Vaikea katsoa silmiin

Minulla on sellainen ongelma, että tuntuu hyvin vaivaantuneelta katsoa ihmisiä silmiin. Yleensä katselen aivan muualle, mutta näyttääkseni "normaalilta" vilkuilen henkilöän välillä silmiin. En kuitenkaan jää katsomaan niihin yhtään pitkäksi aikaa. Tilanne myös riippuu ihmisestä; hyvin tuntemiani ihmisiä kuten ystäviäni, voin katsoa helposti silmiin. Tosin en voi katsoa niihin koko aikaa. Toisilla ihmisillä vaan on jotenkin.... sellaiset silmät, että niihin on vaikea katsoa. En oikeen osaa selittää. Esimerkiksi eräällä tutullani on hyvin jännän väriset ja näköset silmät, että tuntuu hirveältä vilkaistakin niihin. (Ne ovat kauniit silmät, en vain kestä katsoa..) Mutta voikohan se johtua myös siitä, että olen nolannut itseni hänen edessään pariinkin otteeseen. Niin, tosiaan, löysin myös väitteen missä tämän katseenvälttelyn sanottiin johtuvan huonosta itetunnosta. Sit kanssa mielestäni on helpompaa katsoa jotain samanikäistä silmiin, kun vanhempaa henkilöä. Googletin jo tästä, ja löysin samantyyppisiä keskusteluja. Yhdeksi syyksi nostettiin ujous. Mielestäni en ole hirveän ujo, joten se ei varmaan koske niinkään minua. Muistaakseni olen kuullut myös sellaisesta, että jonkin trauman seurauksena ei voi katsoa enää ihmisiä silmiin. Ei minulla kyllä tietääkseni mitään traumaa ole... Mutta.. Jos joku tietää asiasta jotain, tai tietää jotain teorioita, tai haluaa esittää oman mielipiteensä asiasta, haluan tietää innolla! :)
103371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

jotkut on ujoja ja joillakin on assi piirteitä. Minäkään en tykkää katsella ihmisiä pitkään silmiin. On kamalaa jos keskustelukumppani on "silmiintuijottelija." Olen aina ollut vähän levoton, johtuu omalla kohdalla varmaan siitä.

Äänestä

Etelä-Suomessa ei ainakaan ole kovin tavallista katsoa ihmisiä silmiin. Ja en itsekään katso kaikkia silmiin esim. yhtä työkaveria...hmm. mitenhän sen sanoisi, minulla ei ole täysi luottamus häntä kohtaan ihmisenä, thats it. Tavallaan voisi mennä ujoudenkin piikkiin, joissain tilanteessa olen ujo.
Joitain katselen pitkäänkin silmiin ja todella ihmettelen, miten jotkut heistä eivät väistele...ehkä se tuntuu heistä hyvältä;).

Äänestä

Vanhat tutut rouvat komentaa mua; katso silmiin kun puhutaan tuttuina kahden kesken.
Se on minulle kiusallista. Tietty tuhti alku känni poistaa tämän kiusallisuuden tunteen.
Jäinkin viina koukkuun. Ihan eri syistä sain hyvän katkon. Elämäni piristyi selvin päin olosta.

Äänestä
  • on kai vaikea havaita tätä elämästään, mutta onko vanhempasi halunneet olla ylpeitä sinusta ja kun eivät ole voineet olla, ovat sorsineet sinua?

    eli oletko joutunut elämään vanhempiesi odotusten mukaan?

    Äänestä

  • agasd kirjoitti:

    on kai vaikea havaita tätä elämästään, mutta onko vanhempasi halunneet olla ylpeitä sinusta ja kun eivät ole voineet olla, ovat sorsineet sinua?

    eli oletko joutunut elämään vanhempiesi odotusten mukaan?

    Miten tuo nyt liittyy silmiin katsomiseen..?

    Yritätkö jotenkin piiloisesti loukata edellistä kirjoittajaa? Tyypillähän on nimimerkistä päätellen as-diagnoosi. Äly hoi...

    Äänestä

silmiin tuijottaminen. Testasin sitä kissaani ja kynsistä tuli. Eläimet ei yleensäkään tykkää ,pitää sitä kai jotenkin uhkaavana.

Äänestä
  • Tuo pitänee paikkansa. Mm suurpedot pitävät silmiinkatsomista vihamielisenä eleenä.

    Mut ihmisillä ainakin rakastuneet 'kylpevät' silmiintuijotusakteissa'. Luulen, että vastapuolten tietyt aivonosat aktivoituvat tästä, pitävät 'silmäkylvyistä'.

    Äänestä

  • langto-d kirjoitti:

    Tuo pitänee paikkansa. Mm suurpedot pitävät silmiinkatsomista vihamielisenä eleenä.

    Mut ihmisillä ainakin rakastuneet 'kylpevät' silmiintuijotusakteissa'. Luulen, että vastapuolten tietyt aivonosat aktivoituvat tästä, pitävät 'silmäkylvyistä'.

    Aivan. Kuten todettua, ihmiset ovat freaks of nature. Ihmiset käyttäytyvät niin kuin ei pitäisi. Silmiin tuijottelu on SAIRASTA.

    Äänestä

sitten muualle.

Äänestä

Minä en vaan jotenkin kestä katsoa toisia silmiin. Tuntuu siltä, että alan leijumaan ja koko maailma katoaa. Katsoin kerran muualle ja puhuin yhelle tyypille. Se ei vastannut kysymykseeni vaan sanoi "Puhutko ittelles?" Sen jälkeen yritin edes kääntää pään sen suuntaan, kenelle puhun :X

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä on kirjoitti:

Minulla on sellainen ongelma, että tuntuu hyvin vaivaantuneelta katsoa ihmisiä silmiin. Yleensä katselen aivan muualle, mutta näyttääkseni "normaalilta" vilkuilen henkilöän välillä silmiin. En kuitenkaan jää katsomaan niihin yhtään pitkäksi aikaa. Tilanne myös riippuu ihmisestä; hyvin tuntemiani ihmisiä kuten ystäviäni, voin katsoa helposti silmiin. Tosin en voi katsoa niihin koko aikaa. Toisilla ihmisillä vaan on jotenkin.... sellaiset silmät, että niihin on vaikea katsoa. En oikeen osaa selittää. Esimerkiksi eräällä tutullani on hyvin jännän väriset ja näköset silmät, että tuntuu hirveältä vilkaistakin niihin. (Ne ovat kauniit silmät, en vain kestä katsoa..) Mutta voikohan se johtua myös siitä, että olen nolannut itseni hänen edessään pariinkin otteeseen. Niin, tosiaan, löysin myös väitteen missä tämän katseenvälttelyn sanottiin johtuvan huonosta itetunnosta. Sit kanssa mielestäni on helpompaa katsoa jotain samanikäistä silmiin, kun vanhempaa henkilöä. Googletin jo tästä, ja löysin samantyyppisiä keskusteluja. Yhdeksi syyksi nostettiin ujous. Mielestäni en ole hirveän ujo, joten se ei varmaan koske niinkään minua. Muistaakseni olen kuullut myös sellaisesta, että jonkin trauman seurauksena ei voi katsoa enää ihmisiä silmiin. Ei minulla kyllä tietääkseni mitään traumaa ole... Mutta.. Jos joku tietää asiasta jotain, tai tietää jotain teorioita, tai haluaa esittää oman mielipiteensä asiasta, haluan tietää innolla! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu