Oon 28v. nainen, joka on ollut aiemmin pitkässä suhteessa ja nyt suunnilleen yhtäpitkään sinkkuna, jo 6 vuotta. Ongelmana on se peruskuvio....ei halua kelpuuttaa ketä tahansa, mut sit ku eteen tulee jotain ihanaa, niin sen joko itse pilaa (tapailemalla muita samaan aikaan tms.) tai toista vaan ei yksinkertaisesti kiinnosta tai jotain muuta, kuten välimatka 700 km tai muuta "pientä"..jep jep.
Tällä hetkellä moni ystävistä alkaa jo vakiintumaan ja saamaan perhettä. Itsekin haluisin lapsia, mutta ei kenen tahansa kanssa... Ärsyttää sukulaistenkin utelu ja kuittailu "ei se ketään huoli" ku eivät tiedä totuutta, eli sitä miten vaikeaa on nykyään etes edetä tapailua pidemmälle ku kaikki menee kuiteski jossain vaiheessa piloille. Ja kun on nainen, ni heti ajatellaan et "se on niin itsekäs" jne. Kumpa tietäisivät puoliakaan musta ja mun ajatuksista... Tosin ymmärrän, jos päällepäin vaikutan joskus liian riehakkaalta ja aktiiviselta (miehellehän ei saa liikaa viestitellä ettei sitä vaan ala ahdistaa..), mutta sehän on vaan pintaa, jota ei voi (vaikka itsekin näin teen) toisesta heti nähdä.
Mut nyt alkaa vuosi 2010 ja haluan tai ainaski toivon muutosta tähän tilanteeseen. Kaks, tai ainaski yks vakavasti otettava mies on kuvioissa ja aion napata jomman kumman, heh. Tosin pahoin pelkään et kaikki menee kuiteskin piloille, sillä ajattelin pitää molempiin yhteyksiä... Tää on jo entuudestaan opittu, sillä enään en ole niin naivi et tunnustan suoraan toiselle, mitä ajattelen (kuten yleensä liian avoimesti)... varsinkin ku tää toinen tyyppi on sellanen, jota ei ihan heti tahansa parisuhteeseen vangita. Mutta toisaalta tällainen ei voi jatkua ku väliaikaisesti, sillä pettämistä en hyväksy.
Kiinnostais kuulla vastaavia kokemuksia Teiltä, jotka ootte ollu pitkään sinkkuna, mikä teidän tilanne on ja mitä ajattelette tulevaisuudetta nyt?
Tällä hetkellä moni ystävistä alkaa jo vakiintumaan ja saamaan perhettä. Itsekin haluisin lapsia, mutta ei kenen tahansa kanssa... Ärsyttää sukulaistenkin utelu ja kuittailu "ei se ketään huoli" ku eivät tiedä totuutta, eli sitä miten vaikeaa on nykyään etes edetä tapailua pidemmälle ku kaikki menee kuiteski jossain vaiheessa piloille. Ja kun on nainen, ni heti ajatellaan et "se on niin itsekäs" jne. Kumpa tietäisivät puoliakaan musta ja mun ajatuksista... Tosin ymmärrän, jos päällepäin vaikutan joskus liian riehakkaalta ja aktiiviselta (miehellehän ei saa liikaa viestitellä ettei sitä vaan ala ahdistaa..), mutta sehän on vaan pintaa, jota ei voi (vaikka itsekin näin teen) toisesta heti nähdä.
Mut nyt alkaa vuosi 2010 ja haluan tai ainaski toivon muutosta tähän tilanteeseen. Kaks, tai ainaski yks vakavasti otettava mies on kuvioissa ja aion napata jomman kumman, heh. Tosin pahoin pelkään et kaikki menee kuiteskin piloille, sillä ajattelin pitää molempiin yhteyksiä... Tää on jo entuudestaan opittu, sillä enään en ole niin naivi et tunnustan suoraan toiselle, mitä ajattelen (kuten yleensä liian avoimesti)... varsinkin ku tää toinen tyyppi on sellanen, jota ei ihan heti tahansa parisuhteeseen vangita. Mutta toisaalta tällainen ei voi jatkua ku väliaikaisesti, sillä pettämistä en hyväksy.
Kiinnostais kuulla vastaavia kokemuksia Teiltä, jotka ootte ollu pitkään sinkkuna, mikä teidän tilanne on ja mitä ajattelette tulevaisuudetta nyt?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pahoittelen tyhmiä kirjoitusvirheitä....mutta olen hieman kipeä juuri nyt, atsiuh!!
näyttää olevan.Mutta jos haluat monta miestä pitää yhtäaikaa..niin ei kiitos minulle!Etsintä jatkuu.
Yksikin kumppaniehdokas riittäisi mulle mainiosti. Ainakin toisi jotain eloa tähän henkiseen syväjäähän, joka tulee kun ei ole minkäänlaisia kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen. Baareissa kun on monta vuotta käynyt turhaan, niin sekin on jäänyt taakse. Ei jaksa tappaakaan itseään, vaikka sekin olisi periaatteessa ihan kelpo vaihtoehto. Siinäpä ne suunnitelmat pääpiirteissään...
Juu unohda seudustelut, pieleen menee kuitenkin tosiaan. Et saa kuitenkaan unelmiesi prinssiä, niin kiduttaa itseään. Liity marttoihin.