Joulu on onnellisesti ohi, mitä teette kinkun jämille ?
Hernekeittoon voi heittää, pizzaa päällystää, tehdä pasteijoita, pakastaa...
Onkos kellään mitään innovatiivisempia reseptejä kun edellä mainitut perinteiset
jutut ?
Hernekeittoon voi heittää, pizzaa päällystää, tehdä pasteijoita, pakastaa...
Onkos kellään mitään innovatiivisempia reseptejä kun edellä mainitut perinteiset
jutut ?
Vastaukset 30
Vanhimmat
kuuluu, jokainen tekee niille mitä tahtoo, työntää joko hanuriisi tai sitten vaan roskikseen.
rakkulan natinaa taas. Tuota kuuli aikoinaan aika paljon yläasteen vanhempain-illoissa.
Menikö sulla pleikkari rikki joulun pyhinä kun pitää taas täällä elvistellä ?
Etkö saanut joulupukilta uusinta tietsikkapeliä ?
Menikö äiti ja iskä töihin ja jätti sut yksin kotia ?
Kyllä ne sieltä kohta tulee, älä mukula hätäile.
että rupesi niin äärettömästi vituttamaan kun tanskalaisesta kinkusta ei jäänyt paistamisen jälkeen juurikaan syötävää vaikka se edesmenneen äitini ohjeitten mukaan hitaasti sulatettiin ja miedolla lämmöllä paistettiin, eli ei jämiä jäänyt, paitsi nahka ja luut, uudeksi vuodeksi kyllä laitan kotimaisen kinkun.
Mäkilä: "Kyl kai sitä jokanen haluis herran kamppahis kulkia."
Mäkilä oli pohjanmaalta, tarkemmin sanottuna laihialta ja lause kuuluisi oikeasti: Kyllä kai sitä jokaahine haluus herran kamppehis kulukia!
Moon kans laihialaanen!
Tuntematonta on tuo sotilas-sanasto mutta aamusta päivin tulee kylään kadetti (m)
upseeripuolisonsa (n) kanssa, jotenka kysellään kuinka se mänöö :o)))
Ei vaiskaan, ihan oisin vaan vinkkejä kysellyt niille kinkun jämille, tosin nyt ei
taida enää olla ongelmaa asiasta, koiraluku aamusta on sitten neljä niin että juttu
taisi ratketa ihan tällä !!!
En ole yhtään vertaillut, meillä kun ei normisti paisteta kinkkua mutta nyt kun tuli
lahjaksi niin pitihän se tietty tehdä.
Se oli semoinen Atrian harmaasuolattu, 6,5 kg ja hyvin meni paisto; nestettä irtosi
joku puolisen litraa mikä kaiketikkin on aika normaali määrä.
Mausta sen verran että verrattuna pikkujouluissa syötyihin oli huomattavasti parempi,
tiedä häntä sitten minkämaalaista niissä oli tarjolla.
Paitsi että joo-- yksillä kinkereillä oli nolosti pelkkää voileipäkinkkua noutopöydässä :o///
Vieläkin sitä tuossa oisi jäljellä jämät, vaikka tuossa useamman aikuisen ja koiralauman
kanssa sitä on koitettu tuhota mutta onhan se päivä vielä huomennakin
Jos halvalla lähtee ja mahista on niin kannattaa ostaa uusi vaikka pakkaseen ja tehä rosvopaisti
kesällä ! Kerran juhannuksena on tehty 11 kg (0.99 cnt/kg) kinkku. A´vot !
Kuoppa hiekkaiseen maahan jossa pohjalla on kiviä ja siinä poltetaan puita.
Kinkku kääritään folioon, märkiin hesareihin ja kanaverkkoon ja taas folioon, uunipelti alle.
Kun kuoppa on lämmennyt , puut palaneet hiiliksi niin kinkku sinne ja hiekkaa päälle.
Saa olla vaikka yön yli (merkkaa paikka ! ) ja aamusta kaivamaan sitä ylös.
On nannaa, lisäksi turun eli auran sinappia ja uusia perunoita ja sitten vaikka soutelemaan.
Toivottavasti teidän uuden vuoden kinkku onnistuu hyvin, muista ostaa sitten se kotimainen.
Varoiksi pari nakkipakettia------
Meilä on vissiin hirveä , kunhan tässä jaksaa ajatella asioita niinkin pitkälle kun ylihuomiseen.
Pitäisi olla taatusti kotimaista kun isäukko on itse sen lasauttanut hengiltä :o))))
Tuolla muuassa lehdessä ehdotettiin tekemään jouluisista kinkun ja sillin jämistä "porschmackia" - kinkulla korvataan lampaanliha. Mikäettei?
Siihen tuli muistaakseni myös vähän tomaattipyreetä, jota alkuperäiseen vorschmackiin ei tule ja sopiihan se oikein possunlihan kanssa hyvin.
Nythän kannattaisi hamstrata kaupasta ainakin yksi kinkku, paistaa se, viipaloida ja panna pakkaseen. Halpaa einestä saisi.
Porsmack--- juu, menee kokeiluun . Kiitos vinkistä, eihän sen lihan tokikaan tarvia lammasta olla. Muistatko yhtään mistä lehdestä nappasit ohjeen ? Ei näköjään löydy googlettamalla. Laitoin tuossa justiinsa tuhdimman minestronen tulille, tulee melko kinkkupitoinen versio. Reilusti sipulia vakosipulia, joululta jäänyttä porkkanaa, paseerattua tomaattia, paprikaa ja jopa spaghetti alkaa tässä kuulostaa ihan hyvältä. Muuteskin tässä on kiva keventää kattausta välillä. Pakkasta on ihan reilusti ja kun tässä vielä saa päivän toisen ulkoilulenkin heitettyä niin eiköpähän kuuma keitto maistune sen päälle.
Löytyi Iltalehdestä - ja näyttääpä tässä olevan toinenkin hauska resepti: riispuuroflan.
Graavilohen jämäviipaleille on aivan erinomainen tuhoamistapa:
Parilapannu melko kuumaksi. Viipaleet pannuun ja paahtoa puoleltaan 30 sekuntia kunnes rapenee hauskaksi raksuksi. Näitä menisi tällaisia olusen kanssa muutama paketti keposesti.
http://www.iltalehti.fi/ruoka/2009122610794534_ru.shtml
paskoja veivataan edestakaisin, hei sulle, kiitos mulle, kiitti vitusti että tämä pariskunta taas on päässyt vauhtiin ja vertailemaan kumpi paremman ohjeeen jostain löytää, olisivat suoraan menneet sinne lesbo/homo-palstalle ilakoimaan, siellä sitä voi seurustella rauhasssa eikä häiritse normaalien ihmisten keskustelua ruoka-asioista.
Ethän vain kutsu itseäsi jotenkin normaaliksi? Jos näin luulet, olet surkeasti erehtynyt.
Normaalilla jkärjenjuoksulla tai käytöstavoilla varustettu ihminen ei suolla tuollaista tekstiä ulos.
Niin - ja oliko sinulla jotain järjellistä ajantuksentynkääkään tähän aloittajan kysymykseen vai muutenko vain heiluittelit olemattomia puruja yläkerrassasi?
Jos ei ollut, niin voit poistua muualle.
Lienee parasta, jos pitäytyy todellakin vain näihin ruokatarinoihin. "Jos ei heitä puita nuotioon, sammuu tuli aina aikanaan."
No ei voi kun valittaa, lopultakin kun (erheellisesti, ilm) kuvitteli että tällekkin palstalle
löytyi joku järki ja keskustelun taso niin eikös taas nämä peikot nousee luolistaan.
Minä olin jo hetken onnellinen että tämä lopulta puhdistui.
Me ruoanlaiton harrastajat kovin mielellään keskustellaan näistä aihieista, näissä ei MIKÄÄN
viittaa mihinkään seksuaaliseen toimintaan. Muuten kuin nämä h..tin häiriköt, joista ei pitäisi piitata.
Tottakai mekin Crudon kanssa verrataan ja vaihdellan ruokaohjeita, saadaan ja kysellään uusia ideoita--- tämähän on-- haloo-- KESKUSTELUPALSTA !! RUOKA- semmoinen.
Miksi ihmeessä siitä pitää olla kateellinen ?
Saahan tänne laittaa ehdotusta jos jonkunmoista kuka hyvänsä ja pitääkin.
Jos jollekkin on jäänyt epäselväksi, olen ihan erittäin onnelinen ja tyytyväinen omaan pari- ja perhesuhteeseeni mutta se ei liity mitenkään tähän ruoanlaittoon muuta kuin korkeintaan siinä mielessä että totta kai sitä haluaa laitella hyvä ruokaa näille maailman rakkaimmille ihmisille.
Mieheni seuraa näitä kesksteluja myös aika pöyristyneenä näistä kaikenmaailman komenteista,
koitan vaan rauhoitella että tämähän on virtuoosimaailmaa loppupeleissä.
Toki kovin mielellään joskus tapaisi teitä ihan livenäkin, kaikki muut paisi tepot-- tai no ehkäpä joo heidätkin--mielenkiintoista oisi nähdä kellä voi olla niin sairas pää että kehittelee ruokapalstasta oman pervoiluareenan ?
No mutta näinhän sitä sanotaan että säälin saa ilmaiseksi , kateus pitää ansaita.
Hyvää illanjatketta kuitenkin sekä uutta vuotta , huomenna kääntyy sitten 2010, ja
järkyttävän erikoinen , spesiaali ja monimutkainen ateria koostuu seuraavasti
-nakit
-perunasalaatti
-sinappi
-vihreä salaatti kastike
-höm... ehkä JOTAIN MUUTA KUN KINKUN JÄMIÄ, siis sienisalaatti
-hyvää seuraa
-pari seurapeliä
-jätkänkynttilä
-italaialaista spumantea, sun muita juomia
-pari hidasta tangoa ja musiikkia ylipäänsä
-paljon yöunta
-aamusta cofee, toast, becon and eggs, SLOWLY
Näistä koostuu hyvä 1.1.2010.
Meilläpä kaikki jouluruuan loput hoiteli pikkuinen kanalauma, kinkunjämistä lähtien.Eikä tämä ole edes vitsi:-)
kot kot kot... aika hyvin kierrätety :o)
Söikö ne sitten ihan kaikkea ?
Meinaan kun veljellä ois kanoja, niillehän voisikin kipata noita tähteitä.
Minä taasen oon koirille antanut osan mutta kun ovat herkkäpakkisia
niin ihan kaikkea ei uskalla syöttää. Ja tällä hoitsupoitsulla on vielä vehnäallergia.
Saapi siis olla kuppien kanssa tarkkana kun porkkana ettei mene vahingossa väärät eväät
alas....
se on rakkula jätetty yksin kotiin, no voihan harmi.
Jättikö ne sulle mitään syömistä edes sinne ?
Menehän vaikka vähäksi aikaa ulos kävelemmään tai pyydä kavereita kylään.
Telkkarista ei taida tulla nyt mitään sulle sopivaa ohjelmaa mutta lue vaikka kirjaa.
Tietenkin se illan ilotulitus jännittää, mutta oota vaan ihan kaikessa rauhassa.
Kuuden jälkeen saavat alkaa ampumaan niin että voit sitten vaikka ikkunasta
seurata sitä.
Saitko ihan omia raketteja myös?
Niin ja ennenkun iskä tulee töistä niin laita ne aikuisten lehdet takasin sinne
missä kävit katselemassa niitä. Ne ei oikein ole vielä tuon ikäisten silmille tarkotettuja.
Kyllä kanat syö melkeinpä mitä vaan.Joulusapuskat kelpas erinomaisesti, joskus keittelen laumalleni myös vanhanajan kananruokaa.Siihen menee kaikki viikon aikana tähteeksi jääneet ruuat yhdistettynä leseisiin.Joka huushollissa tarttis olla muutama kana.
kanathan kyllä tosiaan nokkii melkeinpä mitä hyvänsä. Ja se etu niissä on että saa sitten kananmunat
omasta takaa, jos eivät pesi minne sattuu.
Voi kyllä menis pari tässäkin...mutta ei taida laki sallia niiden pitämistä kaupunkialueella.
Kotona niitä oli aina, sanoin ankkoja ja kalkkunoita, taidettiin syötellä niitä pääsääntösesti
jyvillä ja itse etsivät sitten muuta ruokaa. Matoja, etanoita sun muuta kananherkkua.
Jos oot kanaexpertti niin tietänetkö että voiko koirille syöttää raakaa kananmunaa KUORINEEN ?
(epäilen kyllä söiskö ne) tytön dogibogin eläinlääkäri oli sanonut että oisi paras valkuaisen lähde,
mutta että kuoret kanssa ??? Kanathan itse kyllä syö kuoria mutta että koira... hmm...
ei voi paljon muuta sanoa.
Katos kun me aikuiset ei kysellä teiltä kakaroilta että saako tänne kirjottaa vai ei.
Ja mitä kirjottaa ja mitä ei.
Huonosti tuntuu olevan sulla nyt asiat jos ei oikeesti ole muuta tekemistä kun
täällä pyöriä. Ja oisko verensokerit alhaalla jos et ole syönyt tänään(kään) kunnolla ?
Säälittää ihan tuommonen kohtalo, kaiket päivät tietysti joudut olemaan yksin ennenkun
iskä ja äippä tulee kotia. Vai meneekö ne suoraan sitten kaljalle tai jotain ?
Kuule otappa itseesi niskasta kiinni, kävele vaikka naapuriin, niin saat edes vähän seuraa.
Tai ihan vaan kaupungille katsomaan ihmisiä, sekin saattaisi pirstää sinua reppanaa.
Se meni jotenkin niin, että koirille sai antaa pelkkää valkuaista ja kissoille pelkkää keltuaista.Kantsii vielä tarkistaa asia, oliko noin päin.Kyllä kuoria voi varmaan syöttää, jauhaa hienoksi ja sekoittaa johonkin ruokaan.Kalkkia siitä saa ainakin.
Taitais vastaus löytyä paremmin täältä
http://keskustelu-2006-2.koirat.com/viewtopic.php?t=736&sid=a4ae058374d4e35cffee8d7b66791f4a
kiitos linkistä, pitää lueskella kommentit ajan kanssa. Vähän outona pidin kyllä V.E.T:n neuvoa,
kun eihän dogit luonostaan syö raakoja kananmunia.
Joskus kakruna tuli meidän kanoja huijattua muuten; ootko kokeillut tätä kanan "kuolioittamista"
(varo saattaa tulla nahkamunia) Kun sen laittaa selälleen, esim kämmenelle ja hienänkorren kaulan
päälle niin se ei muuten uskalla hievahtaakkaan. Leikkii kuollutta ! En tiedä mihin se perustuu , kurkun
katkaisuun vai mihin mutta aika hupaisilta ne näyttää sillon.
Hyvät uudet vuodet kuitenkin.. jos oisi pääsiäinen niin toivottaisin munarikasta sellaista :o))))
Miten minulle tulikin mieleen yksi kohtaus Manaajasta kun luin tätä teidän episodianne?
Heh, vai munarikasta! Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato, sillä Toivo on pitkä ihminen.En ole kokeillut kanan kuolioittamista, muuten kyllä on sylissä ja olkapäällä istuskellut.
Ja yhtään omaa kanaa ei olla teilattu ja syöty muutenkaan, kunhan pysytään munissa.Se ei kyllä aina toteudu, pitävät taukoja pirulaiset ja joudutaan kaupasta hakemaan omeletin ainekset.
Hyvää Uutta Vuotta!
väliset vastaukset ovat "parhaita ja asiallisia" nehän ymmärtää sitten tyhmäkin.
Eikös se ollut vaippa-ihottuma ku teki mukulat aika kiukkuisiksi, lienee tuossakin siitä kysymys.Ja paha sekin kun lelut on vaan puisia ja nekin patterin välissä.
Sivupersoonatko ne tässä toisiaan haukkuu vai mistä on kysymys? Sanokaa joku sitten jotain vielä tuosta ulkonäöstä jos ette muuta keksi. Minä en kehtaa.
ylläpito on- luojalle kiitos- poistanut väleistä niintä pahempia juttuja, siksi näyttää että
keskustelisin itseni kanssa kuten tepon plagiaatio tekee :o))))