Kertokaa nyt joku ystävällisesti minulle, millaisia testejä tehdään psykologin vastaanotolla, kun kyseessä on työkyvyn arviointi. Vaiko onko pelkää keskustelua, vai pitääkö osata tehdä jotain tehtäviä??? Minä menen ihan lukkoon sellaisissa tilanteissa........ pelottaa jo valmiiksi :(
Apua, kuka osaisi kertoa psykologin.......
tyhjä pää
4382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tehtäviä oli monenmoisia! esim. samanlaisia kuin ne lasten mitä puuttuu kuvasta ja laskutehtävä missä lisättiin aina kolme( 3 3=6, 6 3=9 jne.), joten älä suotta hätäile. Sitten oli myös tehtävä jossa se luetteli jotain älytöntä litaniaa, mikä kuulosti niin huvittavalta, että sen sen testauksen mukaan en ymmärrä kuulemastani mitään. Jotain piirustelua myös. Pärjäät kyllä, kunhan et kiinnitä mitään huomiota siihen kelloon. Niin ja muista piirtää siihen viimeiseen ruutuun naamio. Persona.
Älä sitten ihmettele diagnoosia. Minäkin, joka en ole koskaan osannut laskea pätkän vertaa (en osaa edes kertotaulua) sain kuulla olevani matemaattisesti lahjakas. Visuaalisuuteni sen sijaan oli heikko, vaikka minua on yleensä pidetty hyvänä piirtäjänä.
tee diagnoosia, sen tekee lääkäri, aina. Eikä matemaattisesti lahjakas ole mikään dg. Tarkoitit varmastikin jtkn muuta kuin dg.
se oli vain työkyvyn arviointitutkimus, jossa oli poistumisdiagnoosi, työkykyarvio ja kuntoutussuunnitelma. Sen allekirjoitti yleislääkäri vastuullisena yhteyshenkilönä. Testauksen suoritti neuropsygologi. Menetelmät: WAIS III, WMS-R, kopiointi, WZT, SCL ja haastattelu. Sen jälkeen oli psykiatrin konsultaatio, joka teki kummalliset diagnoosinsa kolmen vartin kuulustelun pohjalta. Työryhmään kuului myös työfysioterapeutti ja kuntoutusneuvoja. Joo tarkoitin siis testitulosta testistä jossa testattiin kognitiivista kapasiteettia. Myös muisti ja oppimiskyky testattiin sekä persoonallisuus ja psyykkinen kunto. Näille annettiinkin turhan paljon painoa hoitosuunnitelmassa ja fyysiset oireeni sivuutettiin täysin kokonaan ja nyt ne ovatkin pahentuneet siihen pisteeseen,että kohta pysty tekemään mitään.Ainakaan käymään töissä.
Jäi kiinnostamaan minkä ikäinen olet? Itse muutamaa vuotta vajaa 60v. Fyysiset jutut on päällimmäisenä syynä miksi pääsin tuohon, lieke sitten mitään hyötyä???!