Nyt jotain tolkkua hörhöille!

Katsokaapa hörhöt tuo maapallon pintalämpötilaa lähes reaaliaikaisesti satelliittimittausten perusteella esittävä kuvaaja:

http://discover.itsc.uah.edu/amsutemps/execute.csh?amsutemps 001

Voitte ruksata vertailuun minkä tahansa kuluvan ja pian päättyvän ja mittaushistorian lämpimimmän vuosikymmenen vuosista, ja silti globaali lämpötila on parhaillaan ennätyskorkealla.

Ja silti saatanan huuhaa-hörhöt hörhöilevät täällä päivästä toiseen ja loputtomasti jollain ilmaston "viilenemisellä" ja "jääkaudella", ja vain siksi, että Suomessa ja muutamassa muussa paikassa pohjoisella pallonpuoliskolla, jossa vallitsee parhaillaan jumalauta TALVI, sattuu olemaan hieman tavanomaista kylmempi SÄÄ.

Mikä saatana siinä on, että niin monet ovat niin helvetin tyhmiä? Ja miksi ne kaikki tyhmät hörhöt ovat pakkautuneet juuri tälle palstalle? Näin joskus pilakuvan keskiverto asunnosta koiran silmin; keittiö oli pirun suuri ja muut huoneet sen ympärillä tosi pieniä. Tämän palstan hörhöjen maailmankuva taitaa olla vastaavanlainen. Heille Suomi on pirun suuri ja muu maailma sen ympärillä tosi pieni. Eli tyhmiä vajakkeja ovat hörhöt. Hohhoijaa. Yrittäkää jumalauta hörhöt sivistyä edes vähän.
40723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Eipä oikein vakuuttanut, valitettavasti ilmasto ei lämpene

Äänestä
  • Miksi raapustit tuon lapsellisen ja idioottimaisen kommenttisi?

    Äänestä

meren lämpötila oli 0,5 astetta F korkeampi kuin viimevuonna. Ei hyvää seuraa

Äänestä

Muistutetaanpa vielä hörhöille, että Suomessa oli

- syyskuussa normaalia lämpimämpää:
http://www.ncdc.noaa.gov/sotc/get-file.php?report=global&file=map-blended-mntp&year=2009&month=9&ext=gif

- lokakuussa normaalia kylmempää:
http://www.ncdc.noaa.gov/sotc/get-file.php?report=global&file=map-blended-mntp&year=2009&month=10&ext=gif

- marraskuussa normaalia lämpimämpää:
http://www.ncdc.noaa.gov/sotc/get-file.php?report=global&file=map-blended-mntp&year=2009&month=11&ext=gif

Ja jokaisena kuukautena oli globaalisti normaalia lämpimämpää. Lokakuunkin kylmyys Suomessa oli vain paikallinen ilmiö.

Joulukuun globaali tilanne tuskin poikkeaa mitenkään ratkaisevasti noista muutamasta edelliskuukaudesta. Joulukuun vastaavan kuvan saamme katseltavaksemme noin pari viikkoa kuukauden loppumisen jälkeen.

Sivistykää hörhöt! Älkää olko tyhmiä pellejä!

Äänestä

"Ja silti saatanan huuhaa-hörhöt hörhöilevät täällä päivästä toiseen ja loputtomasti jollain ilmaston "viilenemisellä" ja "jääkaudella", ja vain siksi, että Suomessa ja muutamassa muussa paikassa pohjoisella pallonpuoliskolla, jossa vallitsee parhaillaan jumalauta TALVI, sattuu olemaan hieman tavanomaista kylmempi SÄÄ."

Älä muuta sano. Jotkut hörhöt vetoaa siihen että viime kesänä satoi lunta kesäkuussa pohjoisessa, sekään ei ole mitenkään tavatonta. On niin tapahtunut ennenkin. Nytkin eteläisellä pallonpuoliskolla on ollut tosi lämmintä, niin ettei Suomen tilanne mitään kerro.

Nämä pakkaset ovat mietoja verrattuna esim. 60-luvun pakkasiin. Ilmasto lämpenee ihmisten huomaamatta, kun globaali lämpötila nousee. He vaan istuvat joulupöydissä ja mässäävät, sen kun laskisi, mitä joulustakin tulee hiilipäästöjä. Olisi muuten hyvä idea laittaa elintarvikkeisiin kaloritietojen lisäksi tuotteen hiilipäästöt. Niin voisi vähän arvioida kulutustaan ja pistää ihmiset ajattelemaan!

Kohta on uusi vuosi ja ammutaan taas raketteja, joista tulee pienhiukkaspäästöjä.
Ruuti saastuttaa ilmaa ja natsat sotkee maaston, onneksi sentään kohta EU:n direktiivi rajoittaa tätä touhua.

Äänestä

  • Ilmasto muuttuu mitä muuttuu. Kiina rakentaa paljon lisää kivihiilivoimaa huonolla hyötysuhteella. Nythän se teloitti brittimiehen huumehommista vetoomuksista huolimatta (kuvastaa hyvin kiinan diktatuurin luonnetta) eli minkälaisen sopimuksen KIINA:n tapainen sekopäitten diktatuuri olisi valmis tekemään globaalin ilmastonmuutoksen eteen. Tiedämme ettei se tee mitään sopimusta joka vähääkään rajoittaisi kiinan talouskasvua. Siitä taas USA ja venäjä saa mukavan tekosyyn lykätä tulevia neuvotteluja aina vaan eteepäin ja eteenpäin ja eteenpäin. Aina keksitään uusia tekosyitä kun eivät viitsi suoraa sanoa että EVVK.

    Äänestä

Sivistetään lisää hörhöjä. Tiedoksi hörhöille, että koko maapallon pinta-alasta

- Suomi on noin 0,07 %
- Eurooppa on noin 2 %
- Yhdysvallat on noin 2 %

Vaikka Suomessa ja osassa Eurooppaa ja osassa Yhdysvaltoja sattuu olemaan hieman normaalia kylmempi sää, riittää sen kompensoimaan pelkästään se, että osassa Afrikkaa sattuu olemaan hieman normaalia kuumempi sää. Ja silti on käyty läpi vasta noin luokkaa 10 % koko maapallon pinta-alasta. Sivistykää hörhöt! Älkää olko tyhmiä!

Äänestä
  • Afrikassa on kuumaa ja kuivaa, niinkuin Australiassa, jonka pinta-ala 5,2 prosenttia maapallosta. Tosin Australian rannikoillakin voi kohta sateisuus lisääntyä ja tsunamit yleistyvät.

    Tässä on lista maapallon maiden pinta-aloista:

    http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_and_outlying_territories_by_total_area
    Eurooppa on tosi pieni alue, kun yksin Venäjäkin kattaa 11, 5 prosenttia maapallosta, Kanada 6,7 prosenttia.

    Kanadassa on lämpenemisen takia jääkarhupopulaatiot vähentyneet, jäiden nopeutuneen sulamisen takia.

    Äänestä

  • green smile kirjoitti:

    Afrikassa on kuumaa ja kuivaa, niinkuin Australiassa, jonka pinta-ala 5,2 prosenttia maapallosta. Tosin Australian rannikoillakin voi kohta sateisuus lisääntyä ja tsunamit yleistyvät.

    Ihan hyvä linkki, mutta kannattaa huomioida se, että esitetyt prosenttiosuudet ovat koko maapallon maapinta-alasta. Ja yli kaksi kolmasosaa koko maapallon pinta-alasta on merta. Eli jos haluaa tietää eri valtioiden ja maanosien osuudet koko maapallon pinta-alasta, ovat ne vajaa kolmasosa tuossa linkissä esitetyistä prosenttiosuuksista.

    Äänestä

  • green smile kirjoitti:

    Afrikassa on kuumaa ja kuivaa, niinkuin Australiassa, jonka pinta-ala 5,2 prosenttia maapallosta. Tosin Australian rannikoillakin voi kohta sateisuus lisääntyä ja tsunamit yleistyvät.

    Tässä on lista maapallon maiden pinta-aloista:

    http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_and_outlying_territories_by_total_area
    Eurooppa on tosi pieni alue, kun yksin Venäjäkin kattaa 11, 5 prosenttia maapallosta, Kanada 6,7 prosenttia.

    Kanadassa on lämpenemisen takia jääkarhupopulaatiot vähentyneet, jäiden nopeutuneen sulamisen takia.

    Höpö höpö. Jääkarhut voivat hyvin ja lisääntyvät normaalisti.

    "http://www.telegraph.co.uk/comment/columnists/christopherbooker/5664069/Polar-bear-expert-barred-by-global-warmists.html"

    Äänestä

  • green smile kirjoitti:

    Afrikassa on kuumaa ja kuivaa, niinkuin Australiassa, jonka pinta-ala 5,2 prosenttia maapallosta. Tosin Australian rannikoillakin voi kohta sateisuus lisääntyä ja tsunamit yleistyvät.

    Tässä on lista maapallon maiden pinta-aloista:

    http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_and_outlying_territories_by_total_area
    Eurooppa on tosi pieni alue, kun yksin Venäjäkin kattaa 11, 5 prosenttia maapallosta, Kanada 6,7 prosenttia.

    Kanadassa on lämpenemisen takia jääkarhupopulaatiot vähentyneet, jäiden nopeutuneen sulamisen takia.

    Eikös Venäjällä ja etenkin Kanadassa ole juuri ollut ennätyskylmää?
    http://www.edmontonjournal.com/opinion/blogs/Edmonton breaks weather record/2336460/story.htm
    -46 pakkasastetta.

    Ne kattavat yhteensä 18,2 prosenttia maapallosta.

    Äänestä

  • pakkasta kirjoitti:

    Ehkäpä OSASSA Venäjää ja Kanadaa on juuri nyt ennätyskylmää. Eli se kattaa vain OSAN siitä 18,2 prosentista.

    Tutustupa hörhö myös muun maailman lämpötiloihin.

    Äänestä

  • hoh hoijaa kirjoitti:

    Ehkäpä OSASSA Venäjää ja Kanadaa on juuri nyt ennätyskylmää. Eli se kattaa vain OSAN siitä 18,2 prosentista.

    Tutustupa hörhö myös muun maailman lämpötiloihin.

    Pohjois-Amerikassa on kaikkialla ollut viileää, nytkin on. Lisäksi on ollut laaja lumimyrsky joulukuussa.

    http://www.mapsguides.com/w/north_america_weather_forecast_en.php

    http://en.wikipedia.org/wiki/North_American_blizzard_of_2009

    The North American blizzard of 2009 was a nor'easter that formed over the Gulf of Mexico in December 2009[6] and dropped snow in North Carolina, Kentucky, Tennessee, West Virginia, Virginia, Washington, D.C., Maryland, Delaware, Ohio, Pennsylvania, New Jersey, New York, Connecticut, Rhode Island, Massachusetts, and Nova Scotia.[1][2][7] The storm produced whiteout conditions in many areas, and dumped about 16–20 inches (41–51 cm) of snow in many places, including major cities along the Eastern seaboard.[8] Days later, the 2009 Christmas Winter Storm affected large parts of the U.S.

    Venäjällä on laajalti tosi kylmää, tässä kartta:
    http://www.smeter.net/weather/moscow.php

    Äänestä

  • Tieteen viimeinen sana ilmaston muuttumiseen on sanomatta. Jäätiköiltä kairatut näytteet viimeisen 150'000 vuoden ajalta osoittavat pitävästi, että ilman hiilidioksidipitoisuus nousee noin 800 vuotta ilmaston lämpötilan kohoamisen jälkeen. Eli historiassa meret on lämmenneet ja niistä on vapautunut ilmakehään hiilidioksidia. Nykyinen tilanne on uusi, ja näin isoja hiilidioksidipitoisuuksia ei ole ollut. Eli olen skeptikko sen suhteen, että muka tiedettäisiiin varmasti, mitä ilmastossa tapahtuu. Voi olla että lämpenee ja voi olla ettei lämpene. Ja jos lämpenee voi olla että koko juttu on jo karannut käsistä, eli lämpenee ja paljon.

    Äänestä

Suomen pinta-ala on tuo 0,07% maapallon pinta-alasta. Ja liekö 0,0007% maapallon ¨päätösvallasta¨, korkeintaan. Suomi on jo EU:ssa pelkkä hidaste ja pujottelukeppi, kun isot pojat päättää asioista. Me voidaan ihan rauhassa palata vaikka kivikauteen ja se ei saisi muuta aikaan kuin helvetinmoisen naurunremakan ympäri suomen rajojen. Ikävä tosiasia on että ei muuta maailmaa eli lähinnä USA, Kiina, Venäjä, Intia ja diktatuurikehitysmaat kiinnosta ilmastonlämpeneminen. USA ei pysty edes nostaa bensan hintaa lähellekään meidän hintaa hillitäkseen sen kulutusta, koko maa elää autojen varassa. Kohta kovempi autobuumi iskee ensin kiinaan ja sitten intiaan. Kaikki raakaöljy poltetaan savuksi taivaalle noissa tulevissa miljoonissa pikkuautoissa. Sitten kun ¨paska on housussa¨eli ilmasto on lämmennyt minkä verran sitten lämpeneekään, niin sitten ruvetaan huutamaan ja kitisemään esin YK:ssa. Mutta se on jo myöhäistä. Paljon on mahdollista että asialle ei enään voi tehdä mitään. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee koko ajan uusiin ennätyksiin.

Äänestä
  • No, onneksi ei tullut kakaroita tehtyä tähän maailmaan. Ei meikäläisen omana elinaikana vielä ehdi kummia tapahtua.

    Jälkipolvia käy sääliksi, maksavat karmean hinnan yhden sukupolven välinpitämättömyydestä ja ahneudesta.

    Surkeimpia kuitenkin kaikista ovat päänsä pensaaseen pistäjät, vähä-älyinen pelkojensa kanssa painiva väki joka ei näe omaa navetantaustaansa kauemmas ja rääkyy kiihkossaan pelätessään autonromunsa bensan hinnan nousua ja ties mitä oman napansa ympärystän ankeutumista.

    Äänestä

  • d i n k kirjoitti:

    No, onneksi ei tullut kakaroita tehtyä tähän maailmaan. Ei meikäläisen omana elinaikana vielä ehdi kummia tapahtua.

    Jälkipolvia käy sääliksi, maksavat karmean hinnan yhden sukupolven välinpitämättömyydestä ja ahneudesta.

    Surkeimpia kuitenkin kaikista ovat päänsä pensaaseen pistäjät, vähä-älyinen pelkojensa kanssa painiva väki joka ei näe omaa navetantaustaansa kauemmas ja rääkyy kiihkossaan pelätessään autonromunsa bensan hinnan nousua ja ties mitä oman napansa ympärystän ankeutumista.

    Keskiajalla komeetan näkeminen tiesi maailmanlopun tuloa.
    Nykyisin ei tarvi toljottaa avaruuteen kun maailmanlopun tulon voi todeta 0,7 asteen lämpötilan noususta.

    Äänestä

Maapallossa on ennenkin ollut lämmintä.
Viimeksi 1000-1300 luvulla elimme yhtä lämpimää aikaa kuin nykyään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Perkele!! kirjoitti:

Katsokaapa hörhöt tuo maapallon pintalämpötilaa lähes reaaliaikaisesti satelliittimittausten perusteella esittävä kuvaaja:

http://discover.itsc.uah.edu/amsutemps/execute.csh?amsutemps 001

Voitte ruksata vertailuun minkä tahansa kuluvan ja pian päättyvän ja mittaushistorian lämpimimmän vuosikymmenen vuosista, ja silti globaali lämpötila on parhaillaan ennätyskorkealla.

Ja silti saatanan huuhaa-hörhöt hörhöilevät täällä päivästä toiseen ja loputtomasti jollain ilmaston "viilenemisellä" ja "jääkaudella", ja vain siksi, että Suomessa ja muutamassa muussa paikassa pohjoisella pallonpuoliskolla, jossa vallitsee parhaillaan jumalauta TALVI, sattuu olemaan hieman tavanomaista kylmempi SÄÄ.

Mikä saatana siinä on, että niin monet ovat niin helvetin tyhmiä? Ja miksi ne kaikki tyhmät hörhöt ovat pakkautuneet juuri tälle palstalle? Näin joskus pilakuvan keskiverto asunnosta koiran silmin; keittiö oli pirun suuri ja muut huoneet sen ympärillä tosi pieniä. Tämän palstan hörhöjen maailmankuva taitaa olla vastaavanlainen. Heille Suomi on pirun suuri ja muu maailma sen ympärillä tosi pieni. Eli tyhmiä vajakkeja ovat hörhöt. Hohhoijaa. Yrittäkää jumalauta hörhöt sivistyä edes vähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu