Perhosten kertomaa

Kävin tässä viikonloppuna keskustelun yhen herrasmiehen kanssa, joka oli harrastuksenaan tutkinu perhosia 40 vuotta. Hänen (sekä muiden Suomen perhostutkijoiden) mukaan Suomen boreaalisten perhoslajien esiintymisvyöhykkeet ovat siirtyneet koko ajan pohjoisemmaksi, eli eteläiset lajit ovat vallanneet pohjoisten lajien ekologiset lokerot ja pohjoiset ovat vallanneet arktisten lajien ekologiset lokerot. Etenkin viimeisen 20 vuoden aikana lajien siirtyminen pohjoisemmille alueille on ollu huomattavaa. Hänen mukaan siirtyminen on vastannut 0,5 - 0,75 asteen lämpötilan nousua vuosikymmenessä Suomessa parin kuluneen vuosikymmenen aikana.
10125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eläinlajien siirtymät lienevät täysin luonnollisia, eivätkä välttämättä kerro mistään ilmastonmuutoksesta.

Voihan olla että perhosten evoluutio muokkaa niitä jatkuvasti paremmin kylmää sietäväksi ja ne sitä myötä siirtyvät pohjoisemmaksi, jossa on vähemmän heitä syöviä saalistajia.

Äänestä
  • Mikäli näin ajattelet, niin samalla tavalla pohjoisten lajien olisi edullista evuloida etelämmäs. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Perhoset siirtyvät pohjosemmas niitten ekologisen lokeron siirtyessä pohjosemmas. Yksinkertaistettuna lajille sopivat kukat siirtyvät ilmastovyöhykkeiden mukana ja lajit niiden mukana.
    Tottakai evoluutiota tapahtuu, mutta lajien siirtyminen elinalueiden mukana ei ole evoluutiota. Ja 40 vuoden kokemuksella tämä samanen herrasmies tietää mistä puhuu.

    Äänestä

  • Oraakkeli kirjoitti:

    Mikäli näin ajattelet, niin samalla tavalla pohjoisten lajien olisi edullista evuloida etelämmäs. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Perhoset siirtyvät pohjosemmas niitten ekologisen lokeron siirtyessä pohjosemmas. Yksinkertaistettuna lajille sopivat kukat siirtyvät ilmastovyöhykkeiden mukana ja lajit niiden mukana.
    Tottakai evoluutiota tapahtuu, mutta lajien siirtyminen elinalueiden mukana ei ole evoluutiota. Ja 40 vuoden kokemuksella tämä samanen herrasmies tietää mistä puhuu.

    Onhan sutta, karhua ja ilvestä niin etelärannikolla että tassut kastuu

    Äänestä

  • xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx kirjoitti:

    Onhan sutta, karhua ja ilvestä niin etelärannikolla että tassut kastuu

    Ilmaston lämpeneminen (mikäli on uskomista perhostutkijaan) on ollut viime vuosikymmeninä niin nopeaa, että kaikki lajit eivät ole kyenneet siirtymään ilmastovyöhykkeiden mukana. Tämä pätee etenkin sellaisiin lajeihin, joilla on hidas sukupolvien vaihto.

    Äänestä

Siirtymisestä pohjoiseen on näyttöjä ilmastonmuutoksen vuoksi.
Olisi mielenkiintoista saada vastaava ajanjakso (40 vuotta) vaikkapa vuosilta 1900-1940 väliltä perhosten esiintymisvyöhykkeistä ja niiden liikkumisesta.
Siitä saattaisi löytyä yllättäviä yhteneväisyyksiä nykyiseen siirtymiseen.

Äänestä
  • Kyllä mä luulen, että toltaki ajalta löytyy hyvin yksityiskohtasia tietoja hyönteismaailman ihmeellisyyksistä.

    Äänestä

  • Oraakkeli kirjoitti:

    Kyllä mä luulen, että toltaki ajalta löytyy hyvin yksityiskohtasia tietoja hyönteismaailman ihmeellisyyksistä.

    kyllahan se lampotila nousi viime 40 vuoden aikana, mutta 20012-2008 lampotila ei ole noussut. kummallista. Ilmasto muuttu, mutta ei CO2 takia. Talla hetkella emme voi tietaa lampeneeko vai kylmeneeko ilmasto seuraavien vuosikymmenien aikana, ja syita emme myoskaan tieda.

    Äänestä

  • ojontte123 kirjoitti:

    Jos tolleen ajattelet niin onko perhosten mukaan Pinatubon tulivuoren purkauksen jälkeen 1991 lämpötila noussu vuoteen 2001 mennessä 1-1,5 astetta ja sen jälkeen pysyny stabiilina?
    Ja miksi te takerrutte CO2:een? Kyllähän sen tietää mun vasemman jalan saapaski, että ilmastonmuutokseen on muitaki syitä. Luetellaan ne tunnetut ihan varmuuden vuoksi (ne eivät ole tärkeysjärjestyksessä):
    1. Kasvihuonekaasut (CO2, O3, NO2, H2O, CH2 ja klorofuorikarbonaatti CFC, elikkäs dipoliset atomit)
    2. Pienhiukkaset (aerosolit)
    3. Maan pinnan ja ilmakehän albedo
    4. Auringon ja avaruuden säteilyn vaihtelu (maan akselin ja kiertoradan suhde aurinkoon eli Milankovichin syklit ja auringon aktiivisuuden vaikutus kosmisen säteilyyn).
    Haluaako joku lisätä joukkoon jotakin?
    Noista sitten voi valita mihin ihminen voi toiminnallaan vaikuttaa, jos halutaan välttyä yli 2 asteen nousulta. Pahin seuraus sen yli nousevistä lämpötiloista lienee manner- ja vuoristojäätiköiden sulaminen.
    Muualla mä jo sanoin, että joukkotuhoja on ollu ja menny ja syynä oli ihmisen suhde luontoon. Ne jotka kuunteli luontoa säilyi. Kuurot ja välinpitämättömät vei viikatemies. Siis kuuntele mitä perhosilla on sulle kerrottavaa.

    Perhosten tai muiden lajien esiintymisalueiden muutoksilla ei ole mitään ennustusvoimaa. Lajit siirtyvät vasta viiveellä muutoksen jälkeen. Kukaan ei varmaankaan epäile sitä etteikö Suomessa olisi nyt lämpimämpää kuin muutama vuosikymmen sitten.

    Onko esimerkiksi 30- ja 40- luvun perhoslajien levinneisyydestä tarkkoja tietoja? Muistelen että esimerkiksi haapaperhonen on tällainen laji josta on tietoja että se väheni 50-70 lukujen kylmänä ajanjaksona ja on taas runsastunut. Ilmasto on luonteeltaan syklinen ja se näkyy myös eläinten levinneisyysalueiden muutoksissa.

    Mutta kuten sanottu, eläinten esiintymisalueiden muutokset eivät kerro mitään tulevaisuudesta.

    Äänestä

  • populi kirjoitti:

    Poistapas listasta väitetyt antropologiset tekijät. Sitten etsi tietoa jäljellejääneistä tekijöistä. Huomaakko jotaki yhteneväistä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oraakkeli kirjoitti:

Kävin tässä viikonloppuna keskustelun yhen herrasmiehen kanssa, joka oli harrastuksenaan tutkinu perhosia 40 vuotta. Hänen (sekä muiden Suomen perhostutkijoiden) mukaan Suomen boreaalisten perhoslajien esiintymisvyöhykkeet ovat siirtyneet koko ajan pohjoisemmaksi, eli eteläiset lajit ovat vallanneet pohjoisten lajien ekologiset lokerot ja pohjoiset ovat vallanneet arktisten lajien ekologiset lokerot. Etenkin viimeisen 20 vuoden aikana lajien siirtyminen pohjoisemmille alueille on ollu huomattavaa. Hänen mukaan siirtyminen on vastannut 0,5 - 0,75 asteen lämpötilan nousua vuosikymmenessä Suomessa parin kuluneen vuosikymmenen aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu