Olen huomannut, että jos kiinnittää erityisen myönteistä huomiota johonkin, ihmissuhteissa tai muissakin onnistumisissa, tilanne melko varmasti lähiaikoina kärjistyy. Tämä ilmiö esiintyy mielestäni hieman liian usein ollakseen pelkkää sattumaa.
Viimeisin esimerkki; joulun mentyä olin erityisen iloinen olen mieheni ja äitini ystävällisistä ja hyvistä väleistä. Vietimme joulua yhdessä. Ehti kulua vain pari päivää, kun mieheni alkoi moittia äitiäni joistakin ärsyttävistä piirteistä vaikkei ole tehnyt sitä näiden kuluneiden vuosien aikana koskaan aiemmin. En ollut puhunut ajatuksistani miehelleni tai äidilleni, joten suorituspaineista tms. ei voinut olla kyse.
On myös konkreettisia asioita jotka ovat heti kiitollisen ajatuksen ilmettyä menneet tavalla tai toisella pieleen, rikki tms. toimittuaan siihen asti hyvin.
Enkä ole ajatellut näitä kiitollisia ajatuksia suoritteena tai "palkkion toivossa" vaan todellakin aidosti iloisena.
Tätä ei ole kovin helppoa selittää, mutta toivon että joku nappaa kiinni ajatuksesta mitä tarkoitan. Myönteisyys joutuu tällä menolla uuteen syyniin minun kohdallani.
Viimeisin esimerkki; joulun mentyä olin erityisen iloinen olen mieheni ja äitini ystävällisistä ja hyvistä väleistä. Vietimme joulua yhdessä. Ehti kulua vain pari päivää, kun mieheni alkoi moittia äitiäni joistakin ärsyttävistä piirteistä vaikkei ole tehnyt sitä näiden kuluneiden vuosien aikana koskaan aiemmin. En ollut puhunut ajatuksistani miehelleni tai äidilleni, joten suorituspaineista tms. ei voinut olla kyse.
On myös konkreettisia asioita jotka ovat heti kiitollisen ajatuksen ilmettyä menneet tavalla tai toisella pieleen, rikki tms. toimittuaan siihen asti hyvin.
Enkä ole ajatellut näitä kiitollisia ajatuksia suoritteena tai "palkkion toivossa" vaan todellakin aidosti iloisena.
Tätä ei ole kovin helppoa selittää, mutta toivon että joku nappaa kiinni ajatuksesta mitä tarkoitan. Myönteisyys joutuu tällä menolla uuteen syyniin minun kohdallani.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen havainnut että kaikenlainen kohtelias käytös mielletään mielistelyksi ja alistumiseksi. Ne vaan näyttää sulle valta-asemaansa ei sen kummempaa. Ole töykeä ja vttumainen - mieluiten kiusaa - jos kaipaat arvostusta ja kunnoitusta. Että näin meillä SSuomessa.
täytyy myöntää, että olen joskus tullut samaan johtopäätökseen kuin sinä, nimim. "vittuuntunut". Joskus vaan tuntuu suorastaan henkimaailman meiningiltä. Siis vaikkei edes sano ääneen tai sen kummemmin näytä positiivisia tunteitaan, ajattelee vaan kiitollisen ajatuksen, tai tuntee erityisen lämpimän tunteen, kuin noiduttuna asiat pian menevät päin just sitä itteensä...
Voisi kyllä nyt joku positiiviseen ajatteluun perehtynytkin sanoa tähän jotain?! Millaista se on, se oikeaoppinen kiitollisuus ja myönteisyys - ettei tulisi lisää lunta tupaan...kun ihan aikuisen oikeasti en ole pahalla liikkeellä tän asian kanssa...kyselen vaan.
Kiitos ajatuksen heitosta nim. "Pieleen meni". Jotenkin oli pakko jatkaa ketjua. Olen ollut yhteyksissä erityislaatuisen viisaan miehen kanssa kohta jo vuoden päivät, ja livenä on tunnettu reilu puoli vuotta. Eilen illalla sain pitkän johdattelun jälkeen puhelimitse hänestä puserrettua jonkinlaisen rakkaudentunnustuksen (taisi olla ensi kertaa eläissäni kun mies myöntää ääneen rakastavansa). Ja "the result"= tänään olo oli ihan turta, tippa linssissä pohdiskelin että kaiken täytyy olla vain väliaikainen juttu ellei peräti erehdys. Että on se onnellinen elämä haasteellista, näin on. Muuten kannattaa lukea kehittäviä kirjoja kuten Eckhard Tollen Uusi maa, elämän tarkoituksen oivaltaminen. Egon tempuista ihmismielen ohjaajana kertoo ainakin.
Minusta sentään vielä yritystä löytyy, kun tänään en enää halunnut jatkaa nimimerkillä "pieleen menee",tuntui liiaan leimalliselta pidemässä käytössä:D
xym, tuossa Sinun esimerkissäsi on jotain juuri siitä mitä tarkoitan. Ilmenee just tyypillisesti tunteissa ja ihmissuhteissa (tosin se "jokin" saa vanhan lempimaljakonkin tulemaan hyllyineen alas jos juuri on erityisesti mielessään ihastellut sitä että tuosta tykkään aina vaan, en pois antaisi - kokemusta on!)
Kenties tunteet todella ovat paljon konkreettisempaa, luovempaa energiaa kuin vielä ymmärretäänkään? Elää koko skaalalla sen enempi pohtimatta vai tuntea/kokea tunteita ja tunnistaa ne? Minulle ei tuo tunnistaminen välttämättä edistä hyvää, ainakaan välittömästi, koska sekaannun silloin helposti lillukanvarsiin. Ikään kuin aito, luonnollinen virtaus jäykistyisi kaavaan. Järki hiipii mukaan ja sehän ei tunteista paljoa ymmärrä, vaikkeivät toisiaan pois suljekaan.
Ego on ovela, kaipa se on paikalla kytiksellä kun huomaa "suuria tunteita", niissä sen on helpointa sotkea sekaan. Jossain niinkin on sanottu että ääripäät eivät ole hyväksi, ei ns. "negatiivinen" eikä myöskään "myönteinen". Vaan se keskitie.
Viisastella voi näin; siltikin minulle on yhä arvoitus tuo myönteisyyden rikkovakin voima...? Ehkä se sittenkin on takertumista, mistä Elämä ei oikein tykkää? Potkii meitä irti riippuvuuksista uutta kokemaan.
Kiitos lukuvinkistä, tiedän Tollen, mutta tuota mainitsemaasi en ole lukenut.
Vielä ap:lle: osuin oikeaan epäilyissäni, tänään mies tarkensi että tarkoitti agape-tyyppistä lähimmäisenrakkautta eikä tiedä tulevasta. Ja muutamista syistä, liittyen mm. asianomaisen terveydentilaan, olen lähinnä huojentunut. En yleensä ole mikään Scarlett O`Hara hömppätunteineen.
Paradoksaalisuus oli sana jonka halusin sinullepäin takaisin heittää, eli asioiden kaksi puolta ja miten huippujuttu voi kääntyä kiroukseksi ja toisinpäin. Tästä on hyvä esimerkki tarina kiinalaisesta miehestä, hänen pojastaan ja villihevosista, olet ehkä lukenut joskus.
Vanhaan aikaan, ei niin hirveän kauan aikaa sitten, pelättiin kovasti pahaa silmää tai muunlaista kirousta liiallisen kehumisen tai tyytyväisyyden seurauksena. Jos seurueessa joku esimerkiksi erehtyi kehumaan potraa poikavauvaa liiaksi, tuli paha silmä heti torjua nostamalla hameenhelmaa ja pyllistämällä. Siihen aikaan ei käytetty alusvaatteita, joten efekti varmaan toimi hyvin. Jokin torjuntaloitsu kuului vielä samaan yhteyteen, en muista mikä, radio-ohjelmasta sen kerran kuulin.
Joskus yksinkertaiset sanat vievät eteen päin enemmän kuin pitkällinen selvitys, eli xym, tämä viimeisin lisäyksesi valaisi aihekentää minulle laajasti. Kiitos!
Ja kyllä, olen tietoinen tuosta mies, poika ja villihevonen - tarinasta. Niinhän se elämässä menee. Joskus vaan tarvii muistutuksen.
Tuo aavistus, esim. kokemuksessasi jonka tuossa kerrot, kertoo mikä on totta siinä hetkessä, eli se tieto on meissä. Usein se tulee kuitenkin elettäväksi jonkinasteisen tunneaallokon kautta. Rakkaus käsitteineen on melkoinen harjoitusmaasto.
Toivotan Sinulle antoisia kokemuksia nyt-hetkessä :)