Emme voi uskoa mihinkään nakemäämme ja kuulemaamme. Esimerkiksi jokun toisen henkilön puolesta voi joku toinen henkilö tehdä asioita, joita me sitten kuvittelemme kyseisen henkilön tekemiksi. Tämä on hyvinkin yleistä nykypäivänä esim. lehdistö julkaisee omia ajatuksiaan kuulemansa ja näkemänsä perusteella. Monella ihmisellä on sihteereitä yms. avustajia tai työvoimaa jotka tekevät kaiken jonkun toisen henkilön nimissä. Mullekin valkeni ykspäivä, ettei kaverini oikeasti osaa mitä kuvittelin. Hänellä oli apunaan toinen kaveri, joka teki kaiken hänen puolestaan. Elämä on täysin mielikuvituksen varassa. En siis voi välittää mistään mitään, koska kaikki voi olla vain illuusiota. Mikään ei ole sitä miltä näyttää.
Elämme illuusiossa
Liisa ihmemmaassa
2325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Välittäminen on vain ajatuksia, anna niiden mennä ja tulla omaan tahtiinsa. Anna auringon paistaa. Elä nyt-hetkessä ja nauti. Saat kaiken mitä haluat.
Käsitteiden ja puheen tasolla tietäen mitä me tarkkaan tarkoitamme voimme luoda yhteyden toiseen ihmiseen.
Hei, yhteys on sittenkin olemassa. Ei se onko jokin totta vai ei vaan kyse on siitä että ymmärrän mitä toinen tarkoittaa, ainakin luulen niin, sinne päin.
Kommunikaatio ei todellakaan ole 'digitaalista' tietovirtaa, no voi se sitäkin olla mutta ketä kiinnostaa se oliko ovi auki vai kiinni, paistoiko aurinko vai ei, ... meitä kiinnostaa puheensorinassa tarina.
Aika jännää jos joku näki jotain, vai näkikö? Ei se voi olla varmaa mutta mielenkiintoista.