Voiko kristtyjen jumala olla olemassa sellaisena kun väitetään?
Mainitun jumalolennon kerrotaan pitävän hyvänä sellaisia, jotka uskovat ja kostavan hirmuisella tavalla niille, jotka eivät usko. Eikö niin?
Joillekin on mahdotonta uskoa asioihin, joita ei voi todentaa ja jotka perustuvat ristiriitaisiin väitteisiin. Jotkut taas uskovat mihin tahansa.
Jotkut ovat rohkeita ja heihin pelottelu ei tehoa. Toiset taas pelossaan uskovat mitä tahansa heidän käsketään uskoa.
Ihmiset ovat siis lähtökohtaisesti eriarvoisessa asemassa.
Eikö kaikkivaltias jumalolento ottaisi tämän asetelman huomioon alkaessaan vaatia uskomissuorituksia. Järkeville ja rohkeille annettaisiin riittävät todisteet uskomisen perustaksi. Se olisi reilua ja oikeudenmukaista.
Nykytulkinnan mukaan kristittyjen jumalolentohan on kuin henkilö, joka kulkee bensakanisterin kanssa kadulla ja käskee ihmisiä heittämään voltin. Ne jotka eivät siihen pysty sytytetään palamaan.
Voiko olla mahdollista?
5
312
Vastaukset
- cybo-ceronimo-cabriel-61
Riippuu siitä minä jumalaa pidetään.
Ihmisen kehityksen myötä on kehittynyt myös ajatukset jumalista. Kehitystä on tapahtunut jumalkuvissa niin sukupuolisesti kuin henkisesti ihmisen oman kehityksen myötä.
Jos jumalan premissi on rakkaus, ei kristiuskon jumalkuva sovi yhteen tuon premissin kanssa, eikä muuten sovi tälläinen olemassaolo-konseptikaan. - ytimekkäästi
"Voiko kristtyjen jumala olla olemassa sellaisena kun väitetään?"
Ei voi!
"Eikö kaikkivaltias jumalolento ottaisi tämän asetelman huomioon.."
Kyllä vain. Tai tarkkaan ottaen kaikkivaltias ja kaikkitietävä ottaisi huomioon. Kristinuskon jumalan sanotaan olevan kaikkivaltais ja kaikkitietävä mutta juuri sellainen jumala ei olisi tehnyt juuri tällaista maailmankaikkeutta.
"Nykytulkinnan mukaan kristittyjen jumalolentohan on kuin henkilö, joka kulkee bensakanisterin kanssa kadulla ja käskee ihmisiä heittämään voltin. Ne jotka eivät siihen pysty sytytetään palamaan."
Niinhän se melko tarkkaan on, paitsi että palava ei koskaan kuole eikä bensa lopu. - Naff
Tässä uskontoasiassa kyseessä on ihmisen ”oman minän” suojautumiskeino. Tietynlaisten ihmisten pitää, jollakin tavoin selittää itselleen, että ovat itse arvokkaita. Näin nämä omanarvontunnoltaan heikot ihmiset voivat hyväksyä itsensä.
Helpoin tapa nostaa itseään arvokkaaksi muiden joukossa on tuomita toisia ihmisiä ja heidän tekemisiään. Melkein aina tuon tuomitsemisen selityksenä on kateus - se nyt vain on inhimillistä.
Toinen yleinen tapa tehdä itsensä arvokkaaksi on viedä eteenpäin ”ilosanomaa Jeesuksesta”. Siinä ei tarvita ajattelua, ei rehellisyyttä, ei rakkautta (vaikka se sillä naamioidaankin) – robottimainen toiminta riittää. Ladellaan Raamatunlauseita sieltä ja täältä. Ne, jotka tätä ilosanoman levitystä epäilevät, on helppo leimata ”ymärtämättömiksi”, ”riidankylväjiksi” tai vaikka ”saatanan kannattajiksi”. - Iloa rauhaa armoa
Ne, jotka uskovat Uuden Testamentin ilmoituksen ja tekevät Jumalan tahdon. Kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä samanlaisessa asemassa pelastuksen suhteen. Tietysti sillä, miten ihminen elämänsä käyttää ja kenen kanssa sen viettää on merkitystä, sillä ei usko ole joka miehen eikä naisen eikä lapsen, mutta Jumala on omalta puoleltaan kaiken valmistanut kaikille ihmisille etsittäväksi, anottavaksi ja vastaanotettavaksi. Elämän tarkoitus on että voisimme saada ihmisinä niin Aadam merkitsee sen yhteyden Jumalaan, joka synnin tähden lakkasi, mutta Jeesus on kuollut ristillä ja noussut kuolleista taivaaseen, että hänessä saisimme elää siinä Elämässä, mikä hän on.
Kaikille ihmisille uskominen ei ole yhtä helppoa.
Minulle on täysin mahdotonta uskoa asiaan, joka vilisee ristiriitaisuuksia ja on olemukseltaan tälle meidän maailmallemme vieras.
Monien uskontojen oppien mukaan joku jumalolento on luonut minut juuri tällaiseksi. Miksei se jumaluus tai ne jumaluudet, jotka ihmisiä ovat tänne askarrelleet luoneet meitä muuten erilaisiksi, mutta tämän ominaisuuden suhteen yhdenvertaisiksi?
Tai jos erilaisuus uskonherkkyydessä jää meitä erottamaan, miksi siitä on tehty juuri se tekijä, jonka perusteella suurin osa ihmiskunnasta tuomitaa ikuiseen kidutukseen?
Epäreilua! (tai epätotta)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532325Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖271354Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut871106Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt551062Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me1741026Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.12941- 88914
- 68903
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22843Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10833