Asiana; miten miehet ilmaisevat, miten kannattaa ja ei kannata ilmaista ja miten miesten ulosanti vaikuttaa naisiin.
Aluksi vähän taustafaktoja:
-Miehet koulitaan jossain määrin välttelemään omien tunteiden ilmaisuja. Miehet kasvatetaan kuvittelemaan oma sukupuolensa likaisemmaksi ja karkeammaksi kuin naiset. Miehet, ainakin hyvin nuoret sellaiset, voivat helposti kuvitella ettei naisten mielissä oikeasti käykkään sellaiset asiat koska naiset monesti torjuvat ja suhtautuvat nihkeästi miehen puhuessa asioista.
-Kuitenkin tyttöjen ja poikien jutut ovat oikeasti suurinpiirtein yhtä rasvaisia, kuten vaikka chattejä seuraamalla voi todeta.
Yllä mainitusta tekijästä seuraa että ainakin osa pojista ja miehistä omaksuu hienovaraisemman otteen ja välttää suoria viittauksia seksiin puheissaan. Mies voi sen sijaan puhua vaikka "hellyydestä" eikä siihen sinänsä liitykkään mitään petosta koska onhan seksikin tavallaan hellyyttä ja yleensäkkin laaja käsite.
-
Mikäs merkitys tällä sitten on?
Noh, itse ajattelisin että osassa tapauksista tuo on hyvä taktiikka ja toisissa tapauksissa taas, nuorten naisten kanssa, huonohko. Väitän että naiset/tytöt pitävät varovaisempaa ja omista fiiliksistään herkemmin kertovaa miestä/poikaa helpommin vässykkämäisenä, pelottavana tai ainakin vähemmän kiinnostavana.
-
Tämä johtuu siitä että naiset tietävät mitä odottaa suoraviivaisesti ja karkeasti tarpeistaan puhuvalta mieheltä kun taas 'romanttinen' 'herrasmies' vaikuttaa mysteeriseltä ja epäilyttävältä eikä nainen oikein saa selvää mitä hänellä on mielessään, vaikka hän yrittääkin vedota naisen tunteisiin harmittomasti.
-
Tämän lisäksi on mahdollista että naisen itsetuntoa vain voitelee enemmän alaston himo kuin diplomaattinen ja hienopuheinen kiinnostuksen tunnustelu.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Hienovaraisuus kuuluu parempiin piireihin ei sitä tarvita baareissa. Epätoivoisia naisia on baarit pullollaan valmiina antamaan ilman mitään läpinäkyvää romantiikan lurittelua pelimiehellekin.
Kyllä kannattaa esittää itsensä seksuaalisena miehenä. Nainen voi muuten luulla että mies on sukupuoleton kaverimies, jolla ei ole seksuaalisia tarpeita ensinkään. Tosin seksistä mun mielestä kannattaa monesti, ehkäpä yleensä, puhua epäsuorasti.
Ensinnäkin:
- Miehet kasvatetaan tukahduttamalla negatiivisia tunteita. Jos poika leikkii pippelillä, piirtää kuolleista ihmisistä kuvia tai fantasioi väkivallasta, se on väärin. Sen sijaan, että pojalle selitettäisiin, miksi näistä asioista voi puhua ja kuvitella, mutta ei toteuttaa noin vain, poikia kielletään tekemästä niin.
- Naiset kasvatetaan tukahduttamaan tunteita yleensäkin. Tyttö ei saa riehua niin paljon kuin poika, tytön ei sovi miettiä väkivaltaa niinkään paljon kuin pojan. Tytöille seksuaalisuus on jotain vaarallista, eikä siihen pidä pyrkiä. Poika voi satuttaa, poikia pitää varoa. On epähienoa puhua seksistä, vaikka sitä haluaisikin jne.
Todellisuudessa pitäisi voida puhua asioista niiden nimillä. Jos lapsi kysyy seksistä, siitä pitäisi voida puhua. On naurettavaa, että ihmiset ovat alkaneet kauhistella ruokakaupan seksilelujakin. Mitä pahaa niissä on. Pahempaa se kalja siellä on.
Aikuisen naisen itsetuntoa ei haittaa se, että mies kertoo haluavansa naiselta vain seksiä. Se nainen, joka vain sitä haluaa ja juuri tältä mieheltä, varmaankin lähtee mukaan.
Mutta, jos nainen haluaa muutakin, kuten tutustumista, keskusteluita ja oikeaa parisuhdetta, hän ei luonnollisestikaan lähde matkaan. Usein naiselle luvataan kaikkea muuta, mutta häneltä halutaan vain seksiä.
Tällöin miehen ja naisenkin pitäisi ensin itse tietää, mitä hakee.
"Jos poika leikkii pippelillä, piirtää kuolleista ihmisistä kuvia tai fantasioi väkivallasta, se on väärin. "
Siis rinnastat masturbaation kuolleitten ihmisten piirtämiseen ja väkivaltafantasioihin?
Onko sekin mielestäsi sitten ikävä asia jos tyttö räplää itseään?
"On epähienoa puhua seksistä, vaikka sitä haluaisikin jne."
"Tytöille seksuaalisuus on jotain vaarallista, eikä siihen pidä pyrkiä."
No tämä nyt näyttää menevän jotenkin 50/50 mitä olen teinejä seurannut. Osa puhuu ja aloittaa tekemisen jo 13-vuotiaana aikuisten kanssa (okei, ehkä tuo on harvinaisempaa mutta silti) ja en näe että he mitenkään suoranaisesti kärsisivät siitä koska heidän tavoitteensa ovat erilaiset kuin 'hienojen' tyttöjen.
Joka tapauksessa tyttö/nainen saa pojan/miehen vaikka olisikin vähän irvokas kieleltään.
"Aikuisen naisen itsetuntoa ei haittaa se, että mies kertoo haluavansa naiselta vain seksiä. Se nainen, joka vain sitä haluaa ja juuri tältä mieheltä, varmaankin lähtee mukaan.
Mutta, jos nainen haluaa muutakin, kuten tutustumista, keskusteluita ja oikeaa parisuhdetta, hän ei luonnollisestikaan lähde matkaan. Usein naiselle luvataan kaikkea muuta, mutta häneltä halutaan vain seksiä.
Tällöin miehen ja naisenkin pitäisi ensin itse tietää, mitä hakee. "
OK mutta tämä ei ollut varsinaisesti viestin pointti vaan se pohdiskelu että pitääkö osa naisista hempeämpiä ja vähemmän suoraviivaisia miehiä kaappipsykoina tai vässyköinä.
" Tyttö ei saa riehua niin paljon kuin poika, tytön ei sovi miettiä väkivaltaa niinkään paljon kuin pojan. "
Tyttö ei saa joutua armeijaankaan. Nyyh. Eikä kestää kuin mies ja joutua tappeluihin ja hyväksyä naisten väkivalta.
Mähän kerroin, miten lapsia tässä yhteiskunnassa kasvatetaan, en sitä, mitä mä itse ajattelen. Kerroin siis miten asiat on ja miksi ihmiset sitten ovat sellaisia kun ovat. Poikia ja tyttöjä pitäisi ymmärtää yksilöinä. Negatiivista asiosita voisi puhua ja kuten jo kerroin lapsien kanssa pitäisi puhua seksistä, väkivallasta ja niin edelleen. Lapselle voi kertoa, että on ok fantasioida asioista, mutta todellisuudessa ei kannata ketään tappaa. OK??
Ja ei, hempeilevä mies ei ole homo tai vässykkä. Hän ei vaan ilmeisesti halua seksiä, vaan suhteen. Seksiä haluavan miehen kannattaa kertoa asia suoraan. Sitten mukaan lähtee seksiä eikä suhdetta haluava nainen. OK??
Minäkin ihmettelin aloittajan kummallista vastausta sinulle. Pitää olla melko poikkeava ajatuksenjuoksu, että siitä saa sellaisen käsityksen mitä hän sai.
Yksilö tuntuu olevan kirosana näillä palstoilla varsinkin naisista puhuttaessa, moni mies kun tahtoisi niputtaa naiset samaan nirppanokkaprinsessakaunotarsyndroomaisiin..
-Lapsien kasvatuksesta paljolti vastaavat naiset. Olet nainen.
Ja 'negatiivisina tunteina' puhuit ilmeisestikkin myös itsetyydytyksestä. Mistä minun olisi pitänyt tietää etteivät ne ole myös sinun ajatuksiasi? Et sanonut että 'negatiivisiksi koetut tunteet' vaan 'negatiiviset tunteet' kuin olisi puhe objektiivisesta moraalista jota kukaan ei kiistä. Muutenkin noiden asioiden rinnastamiset paistoivat sulavasti piilevältä mutta esiinpilkottavalta feministiseltä asenteellisuudelta.
Myöskin näytit yleistävän tuon väkivallasta fantasioimisen joksikin yleiseksi poikien ominaisuudeksi.
Erityisesti kun kirjoitit;
"Sen sijaan, että pojalle selitettäisiin, miksi näistä asioista voi puhua ja kuvitella, mutta ei toteuttaa noin vain, poikia kielletään tekemästä niin."
Vai uskotko että kasvatus on täysin pielessä ja poikia opetetaan rutiininomaisesti tukahduttamaan sellaisia ajatuksia tai tunteita joita ei edes ole olemassa?
Mitä SINÄ ajattelet?
Ei saatana sun kanssas. Eikö helvetti tästä Suomen maasta löydy jotain Marttakerhoa johon voit mennä keittiöpsykologiaa harrastamaan muiden ämmien kanssa? Se on aivan sama mitä sun eteen lyödään ja mitä faktaa annetaan niin sähän väännät sen mille vaan mutkalle, kunhan saat vääntää. Sua ei kiinnosta mikään muu kun sun oma napas ja pään sisältös, ei se mitä muut ajattelee, älä viitti teeskennellä muuta. Sulla on oikeesti ongelmia pääs kanssa. Mene vaikka Freudilaiseen terapiaan, siellä saat kuule vääntää vuositolkulla tota samaa kehää, joka viikko ja niin monta vuotta kun perse kestää (ja tonkin sä varmaan väännät homoudesta vihjailuksi). Siellä terapeuttikin sanoo vaan että "ja miltäs se sinusta tuntuu", ajattele, sehän olis sulle taivas. Voit alottaa siitä kun olit 1 vuotias ja äiti kielsi leikkimästä pippelillä.
kun ette pärjää miehelle keskustelussa? :) Tuo on yleinen keino naisilla alkaa lapsellisesti rähjäämään heti kun asialliset argumentit loppuu.
Tuon jätkän asialliset argumentit ovat loppuneet jo ajat sitten. Häntä ei yksinkertaisesti kukaan enää jaksa. Hän on jästipää, joka ei kykene monipuolisesti pohtimaan asioita (vaikka itse niin luuleekin). Siitä huolimatta, että hänen juttunsa ovat pitkiä ja monisanaisia, asiaa niissä on vähän. Hän kertoo saman päähänpinttymänsä jokaisessa kommentissaan vähän eri sanoin, tietäen ettei saa täältä vahvistusta kuvitelmilleen. Tämä palsta on siis pelkkä "terapiaistunto" hänelle. Olisi kaikille paljon antoisampaa, jos hän menisi oikeaan terapiaan.
Sinullakin muuten noita päähänpinttymiä näyttää olevan.
Mille miehelle? Missä keskustellussa?
Näin on..
Jaksat oikein pohdiskella noita asioita. Ei kukaan nainen kiihotu mistään nyhveröistä mutta paras on sellainen mies joka taitaa molemmat lajit. Tuttu, turvallinen, uskollinen ja kiltti mies joka näyttää myös sen eläimellisen puolen siellä makkarissa. Ei kysele liikaa. Tarkennan että tausta pitää olla jo kunnossa siinä vaiheessa.
Jos naisella on turvallinen olo ja tietää olevansa tärkeä voi heittäytä vaikka seksiobjektiksi ihan huoletta.
Kiinostus herää kyllä ihan ensitapaamisella lähinnä sellaiseen mieheen joka on oma itsensä.
Ja se itse sopii minun itseeni. Jos mies on romanttinen se täytyy ainakin näyttää siltä että hän on sitä oikeesti.