jos uskoo johonkin asiaan, mikä muiden mielestä ei ole totta??
eikö se yksilön mielestä ole totta, koska tämä uskoo asian olevan niin??
ja koska yksilö uskoo asian olevan niin, eikö hän silloin, kuten foorumia seuraamalla huomaa, hae ja huomaa vain seikkoja, jotka puoltavat tuota omaa uskoa??
ja koska ihminen toimii näin, eikö hän ole kritiikitön tai tietämätön tietoisesti sille, mihin uskoo, vaan tavallaan tämä tapahtuu tiedostomattomasti. jos asian tiedostaisi, voisi asiaa tutkia kriittisesti ja myös katsoa aidan toiselle puolen.
tosin sellainen vaatii rohkeutta, kyseenalaistaa oma uskonsa. monesta ei sellaiseen ole, koska vaarana on se, että voisi joutua myöntämään olleensa väärässä. ja se on viimeinen seikka jonka ihminen kykenee myöntään. sellaista ei monen näe tekevän maailmassa. tämänkin huomaatte. osasyynä tälle käyttäytymiselle on kulttuurissamme, tavassa jossa tuomitsemme erinäisin keinoin heidät, jotka ovat olleet väärässä. näin saadaan totuus ja totuuden halu tapettua kohtuu hyvin, ja kun tämän on tehty, on ihminen ikäänkuin ummessa, ja tätä on perin helppo johtaa, koska ei enää itse kykene kovinkaan tarkkaan ajatteluun. tämä ajattelu mitä tapahtuu, on itsepetollista, koska ei enää kye tarkistamaan kriittisesti omia tietojaan ja tietoja, jotka kyseenalaistavat sen.
kai se on sitten ylpeys tai jokin, mikä estää asioiden tajuamista, mutta onhan tästä jo tuhansia vuosia sitten sanottu että ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Yllättävän moni tälläkin palstalla kirjoittelevista on ainakin kertomansa mukaan muuttanut kantaansa ilmastonmuutokseen jossain vaiheessa, mukaanlukien allekirjoittanut.
Muistan esimerkiksi vielä silloin, kun Gore pyrki presidentiksi, ajatelleeni että onpas siinä hyvä ehdokas kun on kiinnostunut ympäristöstä. Myöhemmin olen muuttanut täysin mielipiteeni kun olen tutustunut paremmin kyseisen henkilön ajatuksiin ja tekemisiin.
aivan. yhden henkilön tekemiset muuttavat kaiken päälaelleen.
tällä tavoin minäkin teen päätökset siitä miten asiat ovat. jos joku puhuu jostain asiasta, ja mokaa jossain, onkin kaikki mitä aiheesta on kirjoitettu ja tutkittu, humpuukia.