Joko itämeri jäätyi?!?!!!?!?!!!

Kyllä jäätyi. Jäätä on nyt reilu sentti Oulun tienoilla. Lisää jäätä on luvassa lähiaikoina, koska pakkaskelit näyttäisivät jatkuvan.
4215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaikka syksyllä meri kait pääsi jäähtymään hitaasti, niin nyt näytäisi olevan melkolailla normitalvea Itämeren jäilläkin.

Sensijaan Jäämeren jäissä on nyt tapahtunut mukava mutka alaspäin, jota samantapaista mutkaa on ollut kyllä muulloinkin ja melko samoihin aikoihinkin. Siellä näytti möllöttävän joskus aiemmin lämmintä ilmaa Huippuvuorten ja Norjan välisellä merialueella. Oliskohan sekin hidastanut jäätymistä.

Jäitä tuolla Napamerellä näyttäisi olevan liki tämän vuosituhannen keskimääräistä tilannetta, mutta edeleen selvästi alle pitkäaiksen keskiarvon.

Äänestä
  • Selkämeri ja Suomenlahti ehtii jäätymään tänä vuonna umpeen ja korkeapaineet viihtyvät tämän jälkeen Suomen yllä.
    Tämä tietää sitä, että keväällä riittää yöpakkasia ja hankikelejä.
    No jaa, arvaushan tämä on. Vähän niinkuin ilmatieteenlaitoksen pitkänajan ennuste.

    Äänestä

  • Tuossa DMIn käyrässä näkyy taas mutkaa ylöspäin. Se näkyy yleensä muutaman päivän viiveellä IARC käyrässä:
    http://ocean.dmi.dk/arctic/plots/icecover/icecover_2010.png

    Ilmeisesti jossain Kamtsatkan niemimaan ja Japanin tuntumassa on alkanut muodostua kunnolla jäätä. Jossain uutisissa oli että Pohjois-Kiinan satamat ovat vaikeuksissa jään vuoksi.

    Itämeren eteläosissakin on on alkanut jäänmuodostus. Hiidenmaalta aina Klaipedaan asti on yhtenäinen jääpeite ohutta uutta jäätä. Se voi toki helposti vielä hävitä epäsuotuisissa tuuli-ja virtausolosuhteissa.

    Äänestä

  • wm-48 kirjoitti:

    Selkämeri ja Suomenlahti ehtii jäätymään tänä vuonna umpeen ja korkeapaineet viihtyvät tämän jälkeen Suomen yllä.
    Tämä tietää sitä, että keväällä riittää yöpakkasia ja hankikelejä.
    No jaa, arvaushan tämä on. Vähän niinkuin ilmatieteenlaitoksen pitkänajan ennuste.

    Saattaa olla jopa tarkempi ennustus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


5325325235 kirjoitti:

Kyllä jäätyi. Jäätä on nyt reilu sentti Oulun tienoilla. Lisää jäätä on luvassa lähiaikoina, koska pakkaskelit näyttäisivät jatkuvan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu