Yksi ihminen oli kerran sitä mieltä, että ainoat lapset ovat usein luonnevikaisia. Jäin miettimään tätä teoriaa. En oikeastaan tunne kovin montaa ainoata lasta. Pari sellaista tapausta tunnen, missä lapsi on asunut kahdestaan äitinsä kanssa koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Kieltämättä kun mietin heitä, niin kummassakin tapauksessa tuntuu lapsi kuvittelevan vielä aikuisenakin, että äiti on olemassa pitkälle erityisesti heitä varten. Lapsen ja äidin välinen suhde on hyvin tiivis aikuisenakin ja äiti saattaa tehdä kaikkensa miellyttääkseen ainoata lastaan.
Toinen näistä ainoista lapsista on sairaalloisen mustasukkainen äidin avopuolisolle. Nimittelee ja haukkuu häntä pahasti selän takana vaikka mies on oikeasti ihan hyvä mies. Äiti ei saisi lähteä edes matkalle hänen kanssaan, koska se kuulemma pahentaa lapsen masennusta. Lapsi ilkeilee äidille, koska ei ole tavoitettavissa matkan aikana, kun hänellä masennusta. Ihan kuin äiti olisi joku hänen jatkeensa, kenellä ei saisi olla omaa elämää. Ei miestä, ei matkustelua, ei sukulaiskäyntejä jne. Onko ainoilla lapsilla joku ainoan lapsen syndrooma?
Toinen näistä ainoista lapsista on sairaalloisen mustasukkainen äidin avopuolisolle. Nimittelee ja haukkuu häntä pahasti selän takana vaikka mies on oikeasti ihan hyvä mies. Äiti ei saisi lähteä edes matkalle hänen kanssaan, koska se kuulemma pahentaa lapsen masennusta. Lapsi ilkeilee äidille, koska ei ole tavoitettavissa matkan aikana, kun hänellä masennusta. Ihan kuin äiti olisi joku hänen jatkeensa, kenellä ei saisi olla omaa elämää. Ei miestä, ei matkustelua, ei sukulaiskäyntejä jne. Onko ainoilla lapsilla joku ainoan lapsen syndrooma?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaverinani on ollut yksi käytännössä ainoa lapsi. Hän ei osannut kovin hyvin tehdä kompromisseja ja hänen tarpeensa ja tunteensa olivat aina tärkeämpiä kuin omani.
Yksinäinen lapsi voi olla myös muille syvästi kateellinen. Hän ei koskaan ole oikein oppinut jakamaan omastaan. Sisaruuteen liittyy nimittäin luonnostaan kateutta, jota ihminen parhaimmillaan oppii siten sietämään ja käsittelemään. Sisaruuteen kuuluvat myös riidat, joita opitaan työstämään. Sisarukset joutuvat aina jakamaan omastaan - aikaa, suunvuoroja, leluja, vaatteita, herkkuja ja vanhempien rakkautta.. Sisaruuteen kuuluu myös sisään rakennettu rakkaus, sellainen yhteisyys, jota harvoin muissa ihmissuhteissa kykenee saavuttaamaan.
Vanhemmille siis kiitos ihanista sisaruksista!
Eikö se ole aika yleistä, että "uuden isän" saavuttua perheeseen hänestä ei välttämättä heti pidetä. En menisi yhdistämään tätä yksilapsisiin perheisiin. Yleensä ainoat lapset pyrkivät peittämään omat tunteensa ja olemaan huolestuttamatta vanhempiaan. Perheissä joissa on isä, äiti ja yksi lapsi, toimii lapsi monesti kuin kolmantena aikuisena.
Niin, en tainnut mainita, että se lapsi on siis todellisuudessa 35-vuotias aikuinen. Ikänsä puolesta ei enää lapsi, mutta käytökseltään sellaista muistuttaa. Ja ei ole joutunut asumaan saman katon alla tämän miehen kanssa. Siksi ihmetyttää, että aikuinen ihminen on noin kateellisen ilkeä äidilleen. Ihan kuin se olisi häneltä pois. Ja henkilö on todellakin syvästi kateellinen monista asioista milloin kenellekin.