Ahdistuskohtaukset

Joo, kyllä tällä hetkellä ahdistus on melkein samanlaista kun sinulla. Illalla ahdistaa ihan järkyttävästi, sellainen olo on, että jos tamä ei lopu, niin tulen hulluksi. Olen saanut seuraavia neuvoja:

-täytyy vaan kestää ahdistus
-yrittää tehdä jotain mielekästä
-ei saa vatvoa niitä olotiloja ja tunteita ne saa tulla ja mitään paha siitä ei tapahdu.

Ahdistus on tullut sinullakin pitkään kestäneen stressin tuloksena. Kylällä tai töissä et koe ahdistusta, koska siellä ei ole ollut stressiakaan, mutta kotona olet tuntenut yksinäisyyttä ja vatvonut niitä ajatuksia, että miksi asiat näin on. Anna niiden asioiden olla, pikkuhiljaa mene siitä ahdistuskin pois. Sinunkin autonominen hermosto käy ylikieroksilla, siitä se paha olo lähtee. Jos saat hermoston rauhottumaan, niin kyllä pitäisi helpottaa.

Jaksamisia!

Oli, mutta ei ole enää, kun pääsin eroon kofeiiniriippuvuudesta.

Ihan kun oisit mun elämää kuvannut. Mulla on todettu masennuksen lisäksi ahdistuneisuushäiriö... Lieneiskö sekin mahdollinen sulle? Lääkkeitä en suosittele. Mulla ei mikään ole toiminut ja tosi keinotekoistahan se on, että koitetaan mielenterveyttä korjata napeilla (sit lopulta ollaan täällä helvetin lääkesuossa, joka tosiaan on loputon suo). Lääkäriin kannattais ehkä silti mennä ja koettaa saada itsensä terapiaan. Puhumalla kuulemma kaik selviää.
Tsemppiä!

Hei kiitos vastauksista ja neuvoista. Toinen mitä oon miettiny viimeaikoina, on että voisko tää sittenkin olla jotain adhd:n sivuoireita, ku oon aika virittyneessä ja keskittymiskyvyttömässä tilassa jatkuvasti. Niin että seurassa sitten oon virkee mutta kotona yksin eritavalla virkee, maailmakaatuu-niskaan virkee. Vai kaksisuuntaista mielialahäiriöö?! Vai yleistynyt ahdistuneisuus? Vaikea keksiä mikä on vialla.

Tuo että koittaa suhtautua tunneaaltoihin neutraalimmin on tuonu mulle vähän apua. Että on, paha olo tulee ja miettii et onpa kauhea olo mut olkoon. Ja että koittaa tiedostaa ettei se olo voi jatkua loputtomiin, kohta on pakko olla parempi jo taas.

Mulla tän tilanteen on nyt laukaissut varmaankin se kun oon muuttanu uuteen kaupunkiin. Tutustuin täällä yhteen ihmiseen (poikaan) jonka kanssa tultiin tosi hyvin toimeen ja illat suju paremmin kun oli joku jonka kanssa jakaa omaa vaikeeta maailmaa. Mutta se suhde meni tossa viimeviikolla poikki ja tällaset aina saattaa mulla laukaista, että apua mähän oon täällä ihan yksin ja sit ne kauheet ahdistusaallot tulee. Tosin oli mulla näitä lievempinä jo silloin kun oli tuo suhde meneillään, mut sillon vaan oli lähellä joku joka piti kiinni oikeessa maailmassa. Ja tähän päälle mulla on tietysti vielä koulustressit (teen gradua)...

Mutta luulen että olo tästä paranee kun vähän saa taas asioita järjestykseen.

Jaksamisia teille muillekin! :)

Käytätkö kofeiinia, se saattaa aiheuttaa tuollaista ahdistusta jos stressihormonisi ovat herkät. Vaikutus alkaa, kun päivän mittaan kertyy tarpeeksi kofeiinia verenkiertoon, ja tyypillinen oire on ahdistuneisuus, joka reagoi epänormaalin voimakkaasti ulkoisiin ärsykkeisiin. Oireisiin voi liittyä sydämen lyöntinopeuden kiihtymistä ja muita fyysisiä oireita.

http://qmies.blogit.fi/

Itse syön valeriana pillereitä. Saa ihan ilman reseptiä. Kissanminttua.

Olipa minuakin kuvattu tässä ketjussa. Olen myös kroonistunut ahdistuja. Kotona se pahin olo aina. Sain huojennusta, kun samaistuin teihin toisiin ja just tuokin 'pupe1':n selvitys asiaan tosi hyvä. Noin se minullakin menee. Ahdistuneisuus riippuu ihan siitä missä olen ja miten! Minussa on kuin kaksi tai paljon useampiakin persoonia. Ne tunteineen toimivat sen mukaan, olenko yksinään kotonani epäkeskittyneesti puuhineni, vai olenko ns. kylällä kulkemassa asioilla ja muuta sellaista, tai kahvilassa välipalalla lehtiä lukemassa, tai ystävän kanssa kävelyllä, tai kylässä (itse en pysty ystäviä kutsumaan, kun en keskity siivoamiseen ekä turhan krääsän poistamiseen, se ahdistaa varsinkin?). Pahat ahdistuneisuuskohtaukset tulevat aina tosiaan kotona itsekseni ollessa. Jos joskus siinä tilassa pystyn lähtemään ulos, helpottaa jotenkin, kunhan vaikka vain ajelen liikennevälineellä jostakin johonkin ja katselen ihmisiä ja näkymiä. Nii, silloinhan ne seinät eivät voi kaatua päälle. Tämä vaihtelevuus on raskasta.

Niin olen itekin ajatellut, että on tämä kohtaus ollut ennenkin. Ennenkin se on mennyt ohi. En ole ennenkään seonnut. Aina on tullut parempi, joskus jopa hyvä päivä.

Ahdistus-masennus yhdessä ja vuorotellen on kamalaa, itseensä ja tekemisiinsä ei voi yhtään luottaa. Muihin otan etäisyyttä, kun en voi tästä puhua. Eihän kukaan uskoisi, koska yleensä toisen läsnä ollessä olen niin tosi pätevä ja kätevä muija, että varmaan vaikuttaa, ettei mulla tee heikkoa missään, ei minkään selviytymisen kanssa. Häpeän sisälläni itseäni, kun annan ihan väärän julkikuvan. Toisaalta en tahallani. - Aurinkoista iltaa!