Hei, toivoisin kattavia vastauksia tämän asian suhteen! Eli asia on näin, että vakioparturini jää kohta äitiyslomalle, eikä pääse palvelemaan minua hetkeen. Muut kampaamossa työskentelevät henkilöt eivät vakuuta minua työssään (olen vielä alaikäinen ja työntekijät ovat tätä yhtä "lopettavaa" lukuunottamatta yli 50-vuotiaita), eikä ajatusmaailma muutenkaan kohtaa. Joten nyt mulla olisi edessä uuden parturin etsiminen...
Olen jo kieltäytynyt tuccabuodista ja Niksnaks/nipsnaps mikälieonkaan, koska palvelu ei ole parasta mahdollista. Hiustropiikki kiinnostaa hitusen, mutta haluaisin mieluusti kuulla mielipiteitä tästä kyseisestä kampaamosta. Ja onko teillä muita ehdotuksia? Kampaamon pitäisi siis löytyä alkuperäiskouvolan alueelta ja henkilökunnan tulisi olla edes hieman nuorempia, kuin 50-vuotiaita (koska pidän juttelutuokioista parturissa, ei ole kiva istua tuolissa närkästyneen viiskymppisen seurassa). Onko ehdotuksia? :)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Käyn itse yksityisellä, mutta voin sen verran kertoa, että Hiustropiikkiin ei kannata mennä, jos haluaa selviytyä kohtuullisessa ajassa sieltä ulos. Siellähän on näitä parturikampaaja-alan opiskelijoita, ja pari kaveria jotka ovat siellä käyneet niin varsin negatiivisesti kommentoivat. Yhdellä kaverillani kesti puoli tuntia että saivat 10 senttiä latvoista pätkittyä, joka on mielestäni aika paljon kun hänellä kuitenkin melko ohuet hiukset eikä leikattavaa pinta-alaa kovinkaan paljoa ollut :)
Eli munkin kuulemat huhut tosta Hiustropiikista taitaa osoittautua oikeiksi. Eli siihen en taida kyllä tuhlata rahojani ja hiuksiani.... :)
hei. Kysyisin että mitä vaatimuksia haet kampaajalta,ja mitä hiuksilta.
Kampaajasta olenkin sanonut, että pitäisi olla nuorempi kuin 50, ehkä joku 20-30 vuoden paikkeilla oleva henkilö voisi olla tosi hyvä. Myös puheintoa voisi löytä ja ehkä kaikkein tärkein asia on se, että jos sanon että haluan hiuksistani lyhyet, niin niistä leikataan lyhyet. Myös jonkinlaisia ehdotuksia toivoisin saavani kampaajalta, mikäli en ole varma jostain asiasta. :)
Hiuksilleni ei tehdä nykyään melkeinpä mitään parturissa. Värjäytin platinablondit hiukseni viime vuoden joulukuussa ruskeiksi ja elokuussa niihin kyllästyin. Silloin sitten aloitettiin sen nykyisen parturini kanssa värjäämisoperaatio ja nyt olen taas blondi. Eli haluaisin vain käyntikerroillani, että hiuksia pätkitään latvoista ja värjätään juurikasvu. Joskus tosin saatan repäistä ja tehdä jotain aivan muuta (nyttenkin herättelen ajatusta siitä, josko värjäisin alta tummemmaksi) ja silloin sitten toivon, että saan haluamani. :)
Toivottavasti auttoi!