Ministeri kertoo, että haarukka on iso. Mutta rahaa menee paljon, että saadaan ilmasto muuttumattomaan tilaan.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Suomen pitäisi olla rohkea edelläkävijä ja ensimmäisenä valtiona maailmassa sanoutua irti ilmastohysteriasta, rohkeasti ilmoittaa että lopetamme kaikki ilmastotoimet siihen saakka kunnes edes jotain pitäviä todisteita ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta löytyy ja sen lisäksi lopetamme päästökaupat ja muut pelleilyt toistaiseksi.
Saastutetaan mitä saastutetaan, se on meidän oma asia eikä kuulu muille.
Aloituksesi on pelkkä olkinukkeargumentti, sillä kukaan järkevä ei kuvittele ihmisen kykenevän pysäyttämään luonnollisistakin syistä tapahtuvaa ilmastonmuutosta.
Sen sijaan me kyllä voimme lopettaa ilmaston antropogeenisen peukaloinnin lopettamalla alati kiihtyvät päästöt ja antaa luonnon tehdä tehtävänsä. Astronomisista syistä aiheutuva viilenemistrendi on siitä mukava, että se on niin pieni, että meillä on paljon aikaa sopeutua. Sen sijaan antropogeenisten päästöjen aiheuttama lämpeneminen tapahtuu aivan toisella aikaskaalalla, huomattavasti nopeammin, vaikka on mahdollisesti yhtä suuri, mutta toiseen suuntaan, kuin astronomisista syistä aiheutuvan syklin amplitudi.
Mikä olisi pitävä todiste ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta?
Ei Maatakaan ole pystytty todistamaan pallon muotoiseksi niin, että hörhöt sen uskoisivat.
http://theflatearthsociety.org/cms/
Kyllä tuossa oli minulla vähän liioittelua. Ei se ministeri puhunut ilmaston muutoksen lopettamisesta, vaan olisko "ilmastotalkoista" puhunut ja muuten ohjelmassa kait puhuttiin ilmastonmuutoksen torjunnasta. Ja siitä leveästä haarukasta ministerikin puhui, ei edes pystynyt sanomaan, miten paljon vie rahaa sitten myöhempi 30% tavoite.
..että "muutamia satoja euroja/vuosi/jokainen suomalainen" , ja koko ajan summa vaan nousee.. , ei tosiaan järki paljoa päättäjiemme päätä paina , maksetaan nyt sitten v..u ilmoista.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Halpa energia potkii nyt takaisin.
"Ei Maatakaan ole pystytty todistamaan pallon muotoiseksi niin, että hörhöt sen uskoisivat."
Kokeilen: painottomassa tilassa tai vapaassa pudotuksessa oleva nestemäinen tai sula aines hakeutuu gravitaation vuoksi pallomaiseen muotoon, joka on samalla minimipinta-alaisin muoto tietylle tilavuudelle.
Kun sula metalli- ja kivimötkäle avaruudessa kelluessaan saa valita, se haluaa olla juurikin pallon muotoinen. Myös Kuu on kerran ollut sula möykky, ja sekin halusi tulla palloksi. Asian voi varmistaa katsomalla kuuta vaikka tavallisella kiikarilla.
Maapallon muotoa voi myös yrittää hahmottaa katsomalla suoraa videokuvaa Maasta kiertoradalla olevasta avaruussukkulasta tahi kansainvälisestä avaruusasemasta. Palloltahan se kovasti näyttää:
http://www.nasa.gov/multimedia/nasatv/index.html
Maan täsmällinen muoto on muuten geoidi.
Vai on suomessa oikein halpa energia , hah. , niin euroopan ja maailman kalleimpia energioita meillä suomalaisilla. Ilmaston verukkeella nousee kaikki hinnat kaikissa tuotteissa. Hallituksen rahanjakelusta koituu kuitenkin satojen ellei miljardien eurojen maksut kansalaisille , onko järkeä ?
jokaiselta suomalaiselta. Nelihenkiseltä perheeltä tonni vuodessa. Se kun maksetaan hintoihin lisättävinä veroina niin se maksetaan nettorahoista. Eli saa tienata ja luovuttaa yhden kuukauden palkan vuodessa näihin omintakeisiin pakko"talkoisiin" joilla ei tulla saavuttamaan mitään näkyvää konkreettista. Sitten tulee vielä tuulivoima"talkoot" jotka on Mauri Pekkarinen luvannut näiden lisäksi, sinne menee toisen kuukauden palkka. Ja lopulta yritykset siirtävät ilmastokustannuksensa hintoihin, joten sinne tupsahtaa vielä lisää rahaa.
On tämä yksinkertainen mutta hieno systeemi, vaikkakaan ei uusi. Sen enempää taivaasta kuin tulevaisuudesta ei tiettävästi kukaan ole tullut kertomaan miten asiat siellä ovat, joten parasta-maksaa-vaan-kiltisti-ettei-mitään-tapahdu on loistava pakkomyyntiargumentti.
EU:n oikkujen edessä kuuliaisen nöyrät poliitikkomme ovat sitten todella päättäneet ajaa kansalaisten elintasoa neljänneksellä alaspäin.
On todella törkeää maksattaa "ilmat ja kelit" ihmisillä , eli "hengitys"maksu kaikille , kohta 100 euroa joka kuukausi , voi saa.... , ei paljon hölmömpää voisi edes keksiä , mutta kun on totta.
Idioottimaista ja naurettavaa tuo itsesi kanssa hörhöily.
Ilmastonmuutoshuijaus on törkeintä rahastusta ikinä , ilman mitään tieteellisiä faktoja tulevaisuudesta. Käy tosi kalliiksi ihmisille tämä ilmastovouhotus , ja kenelle auringonpaisteesta ja sateista sekä pakkasista oikein maksetaan ? Onko meillä näin kahelit päättäjät ?
Maksakaa vain vaikka tuhat euroa vuodessa/asukas ilmoista , meikä lähtee lämpimiin maihin pakoon tätä mielisairasta touhua. Eikä tänne kohta suomalaisia mahdukaan , kun sadat miljoonat ilmastopakolaiset ovat jo matkalla suomeen(olleet matkalla jo 20vuotta ilmastohihhulien mukaan).
Jos säätiloista joutuu maksamaan , niin miksei myös planeettojen liikkeistä , auringosta , jne..
Onko hallituksemme aivopesty vai täynnä typeryksiä ? Kenelle muuten maksetaan ? Miksi ?
Kuukauden palkka "ilmastorosvoille" joka vuosi kaikilta maailman asukkailta on suurin huijaus ikinä historiassamme , luokkaa 60 000 000 000 000 euroa joka vuosi , ja mitä sillä tehdään ? Jaetaan kavereiden kesken sekä lahjotaan valtioiden päättäjiä.
Ja siellä se bensa on halpaa. Jenkkiautot ovatkin varsinaisia syöppöjä juuri tästä syystä.
Vaikutat mielisairaalta.
nii, siis sinähän tuotat see oo kakkosta henkittämällä joten siitä pitää tietysti maksaa veroa! :)
eli mitä kaikkia maksuja tulee sit sen koope haakeni jälkeen?
tuleeko autoihin se kilometrien mukaan maksettava päästövero tännekki?
" Mutta rahaa menee paljon, että saadaan ilmasto muuttumattomaan tilaan."
Hyvä huomio.
Ilmasto on muuttunut aina, mutta veroilla ja erilaisilla maksuilla aletaan ikäänkuin stabiloimaan muutosta ja tietenkin kun muutosta ei voida koskaan saavuttaa niin ponnisteluja (tulonsiirtoja ilmastobisneksessä mukanaoleville verokeinoin) on lisättävä.
Tästä ilmastobisneksestä on tulossa aivan uskomaton rahasampo eräille ryhmille jollei tähän aleta pikkuhiljaa puuttumaan. Kaiken lisäksi kaikki perustuu väärennetylle tieteelle tai ainakin asioita on liioiteltu valtavasti tiedepiireissä henkilökohtaisten hyötyjen takia.
Naisministereillä on leveä haarukka.