Jääkausiparka

Jääkautta on keksimisestään lähtien riepoteltu ajasta ja paikasta toiseen. Sillä on yhtä kova kohtalo kuin Amerikan intiaaneilla: mihin tahansa intiaanit asettuivatkin, sieltä löytyi öljyä ja inkkarit karkotettiin entistä kauemmaksi. Lopulta öljynetsijöiden ei tarvinnut kuin katsoa mihin inkkarit muuttivat löytääkseen seuraavan öljylähteen. Kirjassa Me sotasankarit tämä tosiasia on selitetty juurtajaksain.

Nyt jääkautta viedään taas. Vielä eilen Tornionjokilaakson päällä oli kilometritolkulla jäätä 11 tuhatta vuotta sitten, tänään siellä asui siihen aikaan ihmisiä.
” - Nyt voimme repiä ja polttaa Kansallistietosanakirjasta sivut, joissa kerrotaan jääkaudesta, sanoo arkeologi Olof Östlund ruotsalaislehti Norrländska Socialdemokratenille.”

Lopulta jääkaudelle käy niin kuin Amerikan intiaaneille, vain rippeet jää jäljelle. Jääkausi vetäytyy takaisin Alpeille mistä se lähtikin, paitsi että alppijäätkin ovat sulamassa. Tutkijoiden on lopulta pakko ruveta tulkitsemaan jää- ja sedimenttikairauksia tosiasioiden pohjalta, eikä sovittaa niitä 1800 – luvulla tekaistuun teoriaan.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=17337:tornionjokilaaksossa-asuttiin-jo-11-000-vuotta-si...
11542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

että Jääkausi-teoria ei pidäkään paikkaansa? Olen jossain määrin samaa mieltä.

En myöskään usko Kasvihuone-teoriaan, mutta jääkaappi-teoria on kehitteillä. Siinähän jäätä muodostuu sitä mukaa kun ovia avataan ja ilma pääsee vaihtumaan kylmillä pinnoilla.

Mut ihan vakavasti ottaen - ota yhteyttä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kun uskovaisten hirmuvaltaa oltiin tunkemassa syrjään, kehiteltiin jääkausiteoria tukemaan myöhemmin julkaistavaa evoluutioteoriaa. Operaatio onnistui liiankin hyvin: monet ottavat ne todesta vielä tänä päivänä.

    Vai että jääkaappiteoria. Jääkaapin olemassaoloon minäkin uskon, mutta niiden laatu vaihtelee rajusti halvemmassa hintaluokassa.

    Äänestä

Tokkopa jääkausien totuudellisuudelle mitenkään käy - tai sitten pitää jo alkaa seuraavaksi uskoa auringon kiertävän litteää maa-pannukakkua. Sen verran on Suomenkin geomorfologiassa harjuja, moreeneja, hiidenkirnuja, silokallioita sun muita järkkymättömän selviä jälkiä, mannerjään muistoja.

Hiiliajoitukset menevät usein pieleen moninaisista syistä. Kunhan toistavat ne niin sitten ihmetellään lisää. Onhan tuolla seudulla toki voinut olla jäätön saareke ja varhaista pyyntikulttuuria.

Äänestä
  • Aloittaja

    Pannukakkuteoria ja jääkausi/evoluutioteoria ovat yhtä uskottavia. Jos et pysty elämään ilman uskoa, voit uskoa kumpaan tahansa ja tulla onnelliseksi uskossasi.
    Miksi muuten pannukakusta puhuttaessa pitää aina mainita että se on litteä? Tuskin kukaan erehtyy luulemaan että se on pallomainen. Litteä pannukakkuaurinko kiertää litteää pannukakkumaata.

    En tiedä missä on geomorfologia, mutta muuallakin suomessa on harjuja, moreeneja, hiidenkirnuja, silokallioita sun muita järkkymättömiä muodostelmia väärin tulkittaviksi. Yksi loppuunnauretun jääkausiteorian naurettavimpia kohtia on selitys hiidenkirnujen muodostumistavasta. Siihen voi uskoa vain tosiuskovainen tai muuten yksinkertainen sielu.

    Hiili- ym ajoitukset ovat joko järkkymättömiä todisteita tai menevät pieleen aina sen mukaan kuin tarve vaatii.

    Jäätön saareke tarkoittaa 2-4 km syvää monttua jäässä?

    Sainpas taas jääkausijuttuni sille kuuluvalle paikalle, kunnes pulunpaska taas peittää sen.

    Äänestä

  • o.j.a kirjoitti:

    Kuten hyvin tiedät Grönlannissa jääkausi on nykypäivää ja siellä mannerjäätikkö on sulanut erikoisella tavalla eli eli lounaan ja etelän lisäksi koillisesta.
    Tämä koillinen alue on myskihärkien maata jossa vähäisen lumentulon vuoksi mannerjäätikköä ei ole muodostunut vaikka kylmyyttä olisi muuten riittänyt.
    Skandinavian jääkilpi on myös voinut olla erikoisen muotoinen niistä paikoista mihin lunta ei ole riittänyt jääkauden aikana.

    No jaa, tämä on tätä evokkien spekulointia.
    Maapallohan on tunnetusti 6000 vuotta vanha ja se on toteen näytetty pronssikautisten tutkijoiden toimesta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ilmastotutkija kirjoitti:

    Evokit tuntevat vastustamatonta viehtymystä Raamattuun, vieläpä sen fundamentalistisimpiin tulkintoihin, mutta sitä ei voi paljastaa julkisesti tai kaverit nauraa. Siksi pakottava tarve julistaa raamatun totuuksia on etsinyt ovelampia ilmenemismuotoja -mukasarkastisen suhtautumisen raamatun kertomuksiin. Tämän hämäysliikkeen turvin raamattua voi siteerata mielin määrin. Pistäkeepä merkille, melkein jokaisessa evokkipäästössä siteerataan raamattua.

    Henk. Koht. Epäilen, että evokkien raamatturiippuvaisuus johtuu pelosta. Evokki ei sittenkään uskalla heittäytyä täysin jumalattomaksi, vaan istuu kahdella pallilla varmuuden vuoksi. Ehkä hän kuvittelee pystyvänsä pettämään jumalaa, tai sitten hän ajattelee että viimeisellä tuomiolla Jumala kyllä ymmärtää hänen hyvän tarkoituksensa eikä tuomitse häntä helvettiin, vaikka hän julkisesti väittikin olevansa evouskovainen.

    Evoluutioteoria, evoluutioteorian kannattaja, evokki, kreationisti yms. ihan selvyyden vuoksi vain.

    Äänestä

  • o.j.a kirjoitti:

    Pannukakkuteoria ja jääkausi/evoluutioteoria ovat yhtä uskottavia. Jos et pysty elämään ilman uskoa, voit uskoa kumpaan tahansa ja tulla onnelliseksi uskossasi.
    Miksi muuten pannukakusta puhuttaessa pitää aina mainita että se on litteä? Tuskin kukaan erehtyy luulemaan että se on pallomainen. Litteä pannukakkuaurinko kiertää litteää pannukakkumaata.

    En tiedä missä on geomorfologia, mutta muuallakin suomessa on harjuja, moreeneja, hiidenkirnuja, silokallioita sun muita järkkymättömiä muodostelmia väärin tulkittaviksi. Yksi loppuunnauretun jääkausiteorian naurettavimpia kohtia on selitys hiidenkirnujen muodostumistavasta. Siihen voi uskoa vain tosiuskovainen tai muuten yksinkertainen sielu.

    Hiili- ym ajoitukset ovat joko järkkymättömiä todisteita tai menevät pieleen aina sen mukaan kuin tarve vaatii.

    Jäätön saareke tarkoittaa 2-4 km syvää monttua jäässä?

    Sainpas taas jääkausijuttuni sille kuuluvalle paikalle, kunnes pulunpaska taas peittää sen.

    Hyvä parodia höyrähtäneen sekopään töherryksestä...
    Tulipa mieleen että onkohan tuommoisia muuten oikeasti vapaalla jalalla?
    Olisi kiintoisaa nähdä ihan livenä, tosin ei kyllä haluttaisi ihan lähelle mennä.

    Äänestä

Kuinkas siellä Torniojökilaaksossa oli ketään 11000 vuotta sitten kun kreatonistien mielestä koko maapallokin on vain 6000-7000 vuotta vanha?

Äänestä
  • Paholainen on katsos säätänyt hiili-12 isotoopin määriä ihan ilkeyttään.

    On se vain äijä!

    Äänestä

Aloittaja

Täällä on jo pakkasta 1 aste ja nyt on vasta joulukuu. Kahteen päivään ei ole huonekärpäsetkään pörräilleet.
Pian ei edes Tornionjokilaaksossa paljon naurata kun on monta kilometriä korkeat jääseinät ympärillä. Harrasta siinä sitten varhaista pyyntikulttuuria.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

o.j.a kirjoitti:

Jääkautta on keksimisestään lähtien riepoteltu ajasta ja paikasta toiseen. Sillä on yhtä kova kohtalo kuin Amerikan intiaaneilla: mihin tahansa intiaanit asettuivatkin, sieltä löytyi öljyä ja inkkarit karkotettiin entistä kauemmaksi. Lopulta öljynetsijöiden ei tarvinnut kuin katsoa mihin inkkarit muuttivat löytääkseen seuraavan öljylähteen. Kirjassa Me sotasankarit tämä tosiasia on selitetty juurtajaksain.

Nyt jääkautta viedään taas. Vielä eilen Tornionjokilaakson päällä oli kilometritolkulla jäätä 11 tuhatta vuotta sitten, tänään siellä asui siihen aikaan ihmisiä.
” - Nyt voimme repiä ja polttaa Kansallistietosanakirjasta sivut, joissa kerrotaan jääkaudesta, sanoo arkeologi Olof Östlund ruotsalaislehti Norrländska Socialdemokratenille.”

Lopulta jääkaudelle käy niin kuin Amerikan intiaaneille, vain rippeet jää jäljelle. Jääkausi vetäytyy takaisin Alpeille mistä se lähtikin, paitsi että alppijäätkin ovat sulamassa. Tutkijoiden on lopulta pakko ruveta tulkitsemaan jää- ja sedimenttikairauksia tosiasioiden pohjalta, eikä sovittaa niitä 1800 – luvulla tekaistuun teoriaan.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=17337:tornionjokilaaksossa-asuttiin-jo-11-000-vuotta-si...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu