Worst case scenario

Mikäli ihmiskunta ei vähennä päästöjä niin mikä on maapallon tulevaisuus 50-100 vuoden kuluttua? Tuskin valtameret kiehuvat eikä edes hirvittävää vedenpaisumusta ole tullut, mikä on maailman, Euroopan ja Suomen kohtalo? Golf-virta on pysähtynyt ja Suomi on ikuisen lumen ja jään maa, etelä-Eurooppa on muuttunut Saharan kaltaiseksi aavikoksi, kai jotain tulevaisuudesta tiedetään?
31254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

päästöjä, siitä ei olisi mitään hyötyä, koska maapallon energiantarve nousee koko ajan. Sillä että kaikki sammuttavat lampun lähtiessään kauppaan ei ole mitään merkitystä, koska suurimmat hiilidioksidipäästöt tulevat teollisuudesta ja muista suuren energiamäärän kuluttjista. Mutta tärkeintä on ymmärtää, ettei ihminen aiheuta ilmastonmuutosta.

Äänestä
  • Miksi mielisairas reptiliaani-hörhö raapustat tuota paskaasi tänne loputtomasti?

    Äänestä

  • olet vajakki kirjoitti:

    Miksi mielisairas reptiliaani-hörhö raapustat tuota paskaasi tänne loputtomasti?

    Pistän tämän tähän asiantuntijan kommentin perään melko ylös, jotta porukat lukisivat tämän ensimmäisten joukossa.

    Siis tiedon mukaan mikäli mitään muutoksia ei elämän menoon tehdä niin valkoisten aiemmin hallitsemat alueet kuten Eurooppa muuttuu muslimien hallitsemaksi alueeksi. Muslimit haluavat kuluttaa aivan samalla tavalla energiaa ja ajaa autoilla vaikkakin vähän isommilla koska haluavat joskus viedä koko perheen lomalle kotimaisemiinsa ja poikaporukassa käydään Mekassa. Lentoliikenne tuskin pelaa muslimien organisoimana, joten he mahdollisesti antavat muutamien valkoisten elää ja suhteellisen kontrolloidussa tilassa valkoiset kiltisti pitävät koneita jossain määrin lentokuntoisina.

    Sitä ennen ja samaan aikaan kuitenkin käydään rajua taistelua loppuvista luonnonvaroista. Muslimit tuskin viitsivät kaivaa uusia malmeja tai viitsi tai osaa kierrättää romumetalleja uustuotannossa, joten sellaiset toimialat hiipuvat.

    Elinolosuhteet muuttuvat vuosikymmenten aikana. Lauhkeilla vyöhykkeillä sadanta on niin joka päiväistä, että kaikki rakenteet niin ihmisen rakentamat ja luonnon omat ovat jatkuvassa maksimi kosteustilassa ja Auringon valokaan ei ehdi kunnolla kuivattamaan niitä. Tästä syystä ja myöskin lisääntyvästä hiilidioksiidin määrästä johtuen homehtuminen on maksimaalista. Siellä missä ei riittävästi lämmitetä huoneita ja tuuleteta riittävän tehokkaasti, tulee rakenteet homehtumaan.

    Ilmasto tavallaan viilenee, koska kaikkialle tunkeutuva vesi sitoo lämpöä. Kun paitasi kastuu, niin hakeudut mielelläsi takan ääreen mutta huomaat, että sen lähelle ei enää pääse. Saatat ehkä joutua turvautumaan väkivaltaan päästäksesi lämmittelemään.

    Napa-alueilla lumisateet runsastuvat. Lumiset alueet myös laajenevat ainakin Pohjoisella alueella. Osa valkoisista hakeutuu Napa-alueille turvaan Euroopasta.

    Afrikan aavikkoalueista ei vielä tietoa ole. Mutta nykyisen Somalian alueella kukoistaa sillä vuonna 2018 solmitun kansanvaihtokaupan tuloksena uuS-Somalit kunnostivat entisten somalialaisten tilat ja kaupungit, mutta miten kävi entisen Suomen kun uuS-Suomalaiset asettuivat Tampereelle ja Jyväskylään. Siinä vaiheessa Helsinkiä ei enää tunnistanut Helsingiksi.

    Äänestä

  • Tarx kirjoitti:

    Kuulostaa ihan Reijo Mäen luomalmalta tulevaisuuden kuvalta.
    Tietenkin myös Risto Isomäen tulevaisuus näyttää tuolta, tosin reilusti laimennettuna.

    Kirjailijat voivat tietää asioista jotain, mutta huippututkijat tietävät asioita syvemmältä.

    Kirjailijan tehtävä on luoda viihdettä yhdistämällä mielikuvituksellisesti erillaisia asioita toisiinsa ja saada niistä aikaan lukijaa kiinnostava kokonaisuus.
    Kuten romaanit Dan Brownin Da Vinci-koodi ja meillä Suomessa Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa saivat aivan kohtuuttoman "tieteen"-leiman osakseen.
    Molemmissa oli kyllä nk. tieteellinen pohja, mutta kuitenkin ne ovat vain mielikuvituksen tuottamia uskontoon kohdistuvia viihdepaketteja.
    Uskontoon kohdistuvat asiat nostattavat aina tunteita ja saavat ilmaista näkyvyyttä mediassa.

    Äänestä

Jos hiilidioksidipäästöihin ei puututa, niin pahin skenaario on aavikoitumisen reilu vähentyminen, kasvi ja viljasadot ovat paljon runsaammat. Maapallo vihertyy reilusti ja Saharassa viljellään maata. Vihertymisen myötä sadanta lisääntyy ja sademetsät rehevöityvät. Nälänhädät poistuvat, kun viljely on helppoa ja tuottavaa. Lämpenemisen kanssa ei hiilidioksidilla ole juurikaan tekemistä.
Kylläpä on kamalaa.

Äänestä
  • Miksi mielisairas retard raapustat tuota paskaasi tänne loputtomasti?

    Äänestä

  • 7411 kirjoitti:

    Miksi mielisairas retard raapustat tuota paskaasi tänne loputtomasti?

    Onneksi sinulla on aina antaa tieteellistä sisältöä pursuavia lausuntoja joka asiaan. Miten tiede-palsta tulisikaan toimeen ilman tuota informatiivista viestittelyäsi. Varsinkin perustelusi mielipiteisiisi on säkenöivän analyyttisiä.

    Äänestä

  • 7410 kirjoitti:

    Opiskelisit retard edes ilmastonmuutoksen perusteet vaikkapa tuolta, niin ehkä hörhöilisit hieman vähemmän:

    http://www.fmi.fi/ilmastonmuutos/

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    http://camirror.wordpress.com/2009/11/26/new-the-deleted-data/

    http://wattsupwiththat.com/2009/11/25/uh-oh-raw-data-in-new-zealand-tells-a-different-story-than-the-official-one/

    Minua ei kiinnosta enään kinata "sen" kanssa, joten annan "avaimet" sinulle.

    Varmasti tuttuja jo, mutta näistä tulee hyvin esiin ilmastouskovaisten taudinkuva.

    Näyttäisi vähän siltä, että sinä olet jonkin sortin uskovainen, ilmeisesti tieteenkieltäjä-hihhuli. Uskot tyhmänä ja mitään ymmärtämättä kaiken öljyfirmojen propagandan.

    Äänestä

  • Luonto tuottaa n. 95% ilmakehään sekottuvista hiiidioksiidista.
    Jos ihmiskunta vähentää siitä 5%:sta sen 40%, se olisi laskennallisesti n. 0.04 ppm CO2 päästöjä/vuosi.
    (2 ppm = 100% eli nousu / vuosi).

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Luonto tuottaa n. 95% ilmakehään sekottuvista hiiidioksiidista.
    Jos ihmiskunta vähentää siitä 5%:sta sen 40%, se olisi laskennallisesti n. 0.04 ppm CO2 päästöjä/vuosi.
    (2 ppm = 100% eli nousu / vuosi).

    Et vajakki näköjään edelleenkään ymmärrä hiilen kiertokulusta yhtään mitään. Noin sadannen kerran tiedoksesi, että ilmakehän hiilidioksidin lisäyksestä noin 200 % tulee ihmiskunnan päästöistä.

    Ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt ovat noin 30 gigatonnia vuodessa.

    Ilmakehän hiilidioksidin määrä lisääntyy noin 15 gigatonnia vuodessa.

    Ne ovat 600 Gtonnia / vuosi.

    Tarvitaan todellista asiaansa lankeamista, että uskoo vain ihmiskunnan päästöjen lisäävän CO2 pitoisuutta, vaikka ne käyttäytyvät täsmälleen samallailla kuin luonnollinenkin.

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Ne ovat 600 Gtonnia / vuosi.

    Tarvitaan todellista asiaansa lankeamista, että uskoo vain ihmiskunnan päästöjen lisäävän CO2 pitoisuutta, vaikka ne käyttäytyvät täsmälleen samallailla kuin luonnollinenkin.

    Olet edelleen aivan käsittämätön vajakki. Luonnollisilla päästöillä ei ole mitään merkitystä, koska luonnollinen poistuma on jokseenkin sama. Hiili kiertää luonnossa, kuten se on aina kiertänyt, ja on tasapainossa, kuten se on aina ollut. Noin sadannenyhdennen kerran tiedoksesi vajakki, että ainoa hiilen lisäys tulee ihmisen toiminnasta. Aivoton ja loputon hörhöilysi ei muuta näitä faktoja mihinkään:

    Ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt ovat noin 30 gigatonnia vuodessa.

    Ilmakehän hiilidioksidin määrä lisääntyy noin 15 gigatonnia vuodessa.

    Äänestä

  • olet vajakki kirjoitti:

    Olet edelleen aivan käsittämätön vajakki. Luonnollisilla päästöillä ei ole mitään merkitystä, koska luonnollinen poistuma on jokseenkin sama. Hiili kiertää luonnossa, kuten se on aina kiertänyt, ja on tasapainossa, kuten se on aina ollut. Noin sadannenyhdennen kerran tiedoksesi vajakki, että ainoa hiilen lisäys tulee ihmisen toiminnasta. Aivoton ja loputon hörhöilysi ei muuta näitä faktoja mihinkään:

    Ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt ovat noin 30 gigatonnia vuodessa.

    Ilmakehän hiilidioksidin määrä lisääntyy noin 15 gigatonnia vuodessa.

    CO:n määrä on kautta aikojen muuttunut ilmakehässä.

    Miten ei luonnollisten päästöjen määrällä olla mitään merkitystä, kun ne edustaa 95%:a kokonaisuudesta?
    Jos ihmiskunta vähentää päästöjään 40% on sen vuotuinen osuus 0.04 ppm / vuosi.
    Jos luonnolliset päästöt vähenevät 4% on niiden vuotuinen osuus 2 ppm / vuosi.

    Sinusta luonnollisilla päästöillä ei ole mitään merkitystä. Uskontoa kerrakseen.

    Tiedämme jo kaikki, että olet saatanan tyhmä, ja todistat sen aina vaan vakuuttavammin. Tässä faktat jo noin 102. kerran:

    Luonnolliset päästöt ja poistumat ovat tasapainossa.

    Ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt ovat noin 30 gigatonnia vuodessa.

    Ilmakehän hiilidioksidin määrä lisääntyy noin 15 gigatonnia vuodessa.

    Äänestä

  • olet vajakki kirjoitti:

    Tiedämme jo kaikki, että olet saatanan tyhmä, ja todistat sen aina vaan vakuuttavammin. Tässä faktat jo noin 102. kerran:

    Luonnolliset päästöt ja poistumat ovat tasapainossa.

    Ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt ovat noin 30 gigatonnia vuodessa.

    Ilmakehän hiilidioksidin määrä lisääntyy noin 15 gigatonnia vuodessa.

    Joka todistaa, että luonnollisen CO2:n kierto on "tasapainossa".

    Mitä se tarkoittaakaan?
    Luuletko tosiaankin, että esim auringon aktiivisuuden lisääntyessä ja sitä kautta merten lämmitessä CO2 kierto pysyy stabiilina?
    Kuules hohheli. Kun merten lämpötila nousee, niin CO2:sta emittoituu enemmän ja merten kyky absorboida sitä heikkenee.
    Ilmaston lisääntyy kosteuta, pilvet ja sadanta lisääntyy, joka viilentää ilmastoa.
    Taas kun auringon aktiivisuu vähenee, viilenee myös meret ja emittoituva CO2 vähenee ja merten absorboituminen lisääntyy samalla.
    Näin olemme "aalto"liikkeessä, jossa ilmakehä toimii väliaikaisena varastointipaikkana.

    Tämä on hidasta verrattuna ihmiselämään.

    Käyräsi ja oletuksesi perustuvat väärennettyihin tiedetuloksiin.

    Tiedoksesi vajakki, että auringon aktiivisuus ei ole lisäntynyt liki 60 vuoteen vaan vähentynyt. Tiedoksesi myös, että olet saatanan tyhmä.

    Äänestä

  • olet vajakki kirjoitti:

    Tiedoksesi vajakki, että auringon aktiivisuus ei ole lisäntynyt liki 60 vuoteen vaan vähentynyt. Tiedoksesi myös, että olet saatanan tyhmä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Solar_Activity_Proxies.png

    Mitenkähän tuo istuu väittämääsi "auringon aktiivisuus ei ole lisäntynyt liki 60 vuoteen vaan vähentynyt".

    Valehteleeko wiki?

    Äänestä

  • olet vajakki kirjoitti:

    Katsopas vajakki tuota hieman paremmin viimeaikaista kehitystä osoittavaa kuvaa:

    http://en.wikipedia.org/wiki/File:Temp-sunspot-co2.svg

    Kuten on käynyt ilmaston lämpötilallekkin vuoden 2000 jälkeen.

    Tukee hyvin käsitystä auringon vahvasta merkityksestä ilmastoon.

    Äänestä

vaikka meren pinta nousisikin 100 metriä.
Saisin meren rantatontin ja sen arvo kaksinkertaistuisi.

Voisin veneillä ja sukellella lämpimässä merivedessä.
Kaikki voisivat paremmin, kun saharakin olisi vehreä ja harrrastuksiin kuuluisi etelämantereen fossiilitutkinta.

Äänestä
  • worst case scenarion mukaan se pahimmassa tapauksessa voisi nousta 30cm seuraavan 100 vuoden aikana.

    Todella hirveää.

    Äänestä

  • Satu Hassuhopo kirjoitti:

    worst case scenarion mukaan se pahimmassa tapauksessa voisi nousta 30cm seuraavan 100 vuoden aikana.

    Todella hirveää.

    Arviot liikkuvat kylläkin tällä hetkellä noin välillä 50 - 200 cm.

    Äänestä

  • tiedoksesi kirjoitti:

    Mutta mikään edes etäisesti tosiasioihin pohjautuva tieto ei indikoi kuin 1-1,5 mm merenpinnan vuotuista nousua. Sillä vauhdilla päästään sadassa vuodessa 15 senttiin. Ja sitä eivät ilmastoreligionistitkaan voine varsinaisena katastrofina pitää?

    Äänestä

  • tiedoksesi kirjoitti:

    Arviot liikkuvat kylläkin tällä hetkellä noin välillä 50 - 200 cm.

    Sähköpostipaljastuksen jälkeisen ilmastoaatteen pelastusoperaatiossa skenaariota nostettiin 30 sentistä 60 senttiin vuosisadan loppuun mennessä.

    Äänestä

pätkääkään vaikka tulis maailmanloppu 50-100 vuoden päästä! Hahahahaha, ihan vitun sama.

Äänestä

Asia kiinnostaa eniten ehkä niitä joilla sattuu olemaan omia jälkeläisiä.

Totta kai maailma muuttuu, väestönkasvu on jo räjähtänyt käsiin eikä nytkähdä laskevaksi kuin katastrofien kautta. Hyssyttely ja vähättely ovat osoitus tietämättömyydestä ja takapajuisuudesta ja ne ovat totisesti niitä harvoja todellakin uusiutuvia ja runsaita luonnonvaroja.

Luonnonvaroista, puhtalsta ilmasta ja tilasta tullaan käymää vielä kovakin kahina.

Veikkaisin isompien rytinöiden alkavan tuossa 40-50 v kuluttua.

Onneksi on sattunut elämään aika hyvässä aikaikkunassa tuon suhteen, ikäänkuin poimimaan rusinat pullasta.

Jälkipolvia käy kyllä oikeasti sääliksi, syyttöminä saavat syliinsä koko oksennusämpärin.

Äänestä
  • seuraavan parinkymmenen vuoden aikana, on aivan turhaa jaaritella mistään ilmastopakolaisista. Ongelman oikea nimi on se etteivät ne miljardit mahdu enää minnekään. Kehitysmaat ja sitä myötä muu maailma ovat paskamaisessa kierteessä. Kun ei ole sosiaalista turvaverkostoa pitää tehtailla mukuloita kymmenkaupalla jotta riittävä määrä jää eloon jotka voivat huolehtia perheestään ja vanhuksistaan ja kun väki sikiää kanien tahtiin ei koskaan tule olemaan varaakaan rakentaa mitään sosiaalisia turvarakenteita ja terveyspalveluja jotta lapsimääräksi piisaisi 1-2.
    Tätä ongelmaa ratkaista pitäisi eikä näperrellä jonkun prof. Joneksen mielenterveysongelmien tuotosten parissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Onko tietoa kirjoitti:

Mikäli ihmiskunta ei vähennä päästöjä niin mikä on maapallon tulevaisuus 50-100 vuoden kuluttua? Tuskin valtameret kiehuvat eikä edes hirvittävää vedenpaisumusta ole tullut, mikä on maailman, Euroopan ja Suomen kohtalo? Golf-virta on pysähtynyt ja Suomi on ikuisen lumen ja jään maa, etelä-Eurooppa on muuttunut Saharan kaltaiseksi aavikoksi, kai jotain tulevaisuudesta tiedetään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu