Lapsuuteni oli ihan ok, mitä nyt äidilläni oli tapana joskus jättää mua yksin siskoni kanssa. Mutta asioita mitä muistan..oli ihan mukavaa vanhempien kanssa. Muistan myös että lapsuudessa alkoi tulla paniikkihäiriökohtauksia, mutta varsinaisesti sairastuin siihen vasta kun muutin pois kotoa, tai hieman ennen sitä. Nyt olen hieman alle 40 vuotias (nainen).
Parikymppisenä minulla oli suhde, missä mies pahoinpiteli minua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Hän ryyppäsi paljon ja sai mut välillä ihan hulluuden partaalle touhuillaan. Yritin pelastaa häntä kaikelta pahalta mutta tokihan se epäonnistui. Suhde loppui ja tapasin aviomieheni. Hänen kanssaan 10v oli hyvää aikaa, mutta erosimme. Saimme lapsia.
Eron jälkeen minulla oli suhde miehen kanssa, jossa oli samoja piirteitä kuin siinä aiemmassa seurustelukumppanissani. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Hän väitti minun tekevän asioita, mitä en tee ja lopulta aloin uskoa siihen miksi hän minua sanoi. Olin huono, paniikkihäiriöinen paska. Hän hallitsi tilannetta aina jättämällä mua ja tein kaikkeni ettei hän olisi niin tehnyt. Kärsin suuresta jätetyksi tulemisen pelosta. Lopulta suhde loppui, vaikka sitä loppua tehtiin 2 vuotta. Emme asuneet yhdessä missään vaiheessa, onneksi, lasteni vuoksi. Olen tajunnut jälkeenpäin että mies oli narsisti. Minun piti aina tulkita hänen fiiliksiään ja käyttäytyä sen mukaisesti millainen olo hänellä oli. Jos hän teki minulle pahaa, minun piti lohduttaa häntä siitä koska hänellä oli niiiin paha mieli. Jos en lohduttanut, sain kuulla olevani tunteeton paska.
Tapasin aivan ihanan miehen. Kiltti, herttainen, luotettava. Kunnes. Hän syyttää minua asioista mitä en ole tehnyt. Hän huusi minulle, kuin exälleen, joka petti miestä heidän avioliiton lopussa. Mies sanoi että minä tulen vielä tekemään samoin. Ei auta vaikka sanon etten ole hänen exänsä, en tee niin. Mies ei luota. Hän saattaa jättää mut tosta vaan vaikka tien penkalle palaamatta hakemaan mua sieltä pois. Sellaisina hetkinä hän on kylmä kuin jää. Jälkeenpäin katuu ja pyytää anteeksi ja lupaa ettei se enää ikinä toistu. Muuten arki hänen kanssaan on hyvää ja olemme onnellisia. Näitä epätoivon hetkiä vaan tulee liian usein, en enää jaksa niitä.
Olen itse ollut aina suht hillitty, vaikkakin tempperamenttinen läheisilleni. Suutun helposti mutta sitäkin olen opetellut ja kritiikkiä osaan ottaa vastaan. Nyt en vain enää jaksa kuunnella haukkuja. Tuntuu että olen saanut kuulla niitä niin paljon elämässäni ja etenkin sitä, että joku muu ihminen tulee sanomaan minulle "sä petät mua ja mä tiedän sen", vaikka niin en todellakaan tee. Nykyisin menen täysin tolaltani kuullessani moisia syytöksiä ja saan aivan silmittömiä raivokohtauksia silloin. Tuntuu että menetän järkeni, en kestä enää yhtäkään lausetta joka kohdistuu siihen mitä minä MUKA teen.
En halua kenellekään ihmiselle pahaa, haluan hyvää ja toivon myös edes JOSKUS saavani sitä hyvää itsekin. Ajattelen aina muita ihmisiä ennen itseäni. Olen tästä joutunut kärsimään ja nyt selvästi aivan loppu. En enää jaksa ajatella vain muiden tunteita ja sitä miltä muista tuntuu mikäkin asia. En kestä sitä että musta puhutaan paskaa ja joudun jatkuvasti olla korjaamassa että "hei, en tee noin". EN JAKSA.
Miten voisin mennä moisten juttujen yläpuolelle, olla välittämättä niistä? Vai onko tosiaan niin, että otsassani lukee "kusipäämagneetti" ja tulen aina ja ikuisesti olemaan näiden kusipäiden uhrina?
Parikymppisenä minulla oli suhde, missä mies pahoinpiteli minua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Hän ryyppäsi paljon ja sai mut välillä ihan hulluuden partaalle touhuillaan. Yritin pelastaa häntä kaikelta pahalta mutta tokihan se epäonnistui. Suhde loppui ja tapasin aviomieheni. Hänen kanssaan 10v oli hyvää aikaa, mutta erosimme. Saimme lapsia.
Eron jälkeen minulla oli suhde miehen kanssa, jossa oli samoja piirteitä kuin siinä aiemmassa seurustelukumppanissani. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Hän väitti minun tekevän asioita, mitä en tee ja lopulta aloin uskoa siihen miksi hän minua sanoi. Olin huono, paniikkihäiriöinen paska. Hän hallitsi tilannetta aina jättämällä mua ja tein kaikkeni ettei hän olisi niin tehnyt. Kärsin suuresta jätetyksi tulemisen pelosta. Lopulta suhde loppui, vaikka sitä loppua tehtiin 2 vuotta. Emme asuneet yhdessä missään vaiheessa, onneksi, lasteni vuoksi. Olen tajunnut jälkeenpäin että mies oli narsisti. Minun piti aina tulkita hänen fiiliksiään ja käyttäytyä sen mukaisesti millainen olo hänellä oli. Jos hän teki minulle pahaa, minun piti lohduttaa häntä siitä koska hänellä oli niiiin paha mieli. Jos en lohduttanut, sain kuulla olevani tunteeton paska.
Tapasin aivan ihanan miehen. Kiltti, herttainen, luotettava. Kunnes. Hän syyttää minua asioista mitä en ole tehnyt. Hän huusi minulle, kuin exälleen, joka petti miestä heidän avioliiton lopussa. Mies sanoi että minä tulen vielä tekemään samoin. Ei auta vaikka sanon etten ole hänen exänsä, en tee niin. Mies ei luota. Hän saattaa jättää mut tosta vaan vaikka tien penkalle palaamatta hakemaan mua sieltä pois. Sellaisina hetkinä hän on kylmä kuin jää. Jälkeenpäin katuu ja pyytää anteeksi ja lupaa ettei se enää ikinä toistu. Muuten arki hänen kanssaan on hyvää ja olemme onnellisia. Näitä epätoivon hetkiä vaan tulee liian usein, en enää jaksa niitä.
Olen itse ollut aina suht hillitty, vaikkakin tempperamenttinen läheisilleni. Suutun helposti mutta sitäkin olen opetellut ja kritiikkiä osaan ottaa vastaan. Nyt en vain enää jaksa kuunnella haukkuja. Tuntuu että olen saanut kuulla niitä niin paljon elämässäni ja etenkin sitä, että joku muu ihminen tulee sanomaan minulle "sä petät mua ja mä tiedän sen", vaikka niin en todellakaan tee. Nykyisin menen täysin tolaltani kuullessani moisia syytöksiä ja saan aivan silmittömiä raivokohtauksia silloin. Tuntuu että menetän järkeni, en kestä enää yhtäkään lausetta joka kohdistuu siihen mitä minä MUKA teen.
En halua kenellekään ihmiselle pahaa, haluan hyvää ja toivon myös edes JOSKUS saavani sitä hyvää itsekin. Ajattelen aina muita ihmisiä ennen itseäni. Olen tästä joutunut kärsimään ja nyt selvästi aivan loppu. En enää jaksa ajatella vain muiden tunteita ja sitä miltä muista tuntuu mikäkin asia. En kestä sitä että musta puhutaan paskaa ja joudun jatkuvasti olla korjaamassa että "hei, en tee noin". EN JAKSA.
Miten voisin mennä moisten juttujen yläpuolelle, olla välittämättä niistä? Vai onko tosiaan niin, että otsassani lukee "kusipäämagneetti" ja tulen aina ja ikuisesti olemaan näiden kusipäiden uhrina?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kertomuksesi oli mielenkiintoinen. Siinä oli yksi yhteinen nimittäjä, ja se oli sinä itse. Miehet ovat vaihtuneet, mutta sinä olet ollut aina heidän tarpeisiinsa sopiva. Sinun seurassasi on saanut kiukutella ja toimia lapsenomaisesti ja jopa epäinhimillisesti. Nyt on niin, että jotkut meistä ovat ihmissuhteissaan kuten sinä, eli laskiämpäreitä (sorry inhottava vertaus, mutta se on kuvaava). Tätä tehdään sen vuoksi, että saadaan jotain. Mitä se 'saaminen' on: hyväksyntää, hellyyttä, rakkautta yms. Kaikki ihan normaaleja tarpeita. Kysypä itseltäsi, miksi koet, ettet ansaitse noita tarpeita? Valitsetko alitajuisesti ns heikkoja miehiä, joilta ajattelet saavasi kunnollisuudellasi palkintoja? Näin valitettavasti monet naiset ajattelevat. Miksei nainen voisi valita henkisesti tasavertaista kumppania? Enää ei tarvitse mennä yhteen rahasta, miksi sitten naiset "henkisesti elättävät" näitä miehenpuolikkaita? Minä ihmettelen tätä suuresti? Onko meillä naisilla joku Suuren Äidin -fantasia, joka uhrautuu ja kannattelee näitä pikkupoikia?
Sinun kannattaisi nyt tarkistella omia tarpeitasi ja sitä, koetko että et ole niiden arvoinen? Jokainen ihminen on hyvän arvoinen, myös sinä itse. Ja saat olla myöskin oma itsesi temperamentteinesi. Nyt olet jotenkin asettanut itsesi sellaiseen tilanteeseen, ettet ota kumppaneiksi kuin tuollaisia miehenpuolikkaita, joilta et sinä tai kukaan toinenkaan nainen tule koskaan "hyvää" saamaan. Jos ihmettelet, miksi toisille naisille ei käy niin kuin sinulle, niin syy voi olla siinä, että he osaavat valita kumppaninsa paremmin. Mukana on voinut olla onnea ja itsetuntemusta. Sinun pitäisi heti suhteen alussa stopata, jos mies alkaa tehdä kuvaamasi kaltaisia temppuja. Muuten hylkäät itsesi ja sinulla on huono mieli ihmissuhteissa jatkossakin. Nyt alat käyttämään erottelukykyäsi ja valinnanvapauttasi. Sanotaan, että ihmiseen tutustumiseen menee aikaa, mutta kyllä happamat hedelmät antavat (onneksi) itsestään merkkejä aika aikaisessa vaiheessa. Sinun tehtäväsi on vain päättää mitä tarvitset ja sitten arvioida ehdokkaiden soveltuvuutta siihen, mitä tarvitset. Kunnioita itseäsi.
ja suuriosa mainitsemistasi asioista on muillekin tuttua. Tässä mielessä et siis ole yksin, samaa tapahtuu muillekin - ei paljoa lohduta. Totesin tämän alkuun, koska ei kannata syytellä itseä. Älä kuvittele että sinussa on jotain vikaa, etkä todellakaan ansaitse mainitsemaasi kohtelua.
On vaikea löytää hyvin käyttäytyvää ihmistä. Monessa parisuhteessa tapahtuu taantumista; eli eka menee hyvin, jonka jälkeen seuraa syöksykierre - suhde päättyy eroon.
Kysymys on kaiketi ihmisen henkisestä kehityksestä. Mikäli kehitys ei onnistu - syystä tai toisesta - niin ongelmia syntyy. Ihminen jolla on huono itsetunto suuntaa pahoinvointinsa ympärillään oleviin ihmisiin. Miehet sortuvat yleensä syyttämään ongelmistaan naistaan ja perhettään - johtuuhan hänen velvollisuudet yleensä naisesta ja lapsista. (kun hommat eivät mene hyvin, niin ahdistus purkautuu perheeseen.)
Naisesta tehdään syyttä suotta syntipukki, koska mies on keskimäärin erittäin omahyväinen. Mies ei halua nähdä tekemiään virheitä tai vikaa itsessä - siksi hän syyttä muita. (hakkaa vaikka koiraansa mikäli ei ole muita.)
Tällainen käytösmalli on ominaista miehille, eikä se siten ole vikasi. Olet vaan löytänyt miehiä joilla on huono itsetunto, ja traumoja. Mieskin traumatisoituu, siitä ei vaan keskustella. Ja, useammin kuin ei, ahdistus purkautuu ympäristöön väkivaltaisina tekoina.
Kirjoittamasi perusteella kyse on elämässäsi olleiden miesten mustasukkaisuudesta. Mustasukkaisuus saa ihmisen kuvittelemaan kaikenlaista - pahimmillaan kuvittelemaan olemattomia.
Tällaisen ihmisen kanssa on erittäin raskasta elää. Kuten tiedät.
- Kannattaa nostaa kytkintä, ja lähteä lätkimään.
Yritä järjestää itsellesi rauhallinen ympäristö, ja ole yksin jonkin aikaa - älä ryhdy pysyvään pari suhteeseen vähään aikaan. (vaikuttaa siltä että olet uupunut, ja todella lopussa. parisuhde kuluttaa, aina. Sellaista parisuhdetta ei ole mikä ei kuluttaisi - paitsi saduissa. Onnellisinkin parisuhde törmää pieniin ongelmiin, jossain vaiheessa.)
Lepää ja lataa itsesi.
Keskity antamaan itsellesi anteeksi. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta ansaitset onnen.
Kun jaksat taas paremmin, niin keskity miettimään itsesi kehittämistä. Miten toimintasi pitäisi muuttua ettei elämääsi taas ilmesty mustasukkaista miestä jne.
Ps. Eräs tapa on olla muuttamata saman katon alle. Mikäli mies oireilee tässä vaiheessa mustasukkaisesti, niin ei kannata esim. muuttaa yhteen. Tässä vaiheessa on helpompi vaihtaa parempaan.
(hyvän miehen löytäminen voi olla vaikeaa. teoreettisesti sinun pitäisi tutustua ainakin 10 uuteen mieheen. Jonkin heistä pitäisi olla, teoreettisesti, sopiva sinulle. Mikäli kymmenen ei riitä, niin sitten uudet kymmenen jne. Huom. ei todellakaan tarvitse maata heidän kanssaan. sitä ei edellytetä, mutta jyvät pitää osata poimia akanoista.)
Lykkyä pyttyyn.