ADHD

Sain perjantaina kuulla olevani ADHD-tapaus. Katkonaiset opinnot ja poissaolokohtaukset yms. herättivät lääkärin mielenkiinnon ja tässä ollaan. Lääkkeitä haluaisivat heti minuun pumpata ja terapiassa ja ammatinvalinnanpsykologilllakin käydä. Tiedän, että vaikutukset ovat yksilöllisiä kaikissa noissa hoitomuodoissa, mutta olisi silti kiva kuulla miten muille on käynyt (löytyikö se oma ala jne.).

Ja koettakaa pysyä asiassa, en jaksa enää yhtään ihmistä, joka laittaa ADHD:n syyksi kaiken pahan elämässään. ADHD-liiton keskustelupalsta oli täynnä kyseisenlaisia ihmisiä, eikä se ole kovin rakentavaa.
147778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Miten sä päädyit "testauttamaan" itsesi? Siis kävitkö psykologilla vain sen asian vuoksi, vai paljastuiko asia ns. yleislääkärillä muiden kuvailemasi oireiden takia? Olen siksi kiinnostunut aiheesta, kun olen lähes varma että minullakin on aina ollut ADHD, mutta en ole (uskaltanut?) selvittää asiaa virallisesti.

Lapsena olin kuulemma ylivilkas kauhukakara, aikuisena olen tehnyt järjettömän monta asiaa/työtä laidasta laitaan- suurin osa jää aina kesken- ja netin epävirallinen testi antaa täydet pisteet.. Asia on vaivannut minua jo pidemmän aikaa, mutta en tiedä miten päästä selvityksessä alkuun- tai haluanko edes- mitä siitä sitten seuraa? Auttavatko lääkkkeet, vai tappavatko ne sen välillä ilmenevän uskomattoman luovan innostuksen, jota tämän häiriön hyvänä(?) puolena kuitenkin on?

Äänestä
  • Ihmettelin monta vuotta, miksi en aina muista/ymmärrä asioita niin kuin minun ilmiselvästi oletettiin muistavan/ymmärtävän. Esim. työpaikan vaihtaminen oli tuskaa, koska tein koko ajan virheitä ja sähläsin. Ärsytti, että minua pidettiin ääliönä, vaikka en mieleltäni ole vajavainen. Vihdoin rohkaisin mieleni ja menin työterveyslääkärille, joka puolestaan lähetti minut neuropsykologille. Julkiselle puolelle on yli puolen vuoden jonot, joten suosittelen yksityistä, jos vain on varaa (n. 500 €). Nyt sitten psykiatrille hoitomuotoja katsomaan, jos vaikka saisin jonkun päämäärän elämälleni :)

    En yhtään ihmettelisi, jos olisit ADHD, mutta eipä se elämä siihen lopu, päinvastoin! Taitaa vasta alkaa, itse asiassa.

    Ja minullakin on välillä luovia kausia, välillä taas ei mikään kiinnosta.

    Äänestä

  • Sussu kirjoitti:

    Ihmettelin monta vuotta, miksi en aina muista/ymmärrä asioita niin kuin minun ilmiselvästi oletettiin muistavan/ymmärtävän. Esim. työpaikan vaihtaminen oli tuskaa, koska tein koko ajan virheitä ja sähläsin. Ärsytti, että minua pidettiin ääliönä, vaikka en mieleltäni ole vajavainen. Vihdoin rohkaisin mieleni ja menin työterveyslääkärille, joka puolestaan lähetti minut neuropsykologille. Julkiselle puolelle on yli puolen vuoden jonot, joten suosittelen yksityistä, jos vain on varaa (n. 500 €). Nyt sitten psykiatrille hoitomuotoja katsomaan, jos vaikka saisin jonkun päämäärän elämälleni :)

    En yhtään ihmettelisi, jos olisit ADHD, mutta eipä se elämä siihen lopu, päinvastoin! Taitaa vasta alkaa, itse asiassa.

    Ja minullakin on välillä luovia kausia, välillä taas ei mikään kiinnosta.

    Olen 48-vuotis mies, ja kyseisiä oireita on ollut lapsesta pitänen.
    Eikä ikinä ole niitä asiallisesti hoidettu, Voitte kuvitella ,minkälaista "kansakoulu yhteiskunnassa"aikoinaan oli elää...voi luoja.

    Nykyään on sentään ymmärtäjiä ja asiaan perehtyneitä asiantuntijoita.
    Täytyy vain muistaa,että asia on suhteellisen uusi, oppineetkin ihmiset voivat erehtyä ja lähteä"ismeihin" mukaan, vaikka kaikkea ei ole vielä selvitetty...eikä ehkä koskaan selvitetäkään.

    Äänestä

  • Sussu kirjoitti:

    Ihmettelin monta vuotta, miksi en aina muista/ymmärrä asioita niin kuin minun ilmiselvästi oletettiin muistavan/ymmärtävän. Esim. työpaikan vaihtaminen oli tuskaa, koska tein koko ajan virheitä ja sähläsin. Ärsytti, että minua pidettiin ääliönä, vaikka en mieleltäni ole vajavainen. Vihdoin rohkaisin mieleni ja menin työterveyslääkärille, joka puolestaan lähetti minut neuropsykologille. Julkiselle puolelle on yli puolen vuoden jonot, joten suosittelen yksityistä, jos vain on varaa (n. 500 €). Nyt sitten psykiatrille hoitomuotoja katsomaan, jos vaikka saisin jonkun päämäärän elämälleni :)

    En yhtään ihmettelisi, jos olisit ADHD, mutta eipä se elämä siihen lopu, päinvastoin! Taitaa vasta alkaa, itse asiassa.

    Ja minullakin on välillä luovia kausia, välillä taas ei mikään kiinnosta.

    Ja kiitos vastauksesta. Nyt ainakin tiedän, että "toivoa on", ja mitä kautta alkaa etsiä ratkaisuja.. Minuakin on tosiaan ärsyttänyt oma muistamattomuus ja touhottaminen, sekä se, kun koko ajan saa pelätä tahtomattaan tekevänsä virheitä yksinkertaisissakin jutuissa, vaikka yrittäisi olla kuinka huolellinen. Pahinta onkin siitä seuraava ahdistus ja aina tietynlainen stressi päällä- olo, mitä ei kuitenkaan voi näyttää ulospäin.Mutta uskon silti, että myös me löydämme paikkamme elämässä, ehkä myöhemmin kuin muut, mutta kuitenkin. Hyvää etsikkoaikaa sullekin! :)

    Äänestä

Missä nettiosoitteessa tällainen testi on?Tiedättekö muita testejä?Jos ei oireet sovikkaan tähän...:)

Äänestä
  • hei, luin juuri viestisi ja mä löysin yhden testin googlen kautta, hauksi laitoin adha ni toisella sivulla on semmoinen linkki kun adhd-aikuiset.tein testin lapseni puolesta ja senverran osumia tuli et testissä käytii yksityispuolella ja seuraavaks mennää neurologille miettimään jatkoa.

    Äänestä

  • äityli kirjoitti:

    hei, luin juuri viestisi ja mä löysin yhden testin googlen kautta, hauksi laitoin adha ni toisella sivulla on semmoinen linkki kun adhd-aikuiset.tein testin lapseni puolesta ja senverran osumia tuli et testissä käytii yksityispuolella ja seuraavaks mennää neurologille miettimään jatkoa.

    Kiitos oikein paljon,olen vasta hankkinut tietokoneen,en oikein osaa etsiä.Toivottavasti kunnollista apua teille löytyy,jaksamista!käyn nyt kokeilemassa,kuinka meille käy..

    Äänestä

Hei, minulla on neljä lasta joilla yhdellä adhd ja yhdellä adhd:n kolmesta ominaisuudesta impulsiivisuus ja ylivilkkaisuus. Hän ei ole saanut diagnoosia adhd koska tarkkaavaisuushäiriö ei täyttänyt kaikkia kriteereitä. Ihmettelen hiukan että sinulle heti diagnoosin selvittyä on lääkehoitoa tarjottu, useimmiten hoito aloitetaan terapialla ja niitä on useita muotoja. Lääkitystä käytetään melko harvoin, toki sitäkin on. Sinuna kuitenkin miettisin sen lääkityksen aloittamista heti. Selvittikö lääkäri sinulle mitä lääkitystä siihen käytetään?

Äänestä
  • adhd-lääkkeet ovat amfetamiinipohjaisia debootti kapseleita.

    Äänestä

  • adhd potilas kirjoitti:

    adhd-lääkkeet ovat amfetamiinipohjaisia debootti kapseleita.

    Eli piriä. Huumeita siihen saa lääkkeeksi, mutta se auttaa keskittymään. Kofeiini pahentaa oireita, silloin ei mikään suju jos on juonut kupin kahvia.

    Äänestä

  • päh kirjoitti:

    Eli piriä. Huumeita siihen saa lääkkeeksi, mutta se auttaa keskittymään. Kofeiini pahentaa oireita, silloin ei mikään suju jos on juonut kupin kahvia.

    En menis näitä lääkkeitä sanomaan huumeiksi,näillä korjataa dopamiinivajetta joka liittyy adhd oireisiin,ja jos lääke sopii se parantaa elämän laatua ja on hyvä lääke.Tiedoksi,et jos haluaa pään sekaisin osta pullo viinaa,näillä ei mitään merkitystä viihdekäyttöön.

    Äänestä

  • päh kirjoitti:

    Eli piriä. Huumeita siihen saa lääkkeeksi, mutta se auttaa keskittymään. Kofeiini pahentaa oireita, silloin ei mikään suju jos on juonut kupin kahvia.

    Adhd lääkkeitä on monia. Eikä Amfetamiinijohdannaiset lääkkeet ole sama asia kuin piri. Narkomaanit käyttää niitä kyllä väärin, suonensisäisesti.
    Itselläni on Concerta lääkitys josta olen saanut tarvitsemani avun.
    Alkaa tulla jo korvista tuo amfetamiiniin vertaaminen. Narkkarit ovat niin eri maailmassa kuin tavalliset ihmiset, joten jos ette puuttuisi asialliseen keskusteluun.

    Äänestä

Terapia on ihan ok,jos ei ole vielä sinut asian kanssa. Lääkitys asiaa pitänee pohtia jokaisen tykönänsä. Sen mahdollinen aloittaminen voi ehkä tuntua kurjalta.Kannattaakin keskustella lääkärin kanssa eri vaihtoehdoista,ettei tule tunne,että ne pumppaa minut zompiksi.Itselläni on käytössä lääkitys. Siitä on apua ns.poissaolevaan tunteeseen. Olen nyt ollut hoitoalalla 26v. hyvin on mennyt ja viihdyn työssäni.ADHD ei ole minun päiviäni pilannut, enkä ole kokenut sen olevan este muillakaan elämänalueilla. Äläkä unohda,että meillä on myöskin vahvuuksia.Joten..en tiedä lohduttiko tämä,mutta toivotan sinulle ihanaa kesää ja elämää!!

Äänestä
  • kuuluisia adhd ihmisiä mm. albert einstain mozart bethoven jim carrey jf kennedy

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sussu kirjoitti:

Sain perjantaina kuulla olevani ADHD-tapaus. Katkonaiset opinnot ja poissaolokohtaukset yms. herättivät lääkärin mielenkiinnon ja tässä ollaan. Lääkkeitä haluaisivat heti minuun pumpata ja terapiassa ja ammatinvalinnanpsykologilllakin käydä. Tiedän, että vaikutukset ovat yksilöllisiä kaikissa noissa hoitomuodoissa, mutta olisi silti kiva kuulla miten muille on käynyt (löytyikö se oma ala jne.).

Ja koettakaa pysyä asiassa, en jaksa enää yhtään ihmistä, joka laittaa ADHD:n syyksi kaiken pahan elämässään. ADHD-liiton keskustelupalsta oli täynnä kyseisenlaisia ihmisiä, eikä se ole kovin rakentavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu