amalialle ja sille yhdelle reppahousulle

autosta haaveilevalle luumulle.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Henkilö, joka levittää yleisön keskuuteen lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää, syyllistyy rikokseen. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on säädetty rangaistavaksi teoksi rikoslaissa.

Kriminalisointi perustuu kansainväliseen kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevaan yleissopimukseen ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan yleissopimukseen. Näillä annetaan suojaa sellaisia tekoja vastaan, jotka loukkaavat ihmisten yhdenvertaisuutta ja sitä lähellä olevia perusoikeuksia.

Kiellettyjä ovat muun muassa kansanryhmää koskevat vahvasti harhaanjohtavat ja yleistävät väitteet. Tällaisia ovat esimerkiksi väitteet, joiden mukaan tietty kansanryhmä syyllistyy tai on syyllistynyt rikoksiin. Yksittäiset henkilöt voivat syyllistyä rikoksiin mutta tätä ei voi yleistää koskemaan koko kansanryhmää.

Kiellettyjen lausuntojen levittäminen voi tapahtua esimerkiksi julkaisemalla ne internetissä. Rangaistavaa on jo se, että materiaali ylipäätänsä julkaistaan. Teon tahallisuus on pääteltävissä väittämistä itsestään eikä rangaistavuus poistu, vaikka materiaaliin tutustuisi vain vähän ihmisiä. Tahallisuutta ei myöskää poista se, että lausuman esittäjä itse pitää väitteitään totuudenmukaisina.

Tutkintapyynnön kiihottamisesta kansanryhmää vastaan voi tehdä rikoksen tekijän kotipaikkakunnan poliisille. Jos tekijän henkilöllisyydestä tai kotipaikasta ei ole tietoa, tutkintapyynnön voi tehdä Helsingin kihlakunnan poliisilaitokselle.

ps. Rikollisten suojelu ei kannata.
26378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Biligan vaihto on vaan se pienin vahingonkorvausvaade. Mökki järvinäkymin se toinen ääripiste. Joo, tosiaan, se mökki otetaan ihan vaihdossakin, jos ei oo hynää laskea kouraan. Muttei mielellään pitkällä maksuaikataululla, audeja ei noudeta kuin apteekista asperiinia.

Äänestä
  • RL 11 luvun 8 §:ssä on kriminalisoitu sellaisten lausuntojen tai tiedonantojen
    levittäminen yleisön keskuuteen, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan
    jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin
    rinnastettavaa kansanryhmää.

    Rikos ei kannata

    Äänestä

  • laki tutuksi kirjoitti:

    RL 11 luvun 8 §:ssä on kriminalisoitu sellaisten lausuntojen tai tiedonantojen

    Autokaupalle on jätettävä jokin arvio.

    Äänestä

  • jotain alustavaa kirjoitti:

uhkailet täällä päivittäin ja missä sun selvityspyyntös? :DDD Kyllä sulle totuus paljastuu ketä uhkailet.

Äänestä
  • syytä aina huoleen.

    RL 11 luvun 8 §:ssä on kriminalisoitu sellaisten lausuntojen tai tiedonantojen
    levittäminen yleisön keskuuteen, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan
    jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin
    rinnastettavaa kansanryhmää.

    Rikos ei kannata

    Äänestä

  • Menen taas autokaupan ohitse ja katson onko audini tallella.

    Äänestä

  • etkä uhkailisi kirjoitti:

    Menen taas autokaupan ohitse ja katson onko audini tallella.

    RL 11 luvun 8 §:ssä on kriminalisoitu sellaisten lausuntojen tai tiedonantojen
    levittäminen yleisön keskuuteen, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan
    jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin
    rinnastettavaa kansanryhmää.

    Rikos ei kannata

    Äänestä

  • laki tutuksi kirjoitti:

    RL 11 luvun 8 §:ssä on kriminalisoitu sellaisten lausuntojen tai tiedonantojen
    levittäminen yleisön keskuuteen, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan
    jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin
    rinnastettavaa kansanryhmää.

    Rikos ei kannata

    et mää oon 'syyntakeeton' HÄHÄHÄHÄHÄÄHÄHÄÄÄÄ BUHAHHAAHAHAHAH HÄHÄHÄHÄHÄÄHÄHÄHÄ
    kuten itse nimittelit, joten laskua kertyy HÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHHÄÄHÄHÄÄÄÄÄÄÄ

    Äänestä

  • HÄHÄHÄHÄHÄÄÄ kirjoitti:

  • lääkitys taas persiillään?

    " :DDD Kyllä sulle totuus paljastuu ketä uhkailet."

    ???

    Äänestä

  • Amalialla kirjoitti:

    lääkitys taas persiillään?

    " :DDD Kyllä sulle totuus paljastuu ketä uhkailet."

    ???

    eikö mene jakeluun etten ole Amalia. Olen tehnyt jo tutkintapyynnön niin katsotaan kenellä lääkitys kohdallaan ja kenelleä ei.

    Äänestä

  • .....,,........., kirjoitti:

    eikö mene jakeluun etten ole Amalia. Olen tehnyt jo tutkintapyynnön niin katsotaan kenellä lääkitys kohdallaan ja kenelleä ei.

    "Olen tehnyt jo tutkintapyynnön"

    olet tunnettu kyvystäsi älykkääseen keskusteluun, niin kerro ihmeessä
    1. mistä?
    2. miksi?

    Äänestä

  • kerro kerro kirjoitti:

    "Olen tehnyt jo tutkintapyynnön"

    olet tunnettu kyvystäsi älykkääseen keskusteluun, niin kerro ihmeessä
    1. mistä?
    2. miksi?

    ovikellos voi kohta pirahtaa ja pääset autokyydillä uuteen kalterimajoitukseen, jossa lukee 'poliisi' eri puolilla vankkuria.

    Äänestä

Onkohan tämä(kin) Amalian näppiksestä lähtöisin:

"miten se nyt on mahdollista? vassukka5.1.2010 11:17 Miten se nyt on mahdollista, kun tuossa aiemmin joku älypää kirjoitti, että Thaimaa on vauras maa? Kyllä se juttu vaan niin on, että ovat ihan suoraansanottuna sosiaalipummeja!! Emme heitä tarvitse tänne Suomeen elätettäväksi emmekä hierontapaikkojen suojatyömaihin lusmuilemaan." http://keskustelu.suomi24.fi/node/8727704

Eli tuossa keskustelu ketjussa Amalia(?) herjaa kaikkia thaimaalaisia sosiaalipummeiksi, jne. Tilastot kuitenkin kertovat aivan toista. Thaimaalaiset työllistyvät huomattavan paljon paremmin kuin muutamasta rauhanuskoa harjoittavasta maasta tulleet maahanmuuttajat tai hoitavat kotona lapsia. Thaimaalaisten puolisot ovat järjestään myös niin hyvin tienaavia, etteivät thaimaalaiset saa työttömyys tai vst. korvauksia.

Tällaisiakin varsin rivejä löytyy samasta keskustelusta (eri nimimerkillä tietenkin):

"Noi jätkätkin, jotka niitä tänne raahaavat saisisvat elättää nämä ihan kokonaan. Myöskään näille elteille ei kuulu meidän maamme äitiysavustukset jne. Olisikin hyvä, että ne äijät jotka ostovaimon itselleen hankkivat kustantaisivat kaikki näille sosiaalipummeille ja näiltä evättäisiin mm. äityisavustukset. Ne eivät kuullu heille."

Melkoisen törkeää tekstiä.

Äänestä
  • kun olet jatkuvasti tällä palstalla? Onnellinen mies ei tuhlaisi aikaa palstaan, paitsi jos on ongelmia siinä onnellisessa parisuhteessa, onko?

    ps: en ole Amalia vaan: ihmettelijä

    Äänestä

  • talletan tuonkin ylös. Täytyy sanoa, että aineisto kasvaa ja työsarkaa tulee oleen joillain kuukauden päivät.

    Äänestä

  • ota nitrosi kirjoitti:

    kun olet jatkuvasti tällä palstalla? Onnellinen mies ei tuhlaisi aikaa palstaan, paitsi jos on ongelmia siinä onnellisessa parisuhteessa, onko?

    ps: en ole Amalia vaan: ihmettelijä

    eikö reppahousu tule mieleen, että täällä muutkin kirjoittelee, ja mikäs sinä olet kellekkin sanomaan asioista, kun näemmä olet hyvin selvillä kuinka paljon kukin täällä roikkuu? Eli hyvin viihdyt mukana.

    Muistutuksena vielä kerran:

    RL 11 luvun 8 §:ssä on kriminalisoitu sellaisten lausuntojen tai tiedonantojen
    levittäminen yleisön keskuuteen, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan
    jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin
    rinnastettavaa kansanryhmää.

    Rikos ei kannata

    Äänestä

  • laki tutuksi kirjoitti:

    eikö reppahousu tule mieleen, että täällä muutkin kirjoittelee, ja mikäs sinä olet kellekkin sanomaan asioista, kun näemmä olet hyvin selvillä kuinka paljon kukin täällä roikkuu? Eli hyvin viihdyt mukana.

    Muistutuksena vielä kerran:

    RL 11 luvun 8 §:ssä on kriminalisoitu sellaisten lausuntojen tai tiedonantojen
    levittäminen yleisön keskuuteen, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan
    jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin
    rinnastettavaa kansanryhmää.

    Rikos ei kannata

    jämpti!

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    talletan tuonkin ylös. Täytyy sanoa, että aineisto kasvaa ja työsarkaa tulee oleen joillain kuukauden päivät.

    Jos nyt muistaisit meikäläisenkin vahingonkorvaukset, autokauppa on loppiaisena kiinni mutta eilen oli käynyt tollanen veljenpoika venäläinen painamassa rasvaisen kouran jäljen peltiin kuin käyntikortin.
    Auttaako jos huudan taas: INHOAN AASIALAISÄMMIÄ JA THAIHIEROMALAITOKSIA, JOSSA MYYDÄÄN ÄIJILLE PERSETTÄ .
    Jään odottelemaan.

    Äänestä

  • meneekö kuukausia ? kirjoitti:

    aikanaan.

    RL 11 luvun 8 §:ssä on kriminalisoitu sellaisten lausuntojen tai tiedonantojen
    levittäminen yleisön keskuuteen, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan
    jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin
    rinnastettavaa kansanryhmää.

    Rikos ei kannata

    Äänestä

  • meneekö kuukausia ? kirjoitti:

    Jos nyt muistaisit meikäläisenkin vahingonkorvaukset, autokauppa on loppiaisena kiinni mutta eilen oli käynyt tollanen veljenpoika venäläinen painamassa rasvaisen kouran jäljen peltiin kuin käyntikortin.
    Auttaako jos huudan taas: INHOAN AASIALAISÄMMIÄ JA THAIHIEROMALAITOKSIA, JOSSA MYYDÄÄN ÄIJILLE PERSETTÄ .
    Jään odottelemaan.

    Lukemattomat muutkin ihmiset on samaa mieltä, lähinnä hiljaisesti. Vain rohkeimmat puuttuu epäkohtiin. Siitä sinulle ruusu.

    Äänestä

  • laki tutuksi kirjoitti:

    aikanaan.

    RL 11 luvun 8 §:ssä on kriminalisoitu sellaisten lausuntojen tai tiedonantojen
    levittäminen yleisön keskuuteen, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan
    jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin
    rinnastettavaa kansanryhmää.

    Rikos ei kannata

    En tiedä teistä ja Amalioista. Mutta joku Amalia tuntuu olevan kovassa kurssissa, sitä kuulee monessa paikassa. Hämäräksi on jäänyt, että inhoaako hää suomalaisa jotain muita vai mikä on homman nimi vai onko joku desantti? Vai onko Amalia sel lumehenkilö jota ei ole olemassa mutta jonka syytä kaikki on ?
    Onkos tuo rinnastettava ryhmä tuossa pykälässä mahdollisesti sellainen, että jos herjaa naisia niin rapsahtaa ja jos herjaa miehiä niin rapsahtaa. Aika väljä tulkinta jos näin on . Vai koskeeko vain muita ihmisiä kuin suomalaisia?

    Äänestä

  • Hoo- Moilis kirjoitti:

    Esim. jos joku uskaltautuu esittämään seksiturismiin kritiikkiä, hän on amalia. Joteensakin epämiellyttävän, salattavan, hys hys-asian esilletuoja. Tätä korttia väläyttelee yleensä seksituristit itse tai jollakin tavalla samasta potista ansiota nauttivat.

    Äänestä

  • yhteenvetona kirjoitti:

    ole koskaan käyttänyt ko nimimerkki 'amaliaa'? mahtaako ollakin jotain koodikieltä rasistien tms diilerien kesken? Todella hävettävää että naisia oli huijattu Suomeen.

    Äänestä

kiihottunut palstan teksteistä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

laki tutuksi kirjoitti:

autosta haaveilevalle luumulle.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Henkilö, joka levittää yleisön keskuuteen lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää, syyllistyy rikokseen. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on säädetty rangaistavaksi teoksi rikoslaissa.

Kriminalisointi perustuu kansainväliseen kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevaan yleissopimukseen ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan yleissopimukseen. Näillä annetaan suojaa sellaisia tekoja vastaan, jotka loukkaavat ihmisten yhdenvertaisuutta ja sitä lähellä olevia perusoikeuksia.

Kiellettyjä ovat muun muassa kansanryhmää koskevat vahvasti harhaanjohtavat ja yleistävät väitteet. Tällaisia ovat esimerkiksi väitteet, joiden mukaan tietty kansanryhmä syyllistyy tai on syyllistynyt rikoksiin. Yksittäiset henkilöt voivat syyllistyä rikoksiin mutta tätä ei voi yleistää koskemaan koko kansanryhmää.

Kiellettyjen lausuntojen levittäminen voi tapahtua esimerkiksi julkaisemalla ne internetissä. Rangaistavaa on jo se, että materiaali ylipäätänsä julkaistaan. Teon tahallisuus on pääteltävissä väittämistä itsestään eikä rangaistavuus poistu, vaikka materiaaliin tutustuisi vain vähän ihmisiä. Tahallisuutta ei myöskää poista se, että lausuman esittäjä itse pitää väitteitään totuudenmukaisina.

Tutkintapyynnön kiihottamisesta kansanryhmää vastaan voi tehdä rikoksen tekijän kotipaikkakunnan poliisille. Jos tekijän henkilöllisyydestä tai kotipaikasta ei ole tietoa, tutkintapyynnön voi tehdä Helsingin kihlakunnan poliisilaitokselle.

ps. Rikollisten suojelu ei kannata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu