Hiv tarttuu useammin naisesta naiseen

Hiv tarttuu useammin naisesta naiseen

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/12/1008229

Naiset saavat hiv-tartunnan toisilta naisilta entistä useammin. Helsingin Sanomien mukaan tarttunnat naisten välisestä keskinäisestä seksistä on tänä vuonna lisääntynyt.

11 kuukauden aikana on todettu 55 tartuntaa kun koko viime vuoden lukema jäi 44:ään.

Eniten hiv välittyy edelleen useammin miesten välisessä seksissä kuin miesten ja naisten tai naisten välisessä. Luvut ovat kuitenkin tasoittumassa.

Uusia hiv-tartuntoja on todettu tänä vuonna enemmän kuin koko viime vuonna. Marraskuun loppupuolelle asti HI-virus oli todettu 150 ihmisellä, kun sairastuneita oli koko viime vuonna 148.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Henrikki Brummer-Korvenkontio arvio Helsingin Sanomissa, että tartuntoja tullaan tänä vuonna toteamaan noin 160.

Suurin osa hiv-tartunnoista saadaan seksin välityksellä.

(MTV3)
1281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Suurin osa hiv-tartunnoista saadaan seksin välityksellä."


Alkaakohan nistien piikkienvaihtopisteet tuottaa tuolosta vihdoinkin? Mutmikässiinä- otatko kännissä suihin joltain saastaselta lumpulta, kuten trendi näyttäisi, vai epätoivoissa kipeenä käytät saastunutta neulaa? Kumpi pahempi ja onko sillä loppujen lopuksi väliä? Tauti on kuitenkin tullakseen maahan majoittunut, että jonkinlainen järkevä lähestymistapa asiaan olisi suotava. Parin sivun infopläjäykset tai uskossa olevien jeesustelijoiden löpinät nyt ei auta paskaakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


room.1:18-32 kirjoitti:

Hiv tarttuu useammin naisesta naiseen

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/12/1008229

Naiset saavat hiv-tartunnan toisilta naisilta entistä useammin. Helsingin Sanomien mukaan tarttunnat naisten välisestä keskinäisestä seksistä on tänä vuonna lisääntynyt.

11 kuukauden aikana on todettu 55 tartuntaa kun koko viime vuoden lukema jäi 44:ään.

Eniten hiv välittyy edelleen useammin miesten välisessä seksissä kuin miesten ja naisten tai naisten välisessä. Luvut ovat kuitenkin tasoittumassa.

Uusia hiv-tartuntoja on todettu tänä vuonna enemmän kuin koko viime vuonna. Marraskuun loppupuolelle asti HI-virus oli todettu 150 ihmisellä, kun sairastuneita oli koko viime vuonna 148.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Henrikki Brummer-Korvenkontio arvio Helsingin Sanomissa, että tartuntoja tullaan tänä vuonna toteamaan noin 160.

Suurin osa hiv-tartunnoista saadaan seksin välityksellä.

(MTV3)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu