärin säilytettynä pilaantuu. Ja mikäs sinä olet trolliksi väittämään, jos joku leipä on saanut jonkun oksentamaan niin sinä et sitä usko. Mitäs jos se vaikka on alkanut siellä lämpimässä säilötyssä pussissa käymään - miks ei alkais, kosteutta pussissa, sokeria leivonnaisessa jne. Mikäs sinä olet fakta-asioiksi jotain luokittelemaan tai trolleiksi. Näin on käynyt ja sillä hyvä. Se että sinun kohdallesi ei vielä ole sattunut, niin sehän ei mitään kerro, et sinä ja sinun elämäsi ole se joka on totuus! Ja siis se, että on kahtena maanantaina peräkkäin, kumpanakin viikonloppuna haettu leipää kaupasta, ensimmäisellä kerralla ei sulkijan pvm. katsottu edes kotona kun huonoa oloa tuli, mutta ruisleipä oli maistunut hieman erilaiselta kuin tavallisesti, ei kuitenkaan homeiselta vaan jotenkin äitelältä, imelältä. Toisella kertaa pussinsulkijaa katsottu kun pahaa oloa tuli, päivä yli parasta ennen pvm:n, vaaleaa leipää, ei maistunut homeiselta, tosin silloinkin myös hieman erilaiselta kuin normaalisti eikä maku ollut sellainen kuin esim. kuivan vanhan leivän vaan jotain ihan muuta. Joo, sinä et ole koskaan oksentanut leivän syömisen jälkeen, kukaan muukaan ei siis voi oksentaa.................
Kun tuote tulee leipomosta, kuinka pitkä väli on siihen parasta ennen merkintään. 5 päivääkö. No, millaseksihan se leipä menee jos se 5 päivääkin makaa kaupan hyllyllä lämpimässä ............... Marketeissahan varmaankin leipä menee kaupaksi varmaankin niin, että parasta ennen ei edes täyty kaupan hyllyllä maaten ainakaan tavallisissa tuotteissa.............
Ja tästä nyt on turha riidellä, asia ei ole uskon asia muuta kuin niille, jotka eivät ole itse kokeneet, sille joka on, asia onkin jotain muuta kuin uskon asia, alkaa nimittäin kyllä aika tarkkaan katsoa mitä sieltä hyllyltä kotiinsa ottaa.......... Ennemmin sitten vaikka kaurapuuroa kuin pilaantunutta tai pilaantumisen aloittanutta leipää..............Mutta kaikissa meidän lähikaupoissa leipä tulee pari kolmekin kertaa päivässä suoraan leipomon autolla ja leivät vielä lämpöisinä, yllytettäviksi. Seuraavana päivänä ne ovat alennettuun hintaan ostettavissa jos niitä on jäänyt. Kolmantena päivänä ne poistetaaan myynistä kokonaan!
Tilanne on toinen, jos on kyse suurten leipompoiden tuotteista kuten Vaasa tai Oululainen, mutta jos noissa olisi ollut viallisia tuotteita, niin kai niistä muutkin olisi saaneet oireita kuin yksin sinä!
Väitän edelleenkin, itse leipomosssa työskentelevänä, että oksenteluasi ei ole voinut leipä aiheuttaa, vaan kyseessä on jokin muu nauttimasi elintarvike.
Toki voit uskossasi elää, mutta se on harhaluuloa! - yksinkertaista!
17+7 kirjoitti:
Mutta kaikissa meidän lähikaupoissa leipä tulee pari kolmekin kertaa päivässä suoraan leipomon autolla ja leivät vielä lämpöisinä, yllytettäviksi. Seuraavana päivänä ne ovat alennettuun hintaan ostettavissa jos niitä on jäänyt. Kolmantena päivänä ne poistetaaan myynistä kokonaan!
Tilanne on toinen, jos on kyse suurten leipompoiden tuotteista kuten Vaasa tai Oululainen, mutta jos noissa olisi ollut viallisia tuotteita, niin kai niistä muutkin olisi saaneet oireita kuin yksin sinä!
Väitän edelleenkin, itse leipomosssa työskentelevänä, että oksenteluasi ei ole voinut leipä aiheuttaa, vaan kyseessä on jokin muu nauttimasi elintarvike.
Toki voit uskossasi elää, mutta se on harhaluuloa!Enpä usko, että tähän meidän lähikauppaan, joka muuten on ainoa kauppa muutaman kilometrin säteellä (ainakin 4 km), tulee leipää muutama kerta päivässä eli sinä asut keskellä kaupunkia todennäköisesti ja kauppasi on joku korttelikauppa. Eli katsoinpa nyt maanantaina leipähyllyltä eräänkin leipälajikkeen päiväykset 27.11. näytti olevan, ja edelleen eilen oli samaa päiväystä pusseissa. Ja niin, nytpä näytti alkuviikolla olevan niitä paperipussiin pakattuja pikkuleipomoiden leipiä, joita ei ole aiemmin ollut.
Eli jos sinulla on noin, niin se ei suinkaan tarkoita että kaikilla olisi samaten. HALOOOOOOO!
Työskentele vaikka missä leipomossa - pelkäätkö nyt että kyseessä oli sinun pikkuleipomosi tai joku vastaava pikkuleipomo ja maine kärsii ja kukaan ei uskalla ostaa sinun tuotteitasi! Voi, voi! Eipä edes kerrottu mikä leipomo oli kyseessä. Usko sinä mitä uskot, tämä kun ei ole uskon asia. Joku muu elintarvike -noooo, kumma kyllä pahoinvointi kummassakin tapauksessa alkoi tunnin sisällä siitä kun leipää oli nautittu ja se mikä oksentamisen myötä poistui, oli juuri se leipä - kyllä kai sitä ihminen näkee, mitä ulos tulee, tunnissa ruoka ei kovin paljon sula, ja se, että heti helpotti ............ Nooooooooooooooooo, miten se nyt niin helpotti kun kerran muut jäivät vielä sisään.
Sinä se et tiedä mitään ......................... Kyllä sun paakariputiikkis tuotteet menevät kaupaksi, kun ne kerran heti seuraavana päivänä ovat alessa........
NOOOOO, Kaunkos ne suurten leipomoiden tuotteet ovat myynnissä siitä kun ne ovat kauppaan tulleet nekin joskus uunituoreita ja lämpiminä niissä pusseissa...................
Mitäs riitelemisen aihetta sinulla on jonkun oksennuksista. Jossain muussa vikaa, mutta ei leivässä..... HALOOOOOOO! - HeviSpesialisti
yksinkertaista! kirjoitti:
Enpä usko, että tähän meidän lähikauppaan, joka muuten on ainoa kauppa muutaman kilometrin säteellä (ainakin 4 km), tulee leipää muutama kerta päivässä eli sinä asut keskellä kaupunkia todennäköisesti ja kauppasi on joku korttelikauppa. Eli katsoinpa nyt maanantaina leipähyllyltä eräänkin leipälajikkeen päiväykset 27.11. näytti olevan, ja edelleen eilen oli samaa päiväystä pusseissa. Ja niin, nytpä näytti alkuviikolla olevan niitä paperipussiin pakattuja pikkuleipomoiden leipiä, joita ei ole aiemmin ollut.
Eli jos sinulla on noin, niin se ei suinkaan tarkoita että kaikilla olisi samaten. HALOOOOOOO!
Työskentele vaikka missä leipomossa - pelkäätkö nyt että kyseessä oli sinun pikkuleipomosi tai joku vastaava pikkuleipomo ja maine kärsii ja kukaan ei uskalla ostaa sinun tuotteitasi! Voi, voi! Eipä edes kerrottu mikä leipomo oli kyseessä. Usko sinä mitä uskot, tämä kun ei ole uskon asia. Joku muu elintarvike -noooo, kumma kyllä pahoinvointi kummassakin tapauksessa alkoi tunnin sisällä siitä kun leipää oli nautittu ja se mikä oksentamisen myötä poistui, oli juuri se leipä - kyllä kai sitä ihminen näkee, mitä ulos tulee, tunnissa ruoka ei kovin paljon sula, ja se, että heti helpotti ............ Nooooooooooooooooo, miten se nyt niin helpotti kun kerran muut jäivät vielä sisään.
Sinä se et tiedä mitään ......................... Kyllä sun paakariputiikkis tuotteet menevät kaupaksi, kun ne kerran heti seuraavana päivänä ovat alessa........
NOOOOO, Kaunkos ne suurten leipomoiden tuotteet ovat myynnissä siitä kun ne ovat kauppaan tulleet nekin joskus uunituoreita ja lämpiminä niissä pusseissa...................
Mitäs riitelemisen aihetta sinulla on jonkun oksennuksista. Jossain muussa vikaa, mutta ei leivässä..... HALOOOOOOO!Leipien myyntiaika on yleensä yksi päivä. Leivät tulevat kauppaan joka aamu, ja niitä pyritään tilaamaan vain yhden päivän tarve kerrallaan. Tällöin seuraavana päivänä ei tarvitse myydä eilistä leipää, koska niitä ei ole jäänyt eiliseltä jäljelle. Moni on varmasti huomannut että kauppojen leipäosastot ovat päivän päätteeksi yleensä varsin tyhjiä, se johtuu juuri tästä tuoreen leivän myymisen periaatteesta.
Toisin sanoen ainakaan ammattitaitoisesti toimivan kaupan hyllyltä ei pitäisi löytyä vanhaa leipää. - monta käytäntöä
HeviSpesialisti kirjoitti:
Leipien myyntiaika on yleensä yksi päivä. Leivät tulevat kauppaan joka aamu, ja niitä pyritään tilaamaan vain yhden päivän tarve kerrallaan. Tällöin seuraavana päivänä ei tarvitse myydä eilistä leipää, koska niitä ei ole jäänyt eiliseltä jäljelle. Moni on varmasti huomannut että kauppojen leipäosastot ovat päivän päätteeksi yleensä varsin tyhjiä, se johtuu juuri tästä tuoreen leivän myymisen periaatteesta.
Toisin sanoen ainakaan ammattitaitoisesti toimivan kaupan hyllyltä ei pitäisi löytyä vanhaa leipää.ainakin siinä mielessä, että yleistää ei voi. Teillä on siis noin, vaan ei meillä........ Miksiköhän se parasta ennen merkintä sitten on monen päivän päässä ja aina vaan löytyy samat pussit hyllystä. Ai, sinä puhut irtotavarasta! Voi, voi, meidän kaupassa ei semmosta hyllyä olekaan, nämä on kaikki pakattuja tuotteita, ei mitään lämpimäisiä suoraan talon uunista. Nyt tällä viikolla oli siis minun asiakasaikanani ensimmäiset paperipussiin pakatut pikkuleipomon leivät hyllyssä...........
- yks ja sama
monta käytäntöä kirjoitti:
ainakin siinä mielessä, että yleistää ei voi. Teillä on siis noin, vaan ei meillä........ Miksiköhän se parasta ennen merkintä sitten on monen päivän päässä ja aina vaan löytyy samat pussit hyllystä. Ai, sinä puhut irtotavarasta! Voi, voi, meidän kaupassa ei semmosta hyllyä olekaan, nämä on kaikki pakattuja tuotteita, ei mitään lämpimäisiä suoraan talon uunista. Nyt tällä viikolla oli siis minun asiakasaikanani ensimmäiset paperipussiin pakatut pikkuleipomon leivät hyllyssä...........
että koko viikon on parasta ennen päiväys ollut 27.11. Heittääkö kauppias illan päätteeksi hyllylle jääneet pussit pois? Ja aamulla tulee uusi lasti, jossa on taas merkintä 27.11. pussinsulkijassa? Eli leipomon pakkaamossa on päätetty, että tällä viikolla kaikkiin pusseihin tulee pakkauspäivästä huolimatta 27.11.?
- HeviSpesialisti
yks ja sama kirjoitti:
että koko viikon on parasta ennen päiväys ollut 27.11. Heittääkö kauppias illan päätteeksi hyllylle jääneet pussit pois? Ja aamulla tulee uusi lasti, jossa on taas merkintä 27.11. pussinsulkijassa? Eli leipomon pakkaamossa on päätetty, että tällä viikolla kaikkiin pusseihin tulee pakkauspäivästä huolimatta 27.11.?
Tämän asian voi helposti todeta itse käymällä kaupoissa vähän ennen sulkemista. Tulet varmasti huomaamaan että leipäosastot ovat lähes kaupassa kuin kaupassa melkoisen tyhjiä noihin aikohin.
Leipä on siitä erittäin herkkä tuote että se käy kaupaksi vain kun se on tuoretta. Ihmiset eivät nykyään osta vanhaa leipää, vaan osaavat vaatia laatua ja tuoreutta. Tuore leipä on kaupalle kilpailukeino, ja siksi tilaukset pyritään mitoittamaan niin että joka päivä voidaan myydä samaisena päivänä tehtyä leipää. Kilpailuedun lisäksi tällä saavutetaan pieni hävikki. Vanhan leivän myyminen ei hyödytä ketään, ja kaikista vähiten kauppiasta. Ja en muuten puhu irtotavarasta, vaan ihan pakatusta leivästä (mukaanlukien suurten leipomoiden tuotteet). Ja kyllä, kauppiaat heittävät vanhaa leipää pois kaiken aikaa. Toki pois heitettävän leivän määrä pyritään minimoimaan mahdollisimman tarkalla tarvesuunnittelulla.
Jos sinun lähikauppasi myy vanhaa leipää päivästä toiseen, niin äänestä lompakollasi ja osta leipäsi muualta. - homehome
HeviSpesialisti kirjoitti:
Tämän asian voi helposti todeta itse käymällä kaupoissa vähän ennen sulkemista. Tulet varmasti huomaamaan että leipäosastot ovat lähes kaupassa kuin kaupassa melkoisen tyhjiä noihin aikohin.
Leipä on siitä erittäin herkkä tuote että se käy kaupaksi vain kun se on tuoretta. Ihmiset eivät nykyään osta vanhaa leipää, vaan osaavat vaatia laatua ja tuoreutta. Tuore leipä on kaupalle kilpailukeino, ja siksi tilaukset pyritään mitoittamaan niin että joka päivä voidaan myydä samaisena päivänä tehtyä leipää. Kilpailuedun lisäksi tällä saavutetaan pieni hävikki. Vanhan leivän myyminen ei hyödytä ketään, ja kaikista vähiten kauppiasta. Ja en muuten puhu irtotavarasta, vaan ihan pakatusta leivästä (mukaanlukien suurten leipomoiden tuotteet). Ja kyllä, kauppiaat heittävät vanhaa leipää pois kaiken aikaa. Toki pois heitettävän leivän määrä pyritään minimoimaan mahdollisimman tarkalla tarvesuunnittelulla.
Jos sinun lähikauppasi myy vanhaa leipää päivästä toiseen, niin äänestä lompakollasi ja osta leipäsi muualta.Jos vaikka joku on vaihtanut pussinsulkijan tai peräti leivän, itsehän sen valikoit ja ostat niin mitä siinä enää kitiset.
- pellet?????
HeviSpesialisti kirjoitti:
Tämän asian voi helposti todeta itse käymällä kaupoissa vähän ennen sulkemista. Tulet varmasti huomaamaan että leipäosastot ovat lähes kaupassa kuin kaupassa melkoisen tyhjiä noihin aikohin.
Leipä on siitä erittäin herkkä tuote että se käy kaupaksi vain kun se on tuoretta. Ihmiset eivät nykyään osta vanhaa leipää, vaan osaavat vaatia laatua ja tuoreutta. Tuore leipä on kaupalle kilpailukeino, ja siksi tilaukset pyritään mitoittamaan niin että joka päivä voidaan myydä samaisena päivänä tehtyä leipää. Kilpailuedun lisäksi tällä saavutetaan pieni hävikki. Vanhan leivän myyminen ei hyödytä ketään, ja kaikista vähiten kauppiasta. Ja en muuten puhu irtotavarasta, vaan ihan pakatusta leivästä (mukaanlukien suurten leipomoiden tuotteet). Ja kyllä, kauppiaat heittävät vanhaa leipää pois kaiken aikaa. Toki pois heitettävän leivän määrä pyritään minimoimaan mahdollisimman tarkalla tarvesuunnittelulla.
Jos sinun lähikauppasi myy vanhaa leipää päivästä toiseen, niin äänestä lompakollasi ja osta leipäsi muualta.noo, kuten sanottu vähintään 4 km seuraavaan kauppaan.
Mikähän siin on, että täällä joillain meni suorastaan isokin herne nenään kun sanottiin että leipä ilmeisesti oli pilaantunutta. Niin sitten tulee joku paakari että noo, ei voi olla millään, ja toinen hevi-myyjä - hah, hah - tulee kans, että joo leipä vaihtuu kerran päivässä ja seuraavana päivänä ylijääneet on roskiksessa. Kun näin ei tosiaankaan käy. Ja siks toisekseen, etpäs hevitär vastannut että noo, miks se päiväys on koko viikon sama, vaikka hylly tyhjeniskin päivän loppua kohti, niin voi johtua kuule siitä, että siinä hyllyssä ei muutenkaan ole tilaa kuin muutamalla pussille kutakin myyntiin valittua lajia. Kun kyse on pikkukaupasta niin ei ne hyllytkään mitään leveitä ja laveita ole! Ja niin, siis, miten se päiväys on koko viikon sama????? Onhan siellä kaupan perällä myyntitilojen takana varastotilaa..........
KYLLÄ MENI ERÄILLE NYT HERNE NENÄÄN!
Ei mene edes kaaliin se, että kyse ei ole mistään suuren kaupungin korttelikaupasta.....
näin on suppea näkökulma teillä!
NOO, NAUTI SINÄ NYT SITÄ SUORAAN LEIPOMOSTA TULLUTTA; PAKKAAMATONTA; KAUPAN LEIPÄHYLLYSTÄ IHAN OMALLA SORMELLA OSOITTAMAASI JA MYYJÄN PAKKAAMAA LEIPÄÄ! - HeviSpesialisti
pellet????? kirjoitti:
noo, kuten sanottu vähintään 4 km seuraavaan kauppaan.
Mikähän siin on, että täällä joillain meni suorastaan isokin herne nenään kun sanottiin että leipä ilmeisesti oli pilaantunutta. Niin sitten tulee joku paakari että noo, ei voi olla millään, ja toinen hevi-myyjä - hah, hah - tulee kans, että joo leipä vaihtuu kerran päivässä ja seuraavana päivänä ylijääneet on roskiksessa. Kun näin ei tosiaankaan käy. Ja siks toisekseen, etpäs hevitär vastannut että noo, miks se päiväys on koko viikon sama, vaikka hylly tyhjeniskin päivän loppua kohti, niin voi johtua kuule siitä, että siinä hyllyssä ei muutenkaan ole tilaa kuin muutamalla pussille kutakin myyntiin valittua lajia. Kun kyse on pikkukaupasta niin ei ne hyllytkään mitään leveitä ja laveita ole! Ja niin, siis, miten se päiväys on koko viikon sama????? Onhan siellä kaupan perällä myyntitilojen takana varastotilaa..........
KYLLÄ MENI ERÄILLE NYT HERNE NENÄÄN!
Ei mene edes kaaliin se, että kyse ei ole mistään suuren kaupungin korttelikaupasta.....
näin on suppea näkökulma teillä!
NOO, NAUTI SINÄ NYT SITÄ SUORAAN LEIPOMOSTA TULLUTTA; PAKKAAMATONTA; KAUPAN LEIPÄHYLLYSTÄ IHAN OMALLA SORMELLA OSOITTAMAASI JA MYYJÄN PAKKAAMAA LEIPÄÄ!Olet näköjään paksukalloinen joten selvennetäänpä pari asiaa:
1. Minä en väitä, enkä ole väittänyt etteikö niin olisi voinut tapahtua että sinä tosiaankin olisit saanut pilantuneen leivän.
2. Olen puhunut kaupan toimintaperiaatteista YLEISELLÄ tasolla. Luonnollisestikaan en voi tietää miten kyseinen lähikauppasi toimii. Sen kuitenkin tiedän mitkä yleiset käytännöt ja toimintaohjeet kaupan alalla ovat, kuten myöskin sen että jokainen ammattitaitoisesti toimiva kauppa hoitaa homman niiden mukaisesti (eli aikaisemmin kuvailemallani tavalla). Lisäksi en ole väittänyt että kyseinen kauppa olisi suuren kaupungin korttelikauppa.
Jos siinä lähikaupassasi on samat päiväykset koko viikon, niin enpä siihen muuta lähde sanomaan kuin että onpa huono kauppa kyseessä. Leipää, kuten mitään muutakaan elintarvikketta, ei kannata varastoida kaupan tiloihin päivän tarvetta enempää, kun kerta kaupan logistiikka toimii ympäri vuorokauden. Ei se leipä siellä varastossa mitään tuota, vanhenee vain. Vain idiootti ostaa leipää kerralla viikon tarpeen varastoon. Hyllyntilan määrä ei taas vaikuta tähän asiaan yhtään mitään. Jos päivän tarve ei mahdu kerralla esille, niin sitten hyllyä täydennetään päivän mittaan tarpeen mukaan.
Sinun on muuten ihan turha tulle minulle sanomaan miten asiat kaupassa tehdään, minä kun olen kaupassa töissä ja sinä et. Ja sulla muuten meni sukupuoli täysin väärin. Stereotypiat ei aina pidä paikkaansa... - söivät jopa
HeviSpesialisti kirjoitti:
Olet näköjään paksukalloinen joten selvennetäänpä pari asiaa:
1. Minä en väitä, enkä ole väittänyt etteikö niin olisi voinut tapahtua että sinä tosiaankin olisit saanut pilantuneen leivän.
2. Olen puhunut kaupan toimintaperiaatteista YLEISELLÄ tasolla. Luonnollisestikaan en voi tietää miten kyseinen lähikauppasi toimii. Sen kuitenkin tiedän mitkä yleiset käytännöt ja toimintaohjeet kaupan alalla ovat, kuten myöskin sen että jokainen ammattitaitoisesti toimiva kauppa hoitaa homman niiden mukaisesti (eli aikaisemmin kuvailemallani tavalla). Lisäksi en ole väittänyt että kyseinen kauppa olisi suuren kaupungin korttelikauppa.
Jos siinä lähikaupassasi on samat päiväykset koko viikon, niin enpä siihen muuta lähde sanomaan kuin että onpa huono kauppa kyseessä. Leipää, kuten mitään muutakaan elintarvikketta, ei kannata varastoida kaupan tiloihin päivän tarvetta enempää, kun kerta kaupan logistiikka toimii ympäri vuorokauden. Ei se leipä siellä varastossa mitään tuota, vanhenee vain. Vain idiootti ostaa leipää kerralla viikon tarpeen varastoon. Hyllyntilan määrä ei taas vaikuta tähän asiaan yhtään mitään. Jos päivän tarve ei mahdu kerralla esille, niin sitten hyllyä täydennetään päivän mittaan tarpeen mukaan.
Sinun on muuten ihan turha tulle minulle sanomaan miten asiat kaupassa tehdään, minä kun olen kaupassa töissä ja sinä et. Ja sulla muuten meni sukupuoli täysin väärin. Stereotypiat ei aina pidä paikkaansa...2 viikkoa vanhaa kotonaleivottua leipää ilman viimeistä käyttöpäivää????
- miäseikäpoikaenää
voi teitä blondeja :)
- Ksjjhhuuujjj
Saako K Citymarketissa oksentaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113445MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768