Yleensä mistään

mitään, miksi täällä millä tahansa osastolla on jotkut ruutot, porkkananpäät, kokit ja muroukot julkaisemassa joittenkin keittokirjojen lainauksia, itse eivät osaa eikä tiedä mitään. Varsinkin vielä kun luulevat olleensa jossain ulkomailla, saatika sitten kun joku vielä kertoo omista pelloistaan, herätkää pahvit ja menkää sinne yksiöönne.
16272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

luulet tietäväsi noiden mainitsemiesi henkilöiden ruoanlaittotaidosta?

Oletko muka ollut katsomassa heidän olkiensa takana, kun he ruokaa laittavat?

Kateus näkyy kirjoituksesssasi - oma antisi on aivan olematon tämän palstan kannalta!

Äänestä

Omasta puolestaan olleensa reissuhommissa ulkomailla 17 vuotta.
Palanneensa lopullisesti Suomeen silloin kun lapsien iskä äkillisisesti kuoli sydänkohtaukseen.
Peltoa on, paskaakin sinne saa tarvittaessa (vaikka tältä palstalta)
ja asuu yht 120 neliön yksiössä jos molemmat kerrokset lasketaan.
Ruokaakin osaa kuulemma tehdä, näin väittävät.

Oliko muuta irvailtavaa ???

Crudolle en kyllä pärjää noissa ulkomaanhommissa-- eikä god say thank- enää tarvitsekkaan,
reissailehan sinä ja laittele tulemaan uusia tuulia muailmalta :)))

Hyvät yöt nyt ja koittakaahan kaikki vittuuntuneetkin saada nukuttua kunnolla.

Äänestä
  • ottaa ne lääkkeesi?

    Kirjoittelusi paljastaa sinun olevan niiden tarpeessa. Jos et vielä ole saanut lääkkeitä, hakeudu ammattiauttajan luo!

    Äänestä

  • nyt aika kirjoitti:

    ottaa ne lääkkeesi?

    Kirjoittelusi paljastaa sinun olevan niiden tarpeessa. Jos et vielä ole saanut lääkkeitä, hakeudu ammattiauttajan luo!

    Lääkkeitä kaipaa, vaan kunnon koivupiiskaa perseposkilleen, vanhemmat ovat päästäneet perseensä hedelmän kasvattamatta maailmalle.

    Äänestä

  • Lukija! kirjoitti:

    Lääkkeitä kaipaa, vaan kunnon koivupiiskaa perseposkilleen, vanhemmat ovat päästäneet perseensä hedelmän kasvattamatta maailmalle.

    Kyseessä on hyvältty lapsirukka, joka on pantu myymään tulitikkuja kadulle pakkasella. Viimeisillä voimillaan tulitikkujen tultua raavituiksi hän koettaa pelastaa tulevaisuutemme kirjaston nettihuoneessa.

    Ainahan me voimme myydä hänet orjaksi Sudaniin, jos huolivat.

    Äänestä

  • 9+6=15 kirjoitti:

    Eikä edes tsadiin, mustillakin on näet tietyt tasovaatimukset!
    Mutta tuo häiriintynyt kakara lopettaa taas, kunhan joululomat päättyvät ja koulun pulpetti kutsuu!

    Äänestä

  • Lukija! kirjoitti:

    Eikä edes tsadiin, mustillakin on näet tietyt tasovaatimukset!
    Mutta tuo häiriintynyt kakara lopettaa taas, kunhan joululomat päättyvät ja koulun pulpetti kutsuu!

    ottais varmaan vastaan, laitellaan sinne yhessä anomus että hakevat
    tän lapsiraukan pois. vanhemmat on varmaan jo hylänneet tommosen
    paskaläjän.

    Äänestä

  • skeidaa kirjoitti:

    ottais varmaan vastaan, laitellaan sinne yhessä anomus että hakevat
    tän lapsiraukan pois. vanhemmat on varmaan jo hylänneet tommosen
    paskaläjän.

    Saman jonon jatkeeksi saa mennä toi peräkammarinpoika, joka kirjoittaa kaikki tarinansa yhteen pötköön. Eihän niistä ymmärrä yhtään mitään. On varmaan ollut kerran Virossa ja saanut kännispäiten turpiin kun kantaa tommosta kaunaa. Tottakai jokainen funtsii mitä koriinsa laittaa kaupassa mutta eiköhän kaikki halua kai hyvää ja edullista eikä kato niinkään kenen pellolla viljelty. Sama se onkin kun ei siinä paketin kyljessä ole sen suomalaisen pellonkaan nimeä. ja on siellä Virossa suomalaisillakin peltoja paljon.

    Äänestä

  • No sä et oo ainakaan mikää veronmaksaja joten kukaan ei sun rahoillas pääse rehvastelemaan tai elämään. Sulla ei näppylä ole kuin verovelkoja joita me muut joudutaan sun puolesta maksamaan jotta sä pääset käväisemään sossun luukulla hakemassa jokapäiväsen annoksen. Käytä se lääkkeisiin älä internettiin.

    Äänestä

Tää sälli on tuttu. Ei oo tuottanut koskaan muuta kuin murhetta vanhemmilleen ja lähimmäisilleen. Helppo hälistä kun ei itse osaa mitään.

Tuu takasi vasta kun sulla on jotain itelläs annettavaa.

Äänestä
  • ja sanon että haistakaa pitkä paska.

    Äänestä

  • yyäääk kirjoitti:

    ja sanon että haistakaa pitkä paska.

    Oli sulla paljon annettavaa site ja käytä seuraavalla kerralla omaa vessaas.Tolta sun viestit muuten haiseekin.Lähde taas äläkä tuu takas.

    Äänestä

  • yyäääk kirjoitti:

    Oli sulla paljon annettavaa site ja käytä seuraavalla kerralla omaa vessaas.Tolta sun viestit muuten haiseekin.Lähde taas äläkä tuu takas.

    täällä ollaan taas, iloisella mielellä, eipä maksa vaivaa.

    Äänestä

  • yyäääk kirjoitti:

    täällä ollaan taas, iloisella mielellä, eipä maksa vaivaa.

    Viivyhän vielä vähän kunnes ylläpito saa iipeesi selville.Hilut kinttuun ja raippoja peruksiin.

    Äänestä

  • yyyäääk kirjoitti:

    Viivyhän vielä vähän kunnes ylläpito saa iipeesi selville.Hilut kinttuun ja raippoja peruksiin.

    Ja kuva metron seinälle pelottaan muita pikkulapsia.

    Äänestä

  • yyyäääk kirjoitti:

    Ja kuva metron seinälle pelottaan muita pikkulapsia.

    Otin yhteyttä ylläpitoon pihelimitse, lupasivat selvittää asian heti, mikäli kaveri jatkaa asiattomuuksiaan ja ojentaa kirjoittajaa ikävämmän tavan kautta, joten venttaillaan puhdistusta, kyllä tuollaiset nulkit saadaan katoamaan. ip:n selvitys ei ole konsti eikä mikään.
    Mistä noita kaheleita oikein sikiää?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

pikkusen vituttaa kirjoitti:

mitään, miksi täällä millä tahansa osastolla on jotkut ruutot, porkkananpäät, kokit ja muroukot julkaisemassa joittenkin keittokirjojen lainauksia, itse eivät osaa eikä tiedä mitään. Varsinkin vielä kun luulevat olleensa jossain ulkomailla, saatika sitten kun joku vielä kertoo omista pelloistaan, herätkää pahvit ja menkää sinne yksiöönne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu