Konsensusta ei ole

Ei ole mitään konsensusta siitä, että ilmasto lämpenisi ihmisen toimesta.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=19194:uusi-kohupaljastus-ilmastogatessa&catid=4:ulkomaa...

"Nyt PopularTecnology.net -sivusto on julkaissut koosteen nk. tieteellisen vertaisarvioinnin läpäisseistä, mutta ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kyseenalaistavista tutkimuksista ja artikkeleista.

Niitä on listalla yli 450 kappaletta. Washington Times-lehden mukaan skeptikkojen yhteenlasketut oppiarvot ovat määrältään suuremmat kuin IPCC-raporttien laatijoiden."
31213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Noita listoja on jaettu ennenkin valtavia määriä eikä tuossa ole MITÄÄN uutta, kunhan vain mölisevät Kööpenhaminan kokouksen kanssa samaan aikaan ettei jengi ehtisi debunkkaamaan listaa. Suuri osa papereista on julkaistu täydessä roskajulkaisussa, Energy & Environmentissa, joka on alun perin perustettu änkyröiden toimesta, että änkyrät saisivat julkaisunsa läpi edes johonkin kun oikeisiin tiedejulkaisuihin ne eivät kelpaa. Jopa lehden päätoimittaja myöntää, että

Mikä hemmetti on "yhteenlaskettu oppiarvo"? Tuossa toistuu samat nimet koko ajan tutkimuksesta toiseen, ilmeisesti tässä taas viitataan IPCC:n SFP-raporttiin joka on siis TIIVISTELMÄ laajemmasta raportista jossa on tolkuton määrä tieteilijöitä ja lähdeviitteitä. Lähes joka raportin osiossa on yhtä pitkä lähdelista kuin mitä tuo listattu tutkimuslista on.

Aiheesta tehtiin juuri vastikään laaja gallup ja lopputuloksena 97 % aktiivisesti ilmastosta tutkimuksia julkaisevista tiedemiehistä myöntävät ilmastonmuutoksen olevan tosiasia ja että ihminen on siihen syypää.

http://en.wikipedia.org/wiki/Scientific_opinion_on_climate_change#Doran_and_Kendall_Zimmerman.2C_2009

Äänestä
  • "Jopa lehden päätoimittaja myöntää, että"

    ...heillä on poliittinen agenda eivätkä he edes yritä peittää sitä. Julkaisu ei kuulu normaalin vertaisarvioinnin piiriin ja se on täysin marginaalinen julkaisu jota ei edes löydä kuin parista hassusta kirjastosta maailmanlaajuisesti.

    Äänestä

  • jos ilmaston lämpeneminen johtuu ihmisen vapauttamasta C02:sta, niin sitähän on poltettu ilmaan jo viimeiset sata vuotta ja ylikin. Miksi sitten lämpötila ei seuraa sen pitoisuutta joka näyttää nousevan aika lineaarisesti?

    Lämpötilakäyrät 1850-2009 eivät nouse yhtään samalla lailla CO2:n kanssa, vaan ensin lämpenee 1930-luvulle, sitten viilenee 1980-luvulle ja taas, AIVAN samoin kuin vuosisadan alussa, lämpenee. Mistä kukaan tietää lähdetäänkö nyt taas laskuun kuten ennenkin? Tietääkseni kristallipalloa ei edelleenkään ole olemassa. Sama trendi ei ole koskaan historiassa jatkunut ikuisesti, miksi se nyt jatkuisi?

    Selitys, tuc?

    Äänestä

  • tuc kirjoitti:

    "Jopa lehden päätoimittaja myöntää, että"

    ...heillä on poliittinen agenda eivätkä he edes yritä peittää sitä. Julkaisu ei kuulu normaalin vertaisarvioinnin piiriin ja se on täysin marginaalinen julkaisu jota ei edes löydä kuin parista hassusta kirjastosta maailmanlaajuisesti.

    että alarmisteilla on poliittinen agenda mutta he eivät myönnä sitä....

    Äänestä

  • tuc kirjoitti:

    "Jopa lehden päätoimittaja myöntää, että"

    ...heillä on poliittinen agenda eivätkä he edes yritä peittää sitä. Julkaisu ei kuulu normaalin vertaisarvioinnin piiriin ja se on täysin marginaalinen julkaisu jota ei edes löydä kuin parista hassusta kirjastosta maailmanlaajuisesti.

    tunnustaa ja hyväksyä, että Ilmasto muuttuu Ihmiskunnan toimenpiteiden ja välinpitämättömyyden vuoksi kuin aina jankuttaa, että Ilmasto lämpenee tuosta samasta syystä.

    Äänestä

  • tuc kirjoitti:

    "Jopa lehden päätoimittaja myöntää, että"

    ...heillä on poliittinen agenda eivätkä he edes yritä peittää sitä. Julkaisu ei kuulu normaalin vertaisarvioinnin piiriin ja se on täysin marginaalinen julkaisu jota ei edes löydä kuin parista hassusta kirjastosta maailmanlaajuisesti.

    "Suuri osa papereista on julkaistu täydessä roskajulkaisussa, Energy & Environmentissa, joka on alun perin perustettu änkyröiden toimesta"

    Noista 500 paperista on noin 80 julkaistu yllä mainitussa. Onko se suuri osa? Eikä sinun mielipiteesi jostain julkaisusta ole minkään arvoinen.

    Äänestä

  • nocomprendo kirjoitti:

    jos ilmaston lämpeneminen johtuu ihmisen vapauttamasta C02:sta, niin sitähän on poltettu ilmaan jo viimeiset sata vuotta ja ylikin. Miksi sitten lämpötila ei seuraa sen pitoisuutta joka näyttää nousevan aika lineaarisesti?

    Lämpötilakäyrät 1850-2009 eivät nouse yhtään samalla lailla CO2:n kanssa, vaan ensin lämpenee 1930-luvulle, sitten viilenee 1980-luvulle ja taas, AIVAN samoin kuin vuosisadan alussa, lämpenee. Mistä kukaan tietää lähdetäänkö nyt taas laskuun kuten ennenkin? Tietääkseni kristallipalloa ei edelleenkään ole olemassa. Sama trendi ei ole koskaan historiassa jatkunut ikuisesti, miksi se nyt jatkuisi?

    Selitys, tuc?

    Kukaan ei ole missään vaiheessa väittänyt, että CO2 olisi ainoa vaikuttava tekijä. Muita ovat mm.

    - ENSO, NAO yms. merivirrat (suuri vuosittainen vaihtelu, ei selitä trendiä)
    - Metaanipitoisuus ja muiden vähäpätöisempien kaasujen pitoisuudet (selittävät osan trendiä)
    - Aerosolit (nykykäsityksen mukaan selittää 40-luvulla alkaneen tasannevaiheen lämpötiloissa)
    - Auringon aktiivisuus (melko pieni vaikutus, mutta silti pitää ottaa huomioon)
    - Albedo
    jnejnejne...

    Ja kun kaikki tunnetut tekijät huomioidaan, pystytään melko hyvin selittämään viime aikojen lämpötilat.

    En nyt viitsi ruveta noita kaikkia käymään läpi, mutta selitä nyt vaikka tuo:
    "Aerosolit (nykykäsityksen mukaan selittää 40-luvulla alkaneen tasannevaiheen lämpötiloissa)"
    Osaatko tuc sanoa paljonko niitä aerosoleja oli esimerkiksi 1940-1970 verrattuna aikaan 1970-2000.

    Haloo, mitä yksinkertaista tuossa on? Vaikuttaa ennemminkin pelkältä arvailulta jossa sekalaisia syitä yritetään sovittaa havaittuihin muutoksiin ja vielä enemmän arvailla mitä jatkossa seuraa. "Melko hyvin" ei ihan riitä jos koko ajan annetaan se kuva että kyse on varmuudella ja nimenomaan ihmisen CO2-päästöjen vaikutuksesta ilmastoon. Tämän perusteella sitten päätetään suurista rahallisista asioista ja veroista jotka perustuvat VAIN CO2-päästöihin? Koska siitä on muka vahva yksimielisyys tutkijoiden kesken? Vaikka ilmasto kylmeni 1930-1980 vaikka CO2-pitoisuus nousi koko ajan?

    Ei ihan mene läpi, ainakaan minulle. Haiskahtaa pahasti jonkin sortin ideologiselta liikeeltä...

    Äänestä

  • muki1 kirjoitti:

    http://www.all-creatures.org/hope/gw/sulfur_emissions_by_country_1850-2000.jpg

    Rikkipäästöt ovat käsittääkseni ylivoimaisesti merkittävin ilmastoa viilentävä tekijä. Katso itse kuinka siitä on laskettu mahdolliset vaikutukset ilmaston keinotekoiseen viilentämiseen: http://en.wikipedia.org/wiki/Global_dimming#Possible_use_to_mitigate_global_warming

    Äänestä

  • nocomprendo kirjoitti:

    Haloo, mitä yksinkertaista tuossa on? Vaikuttaa ennemminkin pelkältä arvailulta jossa sekalaisia syitä yritetään sovittaa havaittuihin muutoksiin ja vielä enemmän arvailla mitä jatkossa seuraa. "Melko hyvin" ei ihan riitä jos koko ajan annetaan se kuva että kyse on varmuudella ja nimenomaan ihmisen CO2-päästöjen vaikutuksesta ilmastoon. Tämän perusteella sitten päätetään suurista rahallisista asioista ja veroista jotka perustuvat VAIN CO2-päästöihin? Koska siitä on muka vahva yksimielisyys tutkijoiden kesken? Vaikka ilmasto kylmeni 1930-1980 vaikka CO2-pitoisuus nousi koko ajan?

    Ei ihan mene läpi, ainakaan minulle. Haiskahtaa pahasti jonkin sortin ideologiselta liikeeltä...

    Ensinnäkin päästövähennykset koskevat myös muita kasvihuonekaasuja ja lisäksi myös albedoon vaikuttaviin tekijöihin tullaan puuttumaan.

    Latelet olkiukkoja toisensa perään.

    Se, että CO2 ei ole ainoa tekijä on hyvin yksinkertainen asia tajuta.

    Se, että tekijöitä on monta ei tee niistä "sekalaisia" vaan osoittaa, että aihetta tunnetaan ja mekanismi on monimutkainen mutta silti ymmärrettävissä.

    Maailma on niin kaoottinen, että mallit eivät tietenkään koskaan voi olla täysin tarkkoja.

    2/3 päästövähennyksistä on taloudellisesti kannattavia (saksalaisen tutkimuksen mukaan) ja samalla myös parannetaan ilmanlaatua, energiaomavaraisuutta jnejne..

    Katso huviksesi trendit 1930-1980: http://www.woodfortrees.org/plot/gistemp/from:1930/to:1980/trend/plot/hadcrut3vgl/from:1930/to:1980/trend

    ...kumpikin positiivisia. Ja juuri pääsin kertomasta, että rikkipäästöt vaikuttavat voimakkaasti ilmastoon.

    elävästi mieleen kolttosista kiinnijääneen lapsen selitys "En minä siellä ollut ja oli siellä muitakin" ;) Puhut itteäs pussiin koko ajan...

    Äänestä

  • tuc kirjoitti:

    Ensinnäkin päästövähennykset koskevat myös muita kasvihuonekaasuja ja lisäksi myös albedoon vaikuttaviin tekijöihin tullaan puuttumaan.

    Latelet olkiukkoja toisensa perään.

    Se, että CO2 ei ole ainoa tekijä on hyvin yksinkertainen asia tajuta.

    Se, että tekijöitä on monta ei tee niistä "sekalaisia" vaan osoittaa, että aihetta tunnetaan ja mekanismi on monimutkainen mutta silti ymmärrettävissä.

    Maailma on niin kaoottinen, että mallit eivät tietenkään koskaan voi olla täysin tarkkoja.

    2/3 päästövähennyksistä on taloudellisesti kannattavia (saksalaisen tutkimuksen mukaan) ja samalla myös parannetaan ilmanlaatua, energiaomavaraisuutta jnejne..

    Katso huviksesi trendit 1930-1980: http://www.woodfortrees.org/plot/gistemp/from:1930/to:1980/trend/plot/hadcrut3vgl/from:1930/to:1980/trend

    ...kumpikin positiivisia. Ja juuri pääsin kertomasta, että rikkipäästöt vaikuttavat voimakkaasti ilmastoon.

    No se co2 on aivan mitätön tekijä. Ilmaston muutokset johtuvat ihan jostain muusta kuin hiilidioksidista.

    Äänestä

  • asaasasasasas kirjoitti:

    No se co2 on aivan mitätön tekijä. Ilmaston muutokset johtuvat ihan jostain muusta kuin hiilidioksidista.

    Tiedoksesi, että olet täydellisen väärässä. Miksi raapustat tuollaista paskaa tiedepalstalle?

    Äänestä

  • no huh hoh kirjoitti:

    Tiedoksesi, että olet täydellisen väärässä. Miksi raapustat tuollaista paskaa tiedepalstalle?

    kello kolme yöllä raapustamamaan paskaansa.

    Täisit herärätä viiltvään pakkaskeliin.

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Sinä vajakki sitten heräsit aamukuudelta ja aloitit päiväsi raapustamalla täysin turhaa paskaa tiedepalstalle. Et taida olla ihan terve.

    Äänestä

Maan ikä on noin 4,5 miljardia vuotta. Tässä ajassa on maailma muuttunut on lämmenyt ja kylmennyt. Nyt vertailu ajaksi otettu 100 v . Mutta siinä ajassa ihminen on hosannut on mhdollista suaha ilimasta rahhoo iliman pilluusta.

Äänestä
  • öljyteollisuuden kiero juoni? Jos kulutusta vähennetään niin hintoja voidaan nostaa ja silti varannot kestää pidempään -> niiden arvohan nousee hemmetisti! Sehän on just öljyteollisuus joka tästä eniten hyötyy pitemmän päälle!

    Äänestä

tiede.fi:ssä ja suoli24:ssä. Mennään seuraavaksi kattomaan ja nauramaan taas sinne.

Äänestä
  • ...tuollaisen lässytyksen sijaan kokeilisit argumentoida vastaan etkä keskittyisi tekemään omia johtopäätöksiä siitä, kuka ottaa turpaan keneltäkin?

    Itsehän omasta mielestäni hallitsen keskustelua ainakin täällä täysin suvereenisti, mutta en koe tarpeelliseksi ilmaista sitä, koska luotan lukijoiden omaan harkintaan.

    Äänestä

  • tuc kirjoitti:

    ...tuollaisen lässytyksen sijaan kokeilisit argumentoida vastaan etkä keskittyisi tekemään omia johtopäätöksiä siitä, kuka ottaa turpaan keneltäkin?

    "Ensinnäkin päästövähennykset koskevat myös muita kasvihuonekaasuja ja lisäksi myös albedoon vaikuttaviin tekijöihin tullaan puuttumaan."

    "Latelet olkiukkoja toisensa perään."

    "Se, että CO2 ei ole ainoa tekijä on hyvin yksinkertainen asia tajuta".

    "Se, että tekijöitä on monta ei tee niistä "sekalaisia" vaan osoittaa, että aihetta tunnetaan ja mekanismi on monimutkainen mutta silti ymmärrettävissä."

    "Maailma on niin kaoottinen, että mallit eivät tietenkään koskaan voi olla täysin tarkkoja."

    Lue nyt itse, mitä kirjoitat. Banaaliuksia, jotka eivät tuo mitään sisältöä keskusteluun. Sinua ei kerta kaikkaan voi ottaa vakavasti.

    Mutta vastaa minulle yhteen kysymykseen: Uskotko, että ilmaston lämpeneminen johtuu pääasiassa hiilidioksidista?

    Äänestä

  • tuc kirjoitti:

    ...tuollaisen lässytyksen sijaan kokeilisit argumentoida vastaan etkä keskittyisi tekemään omia johtopäätöksiä siitä, kuka ottaa turpaan keneltäkin?

    Itsehän omasta mielestäni hallitsen keskustelua ainakin täällä täysin suvereenisti, mutta en koe tarpeelliseksi ilmaista sitä, koska luotan lukijoiden omaan harkintaan.

    Miten hallitset keskustelua? leikit neiti etsivää ja linkkaat samoja graafeja päivästä toiseen, sinun sanoja lainaten "eikä tuossa ole MITÄÄN uutta, kunhan vain mölisevät". Alkaa oleen Tuc vähän toistoa. Tosiaan varmaan itse näet että olet vahvoilla, mutta kyllä tämä sivustakatsojana näyttää että usein tulee takkiin sulle.

    Sit menee pari threadia ja olet taas paasaamassa samaa asiaa, mitä olet jauhanut tiede/suomi24. Mutta anna palaa, parasta viihdettä mitä olen forumeilta löytänyt :)

    Äänestä

  • gallileo kirjoitti:

    Mailmassa muuttuvat tosiasiat.
    Onko maapallo litteä.
    Asuuko Fennian niemellä koirankuonoisia ihmisiä, jos sinne menee, niin kukaan ei ole sieltä koskaan palannut.
    Näin uskottiin ennen.
    Entä tänään.
    Ollaan hyvää vauhtia kumoomassa väite, että ilmaston lämpeneminen johtuisi ihmisen tekemisistä.
    Ei väitetä etteikö ilmasto lämpenis, mutta siitä kiistellään mistä se johtuu.
    Aina kun kysymys rahasta, niin motiivit voidaan kyseenalaistaa.

    Äänestä

  • Potkupallo kirjoitti:

    Mennyt jo toistakymmentä vuotta ilman mitään lämpiämisiä. Tätä on myös faktatietoa.

    Äänestä

  • vaan pysyy ennallaan kirjoitti:

    kirjoittamani. On faktatietoa.

    Äänestä

  • tuc kirjoitti:

    ...tuollaisen lässytyksen sijaan kokeilisit argumentoida vastaan etkä keskittyisi tekemään omia johtopäätöksiä siitä, kuka ottaa turpaan keneltäkin?

    Itsehän omasta mielestäni hallitsen keskustelua ainakin täällä täysin suvereenisti, mutta en koe tarpeelliseksi ilmaista sitä, koska luotan lukijoiden omaan harkintaan.

    ei jumantsuikka. kaikkien trollien äiti tää herra tuc. netin perussäännöissä kielletään ruokkimasta trollia niin antakaa nyt tucin olla.

    Äänestä

  • tuc kirjoitti:

    ...tuollaisen lässytyksen sijaan kokeilisit argumentoida vastaan etkä keskittyisi tekemään omia johtopäätöksiä siitä, kuka ottaa turpaan keneltäkin?

    Itsehän omasta mielestäni hallitsen keskustelua ainakin täällä täysin suvereenisti, mutta en koe tarpeelliseksi ilmaista sitä, koska luotan lukijoiden omaan harkintaan.

    Kun tukedut väärennettyihin tutkimustuloksiin ja haet vastaväittäjästä jotain henkilökohtaista huonoutta, niin sitten "Itsehän omasta mielestäni hallitsen keskustelua ainakin täällä täysin suvereenisti,".

    Kuten suvereenisuutesi tuli upeasti esiin Vatasen haastattelussa.

    Pelkkä lapsi olet. Kaipaat huomiota.

    Äänestä

  • vaan pysyy ennallaan kirjoitti:

    Mennyt jo toistakymmentä vuotta ilman mitään lämpiämisiä. Tätä on myös faktatietoa.

    Lukaisepas hörhö vaikka nuo:

    "The ups and downs of global warming"
    http://climate.nasa.gov/news/index.cfm?FuseAction=ShowNews&NewsID=175

    Kielitaidottomille lyhyt suomennos kuvan kera: "Ilmaston lämpeneminen ei ole pysähtynyt nyt yhtään sen enempää kuin se "pysähtyi" esimerkiksi vuosina 1977-1985 ja 1981-1989."
    http://climate.nasa.gov/images/fig1_large.jpg

    ----------------------------------

    "A warming pause?"
    http://www.realclimate.org/index.php/archives/2009/10/a-warming-pause/

    Kielitaidottomat tyytyköön tuohon kuvaan:
    http://www.realclimate.org/wp-content/uploads/GISStrends.jpg

    Äänestä

  • hoh hoijaa kirjoitti:

    Tuukka ostaa sinulle alarmistimaapallon, jossa vedenpinta on ylittänyt jo korkeimminkin vuorenhuipun ja kaikki maa-alueet ovat aavikoituneet. - ??!!??

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Tuukka ostaa sinulle alarmistimaapallon, jossa vedenpinta on ylittänyt jo korkeimminkin vuorenhuipun ja kaikki maa-alueet ovat aavikoituneet. - ??!!??

    Miksi olet noin lapsellinen vajakki?

    Äänestä

Verkkouutiset "uutisoi" populartechnology-blogin kirjoituksesta Climategate-kohupaljastuksena. Täytyy sanoa, että menin sanattomaksi. Eihän tuossa ole päätä eikä häntää. Populartechnology-kirjoitus ei sanallakaan edes mainitse CRU:lta varastettuja maileja ja suurin osa luetelluista "papereista" ei näyttäisi olevan vertaisarvioituja. "Skeptisemmät" ystävämme tietysti nielaisevat jutun kuin Homer donitsin. :-D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

muki1 kirjoitti:

Ei ole mitään konsensusta siitä, että ilmasto lämpenisi ihmisen toimesta.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=19194:uusi-kohupaljastus-ilmastogatessa&catid=4:ulkomaa...

"Nyt PopularTecnology.net -sivusto on julkaissut koosteen nk. tieteellisen vertaisarvioinnin läpäisseistä, mutta ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kyseenalaistavista tutkimuksista ja artikkeleista.

Niitä on listalla yli 450 kappaletta. Washington Times-lehden mukaan skeptikkojen yhteenlasketut oppiarvot ovat määrältään suuremmat kuin IPCC-raporttien laatijoiden."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu