Peruskysymys

Voisiko joku fysiikan teoriohin perehtynyt yrittää selittää
miksi ja mistä johtuu, että ainetta on olemassa ja
miksi ja mistä johtuu, että fysikaaliset ilmiöt ovat olemassa ?
21393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Aineen ja fysiikanlakien olemassaolo johtuu vain paikallisesta poikkeamasta.

Äänestä

Kyselet perimmäisiä fysiikan ongelmia. Tänä päivänäkään ei osata selittää miksi aineilla on olemassa massa. Miksi jokin aine, vaikkapa rautakappale painaa jotakin. Eräs selitys on Higgsin hiukkanen, jonka väitetään välittävän painovoimaa ja siten antavan aineille massan. Higgsin hiukkasta ei kuitenkaan ole koskaan löydetty tai todennettu. Ehkäpä LHC antaa vastauksia, kunhan se saadaan taas toimimaan. Miksi ainetta on olemassa? Kukapa siihen osaa vastata. Alkuräjähdysteoria sanoo, että materia syntyi vasta alkuräjähdyksessä (vety ja helium) ja kaikki raskaammat alkuaineet vasta myöhemmin. No joo, onko alkurähdysteoria edes se oikea teoria... kysyt liian vaikeita.

Äänestä
  • Ei olisikaan massaa.

    Itse muistelen kuulleen tarinaa että syntyi materiaa ja antimateriaa. Materiaa oli himpun enemmän jolloin kumottuaan toisensa jäi materiaa "yli" josta nykyinen mailmankaikkeus syntyi.

    Äänestä

  • airfoil joka ei kirj kirjoitti:

    Ei olisikaan massaa.

    Itse muistelen kuulleen tarinaa että syntyi materiaa ja antimateriaa. Materiaa oli himpun enemmän jolloin kumottuaan toisensa jäi materiaa "yli" josta nykyinen mailmankaikkeus syntyi.

    Jos kappaleella ei olisi massaa, niin ei olisi myöskään kappaletta, koska vetovoima hiukkasten välillä puuttuisi.

    Äänestä

  • master of puppets kirjoitti:

    Jos kappaleella ei olisi massaa, niin ei olisi myöskään kappaletta, koska vetovoima hiukkasten välillä puuttuisi.

    Jos tarkoitat atomien tai molekyylien välistä vetovoimaa, niin se on sähkömagneettista voimaa, ei painovoimasta johtuvaa.

    Äänestä

Kysyt siis, että miksi maailma on olemassa. Todennäköisesti jotain meni pieleen ja maailma sai alkunsa :D

Periaatteessa havaitsemme aineen olemassaolon vain siitä, että sen jakautuminen on epätasaista. Kaikenlaiset erot aiheuttavat fysikaaliset ilmiöt (paine, varaus, ym)

Äänestä

Maailma koostuu protoneista, neutroneista ja elektroneista. Lisäksi on sähkömagneettista säteilyä, sähkö- ja magneettikenttiä ja painovoima. Siinä kaikki mitä on.

Äänestä
  • Atomit muodostuvat noista kolmesta hiukkasesta, mutta protonit ja neutronit muodostuvat itsekin kvarkeista, eivätkä näin ollen ole alkeishiukkasia. Lisäksi on varmuudella heikko ja vahva ydinvoima, kymmeniä alkeishiukkasia, bosoneja, Higgsin kenttä... Pimeää luultavasti ei-baryonista ainetta on ja sen lisäksi saattaa olla pimeää energiaa.

    Äänestä

Materian ja antimaterian epäsymmetria on edelleen yksi fysiikan ratkaisemattomista mysteereistä. Mikä sai aikaan sen, että materiaa muodostui BB:n aikana hiukan enemmän kuin antimateriaa, muodostaen siten koko olemassa olevan, aistittavan maailmankaikkeuden?

Emme tiedä.

Äänestä

Missä sitä ainetta on, mikä koostuu muusta kuin protoneista ,neutroneista ja elektroneista?

Äänestä

Uskontopalstoilla kysellään lapsenomaisesti että "miksi?", ja vastaillaan parrakkaista taikaukoista. Tiedepalstalla mielekkäämpi kysymys on "miten?".

Äänestä
  • Tiedepalstoilla ei sovi kysellä juuri mitään. Tyypillinen vastus on kuten lainauskin osoittaa:
    "Tiedepalstalla mielekkäämpi kysymys on "miten?". "

    Tiedepalstalla onkin hyvä kysyä: miten voin helpoimmin huijata itseäni näennäistieteellisillä teorioilla ?

    Äänestä

  • miten_huijaat kirjoitti:

    Tiedepalstoilla ei sovi kysellä juuri mitään. Tyypillinen vastus on kuten lainauskin osoittaa:
    "Tiedepalstalla mielekkäämpi kysymys on "miten?". "

    Tiedepalstalla onkin hyvä kysyä: miten voin helpoimmin huijata itseäni näennäistieteellisillä teorioilla ?

    Kerrohan luonnontieteiden parista edes yksi näennäistieteellinen teoria. Tietenkin niin, että perustelet, miksi se on näennäistieteellinen. Se, että saarnamiehesi todistaa väkevästi, ei taida riittää tieteelliseksi todisteeksi.

    Äänestä

  • Kasvihuoneilmiö ei ole edes näennäistiedettä, vaikka tiede sitä ajaakin, se on täyttä tieteellistä huijausta.

    Äänestä

Meemiteoria kuvaa hyvin tätä kirjoittelua. Tietyt fraasit lentelevät mielestä toiseen kuin virukset konsanaan elikosta toiseen.

Äänestä

"Miksi ainetta on" on kysymys, johon ei ole vastausta. Ja jos ainetta ei olisi, ei olisi kysymystä fysiikan teorioistakaan. Unohtaisin tämän aiheen mielelläni ja keskittyisin siihen, mitä tulee sen jälkeen, kun avaruus loppuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Thvol kirjoitti:

Voisiko joku fysiikan teoriohin perehtynyt yrittää selittää
miksi ja mistä johtuu, että ainetta on olemassa ja
miksi ja mistä johtuu, että fysikaaliset ilmiöt ovat olemassa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu