Olisi varmaan syytä miettiä valtionavun ja sponsorimarkkojen jäädyttämistä kahteen kertaan, sillä ilman tukea Suomesta tulee tuota pikaa hiihtokehitysmaa ja olemme pulassa.
On todellakin muistettava, että Suomen hiihtomaajoukkueessa kilpaili runsaasti lahjakkaita, puhtaita urheilijoita jotka ovat päässeet suorituksiinsa vuosien ankaran harjoittelun ja myös korkean tekniikan myötä. Korkealla teknisellä osaamisella tarkoitan esim. tutkimusta jolla huippu- urheilijoidemme kuntoa tutkitaan ja tulosten pohjalta sitten myös kehitetään.
Jos valtionapu hiihtourheilulle lopetetaan loppuu myös suuntaus huipputason suorituksiin. Mielestäni tämä saattaa johtaa siihen, että entistä herkemmin turvaudutaan kepulikonsteihin parempien suoritusten toivossa. Kahden urheilijan typeryydet ovat nyt viemässä leivän monen suusta ja tämä olisi asioista päättävillä tahoilla huomioitava - Syyttömiä ei tulisi rankaista!
Kantani hiihtoliiton jäsenten eroamisiin on se, että jos kukaan johtoportaan henkilö ei ole ollut kiellettyjen aineiden kanssa tekemisissä niin, että on ollut tukemassa jota kuta urheilijaa niiden käyttöön pysykööt virassaan, mikäli oma kunto ja kantti sen vain kestää..
On todella suuri harmi, että muutoin onnistuneet MM- kilpailut kärsivät muutaman ihmisen töppäilyistä ja heidän vuokseen Suomi sai ikuisen tahran jota on vaikea puhdistaa. Oikeudenmukaisuutta ja iloisempia urheilu- uutisia toivoen :

Vastaukset 2
Vanhimmat
Onhan täällä joitain järkeviäkin mielipiteitä, tai ainakin samansuuntaisia kuin minulla.Hyvä!
että olit samaa mieltä.. oon kyllästynyt jossittelijoihin jotka yrittävät mehevintä ja hauskinta juttua.. ilman realiteetteja. hyvä me pidetään lippua korkealla! :)